maanantai 21. huhtikuuta 2025

Pääsiäiseni 2025


Arboretum Mustila, 18.04.2025



Pitkäperjantai
Retki Arboretum Mustilaan Elimäelle.

Kävimme Mustilassa ihailemassa kevään ensimmäisiä kukkia. Toukokuun lopussa menemme uudelleen, kun alppiruusut ja atsaleat kukkivat runsaina omissa metsiköissään. 
Tekee myös mieli katsoa, olisiko heillä myynnissä oman puutarhan jalostamia, erittäin hyvin meidän talviamme sietäviä Marjatanalppiruusuja. Semmoinen mökille. 


Caj Bremer, Hevosderby II, Parsiisi 1960


Lankalauantai
Retki Gumbostrand Konst & Form -taidekeskukseen Sipooseen.

Tänne menimme suomalaisen kuvajournalismin uranuurtajan, valokuvaaja Caj Bremerin juuri avatun näyttelyn vuoksi.
Näyttelyn nimi on Kvinnan bakom allt/Kaiken takana on nainen. Näyttely koostuu Bremerin vuosina 1950 - 1980 eri puolilla maailmaa ottamista kuvista, joissa on naisia omissa ympäristöissään. 


Caj Bremer, Somalia 1976

 

Caj Bremer, Neuvosto-Karjala 1979

 

Näyttelyn jälkeen kävimme Porvoon vanhassa kaupungissa kahvilla Tee- ja Kahvihuone Helmissä. Sää oli ihanan lämpöinen, parikymmentä astetta, tarkeni hyvin ulkopöydissäkin sisäpihalla.
Illaksi kotiin lauantaisaunaan. 


äsiäispäivä
Hiljaiseloa kotona.

Satoi koko päivän, hyvä että oli tullut ulkoilluksi edeltävinä päivinä.
Tein venyttelyjumpan.
Luin loppuun norjalaiselta Oliver Lovrenskilta 19-vuotiaana julkaistun esikoisromaanin Silloin nuorena. Harvinaisen vahva, persoonallinen ja lukijaa avartava teos nuorten elämästä väkivallan ja päihteiden maailmassa, jossa on myös paljon ystävyyttä ja kaipuuta. 
Katsoimme miehen kanssa loppuun nelijaksoisen brittisarjan Playing Nice/ Vaihtuneet elämät. Sarjaa mainostetaan sillä, että se koukuttaa ja on pakko katsoa nopeasti loppuun. Totta, jännite piti. Usein sarjoja ja elokuviakin myös kritisoidaan siitä, miten laskelmoituja niiden juonirakenteet ovat, mutta - toisaalta - sehän juuri on käsikirjoittajien ammattitaitoa, saada rytmi oikein ja saada katsoja pysymään tuoliinsa nauliintuneena mukana. Juuri jännitteen puute on se, mistä suomalaisia käsikirjoituksia usein moititaan. Mutta näin jälkeenpäin tuntuu valitettavasti siltä, että tämän sarjan anti jäi köykäiseksi ja muutamat ratkaisut olivat erittäin epäuskottavia. 


2. Pääsiäispäivä
Sosiaalisena ja omissa oloissa.

 Kävimme lounaalla ravintola Lammenrannassa Kouvolassa nuorimman pojan perheen kanssa. Juhlistimme pääsiäisen ohella useita eri asioita. 
Palatessa poikkesimme omassa kirjastossa, jossa on tänäänkin omatoimiaika klo 7 - 20, lähikirjaston etuja. Palautin kaksitoista kirjaa lukematta ja kolme luettuna, Petri Tammisen romaanin Sinua sinua (hyvä!), Ágota Kristófin romaanitrilogian Iso vihko, Todiste ja Kolmas valhe (kiinnostavia) ja Jenny Erpenbeckin pienoisromaanin Vanhan lapsen tarina (hieman pitkitettyä symbolista kerrontaa siitä, millainen ihmisestä tulee totalitarismissa). Lovrenskin kirjan jätin vielä tähän työpöydälleni. Siitä oma juttunsa sitten kun tulee tarve muotoilla ajatuksia paperille koneelle. Nuo vanhat termit kynästä ja paperista kuulostavat edelleen paremmalta kuin laitteelle kirjoittaminen. 


Ihan kelpo pääsiäinen. 

 

Caj Bremer, Laatokalla 1980,
Bremer pitää tätä kuvaa yhtenä näyttelynsä parhaimmista.
Hetki taltioitu taitavasti. 



sunnuntai 13. huhtikuuta 2025

Ajatuksia muutamista kirjoista - "minä" toivoo, että jossakin on "sinä" ja muuta tärkeää

 



Tässä kolme viimeksi lukemaani kirjaa. Joitain muita olen lukenut vähän matkaa, selaillut ja siirtänyt sivuun. Jos kirja ei kiinnosta, viehätä tai ärsytä, ei anna uutta tietoa eikä avarra, niin miksi sen lukisi? 

Petri Tammisen vasta julkaistun Sinua sinua -romaanin aihe ärsytti ja tyyli ihastutti. Tyyli on lyhyttä ja kivalla tavalla koomista, kuten Tammisella yleensäkin.
Tamminen selvittelee omaa pakkomielteistä nuoruuden rakastumistaan prahalaiseen nuoreen
naiseen, jonka luo palaa yhä uudelleen, vaikka ei saa vastarakkautta. Jälkeenpäin asiaa objektiivisemmin tarkastelevana hän rohkenee tunnustaa itselleen, että ehkä kyse oli pelkästään himosta ja ehkä H:ta kiinnosti rautaesiripun takainen elämä. No, eihän siinä mitään, kuka nyt ei nuorena ja hölmönä olisi rakastunut rakkauteen ja koittanut sijoittaa sen tunteen johonkuhun, mahdottomaan tai ei samoja tunteita tuntevaan, mutta se, että tämän "Beautiful Maria of My Soul" -hahmon alastonkuvia ja kirjeenvaihtoa säilyttää läpi oikean rakkausavioliiton ja perhe-elämän ja käy vielä keski-iässä tarkistamassa, mitä ex-heilalle kuuluu ihmetellen samalla, että tämä mielessä säilytelty aihe ei ole ollut vaimon mielikeskustelunaihe - niin arrgh! Tässä en siis arvostele Tammista vaan hänen kirjallista minä-hahmoaan, jonka nahoissa hän käsittelee omaa toimintaansa. Tamminen on onnistunut kuvatessaan tilanteen absurdiutta: mies kaihoaa jotain mennyttä sen arvoa suurennellen näkemättä miten paljon häntä rakastetaan tässä hetkessä.
Olin luullut, että ainoa ajattelemisen arvoinen kohta rakkaudessa oli se puolentoista vuoden ajanjakso, jolloin minua ei nimenomaan rakastettu. 


Anna-lehdessä 13/2025 on toimittaja Miia Siistosen paneutuneesti kirjoittama  juttu Petri Tammisesta ja tästä kirjasta. 
Toimittaja ihmettelee, että Tammista ei ole koskaan "syytetty" autofiktiosta, vaikka hän on aina kirjoittanut omasta elämästään. Tamminen selittää, että autofiktioon ei kait voi syyllistyä, jos kirjoitti sen tyylisesti jo ennen somea, jonka aikana avautumisesta on tullut kirjallinen synti.
"Niin kauan kuin kirjoja on kirjoitettu, on puhuttu minästä. Tuo 'minä' sitten toivoo, että jossakin on 'sinä', joka tunnistaa sen puheen."

Mietin Sinua sinua lukiessa, miten samalla tavalla Petri Tamminen tässä kirjassaan ja kirjailijapoikansa Antti Rönkä
 kaikissa tähän asti kirjoittamissaan tarkastelevat asioita. Molemmilla on aiheena oman elämän ja oman minän tarkastelu, päällimmäisinä tunteina pelko ja häpeä. Rönkä rönsyää enemmän, Tamminen on niukka.
Hyvä, että tässä kirjassa on häpeän ohella rakkautta, kirjan nimestä alkaen. Nimi on lainattu Aulikki Oksasen kauniista rakkausrunosta, jota nuori mies kirjassa koettaa kääntää sanakirjan avulla tšekiksi ihastuksensa kohteelle.
Alun "sinua, sinua rakastan" kääntyikin helposti, mutta kaikki muu oli vaikeaa, ja runon raukeankiihkeä loppu, "niin liikkuu pehmeä kätesi kuin vene varhain aamuisella joella", ei näyttänyt minun käännöksessäni sen paremmin pehmeältä kuin aamuiseltakaan. 

"Sieluni kaunis Maria", johon aiemmin viittasin, on laulu, jossa ollaan lukittuneena haaveeseen ja oikea elämä jää elämättä. 
Tietenkin itsellänikin on ollut tällainen jumittuma - en muuten olisi niin ärsyyntynyt tästä aiheesta, mutta... heh kun oikea elämä alkoi, niin meikätyttö hävitti epäröimättä kaikki idealisoimansa tyypin rakkauskirjeet ja vaihtoi ison kultamedaljongin "Nothing will keep us apart" -kaiverruksineen rahaksi. Lahjaksi saamastani sanakirjastakin revin pois aloitussivun, jossa minun hurmaavuuttani ylistettiin. Kuvat saavat olla albumeissa, kuten miehellänikin ex-kihlattunsa kuvat, mutta miksi loukata toista jollain haaveksimisilla, jos on kerran päättänyt elää hyvää elämää tässä ja nyt ja rakastaa. 


Ágota Kristófin
Todiste on toinen osa trilogiaa, jossa Lucas ja Claus ponnistelevat selvitäkseen oudossa, väkivaltaisessa maailmassa. 
Ensimmäisessä Iso vihko -nimisessä osassa ollaan sotatilassa nimeämättömässä Itä-Euroopan maassa. Lapset elävät keskenään, kun läheiset katoavat tai kuolevat. He joutuvat aikuistumaan nopeasti ja raaistuvat. Kirja jää kohtaan, joka pakottaa lukemaan toisen osan - mutta sitähän on saanut odottaa.
Kristóf pakeni 1956 kansannousun aikaan Unkarista Sveitsiin, jossa hän on kirjoittanut kirjansa ranskaksi. Kaksos-trilogian teokset julkaistiin 1986, 1988 ja 1991. Iso vihko suomennettiin pari vuotta alkuteoksen jälkeen, mutta Todiste ja Kolmas valhe vasta 2023 (yli 30 vuotta odotusta!). Olin unohtanut seurata suomennostilannetta ja ihastuin, kun hoksasin, että kaikki osat ovat nyt luettavissa. 

Todiste kertoo sodan jälkeisistä sekasortoisista oloista. Tapahtuu vallankumous, jonka vieras valta tukahduttaa. Lukija pääsee seuraamaan Lucasia, joka on nyt jo aikuinen mies. Hän selviää menetyksistään, ainakin näyttää selviytyvän, mutta kaikki eivät ole yhtä lujaa tekoa. Lopussa myös Claus ilmestyy kaupunkiin. Kaikki on hyvin arvoituksellista. Nyt houkuttaa kovasti lukea sarjan kolmas osa. 
Tässä kirjassa minua kosketti erityisesti Lucasin kasvattipojan Mathiaksen elämä. Voiko särkyneen koskaan rakastaa täysin ehjäksi? Mathiaksen varhaiskypsyys sekä vaatimattomuuden ja ylpeyden yhdistelmä tuovat mieleeni J. M. Coetzeen
Jeesus-trilogian David-pojan.  

Kirjoittamisella on tärkeä merkitys Kristófin teoksissa. Erään kirjan henkilön vie tuhoon pakkomielle oman kirjan julkaisemisesta, mutta myös erinäiset päiväkirjat ja niiden revityt ja poltetut sivut ovat merkityksellisiä. 
Myös Mathias, seitsemän vuotta, kirjoittaa omaa vihkoaan, jota kukaan ei saa lukea.


Rebecca F. Kuangin romaani Yellowface (englanninkielinen alkuteos 2023, suomennos 2024) on yhtä aikaa piinaava trilleri, kyyninen teos kirjamaailman ilmiöistä ja satiirinen kuvaus sosiaalisesta mediasta ja aikamme ilmiöistä. 
Onko oikein esiintyä keksityllä identiteetillä? Onko oikein varastaa toisen ideat ja ehkä koko kirja, jos tekee siitä paremman ja myyvemmän? 
Kirja kertoo siitä miten kirjailijasta tehdään menestyskirjailija, miten lyhyt suositun kirjan kaari on ja miten Twitter-kohu, hyvä tai huono, nostaa ihmisen hetkeksi valokeilaan.
Kuang kutsuu Twitteriä kustannusmaailman sosioekonomiseksi sfääriksi, jossa menestys ratkaistaan.
Niin, nykyään ei enää ole koko Twitteriä, on X ja monta muuta "kilpailuareenaa". Menestystä tavoitteleva seuratkoon tilannetta ja menköön sinne, missä hänet parhaiten nähdään. Hänen olisi myös hyvä muistaa, että aika parrasvaloissa saattaa olla lyhyt. Suosio on ohi, kun ihmiset löytävät nuoremman, kuumemman ja taitavammin brändinsä rakentaneen kirjailijan. 

Uusimman menestyskirjan kirjoittajalle ryöppyää huomiota taukoamattomana virtana, ja se on ihanaa Hän hallitsee kulttuurikeskustelua. Hänellä on ikään kuin kirjallinen täyskäsi. 

Verkon ulkopuolella kirjailijat ovat kasvottomia ihmisoletettuja, jotka takovat sanoja eristyksissä toisistaan. Kenenkään olkapään yli ei voi vilkuilla. On mahdotonta sanoa, meneekö kaikilla muilla tosiaan niin hyvin kuin he esittävät. Mutta netissä voi virittäytyä kaikkein kuumimpien juorujen taajuudelle, vaikka ei olisi läheskään niin tärkeä, että pääsisi varsinaiselle tapahtumapaikalle. Netissä voi käskeä Stephen Kingiä vetämään käteen. Netissä voi saada selville, että kirjataivaan tämän hetkinen tähti on todellisuudessa sellainen ongelmatapaus, että kaikki hänen teoksensa pitäisi vetää lopullisesti markkinoilta. Mainetta rakennetaan ja tuhotaan kustannusalalla koko ajan, verkossa.
 
Hauska yksityiskohta: Yllä olevassa sitaatissa mainitaan Stephen King - ja kenenkäs suositus onkaan kirjan kannessa! 

Stephen Kingin suositus:
"Vaikea laskea käsistä,
vielä vaikeampi unohtaa." 


On erikoista että kirjan nimeä ei ole suomennettu. Tekstissä puhutaan keltanaamoista. Pohditaan, että kirjan myynnille on hyväksi sekin, että kirjoittaja omaa vähemmistötaustan - oikean tai keksityn - ja onko muka edes sopivaa kirjoittaa muista kuin itsensä kaltaisista ihmisistä. Nykyaikaa, aikamme ilmiöitä... purevasti. Rebecca F. Kuang on aasialaisamerikkalainen.
Huh, onko Teoksessa ajateltu, että ei ole sopivaa laittaa kirjan nimeksi keltanaamaa, k-sanaa? 

Kiitos taitavista suomennoksista: Ville Keynäs - Todiste ja Helene Bützow -  Yellowface. 

 


Jos ei ennen pääsiäistä tule kirjoitelluksi, niin toivotan tällä omakuvallani hyviä pyhiä. Kaikkea nuo lapset puhelimista löytävätkin. Hienoa, että siellä saa vanhenevaan naamaansa meikin ja koristeet.



perjantai 4. huhtikuuta 2025

Sjón, Skugga-Baldur

 



Islantilaisen Sjónin romaani Skugga-Baldur on kirja, jonka äärellä huokailen ihastuksesta: kaunis kieli, mielenkiintoinen rakenne, mukaansatempaava tarina, hienon ihmissuhteen kuvaus, jännitystä ja maagisia elementtejä. Lisäksi: oivaltava suomennos ja tyylikäs sisältöön sopiva kansi ja ilmava taitto.

Suomentaja Tuomas Kaukon taidonnäyte tilanteesta jossa "pastori Baldurin mielipuoli", apumies, on tullut hakemaan reellä "naisen raatoa", haudattavaksi. Sekä henkisesti että fyysisesti vammaisella miehellä ajatukset harhailevat ja sanoja joutuu etsimään aivosumusta. 

- Päivää tulin hakemaan paiseen raatoa, ei kun siis, minun piti tulla hakemaan naisen kaatoa, äh, tai siis, sinä, eipäs, olen hakemassa laisen aaltoa...
(- -)
- Maisen vaahtoa? 
Mies puhdistaa talon oven lumesta lyhyemmällä käsivarrellaan:
- Voisiko se olla niin?


Ja tämän hymyä nostattavan, raadollisen kohtauksen jälkeen seuraa mitä kaunein ja arvokkain maailman hylkimän ihmisen hyvästely, omintakeinen sellainen, koska pastorin alaisilleenkin siirtämä kolkko tyyli on liian rumaa ja alentavaa kauniille ihmiselle. 

Ensimmäinen luku tapahtuu 9. - 11. tammikuuta 1883. Pääsemme mukaan kettujahtiin, jossa pastori Baldur Skuggason jäljittää herpaantumatta napakettua.
Erityistä tässä luvussa on se, että ensimmäisen sivun teksti toistuu aivan samana myöhemmin ja tämä tuo kokonaisuuteen hienon runollisen efektin. Tekstissä on muutoinkin runoproosan tyyliä. 
Kirjan otsikon muoto papin nimestä, Skugga-Baldur kuulostaa samalta kuin suomen kielessä käytetyt nimilyhenteet, esim. Niemis-Kalle käytettynä Kalle Niemisestä. Mutta Skugga-Baldur on aivan muuta, muodossa skuggabaldur se on islantilaisen taruston hahmo, johon liittyy noituutta ja pahuutta.

Toisessa luvussa mennään pari päivää taaksepäin. Luvussa kerrotaan kasvitieteilijä Friðrik B. Friðjónssonin elämästä 8 - 9. tammikuuta sekä päivien tapahtumissa eläen että muistoissa pistäytyen. Juuri tämän tutkijan luokse papin apumies saapuu ruumista hakemaan. Ruumis on erään erityisen ihmisen, linnuista kiinnostuneen kehitysvammaisen Abban, joka on asunut Friðjónssonin luona ja tehnyt eräänlaista tieteellistä työtä hänkin. 
Luvun lopussa pastori nähdään kaukaa avarassa maisemassa lähdössä metsästysretkelleen.

Kolmannessa luvussa metsästysretki jatkuu 11 - 17. tammikuuta saaden hurjia ja maagisia piirteitä. Onko kettu yksi vai moneksi jakautunut? Entä ronskipuheinen ja seurakuntalaisiaan kepillä kurittava pappi, mitä hänelle metsässä tapahtuu?

Neljäs luku on kirje, joka on päivätty maaliskuulle, siirrymme pari kuukautta eteenpäin. Tutkija Friðrik
 Bee kirjoittaa elämästään "asutun maailman" rajoilla ystävälleen Kööpenhaminaan. Kirje antaa lisätietoa niin Abbasta kuin Friðrikistäkin ja lukijan arvostus tätä miestä kohtaan vain kasvaa. 

Kirja käsittää vain 112 sivua, nekin harvakseen sijoiteltua tekstiä, mutta sen avaama maailma saa kirjan tuntumaan paljon runsaammalta. 

Kööpenhaminalainen kulttuuripiirien päihde-elämä ja yksinkertainen, taikauskon sävyttämä elämä Dalurissa antavat kuvan elämän monimuotoisuudesta 1800-luvun lopulla Pohjolassa. 

Sjón sisällyttää romaaneihinsa kiinnostavia tietoja tiedemaailmasta. Skugga-Baldurissa on lontoolaisen lääkärin John Langdon Haydon Downin selitys sikiön kehitysasteista, joista on jäänteitä vieläkin rasistisessa ajattelussa:"kala-lisko-lintu-koira-apina-neekeri-keltainen ihminen-intiaani-valkoinen ihminen". Down-ihmiset kuuluivat tämän jaottelun keltaisiin ihmisiin.

    Downin mongolilapset eivät siksi (äidin järkytykset raskauden aikana) olleet saavuttaneet täyttä kypsyyttä; heidät oli tuomittu olemaan lapsenomaisia ja arkoja koko elämänsä. Mutta kuten muillekin alemmille roduille, hyvällä kohtelulla ja kärsivällisyydellä heille saattoi opettaa kaikenlaista hyödyllistä.
     Islannissa heidät tuhottiin heti syntymähetkellä.
     (--)
Todistajia ei tarvittu. Ennen kuin ne ehtivät päästää ensimmäistäkään parkaisua, kätilö sulki niiden nenän ja suun palauttaen hengen takaisin siihen suureen sielujen kattilaan, josta koko ihmiskunta on kauhottu. 

Innostuin Sjónista taas uudelleen luettuani Skugga-Baldurista kirjoittaneiden bloggaajien Margitin ja Leenan kirjoitukset. 
Hain kirjastosta lisää Sjónin romaaneja ja löysin kirjan Valaan suusta, jonka tarina sijoittuu 1600-luvulle. Siinäkin näyttää tiede ja tietämättömyys taistelevan, ja uusia ideoita esittävän kohtalona on tulla hylätyksi, usein jopa vainotuksi. Tiede on itseään korjaavaa ja on aina kulkenut virhepäätelmien kautta oikeaan ymmärrykseen, ja silti niissä vanhoissa uskomuksissakin on usein jotain perää. Viime aikoina on esitetty varovaisia päätelmiä siitä, että äidin mielialoilla raskauden aikana olisi merkitystä lapsen myöhemmälle mielenterveydelle.
 
On muistettava, että poikkeava ihminen on paljolti samanlainen kuin kuka tahansa ns. terve ihminen. 
Tämän on tajunnut Friðrik B. Friðjónsson, avara ja lämmin ihminen, johon rakastuin lukemisen myötä... miten turvallista rakastua kirjan hahmoon! Ojennan tämän kirjoitukseni lopussa sinivuokot hänelle - ja Sjónille kiitokseksi elämän arvokkuuden kuvaamisesta.
 
Nykyään tiedämme, että Downin-syndroomassa on kyse ylimääräisestä kromosomista. Rakastetussa Peltsi ja Osmo -tv-ohjelmassa Osmo sanoo isälleen, ettei hän aina ole tauni, vain taunien päivänä (21.3. on kansainvälinen Downin syndrooma -päivä).

Skugga-Baldurin kannen kuva on Benedikt Gröndahlin ja kannen suunnittelu sekä kirjan taitto Eliza Karmasalon. Kiitän heitäkin sekä suomentaja Tuomas Kaukoa, jonka työtä jo tuolla tekstin alussa ihailin. 

Islantilainen sopraano Björk laulaa persoonallisella tyylillään erikoisia kappaleita, joissa on usein vaikutteita eri musiikin genreistä. Minulla on automatkoja varten hänen CD:nsä Fodder on My Wings. Björk on tehnyt yhteistyötä muiden muassa Sjónin kanssa. Molemmilla on taiteessaan kosmisuutta ja hienoa salaperäisyyttä. 

Aiemmin lukemistani Sjónin kirjoista: tässä ja vähän täälläkin


 
 

Pääsiäiseni 2025

Arboretum Mustila, 18.04.2025 Pitkäperjantai Retki Arboretum Mustilaan Elimäelle. Kävimme Mustilassa ihailemassa kevään ensimmäisiä kukkia. ...