Kouvolan XX Dekkaripäivät, hajamietteitä

Kaksipäiväinen kirjallisuustapahtuma on takana. En aio ruotia sitä isosti, vaan mainitsen vain ne asiat, jotka jäivät minulla tärkeimpinä mieleen. 

Oikeus- ja työministeri Jari Lindström ja presidentti Tarja Halonen pitivät lyhyemmät puheet kuin mitä ohjelmaan oli merkitty ja jäivät sen sijaan lavalle istumaan haastateltaviksi. Tämä oli hyvin ajateltu; yleisö virkistyi. Kysymyksiä tuli runsaasti, ja ne olivat tasokkaita. Lindström mietti seuraamusten vaikutusta ja oikeudenmukaisuutta eri rikoksista tuomittaessa. Halonen korosti sitä, että rangaistusten koventaminen ja ruumiillisen kärsimyksen lisääminen ei ole koskaan auttanut rikosten torjunnassa. 
Ihailin Halosen laajaa kokemusta ja tietoa. 
Lindström on dekkarien lukija, Halonen ei ole, mutta mukana ollut miehensä tohtori Pentti Arajärvi on. Halosen mielestä Arajärvi käyttää dekkarien lukemiseen jopa raivostuttavan paljon aikaa.  

Matti Rönkä piti erittäin hyvin jäsennellyn puheenvuoron siitä, miten rakennetaan hyvä kirja. 

1. Kirjan hahmojen, myös pahojen, on oltava rakastettavia. Heissä on oltava säröä. Rönkä otti esimerkiksi rakastettavasta pahiksesta The Sopranos -sarjan Tony Sopranon. Hän mainitsi myös, että sarjojen käsikirjoitukset ovat parasta kirjallisuutta tällä hetkellä. 
2. Maisema, taphtumien näyttämö on tärkeä.
3. Juoni ei ole niinkään tärkeä. Raymond Chandler on sanonut, että kirjan pitää toimia vaikka siitä poistettaisiin viimeiset 30 sivua. Sivuepisodit ja elämän pohdinta ovat tärkeämpiä kuin suoraviivainen juoni.
4. Kirjassa on oltava jokin kosketus nykyelämään.
5. Huumori kuuluu elämään. Se on ihmisten selviytymiskeino. Kirjassa se näkyy katselukulmana maailmaan.
6. Kirjailijan oma kieli on tärkeä. Kieli on tapa havainnoida ja ajatella. 

Pienoisromaanikilpailuun oli tullut 60 käsikirjoitusta eri puolilta Suomea ja Eurooppaa. Raati oli karsinut ne seitsemään, joista Rönkä päätuomarina valitsi voittajan, joka sai 3000 euron palkinnon. Kaksi muuta palkittiin 1000 euron tunnustuspalkinnolla, toinen raadin ja toinen Röngän suosikkina. 

Rönkä pahoitteli skandinaavisten dekkarien hymyttömyyttä ja totesi, että naurattaminen on vaikeampaa kuin  järkyttäminen ja liikuttaminen.
Hän totesi myös, että nykyään julkaistaan liikaa ja liian huonoja rikoskirjoja. Kynnys pitäisi nostaa korkeammalle. 

Annamari Marttisen romaani Vapaa kiinnostaa minua aiheensa vuoksi. Kirja kuvaa irakilaisen Mahdin elämää välitilassa Joutsenon vastaanottokeskuksessa, joka on entinen Konnunsuon vankila. Kirja kysyy, kuka on vapaa. 

Jari Järvelän graffitisarjassa, Tyttö ja pommi, Tyttö ja rotta ja Tyttö ja seinä on paljon Röngän peräämää huumoria. Järvelä on myös hauska esiintyjä. 

Toisen päivän ohjelmassa oli joitain kirjailijoita jotka kertoivat pitkästi kirjojensa sisällöstä. Sellainen kyllästyttää sekä nämä kirjat lukeneita että niitä, jotka haluavat lukea kirjansa tuoreena, ei selitettynä. Mieluummin teemoista, kiitos!

Pauliina Susi kertoi, että ajan ilmiöt alkavat vaivata häntä ja vaativat kannanottoa. Hänen tuore vainoharhatrillerinsä Takaikkuna sai alkunsa vihapuheen hämmästelemisestä. Mistä se tulee?

Outi Pakkanen kertoi, että sosiaalisen median kehujen ei saisi antaa turruttaa. Positiivista palautetta lukee mielellään, mutta negatiivinen palaute on kirjailijalle paljon hyödyllisempää. "Ai, noinkin voi ajatella!" Kirjoittaessa ei saa sensuroida itseään. Pitää unohtaa, mitä äiti sanoo tai  - nykyään - mitä some sanoo!

Eräässä yleisöpuheenvuorossa nostettiin esiin dekkarikirjallisuuden merkitys mielenterveyskirjallisuutena, aikuisten satuina, joissa paha saa palkkansa, Ehkä kannattaisi jatkaa näin eikä modernisoida tämän genren kirjoja liian kauas perinteisestä mallista.

Joku, olikohan presidentti Halonen mainitsi, että kaikissa lajeissa kirjallisuutta on sekä hyvää että huonoa. Genre ei kerro laatua. Tämä toi mieleeni taannoin blogeissa käydyn keskustelun lukuromaaneista ja kirjojen arvottamisesta. Kyllähän dekkaritkin monesti nähdään - siis minä en näe - huonompaan kastiin kuuluvina. 

Lopussa kuvat voittajaromaanin kannesta ja takasivulta. Uusi kilpailu on julistettu. Nyt haetaan lyhyttä, tasan 100 sanan novellia. En ole moisesta ennen kuullutkaaan ja siksi muutin sen ensin mielessäni sadaksi sivuksi. Tällaisella lyhytnovellila on oma termikin, raapale. Jos asia kiinnostaa, niin tästä voit klikata ohjeet siihen ja muuta kiinnostavaa. 

Murhan hieno dekkaritapahtuma

Huomio, kaikki dekkariharrastajat ja yhteiskunnallisista teemoista kiinnostuneet: olettehan tulossa Kouvolan Dekkaripäiville!
Pistäkää muistiin, pe - la, 10. - 11.6. Kouvola-talolla. 
Netistä löytyy yksityiskohtaista tietoa, joka kannattaa katsoa myös juuri ennen tapahtumaa, koska se tarkentuu vielä.

Selitys otsikolleni, uskomatonta, mutta totta: pienellä murrealueella Kuusankoskella käytetään vahvistavaa sanaa "murhan", murhan hieno tarkoittaa siis todella hieno, ja tapahtumaan toivotaan tulevan murhasti väkee.

Kouvolan Dekkaripäivät on Suomen vanhin yhtäjaksoisesti jatkunut rikoskirjallisuustapahtuma. Tänä vuonna tulee 20 vuotta täyteen.
Tapahtuma sai alkunsa, kun pitkäaikainen kansalaisopiston opettaja ja kulttuurivaikuttaja Ritva Sorvali veti Kouvola-aiheista kirjallisuusryhmää ja siellä kävi ilmi, että juuri dekkarit olivat tärkeitä Kouvolan kirjallisuudessa. Sorvali kokosi tuolloin työryhmän ideoimaan, ja ideat ovat kantaneet tänne asti.

Luennot ja yhteiskunnallinen keskustelu ovat olleet aina mukana. Joskus keksitty "kansantuomioistuin" ja kirjoituskilpailut ovat pysyneet kauan ohjelmistossa. "Huippuvaarallinen ateria" eli yhteinen illanvietto teemaruokineen on jäänyt, koska ihmiset ovat halunneet sosiaalisen päivän jälkeen mieluiten vetäytyä lepäilemään.

Olen ollut kuudestatoista Kouvolan vuodestani vasta kahtena vuonna tässä tapahtumassa. Monena vuonna on sattunut, että olemme olleet muualla, mutta eipä satu enää. Pidän kovasti tästä kulttuuritapahtumasta.

Olen ostanut muutamia eri vuosien kirjoituskilpailujen parhaimmista koottuja antologioita. Luin juuri vuoden 2010 novellikilpailun parhaita. Murhattu mieli sisältää 22 tasokasta novellia, joiden valinnassa päätuomarina on ollut Hannu Lauerma.

Tänä vuonna päivien teema on Dekkari yhteiskunnan peilinä. Myös presidentti Tarja Halonen tulee tapahtumaan. Joka vuosi mukana on ollut nimekkäitä dekkariharrastajia.

Kirjailijavieraita on useita, mm. Elina Hirvonen, Pauliina Susi, Jari Järvelä, Outi Pakkanen, Annamari Marttinen ja Antti Tuomainen. 
Matti Rönkä julistaa kaksi vuotta sitten alulle pannun pienoisromaanikilpailun voittajat. Aiemmin on kirjoitettu novelleja, runoja ja näytelmiä. Viime vuonna oli nuorille oma novellikilpailunsa, josta julkaistiin antologia Kummaa ääntä pimeydestä.
Itse en ole osallistunut kilpailuihin. Toistaiseksi. Vastahan minä olen aloittanut koko kirjoittamisharrastuksen - vielä ehtii. 

................
Lisäys 16.5.
Jos joku ihmettelee, että tämä kirjoitus sisälsi eilen muutakin, niin minä teinkin niistä muista jo koetuista tapahtumista oman kirjoituksensa, joka on nyt tuoreimpana. Alkoi ärsyttää yhä pitenevät kirjoitukseni. Kuka niitä jaksaa lukea.
Kummastelin muuten hurjaa piikkiä kävijämäärässä, kun olin julkaissut edellisen kirjoitukseni muistelemisesta, yli 1400 käyntiä yhden päivän aikana. Yleensä minulla on parisensataa visiittiä päivittäin. Oliko se Pekka Saurin kirjan nimi, joka veti, Parempaa kuin seksi? Se onkin arvoituksellinen nimi.                                 

Kilpaa kirjoittamaan rikoksista

Kouvolan Dekkaripäivät teki yleisöennätyksen, noin 600 ihmistä perjantain ja lauantain aikana. Ihmiset ovat ehkä huomanneet, että kyseessä on laajempi yhteiskunnallinen keskustelutapahtuma, jossa dekkarit ovat vain väline. Minusta tapahtuman nimen voisi aivan hyvin vaihtaa vastaamaan paremmin päivien sisältöä. 

Päivillä julistetaan joka vuosi uusi kirjoituskilpailu.

Tämän vuoden aiheena oli näytelmä ja palkituiksi tulivat jaetulle ensimmäiselle sijalle Elina Kilkku ja Marita Kärkkäinen.

Kilkun näytelmä Jäädä saa julma maa on näytelmä suomalaisesta väkivallasta. Palkintoraadin päätuomari, teatterin johtaja ja näytelmäkirjailija itsekin, Henrik Timonen, luonnehti tätä teosta kokeelliseksi möhkäleeksi, joka rikkoo monella tapaa perinteistä näytelmäkirjallisuutta. Kärkkäisen näytelmä taas edustaa vahvasti perinteistä tyyliä. Timonen korosti taiteen moniarvoisuutta palkitessaan kaksi aivan erilaista teosta. 

Jäädä saa julma maa sisältää erilaista pahoinvointia: nuoren parin uupumista kaksosvauvojen hoidon ja työttömyyden lannistamana, yksinäisen naisen padottua väkivaltaisuutta ja kiinnostumista prisonpenpals.com -sivuston kautta löytämäänsä hirviömäiseen pahoinpitelijään, hyvinvoivan yhteisön isien tarvetta perustaa kodinturvajoukot ja karkoittaa vähänkin epäilyttävä kerjäläinen sadan kilometrin päähän ja paljon, paljon muuta. 
Teksti koostuu pitkistä monologeista, näyttämötapahtumien kuvauksesta (eräässä kohtauksessa valmistuu pieni ruumisarkku kansalaisopiston kurssilla), dialogeista ja antiikin kuoron tyyppisen ryhmän esittämistä runoista.
Tämä näytelmäteksti tuo mieleeni Alexandra Salmelan kirjoitustyylin ja Juha Hurmeen näytelmät, sama fragmentaarisuus, josta muodostuu puhutteleva kokonaisuus ja sama kevyen ja vakavan yhdistäminen. Dialogissa on myös jotain kaurismäkeläistä yksinkertaistusta ja hienovaraista ironiaa.
Timonen totesi, että jos tästä tehdään näytelmä, niin siitä tulee hyvin ahdistava ja hyvin vaikuttava. Pidän tästä tekstistä kovasti. 

Annika:     Lapset, nyt lähdetään.
              Sanokaa isille hyvästi.

Jani:        Ei.
              Älä mene kissanpentu.

Annika:    Pikkulintu.
             Meidän täytyy mennä.

Jani:       Mihin te menette? Anna minun viedä.
             Autossa on vielä yhteen matkaan bensat.

        

    (Osa kuoron päätöslaulusta)
Laajennettu itsemurha on käsitteenä ongelmallinen
se häivyttää teon hirveyden ja tapahtuneen rikoksen.

Huumeidenkäyttö ei ole vain laajennettua tajuntaa
doping ei ole pelkää laajennettua veriplasmaa
varkaus ei ole laajennettua omistamista
pahoinpitely ei ole laajennettua koskettamista
raiskaus ei ole laajennettu itsetyydytys
lapsen murha ei ole laajennettu raskaudenkeskeytys.

Toinen ongelmallinen käsite on "tavallinen".
Perheensä surmannut oli tavallinen.
Normaali kunnon kansalainen.
Suomessa väkivalta on tavallista, sitä vain tapahtuu
naiset kävelevät ovia päin, perheitä surmaantuu.
Normaalia ja tavallista on meille väkivaltaisuus.
Sellaista se on, se suomalaisuus.

Kärkkäisen näytelmä Yksi kana ja kolme ateriaa on dialogia, jonka ohessa on lyhyet paikka- ja tilanneselitykset, siis perinteinen. Aiheena on perinnön kärkkyminen ja testamentin kanssa vehkeily. Mukana kulkee myös aavistus hyvien ihmisten rakkaudesta, joka on odottanut aikaansa, koska hyvät jaksavat odottaa. Juonenkäänteet ovat nopeita ja nokkelia. Juuri kun oivallat, että peli on menetetty, tuleekin uusi käänne, joka kääntää tilanteen ja lukijassa herää toivo, että ehkäpä hyvät saavatkin palkkansa. Ihmiset ovat joko hyviä tai pahoja. Tämä on helppo nähdä upeasti toteutettuna näytelmänä. Takaumat voisivat näkyä videona samalla kun henkilöt kommentoivat niissä käytyä keskustelua reaaliaikaisesti. Ihastuttava näytelmä. Haluaisin ehdottomasti nähdä tämän. Jos Kilkun teos on pääruokaa, niin tämä maistuu ihanalta jälkiruualta. Molempia tarvitaan!

Ensi vuoden kirjoituskilpailussa etsitään hyviä pienoisromaaneja. Aihe on vapaa. Viime vuoden runokilpailuun annettiin yksi lause valmiiksi, mutta se saattaa sitoa, joten nyt saa kirjoittaa vapaasti, kunhan teos sisältää rikoselementtejä. Kirjoitusaikaa on ensi vuoden elokuun loppuun. Ja palkinnot jaetaan sitten juhlavuonna 2016. Lisätietoa löytyy täältä.

Kuvat ovat Unto Mentulan sarjasta Kouvola Noir

       

Kosto - Kouvolan XVIII Dekkaripäivät

Kouvolassa oli juuri vuotuinen kaksipäiväinen kirjallisuustapahtuma, Kouvolan Dekkaripäivät. Päivien teemaa Kosto käsiteltiin monipuolisesti. Luennoitsijoita ja haastateltavia oli melkoinen joukko oikeus- ja kriminaalipsykologian dosentti Helinä Häkkänen-Nyholmista vankilanjohtaja Kaisa Tammi-Moilaseen ja Anjalankosken elokuvapalkinto -raadin pj Antero Peräkasarista Kuopion hiippakunnnan notaariin Marja-Sisko Aaltoon. Ohjelma löytyy täältä. 

En ollut koko aikaa mukana, joten tässä on vain hajahuomiota ja ajatuksiani siltä osin kuin olin paikalla. 

Helinä Häkkänen-Nyholm näytti käyrän, jossa oli parinkymmenen vuoden seurannan tulos ihmisten käyttäytymisen piirteistä. Narsistisuus ja psykopaattisuus ovat nousseet hyvinvoinnin kasvaessa yhtä jyrkästi kuin ylipainoisuus, siis hämmästyttävän jyrkästi, ja vastaavasti empatian kokeminen on laskenut. (10. 6. lisättyä: Palaan tähän, koska minua on vaivannut koko ajan tuo ylipainon mainitseminen tässä yhteydessä. Eivät kai lihavat ihmiset ole vähemmän empaattisia kuin laihat. Haluaisin pyyhkiä tuon kohdan kokonaan pois, mutta olkoon nyt siinä tutkijan huonona valintana.) Ruokkivatko nämä psyyken muutokset myös kostamista? Jos narsistinen ihminen jää märehtimään kostoa ja ruokkii sitä kanssaihmisten avulla niin tuloksena on usein useampi uhri. Vieläkö uusissakin opetussuunnitelmissa painotamme yksilöllistävää opetusta yhteisöllisyyden kustannuksella? Tekeekö hyvinvointi aina ihmisestä sydämettömän? Tarvitaanko taas jotain järkyttävää, maailmansota tai paha luonnonilmiö, että ihmiset huomaavat tarvitsevansa toisiaan?

Japanissa on outo yhteiskunta, pitkälle kehittynyt, mutta pelottavan tunteeton. Häkkänen-Nyholm kertoi, että siellä on nyt avattu firmoja, jotka hoitavat anteeksipyynnön puolestasi, vievät kukat ja sulosanat loukatulle. Ulkoistettu anteeksipyyntö? Seksihän on Japanissa myös oudosti ulkoistettua; kliiniset drive-in hoitolat auttavat himon iskiessä nopeasti ja tehokkaasti kuin snack barit nälän vaivatessa. Vasta aivan äskettäin japanilaiset ovat alkaneet keskustella lapsipornon kieltämisestä. Miten se on mahdollista?  

Lukijan puheenvuoron pitänyt Kimmo Hyvärinen, eläkkeellä oleva poliisipäällikkö kysyi, pitäisikö kirjoilla olla ikäraja. Hän otti esimerkiksi otteen lapsena lukemastaan Sakari Pälsin kirjasta Fallesmannin Arvo ja minä. Tämä ote käsitteli inhorealistisesti sian tappoa. Osa yleisöstä kiemurteli kärsimyksestä, mutta Hyvärinen kertoi, että hän ja kaverinsa vain nauroivat, heistä tämä oli hyvää huumoria. Ja olihan se! Mutta myös raakaa. No, kun ottaa sen aikaiset olosuhteet huomioon, niin ei tuo minusta kyllä mitään erikoista ollut. Olen itsekin nähnyt ja ollut mukana lahtaustapahtumassa ja viemässä lehmää astutettavaksi. Hurjan näköistä sekin oli. Ihan kaikkiin Pälsin tarinoihin ei ehkä kannata antaa nykylasten tutustua. He eivät tiedä kotieläinten hyötykäytöstä ja omat lemmikit ovat heille pehmolelun omaisia hellittäviä. Muita lapsuuden suosikkeja Hyvärisellä olivat Aapelin kirjat Koko kaupungin Vinski ja Vinski ja Vinsentti. Näiden kirjojen poikien metkuja on esitetty paljon kesäteattereissa. Muistin siinä kuunnellessa, että olenhan minäkin lukenut nuo Vinskit, vaikka olen väittänyt lukeneeni lapsena vain aikuisten kirjoja. Niin se muisti vetää mutkia suoraksi. 

Vankilanjohtaja kertoi aiheesta ”Vankeus on ankeus” mielenkiintoisia faktoja. Hän tähdensi, että vanki ei ole ammatti tai ihmisrotu, vaan väliaikainen tila ja ne syyt, mistä vangitaan ovat sopimusasioita, erilaisia eri aikona ja eri kulttuureissa.
Ennen rikoslakia1809 rangaistuksena oli Suomessa raipat ja häpeä. Nykyään vankeudella ajatellaan olevan kahdenlaista estävyyttä: yleisestävyys on etukäteispelote kaikille ja erityisestävyys pitää vaarallisen tai sopimattoman henkilön eristyksissä muista.
Muinoin käytössä ollut Hammurabin laki oli suora kosto: rikkojalle samaa mitä hän teki toiselle, siitäs saat. Tämähän on yhä käytössä suuressa osassa maailmaa ehkä jopa kovennettuna verikoston muodossa ja mm. Texasissa kuolemanrangaistuksissa. Filosofit Platon ja Aristoteles toivat idean rangaistuksen korjaavuudesta, josta myöhemmin on kehitelty sovittelumenetelmä ja yhteiskunnallinen palvelu, jota Berlusconikin nyt joutuu suorittamaan palvelemalla vanhuksia. Olisi muuten mielenkiintoista, jos joku elokuvaohjaaja seurailisi Berlusconia ja tekisi dokumentin siitä, mitä tämä siellä palvelutalossa puuhaa, politiikkaa, flirttiä?
Rangaistuksensa kärsineitä entisiä vankeja on keskuudessamme noin 60 000 ja parhaillaan on kiven sisällä 3000. Vankeuden ankeutta kuvaa se, että suljetun vangin oikeudet ovat samanlaiset kuin parivuotiaalla lapsella ja avovankilassa vangin oikeudet ovat samat kuin alakoululaisella. 

Kirjailijoista minulle aivan uusi tuttavuus oli Pirjo Tuominen, selkeä ja miellyttävä esiintyjä, joka veti yhteen monia päivien aikana käsiteltyjä teemoja. Hän totesi, että jännityskirjan ja muun fiktiivisen romaanin raja on häilyvä. Hän kertoi miettineensä, voisiko dekkarin määritellä aikuisten saduksi. Dekkarissa on hyvä ja paha ja jännitys, kuten perinteisissä saduissa. Tuominen pohti myös ihmisiä, jotka eivät koskaan lue mitään ja sanovat , etteivät "osaa" katsoa elokuvia. Minäkin tiedän pari sellaista ihmistä. Mistä se johtuu? Lapsuudesta, tunteiden kivettämisestä? Tuominen on tähän mennessä (hän on 75-vuotias) kirjoittanut yli 30 historiallista romaania, joitakin elämäkertoja ja neljä Mailis Sarka -jännityskirjaa, joille on tulossa myös jatkoa. Tämä tuottelias kirjailija asuu Turkin Sidessä suuren osan vuotta ja mainitsi sieltä seikan, jonka olen itsekin huomannut Välimeren alueella matkustaessa. Siellä arvostetaan vanhoja ihmisiä. Ei ole sitä nuorta miestä, joka ei antaisi paikkaansa kulkuneuvossa vanhemmalle naiselle. Tässä tuli mieleen seminaarin alussa mainittu narsismi ja yhteisöllisyyden lasku? Mitä meidän pitää tehdä? Miten muuttaa ihmiset takaisin empaattisemmiksi toisilleen?

Pirjo Tuominen: "Dekkari on aikuisten satu."

Viimeisenä esiintyjänä oli Marja-Sisko Aalto, joka kävi hyvin kiinnostavasti läpi koston historiaa Hammurabista ja antiikin jumalista Konfutsen ja Jeesuksen opetuksiin. 

Kreikkalainen kostonjumla Nemesis oli puhdasta kostoa, hänen roomalainen vastaparinsa, Fortuna, taas hymyilevä onnetar.

Kung-fu-tse eli Konfutse on sanonut viisaasti:"Ennenkuin lähdet kostoretkelle kaiva kaksi hautaa." Ei löydy sitä kostajaa, joka ei kostohommissaan muuttuisi huonompaan suuntaan. Tähän on kristinusko löytänyt ratkaisun siirtämällä kostamisen Jumalalle. Jos yhteiskunnan vankeinhoito ei tunnu kostavan, niin vielä on olemassa jumalan kosto. Oikeudenmukainen jumala näkee, mikä on hyväksi kellekin. Oman käden oikeutta ei siis tarvitse käyttää. Minä näen tässä vippaskonstin, mutta olkoon. Jos tämä usko saisi kouluampujan lopettamaan suunnitelmansa, niin hieno juttu, vaikka arvokkaampaa kyllä olisi luopua kostosta ilman fantasiaa isommasta kostajasta. 

Jeesus, tämä toisinajattelija toi uuden opin toisen posken kääntämisestä lyöjän suuntaan. Tällä hän osoittaa, että koston kierre on lopetettavissa ja jokainen meistä voi olla se lopettaja. Jeesuksen opetuksissa, Vuorisaarnassa, on myös sellainen sanoma, että ei pidä soitella torvea hyvistä teoistaan. Minulle tämä on tuttu asia lapsuuden ympyröistäni Satakunnan maaseudulla 50 ja 60 -luvuilta. Tarvitsevaa autettiin pyyteettömästi, lähes salaa. Olisi ollut hirveän noloa leuhkia anteliaisuudellaan. Mutta katsokaa nyt julkkisten "armeliaisuutta" - se on hyvin esillä! Lahjoitus hyvään kohteeseen tuo monesti antajalleen takaisin enemmän kuin mitä hän on antanut: median sädekehän, ehkä jopa taloudellista hyötyä. Ja sitten on niitä, jotka toitottavat, että mitään ei kannata antaa kenellekään. Tämä asenne näyttää kummasti lisääntyvän vaurastumisen myötä. 

 

Päivillä palkittiin edellisenä vuonna julkistetun kilpailun parhaat ja julistettiin uusi kilpailu. Kirjoitan näistä oman postauksen, kunhan olen ensin lukenut palkituista julkaistun antologian, josta kuva tässä.

Jos kiinnostaa, mitä Kouvolan dekkaripäivillä tapahtui viime vuonna, niin käy lukaisemassa nämä kaksi kirjoitustani blogini alkuajoilta täältä ja täältä.

Kirjallisuustapahtumissa on kivaa!

Taas on yksi kirjallisuustapahtuma takana. Dekkaripäivien toisen päivän anti oli yhtä hyvä kuin ensimmäisen. Nyt oli esillä myös positiivinen ahneus: ahneus hyvän tekemiseen, kauneuden vaalimiseen ja tasokkaan elämän tuottamiseen sekä itselle että toisille.

 

Kirjailija Marjo Niemi otti ahneuden esille hengissä pysymisen metodina, joka näkyy vauvoilla, kun he alkavat heti synnyttyään ahnaana hamuta kaikkea suullaan.  Vähätellyille ja alistetuille ahneuden salliminen saattaa olla voimaannuttava asia: sinä saat vaatia, sinä olet oikeutettu siihen mikä sinulle kuuluu. 

Aalto-yliopiston taloustieteen professori Matti Pohjola selitti talouselämän lakeja ja näki pankki- ja yritysmaailmassa itse asiassa hyvin vähän negatiivista ahneutta.  Ahneutta on hänestä vain äärimmilleen viety oman edun tavoittelu. Hänen jälkeensä puhunut dekkarikirjailija ja rikostoimittaja Jarkko Sipilä taas sanoi suoraan, että markkinavoimat = ahneus.

Koen suurta yhteenkuuluvaisuuden tuntua kirjallisuustapahtumissa. Olen virkeä ja onnellinen ja tunnen olevani omieni joukossa. Kuulostaa hassun juhlavalta, mutta en osaa sitä muutenkaan sanoa. Sama tunne kuin miehelläni jalkapallokatsomossa. (Hänkin harrastaa kyllä myös kirjallisuutta, mutta ei seminaareja.) Bongasin taas monta innostunutta naamaa muista vastaavista tilaisuuksista. 

 

Suosikkini kulttuuri- ja kirjallisuustapahtumissa ovat Kuhmon Ihminen ja Kosmos maaliskuussa ja Joensuun Kirjallisuustapahtuma syyskuussa.

Joensuun tapahtuma on eloisa ja keskusteleva.  Se on kolmipäiväinen kuten Kuhmon Kosmoskin. Joensuussa on ollut aiheina mm. Tosi, Kaunis, Tyhjä, Nauru ja Minä. 

Kuhmon Kosmos tarkoittaa siirtymistä täydelliseen kauneuteen. Ensinnäkin paikkana on Kuhmo-talo, jonka kahviosta aukeaa maisema kimalteleville hangille ja jonka Lentua-sali on kuin taivaan esikartano, tuntemistani musiikkisaleista kaunein, vaaleaa puuta, katossa tähtitaivas. Tapahtumassa on levollisten alustusten ja keskustelujen ohessa ihanaa kamarimusiikkia, joka virittää odottamaan taas ja taas uutta pohdiskeltavaa.  Kuhmon aiheina on ollut mm. Luontosuhde, Muutos ja sopeutuminen ja Identiteetin ulottuvuudet.  Olen pitänyt näistä seminaareista erityisesti nyt, kun en enää asu Kuhmossa.  Pitkä menomatka junassa on virittäytymistä tulevaan ja paluumatka kuullun ja nähdyn sulattelua.  Sekä Kuhmossa että Joensuussa tapaan myös lukevia ystäviä. Reissuissa on siis moninkertaista mielihyvää. 

On varmasti paljon muitakin kirjaväen tapaamisfoorumeja. Vinkatkaa!

Minä haluan. Minä otan.

Terveiset Kouvolan Dekkaripäivien ensimmäisestä päivästä. Tietoa tapahtumasta löytyy www.dekkaripaivat.fi ja www.kyyti.fi. Tämä kirjallisuustapahtuma järjestetään nyt jo 17. kerran, mutta on mennyt minulta, 13 vuotta paikkakunnalla asuneelta, ohi erinäisistä syistä. Tämänkertaisten päivien aiheena on Ahneus. 

Arkkipiispa Kari Mäkinen, innokas dekkareiden lukija ja itsekin runokirjan kirjoittanut, lainasi alustuksessaan Brechtiä: ”Mitä aikaa on tämä, jolloin puhe puista on melkein rikos, koska siinä vaietaan niin monista rikoksista.”
Mäkinen piti ahneutta pahasti yhteiskuntamme sisään imeytyneenä. Ahneus asuu kuluttamisessa ja luonnonvarojen ylikäytössä. Sitä pidetään myönteisenä, dynamiikkaa tuottavana tekijänä ja kilpailuyhteiskunnan moottorina. Uskonto voisi olla radikaali vastavoima tälle elämäntavalle. Vanhuus tuo Mäkisen mukaan usein oivalluksen, että elämä ei tule kokonaiseksi ahnehtimalla vaan tyytymällä. 

Muissa puheenvuoroissa käsiteltiin ahneutta monitahoisesti. Ahneutta ei ole pelkästään rahan hamuaminen, vaan mm. kiihkeä elämysten metsästys, narsismi, jossa muut ovat minua varten, syöppöys, juoppous ja seksuaalinen hillittömyys. Kaiken selittämisen tarvekin voi olla ahnehtimista.

Saana Saarinen alusti aiheenaan "Tappava itsekkyys". Hän on käsitellyt trilogiassaan mm. pätkätyötä ja yt-neuvotteluja. Kirjojen nimet ovat Siirtolapuutarhan varjoissa, Sietämätön uhri ja Kuolema sanoo irti.

Heleena Lönnroth oli otsikoinut puheenvuoronsa dramaattisesti "Minä haluan. Minä otan. Pederastia. Salattu synti." Hän käsittelee romaanissaan Salaisuus eli sininen Motelli uskonnon varjolla harjoitettua lasten hyväksikäyttöä. 

Esikoiskirjailja Vepe Hänninen kertoi haastattelussa romaanihenkilöstään Reko Laulumaasta, jonka ammatti näkyy kirjan nimessä Minä Vakuutusetsivä. Reko vaikuttaa houkuttelevalta veijarihahmolta, johon voi tutustua myös syksyllä ilmestyvässä Hännisen toisessa dekkarissa Hämärämies.

Dekkaripäivillä palkittiin ja esitettiin rikosaiheisia runoja ja lauluja. Runoja oli lähetetty kilpailuun 249 ja lauluja 39 eri puolilta Suomea. Ostin antologian Metsässä makaa kuollut mies, johon on koottu paikallisten raatien valitsemat 33 runoa ja 15 laulua. Näiden joukosta päätuomari muusikko Samuli Putro oli valinnut molempien sarjojen voittajatyöt, jotka ovat huikean hyviä.
Runokilpailun voitti Petri Rautiaisen runo Vapautus.

Vapautus

Liikuntavaraston ovi on raollaan

Maanantaina joku tulee säikähtämään

Kamppailuvälineiden keskellä,
vailla kamppailun merkkejä
makaa velttoutta vihannut mies
voimatta ja veltostuneena

värikkäät sählymailat korissa
kuin mykät muovikukat maljakossa
näkivät tätäkin kauheampaa,
mutta eivät koskaan kerro

Ulkona on ulkoilukeli
tuhat latua, tuhat katua
ihmisen paeta

Maanantaina oppilaat tuovat
vapautuslappujaan
turhaan

Kärkipään lauluissa oli taidelaulua, räppiä ja Esa Pakarisen tyylistä jenkkaa. Vanhemmanpuoleinen yleisö oli aivan otettu Jaakko Markus Seppälän räppikappaleeesta Routa ja Rohee. Oman kappaleensa esittänyt nuori kaveri olisi ehkä kuitenkin mielellään nähnyt yleisössä myös nuoria. 

Myllyojan takakujan tarjoilulista
Keittiökemiaa kuin Macgyverista
Rohee on walkkeri, Subutexasista
Roudall on stäshissä suippolakkista
koksua, kukkaa, e-kauppajauhoja
puuterii, pöllyä, outoja nauhoja
spiidiä, sirkkoja, happoo ja horoi
täällei – spotata poroi

Huomenna kohti uusia seikkailuja! Dekkaripäivien toisen päivän aiheina on ainakin rasismia ja taloutta.