Keuhkotautisen elämää

Kuusankoskella tiputuksessa 10.3. illalla

Se iski taas, toistuva vieraani keuhkokuume. Olen ollut niin uupunut, että välillä olen saanut antibiootit suoneen makuulla. Kuvassa olen jo aika piristynyt. Uupuminen onkin yksi keuhkokuumeen tunnuspiirteitä. Sitä yrittää katsoa jotain tallennusta televisiosta ja torkahtelee, niin että puolen tunnin ohjelman katsominen vie takaisinpäinkelauksineen puolitoista tuntia. 

Kävin ensin viikon ajan tiputuksissa kolmesti päivässä. Viikonlopun ajan ja iltaisin meidän seudulla pitää käydä Kuusankoskella aluesairaalassa, mutta arkisin päivän kaksi ensimmäistä reissua on hoitunut tässä lähellä omassa terveyskeskuksessa. Odotin tulehdusarvon laskua, ja kyllähän sitä odotti flunssasairas miehenikin, joka kuskasi minua uskollisesti noihin hoitoihin ja piti seuraa. Maaginen 50:n raja CRP:ssä tuntui olevan kaukana, kun se oli aluksi noin 200. Tänään se päivä koitti, sain tabletit ja voimme lopettaa ramppaamisen.
Taudin vakavuudesta kertoo sekin, että toipumisiaika on pari kuukautta. Sanon hyvästit tämän kevään järjestetylle liikunnalle ja voimistan itseäni metsäkävelyillä. 

Tiedättekö, ymmärrän hyvin sitä nuorta naista, joka on raportoinut syöpäsairauttaan somessa kauniiden kuvien kera lievästä taudin alusta saattokotivaiheeseen ja saanut osittain ala-arvoista törkyä palautteeksi. 
En usko, että kirjoittaisin somepäivityksiä tuossa tilanteessa, mutta me olemme erilaisia. Jos ihminen on tottunut kertomaan kaikesta someystävilleen, niin miksi hänen pitäisi vaieta siinä vaiheessa, kun hän tarvitsee eniten tukea? Somessa tapahtuu paljon oikeasti pahaa. Miksi moralisoida sellaista, missä ei loukata ketään?

Siis itsekin tässä kirjoittelen taas keuhkoistani. Uskon, että asia kiinnostaa monia ihmisiä. Lisäksi koen tärkeäksi oikoa joitain väärinkäsityksiä liittyen keuhkosairauksiin. 
Minulle on huomauteltu, että on sellainenkin asia kuin keuhkokuumerokotus. On, on, ja tietysti olen ottanut sen heti kun sitä alettiin markkinoida. Anelin sitä jo vuosia ennen, mutta lääkärini kuittasi asian sillä, että turhaa, koska eihän se auta kuin pneumokokki-bakteerin aiheuttamiin keuhkokuumeisiin. Se on totta, mutta hyvä, että edes niihin. Minullakin on ollut kaksi keuhkokuumetta rokotuksen otettuani. Se rokotus ei siis anna samanlaista suojaa kuin esim. tuhkarokkorokotus.
Sama koskee kausi-influenssarokotuksia, suojaavat osittain. Rokotukset on valmistettava siinä vaiheessa, kun vasta päätellään, mihin suuntaan virus kehittyy, mutta sehän on ovela ja voi muuntua paljonkin ennen kuin tauti alkaa levitä. Suojateho vaihtelee vuosittain, eikä rokote ole optimaalinen, mutta sitä kehitetään toimivammaksi. Rokote kannattaa ehdottomasti ottaa, koska jos influenssan saakin, niin se on lievempi rokotuksen ansiosta. 

Parhaillaan leviävä korona-virus on todellinen uhka minunkaltaisilleni astmaatikoille. 
Minulla on toinen keuhkolohko vaurioitunut ensimmäisessä massiivisessa keuhkokuumeessani nuorena.  Siinä on huono ventilaatio, mikä altistaa tulehduksille. Olen voimistanut keuhkojani pulloon puhaltamalla. Perinteisestä menetelmästä on kehitetty myös laite WellO2. En halua tuollaista mötikkää (voit googlata laitteen jos haluat), vaan jatkan pullon kanssa. Ei nyt liioitella sentään, minähän liikun kepeästi ja rasitan mielellään keuhkojani normaalisti luonnossa. 

Kyllähän minulta on tiukattu viime päivänä myös, etten vain sairastaisi koronaa. Ei ole mahdollista. Flunssa iski minuun kuusi viikkoa Teneriffalta palattua ja se italialaisperhe, joka siellä eristettiin koronan vuoksi tuli lomalleen kuukausi meidän paluun jälkeen. 
Ihmeellistä kyllä Kymenlaakso on toistaiseksi säästynyt tartunnoilta, vaikka Lappeenranta on lähellä ja sieltähän Ryanair on lennättänyt porukkaa kaiken aikaa Bergamoon Pohjois-Italian kriisialueelle ja sieltä tänne, tänään lennot keskeytettiin.

Luen tuossa alkukuvassa Eeva Klingbergin kirjaa Syvän maan juuret. Sitä kuvataan takakansitekstissä kansainvälisen tason lukuromaaniksi, jonka lukemista ei voi lopettaa kesken. Minä kyllä jouduin lopettamaan kesken useampaan otteeseen, koska kirja on lähes 500-sivuinen ja olen lukenut sitä sairaudessa kipristellessäni. Hyvä kirja.
En tunne yhtään muuta suomalaisen kirjoittamaa romaania, joka sijoittuisi syvään etelään ja käsittelisi rotuerottelua ja rasismia. On tässä muitakin teemoja, kuten suku, kulissit sisäänlämpiävyys ja poikkeavuuksiin suhtautuminen. Asioita tarkastellaan rikoksen ratkaisun läpi kahdessa ajassa, vuonna 1935 ja vuonna 1974.

Viimeksi luin Patti Smithin uusimman, Year of the Monkey, jota on vaikea määritellä. Muistelmaa, esseetä, romaania, unenomaisuutta, surrealismiakin. Pidän Patti Smithin tyylistä valtavasti. Kirja ilmestyy suomeksi piakkoin. 

Marcus Aurelius asks us to note the passing of time with open eyes. Ten thousand years or ten thousand days, nothing can stop time, or change the fact that I would be turning seventy in the Year of the Monkey. Seventy. Merely a number but one indicating the passing of a significant percentage of the allotted sand in an egg timer, with oneself the darn egg. The grains pour and I find myself missing the dead more than usual. I notice that I cry more when watching television, triggered by romance, a retiring detective shot in the back while staring into the sea, a weary father lifting his infant from a crib. I notice that my own tears burn my eyes, that I am no longer a fast runner and that my time of sense seems to be accelerating. 

Kaunista, niin kaunista. En malta lyhentää tuota tekstiä yhtään. Kirjoitan tästä kirjasta lisää pian. 

Hengissä ollaan, joskaan ei aivan tiptop kunnossa, ja vähän matkakuvia Toscanasta

Bloggaajan kuuluu pitää lukijansa ajan tasalla, eikä jättää heitä epätietoisuuteen. Siksi tämmöinen pieni tilannekatasaus ja alkupaloja tulevasta.

Uskomatonta. Sain Italian lomamme loppupäivinä oireita, joista selvin oli massiivinen uupumus, ja kotiin palattua nuosi kova kuume ja yskä, keuhkokuume. Taas! Juhannuksen alla toissakesänä kävi samoin. Matkassa ei ollut mitään rasittavaa, matkaseura oli upeaa ja elämä helppoa. Pitää varmaa seuraavalle matkalle (en kait minä tähän kuole!) varautua hengityssuojalla ja käsineillä. Oikeastaan tämä tauti teki kyllä tuloaan lisääntyneinä aamuyskinä jo paljon ennen matkaa.

Nyt käyn päivittäin tiputuksissa, muun ajan luen ja nukun. Tänään olo koheni hieman, jaksoin jo tehdä muutaman kuvan ja kirjoittaa tämän. Useimmat tämän postauksen kuvista ovat kyllä mieheni ottamia ja tekemiä. 
Mies laittaa ruuat, hoitaa kaupassakäynnit ja muut. Siivota ei tarvitse, koska putkiremontti on menossa ja kaikki muutoinkin sekaisin. Olemme ilman omaa vessaa, mikä ei ole mukavaa. Tuleehan siinä vähän kuntouttavaa liikuntaa, kun käy saunaosaston vessassa alakerrassa. 
Minulla jalat painavat tonnin.

Laitan tähän perään muutaman matkakuvan. Palailen paremmin toivuttuani kertomaan kaikesta matkalla koetusta ja ajatellusta ja jotain niistä monista kirjoista, joita olen lukenut matkalla ja toipilaana. Hurjasti olisi asiaa ja palava halu kirjoittaa, mutta käsi ei jaksa kauaa näpytellä. Sellaista on fyysinen uupumus.

Veriviljely on menossa, toivottavasti ei löydy mitään ikävää. Täydellinen toipuminen keuhkokuumesta vie ainakin kuukauden päivät, mutta heti kun tulehdusarvo laskee normaalin lähelle, alkaa elämä luistaa. Sitä odotellessa sydämelliset terveiset täältä toipujalta teille lukijat!

Toscanassa muratilla on sydämen muoto. 

Asuimme vuokratalossa maaseudulla Castagnetto Carduccin kylässä, Livornon eteläpuolella.  
Pihan katos toi mieleeni Fellinin elokuvien isot perheet omituisine perheenjäsenineen sukupäivällisillä. Mekin söimme tässä viidestään. 
Mieheni tuumaili, että mökille voisi tehdä tällaisen kesähuoneen, mutta katto pitäisi olla jotain muuta materiaalia Tässä se on meriruokoa.

Pisan tornin vieressä tyypit poseerasivat yksilöllisesti samalla tavalla tornia käsiensä välissä pidellen tai sitä tukien. Tätä performanssia oli hauska katsella. Huomasin, miten eräs kiinalaistyttö sätti äitiään, kun tämän kädet eivät taipuneet kuvassa juuri oikeaan kulmaan. 

Itse en välittänyt niinkään kellotornista, vaan sen vieressä olevista huikaisevan kauniista tuomiokirkosta ja kappelista. Kaikki tämä kauneus mitä upeimpine yksityiskohtineen on kaiverrettu esiin marmorista ja kivestä. Kaupungissa on muutakin hienoa arkkitehtuuria. Miten vanhoja rakennuksia ja yhä meidän ihailtavanamme! Tuhat vuotta sitten panostettiin rakennusten kestävään kauneuteen.

Ja tässä uudempaa kaunista samalla Piazza del Miracol -aukiolla kirkkorakennuksia vastapäätä, puolalaisen kuvanveistäjä Igor Mitorajin teos Angelo Caduto, Fallen Angel, vuodelta 2012. 

Kotiinpaluu

                                   

Siinä reipas matkailija Alanyan viikon jälkeen Kuusankoskella päivystyksessä torstai-iltana. Hengittelen avaavaa lääkettä. Hoitaja mittasi kuumeen 39,7 ja tulehdusarvon 200 ja käski välittömästi sänkyyn makaamaan. Todettiin keuhkokuume, minkä toki jo itsekin kaksi kertaa saman taudin sairastaneena tiesin, Otettiin kaikki mahdolliset kokeet ja annettiin ensimmäinen annos antibioottia suoneen. Lääkäri suositteli osastolle jäämistä, mutta antoi lähteä kotiin, kun mieheni lupasi kuljettaa minua kolmesti päivässä tiputuksessa ja tarkkailla vointiani kaiken aikaa. 
Olin lähtenyt aamulla neljän jälkeen hotellilta lentokentälle, mieheni oli vastassa ja suuntasimme suoraan oman kaupungin päivystykseen. Kello oli yli kymmenen illalla, kun pääsimme kotiin. Kovan päivän ilta.

Viikkoa aiemmin lähtöä edeltävänä yönä kävin lisäämässä laukkuuni levyn vahvoja reseptisärkylääkkeitä. Kurkussa oli pieni aavistus tulehduksesta. No, se melkein unohtui aluksi, kun koin kaikenlaista kivaa, mistä enemmän tekstiä ja kuvia myöhemmissä kirjoituksissa. 
Muutaman päivän päästä tuli lisää oreita ja aloin ottaa varmuudeksi niitä särkylääkkeitä. Painelin menemään silti entiseen tapaan, olinhan lomalla. Aamupäivisin kävin museoissa, moskeijoissa, puistoissa ja jopa patikoin alas museovuorelta, vaikka silloin oli jo yskääkin. Iltapäivisin lepäilin rantapetillä ja kävin useamman kerran meressä. 
Eräänä aamuna vanhempi turkkilaispariskunta tuli juttelemaan kanssani, kun istuin lähipuistossa lukemassa sanomalehtiä. Kävi ilmi, että Hamid oli historian opettaja ja Amina kotiäiti. Meillä oli paljon juteltavaa. He kutsuivat minut virvokkeille kotiinsa. Paikalla oli myös neljästä tyttärestä kaksi, Leila ja Aisha sekä Leilan suloiset pikkupojat. Olin innoissani. Ajatella, pääsin tututustumaan aitoon alanyalaisperheeseen ja heidän kotiinsa. En voinut vain jäädä sairastamaan.
Iltaisin en sitten mitään jaksanutkaan. Luin ja katselin telkkarista Koraani-kilpailua ja jotain saippuasarjaa, turkin kielellä.

Viimeisenä lomapäivänä tunsin, että kolmen kerroksen nousu aamiaistilaan uuvutti. Piti ihan pysähtyä välillä. Olihan siellä hissikin, mutta minä olin tottunut kipaisemaan portaita pitkin. Ruoka ei maistunut ja oli jotenkin epätodellinen olo. Mietin huoneessani vähän aikaa, nappasin särkylääkkeen ja lähdin pienelle kävelylle. Olin jo joutunut ostamaan lääkkeitä lisää, Turkissa myydään myös vahvoja lääkkeitä ilman reseptiä. Söin kevyesti jossain lähellä lounaspaikassa ja palasin huoneeseeni. Tuntui siltä, että pitää levätä. 
Yhtäkkiä aloin palella hurjasti, laitoin ilmastoinnin pois ja tärisin peittojen alla. Käteni hyppivät niin, että en saanut kunnon otetta puhelimesta. Mietin, pitäisikö soittaa lääkäri paikalle. Mutta entä jos en pääse lähtemään kotiin, jään tänne sairaalaan. Lähtö olisi seuraavan aamuna. Kokeilin kuitenkin vielä isoa määrää särkylääkettä. Parin tunnin kuluttua pelottava horkka loppui, jalat asettuivat paikoilleen, samoin kädet ja olo normalisoitui. Pakkasin, ajattelin, että onpahan laukku pakattu, käy miten käy. 
Tein lähtöselvityksen kännykällä ja makoilin lopun iltaa lukien makuulla hotellin hyllystä löytynyttä kirjaa, Tess Gerritsenin sairaalatrilleriä Lapsen sydän. Kyllä on jännittävä ja koukuttava kirja. Vain nimi on huono, Harvest on alkuperäinen nimi, ja kyse on elinkaupasta. Itkin kuumia kyyneliä. Tilanteeni ja heikko terveydentila antoivat otollisen pohjan eläytymiselle. 

Aamulla olin ihmeissäni ja iloinen, aivan viileä iho, olo hyvä. Kaikki sujui hyvin. Olin niin tyytyväinen kentällä, että olin tehnyt lähtöselvityksen etukäteen. Pääsin ohittamaan pitkän jonon ja siirtymään suoraan bagdropin kautta eteenpäin. Koneessa juttelin kivan pikkupojan ja tämän äidin kanssa. Ääneni alkoi muuttua pihinäksi ja alkoi taas viluttaa.

Romahdus tapahtui vasta, kun laukkua odottaessani päätin soittaa vastassa olevalle miehelleni, että heipparallaa täällä ollaan. Aloin vastoin suunnitelmiani vaikeroida, että minä olenkin tosi kipeä, taitaa olla keuhkokuume. 

Sellainen kotiinpaluu.

Ja kun pääsimme kotiin, Untolla oli minulle varattuna kotiintulocalypso. Hän pyysi minut istumaan sohvalle, pisti videon päälle ja sanoi, että tässä, katso. (klikkaa tekstistä)

Calypso Rose laulaa kappaleen Calypso Queen

Aamulla 27.6.

Lisäsin edelliseen kirjoitukseeni pienen loppukaneetin liittyen käytyyn keskusteluun tai yritykseen keskustella. Kaikille yleistäjille ja islaminuskoisten sekä koko islamilaisen maailman kauhistelijoille haluan sanoa, että vaikka Turkin hallitus on juuri kieltänyt kehitysopin opettamisen lukiossa ja hajoittanut Pride-kulkueen Istanbulissa, se ei muuta käsitystäni turkkilaisista lämpöisinä ja ystävällisinä ihmisinä eikä tee perusislamista huonoa uskontoa. Atatürkin luoma maa hienoine arvoineen on vaarassa. Turkissa ei tarvitse varata hotellissa turvalokeroa ja kaikki tavaransa voi rauhassa jättää rantapetilleen ja lähteä uimaan toisin kuin monissa muissa maissa. (Tämä teksti asettuu nyt näin, mutta olkoon.) Lähden toipumisunosille.