keskiviikko 30. maaliskuuta 2022

Matkalla olosta


Santa Cruz, tammikuu 2020

Matka on ele joka piirretään tyhjään ilmaan ja joka katoaa sitä mukaa kuin etenee. Kuljet yhdestä paikasta toiseen ja sitten sieltä taas muualle etkä jätä taaksesi jälkeäkään siitä että olet joskus käynyt siellä. Tiet, joita kuljit eilen, ovat nyt täynnä eri ihmisiä, eikä yksikään tiedä kuka sinä olet. Huoneessa, jossa nukuit edellisen yön, nukkuu nyt joku toinen. Tomu peittää jalanjälkesi, sormenjälkesi pyyhitään ovista, todisteet jotka olet saattanut pudottaa lattialle ja pöydälle lakaistaan pois ja heitetään menemään eivätkä ne koskaan palaa. Itse ilma sulkeutuu takanasi kuin vesi, ja pian läsnäolosi, joka tuntui niin tärkeältä ja pysyvältä, on kadonnut jäljettömiin. Asiat tapahtuvat vain kerran eivätkä koskaan toistu, eivät koskaan palaa. Paitsi muistissa. 

Teksti on Damon Galgutin romaanista Vieraassa huoneessa.  
Minusta juuri tässä ainutkertaisuudessa tiivistyy matkan hienous, eikä ole mikään ihme, että nykyään matka-vertauskuvaa käytetään lähes mistä tahansa koetusta. Tanssii tähtien kanssa -kilpailijat kiittävät toisiaan yhdessä koetusta matkasta ja toistensa lauluja Vain elämää -ohjelmassa esittäneet kertovat, miten tämä matka muutti heitä ihmisinä. Matka-metaforan käyttö on melkein koomista, jos kyseessä on joku höpsö tosi-tv-formaatti, jossa seikkaillaan viidakossa ja kilpaillaan siitä, kuka uskaltaa syödä madon. 

Elämänmittainen matka tuntuu päälle seitsenkymppisellä pitkältä. Miten kauan onkaan siitä, kun olimme nuori perhe ja samoilimme Kuhmon metsissä.
Olemme kuvassa näemmä poimimassa puolukoita. Mieheni laittoi usein kameran kannon päälle, asensi itselaukaisijan ottamaan kuvan ja juoksi sitten kiireessä itsekin kuvaan. Tällä kertaa "kalliin lastin" kera. Otimme molemmat paljon valokuvia, ja meidän perheemme yhteiseltä matkalta onkin paljon paperikuvia ja videotallenteita, vähemmän matkoilta, kun niihin oli harvoin varaa. Pojat ovat nyt keski-ikäisiä miehiä, kuopuskin, joka tuli elämäämme neljän vuoden päästä tästä. Kai se kertoo siitä, että minä ja mieheni alamme olla vanhoja.

Kuhmo, syksy 1979


Alkukuva on Teneriffalta matkalta juuri ennen koronaa. Sinne olemme suuntaamassa mieheni kanssa uudelleen muutaman päivän päästä, mutta ei etelän lomakeskukseen kuten viimeksi, vaan oikeaan kaupunkiin Puerto de la Cruziin. Sieltä käsin sitten muualle. Pääkaupunki Santa Cruz on lähellä. Sen kulttuuritarjontaan tekee mieli tutustua lisää.
Ehkä käymme jollain naapurisaarellakin laivaretkellä.


Vieläkin pelkään, että sairastumme ennen lähtöä. Tuttavilla on ympärillä koronatartuntoja, on yksi kuolemakin. Emme ole pitäneet mitään erityistä karanteenia, suojautuneet vain kuten ennenkin. Olemme liikkuneet ja osallistuneet, tavanneet ihmisiä, hoitaneet välillä päiväkotilasta, käyneet elokuvissa ja vesijumpassa. Luulen, että saamme sen koronan vielä, mutta anon kohtalolta lisäaikaa toukokuulle.
Matkaan lähtöön liittyy enemmän huolta kuin ennen. Mies on juuri tarkistamassa koneelta, että vakuutukseemme kuuluu myös ambulanssilento kotiin, jos huonosti käy. Kanarian saarilla on tällä haavaa ainakin koronan suhteen turvallisempaa kuin Kymenlaaksossa, vähän tartuntoja, ja  rajoituksia on purettu. 

Tällä hetkellä tekee todella hyvää saada ajatukset irti maailmantilanteesta. Kaikki muu on sitten ekstraa. Aurinko, armas! Onneksi en matkalla voikaan jatkuvasti syynätä nettiä puhelimesta, koska liikumme paljon, eikä joka paikassa ole langatonta yhteyttä

Viivymme matkalla kolme viikkoa. Raportoin kuulumisia, kun siltä tuntuu.
Uskon, että tuntuu. 

Santa Cruz, tammikuu 2020



28 kommenttia:

  1. Kivaa reissua teille! Tuttuja paikkoja meillekin, Puerto ja Santa Cruz. Kanarian saaret on monipuolinen lomapaikka ja sentään suht kohtuullisen lentomatkan päässä - tai siis minulle lähes maksimi nykyään. Tähän aikaan vuodesta mekin ollaan entisinä aikoina aina lähdetty lomaselle. On niin pitkä tämä Suomen kevättalvi, puuhh...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, ja varsinkin nyt, kun kevään eteneminen on ottanut takapakkia. Katselin kalenteristani, että toissavuonna sinivuokot kukkivat läheisessä pikkumetsässä jo 26.3. ja viime vuonnakin ennen huhtikuun puoliväliä. Kävin katsomassa, muutama lehti oli näkyvissä, muutoin vuokot odottavat jään ja lumen alla.
      Unto sanoo, että tuli "huijatuksi" kaksi vuotta sitten Teneriffalle. Hän ei huomannut, että lento on seitsemän tuntia, mutta hyvin se meni ja jäi kutku päästä uudestaan. Meillä on perillä vielä parituntinen bussimatka, koska lento on etelän lentokentälle (onko kaikki ulkomaan lennot sinne?), mutta siinä on kiva katsella miten kuivat maisemat muuttuvat vehreämmiksi.

      Poista
  2. Galgutin seurassa viihtyi näillä matkoilla tuntematta missään vaiheessa olevansa "vieraassa huoneessa". Seesteistä ja eleganttia tekstiä.

    - "Jossakin vaiheessa koittaa aina hetki jolloin todellinen matka alkaa. Toisinaan se tapahtuu kun painaa kotioven kiinni, toisinaan kaukana kotoa..."

    Hyvä, monipuolinen ja antoisa, meille varsin tuttu talvikohde pidemmiltäkin siivuilta, joista viimeiseltä palattiin juuri koronan alta. Joten nauttikaa täysillä olostanne, auringosta, valosta ja lämmöstä ja kertokahan terveisiä saarille.

    Oma mottoni: On lähdettävä voidakseen palata ja palattava voidakseen lähteä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan miten jännitin, kun teidän matka oli vielä meidän jälkeen ja silloin oli jo puhetta uudesta kauheasta viruksesta. Minä sain kuusi viikkoa matkan jälkeen keuhkokuumeen ja mietin, voiko se virus elää niin kauan - no, ei todellakaan.

      Nyt on sitten valmistauduttu huolella, tarkistettu että reseptilääkkeitä on koko matkan ajaksi, hoidettu kirjastoasiat, tutkittu matkaoppaita, vetreytetty kroppaa jumpilla, käyty kampaajalla ja muissa hoidoissa ja alettu valita matka-asuja, vaikka lento on vasta sunnuntaiaamuna.
      Oikastaan matka alkaa jo valmisteluista, joissa on kivoja värinöitä siksi, että kaikki on vielä edessä.
      Yhdellä meidän pojista oli lapsena tapana piirtää ennen matkaa tarkka kartta hotellialueesta.

      Hieno motto! Kertoo juuri sen, miksi matkailu on ihmisen mielelle tärkeää.

      Poista
  3. Ihanaa matkaa teille. On varmasti ihana lähteä. Me olemme lasten perheiden kanssa katsomassa matkaa ensi syksylle. Teneriffa on yksi vaihtoehdoista. Pidäthän meidät ajantasalla matkan vaiheista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anneli! Pidän.

      Yhteiset perhematkat ovat palkitsevia. Nuorena katselin matkoilla kadehtien ulkomaalaisia kolmen sukupolven perheitä yhteisellä lomalla. Ajattelin, että oispa minullakin joskus tuollaista. On ollutkin, muutaman kerran. Unelma olisi, että saisi koko klaanin joskus samaan lomapaikkaan, mutta siinä on liian paljon muuttuvia tekijöitä, joten ei ehkä onnistu.

      Pojan perhe on menossa syksyllä eri-ikäisten lasten kanssa Makedoniaan ja Albaniaan. Ne ovat varmaan myös kiinnostavia matkakohteita.

      Poista
  4. Ihanaa vaihtaa maisemaa pitkästä aikaa. Nauttikaa matkastanne, pidän peukkuja, että pysytte terveinä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos SusuPetal! Meinasin kirjoittaa "I appreciate it" eli olen jo alkanut näemmä verrytellä ennglannin kieltä. Matkakumppani harjoittaa espanjaansa ja toivoo, että hänen annetaan puhua sitä, vaikka kävisi hitaastikin, eikä vaihdeta englanniksi.

      Poista
  5. Onnea ja iloa matkaan. Korona pysyköön loitolla!👋🌻

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Parhaamme teemme. Jos saan sen lentokentällä ja sairastun heti perillä, niin tuleehan siitäkin sitten eräänlainen "matka". Ikimuistoinen. Olen varma, että olisin raivoissani, mutta paras totutella jo siihenkin ajatukseen.

      Poista
  6. Antoisaa ja virkistävää matkaa teille.
    Varmasti kivaa lähteä pitkän välin jälkeen matkalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Olen eläkkellä tottunut lähtemään jonnekin kerran vuodessa ja poden kroonista lämpimän ja valon puutetta.
      Säätiedotus on viime aikoina näyttänyt Kanariallekin sateita, mutta ei ne yleensä ole kovin pitkäkestoisia.
      Kiitos, Aimarii!

      Poista
  7. Emme ole koskaan käyneet Kanarialla, muualla Espanjassa kyllä. Ihanaa, että pääsette reissuun! Nautitte varmasti lämmöstä ja kaikesta kulttuuritarjonnasta. Täällä Turussa sataa nytkin lunta ja asteet nollassa 😕. Hyvää matkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meillä myös koleaa.
      En uskalla varata mitään etukäteen, kun kahden vuoden aikana on tottunut siihen, että niin paljon peruuntuu. Pitää mennä heti käymään Santa Cruzin oopperatalolla tarkistamassa, olisko meille jotain.

      Poista
  8. voi marjatta, toivon sinulle sellaista hyvän mielen matkaa. ja myös jotakin sellaista matkaa, josta ei ehkä tulla takaisin.

    meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parhailta matkoilta jää aina jotain pysyvää. Toivotaan, että tämä on sellainen. Kiitos, Meri!

      Poista
  9. Hyvää matkaa teille! <3 Toivottavasti nyt säästytte koronalta ja pääsette turvallisesti matkaan!

    VastaaPoista
  10. Ihanaa että pääsette matkalle! Toivon, että pysytte terveinä nyt ja myös Teneriffalla. Todella koleaa on eikä kevät tunnu edistyvän. Tulette sitten takaisin ihanaan Suomen kevääseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin olisi tarkoitus.
      Tänään olen pelästynyt jo kolmesti. Ensin luin meidän kauheista tartuntaluvuista: Kouvolassa 1 vrk aikana 259 tapausta, ja vertaillessa muualle näyttää vain pahemmalta, esim Turku 249 (asukkaita n. 195 000, Kouvolassa n. 80 000).
      Toisen kerran pelästyin, kun kuulin, että miesten ryhmässä, johon Untokin kuuluu, oli tartunta ja iso ryhmä nyt altistuneena. Onneksi U ei ole osallistunut toimintoihin viime aikoina. Ei kahta ilman kolmatta: äsken ihmettelin, miksi puhelimeni ei toimi, koronavilkku hälytti! Olen altistunut 15.3. - 25.3. välisenä aikana. Huoh, nyt on 31.3., kait minä jo olen turvassa. Paras päästä pois täältä äkkiä!

      Poista
  11. Hieno kuva tuo syksyinen sieniretkikuva, tunnelma välittyy hyvin näin vuosikymmenien päähänkin! Hyvää ja turvallista matkaa sinne etelän lämpöön, odotamme suurella mielenkiinnolla kuulumisia 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Mari! Kuva on epätarkka, on varmaan heiluttu, mutta iloa siinä on.

      Täällä seuraavaksi maahantulokaavakkeen kimppuun. Matkalle lähtö onkin tullut mutkikkaammaksi korona-aikana. Rokotustodistus on nyt sekä puhelimessa että paperiarkkeina ja Radar Covid -appi puhelimessa. Toisaalta, mitä hyötyä siitä on, että tietää olleensa jonkun "tautisen" lähellä. Vilkkukin pelästytti turhaan ja myöhässä.

      Olen varannut kolme pehmeäkantista matkakirjaa, Untolla on puolestaan kolme kirjaa tabletilla. Jospa näillä pärjätään.

      Kun nyt menisi kommelluksitta kaikki ja saisin kirjoittaa leppoisia matkajuttuja.

      Poista
  12. Hieno sitaatti. Toivottavasti matka onnistuu, meilläkin pidetään peukkuja pystyssä, että ei tulis Lufthansan lakko tai korona sotkemaan suunnitelmia Bilbaon lyhytlomalle loppukuussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bilbao on varmaan kiinnostava kohde, Guggenheim ym.
      Nyt on kaikenlaista vaaraa. Lentokoneessa kuulutettiin, että maskeja ei enää tarvita lennolla. Käytin maskia silti, kuten jotkut muutkit. Ympärillä oli yskivää porukkaa, ei oltu raaskittu perua matkaa, vaikka oltiin selvästi flunssaisia.

      Poista
  13. Mukavaa ja rentoa matkaa teille, Marjatta. Nauttikaa kahden vuoden edestä :) Olettekin vissiin jo reissussa…

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä ollaan.
      lentokentällä satoi, mutta perillä täällä tutusti lämmin, suloinen sandaalikeli. No, aamu taasen pilvinen. Ilmeisesti koko kolmiviikkoinen vaihtelevaa säätä. Tänään tutustumme ympäristöön, käymme taidenäyttelyssä ja hankimme lisää ruokatarvikkeita tänne apartementoon.
      Unto katsoo parhaillaan Venäjän ykköskanavaa, joka vielä näkyy täällä toisin kuin meillä. Siellä naistoimittaja kehuu pontevasti "operaation" sujumista ja esittelee "sankareita". Paras pistää töllö kiinni ja lähteä tuonne keskustaan flaneeraamaan.

      Poista
  14. Miten ihana tuo metsäkuva! Tulee mieleen ihan omat metsäsamoilut pohjoisessa pappani ja mummuni matkassa. Eväät olivat ja ovat yhä tärkeintä, mutta ehkä nykyään osaan arvostaa myös "metsäterapiaa" eri näkökulmasta. On se kumma juttu, mihin aika häviää. Jos siltä tuntuu jo nyt, miltä se tuntuukaan sinun iässäsi, jos se minulle suodaan!

    Tosi ihanaa, että pääsette matkalle rentoutumaan. Toivotaan, ettei korona iske myöskään palattuanne. Vaikka nyt siltä näyttääkin, että suurin osa sen tulee ennemmin tai myöhemmin saamaan. (En uskalla kirjoittaa mitään omalla kohdallani, koska sitten ainakin saan taudin heti.) Toivottavasti matkanne on antoisa, hyvää matkaa! Bon voyage :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Gracias, Esmeralda!

      Mietimme parhaillaan, miten saisi ladatuksi lisää rahaa bussikorttiin, joka meillä on mukana kahden vuoden takaiselta reissulta. Netissä ei näytä onnistuvan, joten pitää kysellä ja katsella, missä kioskissa löytyisi sellainen palvelu. Bussista käytetään kanarianespanjassa hauskankuuloista sanaa "guagua", joka on peräisin Etelä-Amerikasta.
      Suunnittelemme lähtöä läheiseen La Orotavan kaupunkiin, jonka satama Puerto de la Cruz on ollut ennen kuin siitä tuli oma kaupunkinsa.
      Sää on ollut alkuun pilvinen, mutta onneksi ennusteet lupaavat parannusta. No, Suomessa on takatalvi, joten en valita.

      Täällä metsän vastineena kuljemme kasvitieteellisissä puutarhoissa.
      Joka paikassa on vehreää ja kukkivaa, kiitos kosteuden.

      Poista

Tuhat ja yksi blogitarinaa

Hannu Mäkelän kirja Lukemisen ilo eli miksi yhä rakastan kirjoja  vierailulla kirjastosta hyllyssäni Katselin blogini tilastoja ja huomasin,...