Juice Leskinen, ÄETI - ja 9.5.2023 päivän ajatuksiani

 

Juice Leskisen runokirjalla Äeti on alaotsikko luonnos muistelmiksi, runoja. 
Kun kirjoittaa äidistä, niin kirjoittaa vääjäämättä myös itsestään. On myös sanottu, että kirjailija kirjoittaa aina itsestään ja lukija lukee aina kirjaa - itsestään. 

OSSOO SE OLLA NIINNII

Hiemän äeti  hätkähti kun epäilin
että veljeksillä on eri isä.

Veljeni isä on se Heikki joka osasi käsillään

           ja päällään, tuhannen homman osaaja, 

                     ammattimies.

Minun isäni on sama mies, Heikki,
          joka näytteli, kirjoitti, vaali
                     äetinsä kieltä ja
käyttäytyi joka suhteessa
                                        rakastettavan hulttion lailla.

- Ossoo se olla niinnii, äeti sanoi
         ja virnisti.

Yksinkertainen runo, vekkulikin.
Kyllähän tätä lukee itsensä kautta ja alkaa miettiä, mitä omat vanhemmat merkitsevät itselle ja sisaruksille.

Juicen kirjassa on runoja laidasta laitaan: äidistä, kuolemasta, jota suvussa koettiin paljon, politiikasta, rakkaudesta, omasta sopeutumattomuudesta. 
On myös filosofista pohdintaa, kuten seuraavassa,  joka on 2. säkeistö runosta YKSITYISKOHTIA HISTORIALLISESSA PERSPEKTIIVISSÄ.

Me elämme kolmea aikaa
          Yksi on pitkä:
          olemme hetkiä historiassa
                     otamme osaa pitkään viestiin.
Toinen on lyhyt:
selaamme lehdet
            kuuntelemme uutisia.
Kolmas aika olemme itse:
           kaikki tapahtuu toisille,
           toisaalla.


Tämä hetki historiassa, 9. toukokuuta 2023. Mitä se kertoo?
- Venäjällä on voitonpäivä, mutta ei syytä juhlaan. Perinteiset kansalaismarssit, joissa ihmiset ovat kantaneet toisessa maailmansodassa kaatuneiden sukulaistensa kuvia on peruttu, ilmeisesti mielenosoitusten pelossa. Ne ovat aina ennen olleet tärkeä osa virallista juhlaa. Laimea juhla olisi todella muuttanut luonnettaan, jos sinne olisi tuotu Ukrainassa kuolleiden kuvia.
- Meillä on Eurooppa-päivä ilman mitään juhlaa. Suomen lippu liehuu saloissa, mutta miksi ei vieressä EU:n lippua? Monissa EU-maissa on tapana pitää molempia lippuja esillä yleensäkin enemmän. 

Joka tapauksessa hyvää Eurooppa-päivää! 
Ja onhan se äitienpäiväkin jo muutaman päivän päästä. 

Äeti on julkaistu 1994. Se pääsee Sadan vuoden lukuhaasteeseen edustamaan 90-lukua. 

Mielenrauhan menettämisestä

Minulla on mielessäni kirjoituksia useista kirjoista. Kaikista olen tehnyt kuvat ja säilyttänyt muistilaput, joihin olen merkinnyt ohimennen ajatuksiani blogikirjoitusta varten.
Miksi sitten on ollut niin vaikeaa ryhtyä kirjoittamaan, kun se aina ennen on ollut hauskaa, helppoa ja palkitsevaa?
En tiedä muuta syytä apeuteeni kuin sen, että ajatukseni pyörivät kaiken aikaa Ukrainassa ja siinä rikoksessa mikä siellä on menossa. Sota ja koko paskan russkij mir uuvuttaa minua, se masentaa ja loukkaa minua ja ei kai se (kirosana) ala jopa mykistää minua. (Taas tässä välissä kävin uutissivuilla katsomassa, olisiko jotain niin mullistavaa tapahtunut, että Venäjän sotilaiden olisi pakko perääntyä.)

Jos tämä sota joskus saadaan päätökseen, niin minulla miljoonien muiden ohella, on syytä vaatia Vladimir Putinilta korvausta mielenrauhan menettämisestä. 

Ne kirjat, joista haluan kirjoittaa ovat Annie Ernauxin omista vanhemmistaan kirjoittama teos Isästä/Äidistä, Jussi Moilan romaani Tuntematon, Ari Jaskarin upea valokuvakirja Oma koti, Marie Kondon outo lifestyleteos Kurashi at Home ja Juice Leskisen runokirja Äeti. Siitä ainakin, kun äitienpäiväkin lähestyy. 
Koitan keskittyä... 

Parhaillaan luen Vappu Taipaleen tietokirjaa, jonka nimi on Isoäitikirja. Tämä kirja käsittelee isoäitiyden ohella monenlaista ihmisten, myös miesten, elämään ja vanhenemiseen kuuluvaa, entisaikoina ja nyt.
Purskahtelen nauramaan välillä, koska Taipale on ripotellut kirjansa lukujen alkuun niin hauskoja lasten suusta kuulemiaan pohdiskeluja.
Otankin vauhtia kirjoittamiseen ja verryttelen tarjoilemalla tässä muutaman näitä lasten ja teini-ikäisten aivoituksia.  

Puhelimessa innostunut kolmivuotias:
"Mummi, kuule, olen oppinut sanomaan ärrän: peräkärry, karamerri, Rasmus-narre."
(Luvusta Mummo on sosiaalista pääomaa)

Bussissa kuultua, kolmen pojan joukko:
"Vittu ku teidän mummo on sitte vitun kiva!"
"Vittu meidän isä on sitte ihan paska."
"Saatana olis mullaki mummo mutta kun vittu ei oo."
(Luvusta Murkut ja murkkujen mummot)

Isoisä kertoo hämmästyneenä: "Tiedättekö, minun lapsenlapsen ensimmäinen sana oli 'piste fi'. Tämä varmaan on sitä tietoyhteiskuntaa."
(Luvusta Piste fi)

Tuo murkkujen keskustelu on kyllä paras! Minulla on välillä ikävä työvuosiltani juuri tiettyä komiikkaa ja yhdessä nauramista yläkoululaisten kanssa. Jokapäiväinen nauru oli taattu asia. Oli hampaiden kiristelyäkin, mutta harvemmin. 

Seiskaluokkalaisia opastamassa 80-luvulla,
kuva Ume

Koulun vappunaamiaisissa 80-luvulla,
kuva Ume

Vähän Juicesta

Kävin katsomassa kaksi uutta kotimaista elokuvaa, Juicen ja Ihmisen osan. Pidin Juice-elokuvasta kovasti. Se kertoo osasta Juhani "Juice" Leskisen elämää ja samalla tamperelaisen rock'n'rollin alkuajoista. Juicen lisäksi elokuvassa kerrotaan mm. Mikko Alatalon ja Harri Rinteen muusikon uran alusta. 

Muistelin, että minulla on Juice Leskisen runokirja Äeti. Siellähän se oli muiden kapoisten runokirjojen joukossa kirjahyllyssä.   


ÄETI, SELLAINEN ELÄMÄ

Äeti, sellainen elämä,
           että sen voi kirjoittaa näytelmäksi, 

mutta jos sen kirjoittaisi, se olisi
mahdoton näytellä, mahdoton esittää

eikä sitä kukaan katsoisi
eikä arvostelija sitä uskoisi, ei vapaaehtoisesti

Äeti, sellainen elämä, 
           että se on pakko elää
           jotta se tulisi todeksi


Juice Leskisen äiti, Äeti, menetti veljensä, äitinsä, kolme lastaan, anoppinsa, miehensä, toisen miehensä ja isänsä. Nämä kuolemat Juice on taltioinut runoihin tässä järjestyksessä neljässä eri sarjassa välillä viitaten siihen, miten menetykset koskivat myös häntä. Ai niin, KUOLLEITA VIIDES SARJA sisältää äidin presidentit, joista osan hän on "hoitanut viimeiselle matkalle, jos on töiltään joutanut". 

Äeti on runoteos, jonka alaotsikkona on: luonnos muistelmiksi, runoja. 
Näinkin voi siis laatia muistelmat. 
Kirja sisältää neljä vaiheiksi nimettyä osaa, joiden sisällä runoja on yhteensä päälle kuusikymmentä, lyhimmät  muutaman sanan, pisin viisi sivua. 
Tunnelma runoissa on enimmäkseen melankolinen. Juicen yleensä käyttämät sanaleikittelyt ja monimerkityksisyydet ovat nyt vähissä. 


Yksi kokoelman runoista on nimeltään - kuinka ollakaan -  Ihmisen osa. 

IHMISEN OSA

On siinä urakkaa yhdeksi iäksi:
Joka kuuseen kurkottaa.
Joka tuuleen kylvää.
Joka härällä kyntää.
Joka miekkaan tarttuu.
Joka vitsaa säästää.
Joka kynnelle kykenee.
Joka toiselle kuoppaa kaivaa. 

Kaikille muille runon sanonnoille on olemassa tunnettu loppuosa (kokeile muistatko ne kaikki!), paitsi kynnelle kykenevälle. Merkityshän on se, että kaikkien jotka kykenevät kynnölle (kyntämään) on lähdettävä mukaan töihin, ei saa jäädä lorvimaan. 
Aikamoisia mietelauseita. 
Muutamat runojen nimet ovat upeita, MR. MURHEINEN FROM FINLAND, HOW DO YOU DO, ASIOISSA MINUA VIEHÄTTÄÄ NIIDEN HITAUS, MINUN SILMÄNI OVAT ARAT, HARTIASÄRKYISEN MIEHEN MIETTEET.


Kaksirivinen loppuruno HUMAN INTEREST on yksi parhaita kirjan lopetuksia. 

runo on valmis 
saa tulla pyyhkimään


Alla on mielirunoni, jostain syystä. 

MINUN SILMÄNI OVAT ARAT

minun silmäni ovat arat, 
mutta askel vetää, 
          kyllä minä nään, kun katson läheltä,
          kenen kyydissä pysyn



Kirjan tyylikäs kansi on graafikko Ulla Vuorisen suunnittelema. Takakannessa on sama oksa, mutta pienempänä. Tämä kansi vahvistaa sen, että usein vähemmän on enemmän.