Tämän päivän HS:sta luin Venäjän kasvatustieteen yliopistokoulutuksen uudistuksista. Yksi osa sitä on opettajiksi opiskelevien yhtenäiset asut. Niiden tarkoitus on "estää heitä sortumasta humanitaarisiin ylilyönteihin". Mitähän ne sellaiset ovat? Myös opetuksen sisältöihin tulee todennäköisesti periaatteeksi ylilyöntien välttäminen. Kirjallisuuden historia ainakin on tarkoitus unohtaa ja keskittyä sanomalehtien antiin.
(Katri Kallionpää, Hulluudesta on tullut normi, sanoo professori, HS A 10, 27.3.)
Saammeko seurata miten naapurivaltiomme alentuu yhä yksinvaltaisemmaksi ja lopulta Pohjois-Koreaksi? Sanaa ylilyönti voisi nyt käyttää aivan muusta kuin opiskelijoiden pukeutumisesta.
Surullista.
- - - -
Pappi, väitöskirjatutkija Saara-Maria Jurva kirjoitti HS:n mielipidesivuilla, miten hänen esikoulussa oleva poikansa oli ihmetellyt kun tytöt saivat naistenpäivänä päättää ilman neuvotteluja, miten päivä vietetään, leikit ja kaiken muun, ja heille oli laulettu laulu, mutta pojilla ei ole mitään sellaista päivää. Kun päiväkodin pojat olivat kysyneet milloin heidän päivänsä tulee, niin heille oli vastattu, että vain tytöillä on erityinen päivä, koska pojat ja miehet tekevät päätökset vuoden kaikkina muina päivinä. (Päiväkodeissa pitää juhlia myös pieniä poikia, HS Mielipide, 18.3.)
- Kaikkina muina päivinä. Niinkö? Maassa jossa on naisenemmistöinen hallitus.
Eilisen HS:ssa psykologi ja psykoterapeutti Hannele Törrönen muistelee, miten 1980- ja 1990-lukujen taitteessa hän joutui päiväkodin lelupäivinä tutkimaan kolmen poikansa reput, etteivät he veisi salaa päiväkotiin kiellettyjä leluja. Tytöt saivat viedä Barbie-nukkensa, mutta poikien He-Man-ukkelit ja Teräsmies-viitat olivat kiellettyjä. (Barbiet kävivät, He-Man-ukkelit eivät, HS Mielipide, 26.3.)
Mitä näistä nyt sanoisi! Hölmöä, alleviivaavaa, valheellista, vääriä oletuksia sukupuolesta korostavaa, viholliskuvaa luovaa, lapsia ennakkoluuloisiksi kasvattavaa. Hirveää.
Etsin kotialbumeista kuvia omista pojistamme pieninä. Yksi juoksee viisivuotiaana omatekoinen viitta selässä ja huutelee "Taikaviitta hulmahtaa" ja toinen leikkii He-Man-nukeillaan laittaen ne välillä taistelemaan kiivaasti.
Pojistamme on tullut hyviä, lempeitä miehiä.
Ylilyöntejäkin voi olla niin monenlaisia.
Annetaan toistemme olla. Me saamme seurata uutisista, mitä on mielipiteen ja sananvapauden riistäminen ja hyväksytyn alueen kapeuttaminen.
Keskustellaan, väitellään, mutta ei kapeuteta kenenkään elämää.
Ollaan avaria ja hyviä toisillemme.
Tehdään hyvää.
Onpa ollut joissakin päiväkodeissa/esikouluissa outoa suhtautumista lelupäivän leluihin. En ole missään kokenut mitään vastaavaa, päinvastoin sehän on vain rikkautta tuoda erilaisia leluja esille ja kertoa omasta lelustaan. Ainoastaan pyssyt ovat olleet kiellettyjä, koska niistä syntyy aina taisteluja ja isoissa ryhmissä syntyy aina käsirysyjä tai hakkaamista, jos leikkinä on taistelu. Arvaat vaan, että aseita rakennettiin esim. legoista. Eräällä irakilaisella pojalla oli joka kerta sama arabitaistelijalelunsa ja joka kerta hän kertoi samat asiat lelustaan. Uskon, että hän toi esille omaa pohdintaansa ja ajatteluaan taistelijalelunsa kautta.
VastaaPoistaEn halunnut, että omat lapseni leikkisivät leluaseilla, joten meillä ei ollut niitä, mutta pojat tekivät aseita vaikka näkkileivästä ja ampuivat toisiaan. Puhuin kyllä heidän kanssaan aseista, sodista, tappamisesta ja väkivallasta aina, jos he alkoivat leikkimään ampumista. Ompelin heille itse batman-viitat ja myös nallepuvut.
Tuo on myös outoa, että päiväkodissa on vietetty naistenpäivää. Se ei mielestäni kuulu varhaiskasvatukseen. Eri asia, jos aikuiset haluavat keskenään juhlistaa sitä jotenkin.
Miksi aivopestä lapsia vastakkainasetteluun ja aikansa eläneisiin asetelmiin naisten ja miesten välillä? Eikö lähtöoletus lapsen kasvatuksessa pitäisi olla tasa-arvo?
PoistaTuollaisen omituisen vastauksen saatuaan pojat ryhtyvät miettimään, että eiväthän he saa mitään päättää sen enempää kuin tytötkään, aikuiset yleensä päättävät asioista, ja eikös kotonakin äiti ja isä molemmat päätä asioista (usein äiti enemmän), mitä nuo päiväkodin aikuiset oikein puhuvat?
Ymmärrän hyvin, että monella nuorella varhaiskasvattajalla saattaa olla tällainen vääristynyt asenne, koska mitään muutahan ei ole mediassa ja lukuisissa uusissa suosituissa romaaneissa, sarjakuvakirjoissa ja tietokirjoissa niin paljon painotettu viime aikoina kuin naisten uhriasemaa miesten sortovallan alla.
Olin tänään elokuvissa viisivuotiaan pojantytön kanssa, muut katsojat olivat kaksi äitiä poikineen. Ajattelin siinä, että onpas typerää jos näilläkin lapsilla jaettaisiin leluhahmoja hyviin ja huonoihin ja katsottaisiin, että vain toiset lapsista ovat laulun arvoisia.
Lapset leikkivät omaa todellisuuttaan ja aika paljon suositun lastenviihteen mielikuvitushahmojen seikkailuja. Tällä hetkellä ymmärretään paremmin fantasiaa, joten He-Manit eivät ehkä herätä niin paljon vastustusta kuin joskus aiemmin. Pikkupoikien leikkikulttuuri on minulle nyt vierasta, kun poikienpojista on tullut isompia, aiemmin he puhuivat englanninkielisistä taruhahmoista, joiden nimistä en aina meinannut saada selvää. Tyttökulttuuri sen sijaan on hyvinkin tuttua. Tiedän Frozenin Annan ja Elsan, ja olemme tanssineet pojantytön kanssa Encanto-leffan latinorytmien vieminä. Hän kertoi, että pojatkin pitävät Frozenista.
Outoa tosiaan tuo päiväkodin linjaus, kuulostaa älyttömältä. No, erilaiset aatteet vaikuttavat myös kasvatuksessa, vaikka sitä ei aina tahdottaisi myöntää.
VastaaPoistaVenäjän toiminta on kaikilla suunnilla aivan järkyttävää.
Kaikenlainen sorto loukkaa minun oikeudentuntoani niin paljon, että tunnen melkein fyysistä pahoinvointia, kun kuulen sellaisesta. Feministisessä liikkeessä on ollut joitain omituisia, itsekkäitä, sortavia ja turhissa detaljeissa askartelevia piirteitä viime vuosina.
PoistaEhkä naisten uhriutumistrendi on jo vähitellen väistymässä, kun tulee ihan konkreettista huolehdittavaa, kuten pakolaiset. Ihmisille tekee hyvää välittää toisista.
Venäjän toiminta loukkaa perusarvoja. Kaikissa olosuhteissa ihmiset ovat aina pyrkineet välittämään toisista ja toteuttamaan itseään. Venäjä käy sotaa näitä arvoja vastaan lähialueillaan, omassa maassa ja infosotana koko demokraattista maailmaa vastaan. Uhrina on nyt Ukraina, edustamassa meitäkin.
marjatta
VastaaPoistaolisi kiva tietää, ovatko lelut sukupuolittuneempia kuin leikit. kumpiakin on sukupuolitettu iät ja ajat, mutta onneksi lapset ovat fiksuja ja leikkivät miten haluavat, millä haluavat.
muistan että oma poikani saattoi hoivata muovista sotaukkelia ja tuiman näköistä dinosaurusta ja peitellä ne nukkumaan. vastaavasti pehmonalle ja unilelu pistettiin mekaanikoiksi autokorjaamoon. poikani kävi steinerkoulua ja yritin luonnollisesti tuputtaa hänelle antroposofiaan sopivia leluja, mutta tulos oli onneksi kehno.
jos saisin lapsen nyt, rajoittaisin ostolelujen määrää radikaalisti. olisin minimalistinen ankeuttaja ja antaisin lapsen järjestellä lasipäisiä nuppineuloja erivärisiin riveihin ja piirtää liidulla asfalttiin hyppyruudun.
ps. toimittaja kerstin kronvall kertoi neljä päivää sitten, että romanialaiset ovat laittaneet ukrainan ja romanian väliselle rajasillalle leluja pakolaisille. kuka vain haluaa, saa otta lelun mukaansa. sydämeni sulaa tällaisesta myötätunnosta.
meri
Lelut on kyllä lapsille tärkeitä ja he oppivat niiden kanssa puuhaillessaan kaikenlaista, harjoittelevat tilanteita ja tunteita.
PoistaLiinalle osa nalleista ja muista pehmo-otuksista on ihan eläviä ja niillä on sukulaisuussuhteita. Kun katsomme jotain jännittävää, hän saattaa sanoa, että Lempalle (vanhin nalleista) tämä sopii, mutta pikkusiskoille on liian pelottava.
Aaposta (kuvan poika) on kyllä aika hurjiakin kuvia noiden ukkeleitten kanssa, sellaisia joissa hän karjuu ja huitoo. Yksi niistä oli Kameraseurojen vuosinäyttelyssä, josta Hesari bongasi sen ja pyysi johonkin juttuun kuvitukseksi. Siinä oli muistaaksnei kyse juuri siitä, että pelottavissa leluissa ei ole mitään väärää.
Minä en rajoittaisi leluja, paitsi rahatilanteen mukaan. Ne ovat lasten keskusteluissa tärkeitä. Se jolla ei ole mitään samoja kuin muilla jää auttamatta ulkopuolelle samoin kuin teini, jolla ei ole älypuhelinta.
Liinalla on paljon leluja, mutta hän leikkii silti kaikella muullakin. Meillä hän rakentaa majoja vilteistä ja etsii vitriinikaapin alahyllyiltä ja muista kaapeista tavaroita sinne teekutsuilleen. Viimeksi hämmästelin kun hän löysi kerrosvadin väliosan nuppeineen ja kertoi, että se on taika-avain. En ollut huomannut, mutta niinhän se olikin!
Romanialaisilta kaunis ele tuo lelujen tuominen pakolaislapsille. Eihän sinne reppuihin ole lähtiessa paljon mahtunut. Uusi lelu vie ajatukset pois ikävästä tilanteesta ja saa lapsen tuntemaan onnea.
Suomessakin on jo kerätty leluja tänne saapuneille ja saapuville.
Olen niin vanha, ettei oma lapsi päässyt päiväkotiin, joten näitä kokemuksia ei ole. Tosin päivähoito-ongelmaa oli.
VastaaPoistaKuvittelin myös uutena äitinä, ettei aseleluja hankita. Jonkun aikaa onnistui, mutta puukon saatuaan poika vuoli itselleen monenmoisia tussareita.
Minua ahdistaa myös kovin Ukrainaan tilanne, se hätä, pelko, tuska ja tuho mikä siellä on. Ja irvokasta, miten sodan aloittanut muuntelee faktat päälaelleen ja aivopesee kansaansa.
Kunpa tulisi jo rauha, on varmasti monen ajatuksissa.
Poikien maailmaan kuuluu aseet, vesipyssyt, miekat jne. Miekkoja ja tikareita on satujen prinsseilläkin ja uusissa scifianimaatioissa on vaikka minkälaisia fantasia-aseita. Kun pojat kuulevat ja näkevät uutisista sotaa, niin sitäkin pitää käsitellä leikeissä.
PoistaAi, nyt tuli mieleeni kiva muisto. Meidän keskimmäinen kysyi kerran iloisena isoveljeltään:"Kumpaa sinä Seppo kannatat, Irania vai Irakia?" Silloin oli se sota.
Ja juu, kyllä minäkin esikoisen kohdalla koitin rajoittaa. Hän on siitä muistuttanut. Tajusin enemmän myöhemmin.
Me olemme katsoneet Areenasta sarjaa "Kansan palvelija", jonka tähtenä on Volodymyr Zelenskyi ennen presidentiksi tuloaan. Se on erittäin kiinnostava, käsittelee paljon mm korruptiota. Kun näkee Zelenskyin ihmisiä rauhoittavia ja kannustavia videoita sodan keskeltä, niin tuntuu ihan siltä kuin katsoisi tämän sarjan jatko-osaa. Sitten havahtuu kauheaan todellisuuteen.
Rauhan odottaminen tuottaa kärsimystä, varsinkin kun tietää, miten arvaamaton ja epäluotattava Venäjä on. Neuvotteluista voi tulla pitkät.