Hanneriina Moisseinen, Isä (2013)

Hanneriina Moisseinen tekee persoonallista sarjakuvaa kipeistä asioista. Hänen kolmas albuminsa on elämäkerrallinen teos oman isän, tietokoneinsinööri Seppo Moisseisen oudosta katoamisesta työporukan retkellä Kallavedellä ja tytön elämästä tämän tragedian kanssa. Isä katosi Hanneriinan ollessa kymmenvuotias. 
Ensimmäinen osa kirjasta kertoo katoamisesta. Valokuvassa sanomalehti Karjalaisen rikosuutisesta saamme tietää faktat, ja sitä seuraavissa sarjakuvaruuduissa Moisseinen kuvittaa tapahtuneen saarella olleiden kertomuksen mukaan. 
Toinen osa Aika ennen katoamista sisältää muistoja isästä. Isä on lempeä mies, jonka kanssa tyttö viettää aikaa luonnossa. Isä lohduttaa ja selittää asioita. 
Kolmas osa kertoo ajasta katoamisen jälkeen, jolloin äidistä tulee sammunutsilmäinen ja tyttöä kiusataan koulussa. 
Lopussa tyttö haastattelee äitiään nykyajassa yli 20 vuotta isän katoamisen jälkeen ja kirjoittaa kirjeen isälle omalla käsialallaan.

Moisseisen tekniikkana on pehmeä lyijykynäpiirros. Kuvat ovat lapsenomaisia ja tekstin dialogi osittain murteella. 
Lukujen välissä on valokuvia upeista kirjontatöistä, jotka taiteilija on kirjonut vanhoihin karjalaisiin käspaikkoihin. 

Käspaikkaliinoilla on ollut Karjalassa tärkeä tehtävä vainajan viimeisellä matkalla. Niillä on merkitty kuoleman jälkeen tie kalmistolta surutaloon, jolloin vainajan sielu on kulkenut niitä myöten viimeiselle aterialle entiseen kotiinsa. Vainajaa on muisteltu yhdessä ja lähetetty sitten sielu liinatietä pitkin tuonpuoleiseen. Moisseinen on kertonut tehneensä surutyötä symbolista liinatietä kirjoessaan. Hidas ja tarkka käsityö on poistanut varuillaanoloa ja saanut muistamaan unohtunutta. 

Perheenjäsenen kuolema saa lapsen usein siirtämään asian sivuun, jotta jaksaa elää. On hyvin ymmärrettävää, että tämä tapahtuu vielä tiukemmin, kun kyseessä on selvittämätön kuolema. 
Äiti keskittyy tutkimustyöhön selvitäkseen. Tyttö häpeää tynkäperhettä ja näkee alkuun isänsä joka paikassa. Hän kärsii, mutta oppii jaksamaan laulamalla ja kulkemalla metsissä - ollaanhan Karjalan laulumailla - ja panemalla sanallisesti vastaan kyselijöille.

- Siun isälläs oli ruskkeet silimät ja niin siullakkii on.
- Entä sitten.
- Sie et ikinnään pääse erroon siitä, että  siulla on isäsi silimät.
- Entäs sitten.
- Aina kun kahot peiliin niin sie muistat isäs ja sen hävviimisen. 
- Entäs sitten.
- Sitä vaan, että siulle tullee sitten aina mieleen se hävviiminen nuista silimistäs!
- Entäs sitten?
- Että mahtaa olla vähä vaikkee elämä yhellä kun on isä hävinny!
- Entä sitten. Ei kai se siun persettäs kaiva!
- No saattaa se kuule vähä kaivaakin!!! 
- No se on kuule ihan siun ongelmas! 
- Ja entäs sitten? 
- Että sitäs vaan sitten. Ja kivat sulle. Jeespoks pallinaama.

Teksti on käännetty englanniksi sivun alalaitaan. Se on käännetty hyvin, kiitos kääntäjä Pauliina Haasjoen! Viimeinen lause äskeisessä keskustelussa: And wipe your face cause it's your butt.

Katoamisessa tapahtuu yleensä joku seuraavista: onnettomuus, rikos, itsemurha tai suunniteltu pako. Moisseisen isän katoamiseen ei tuntunut sopivan mikään näistä. 
Äidillä oli todella vaikeaa. Hän jäi yksin kymmenvuotiaan ja vauvan kanssa juuri valmistuneeseen taloon. Ihmiset loukkasivat puheillaan. 

- Kuollut saa haudan, jonne saa mennä suremaan ja muistelemaan. Voi viedä kukat, sytyttää kynttilän, laulaa, itkeä.
- Kadonnutta ei voi mennä suremaan yhtään minnekään. Sekin on epäselvää, voiko edes surra.
- Katoaminen on musta aukko, joka syö kaiken valon ja ilon.
- Sehän tässä on kaikkein vakeinta, kun ei vieläkään tiedä, miksi isäsi katosi. 
Mitä oikeasti tapahtui.
- Muistan, miten silloin toivottiin, ettei mitään häpeällistä ainakaan paljastuisi.
Luulin, että se olisi pahin vaihtoehto.
- Niin, vaikka pahin vaihtoehto oli se, mitä sitten tapahtui.
- Että mitään ei koskaan selvinnytkään.
Sen pahempaa ei varmaankaan ole. 
- Ei voi olla.

Moisseinen on tehnyt kaksi sarjakuvakirjaa ennen Isä-kirjaa. Ensimmäinen kirja Sen synty ja muita Vienan hävyttömiä ja hulvattomia starinoita (2005) on yhdessä kirjailija Markku Niemisen kanssa tehty teos vienankarjalaisista tarinoista, starinoista, jonkalaisia ei ole ehkä häveliäisyyssyistä hyväksytty Kalevalaan. Tämä kirja on nyt matkalla minulle lähikirjastoon. 
Toinen Moisseisen  sarjakuvakirja Setit ja partituurit (2010) kertoo ja kuvittaa ihmisille tapahtuneita noloja sattumuksia. Olen lukenut tämän kirjan joskus ja hämmästellyt sen moninaisia tekniikoita, sarjakuvaa, maalauksia ja kirjontaa.

Näyttää siltä, että karjalaisuus ja häpeä ovat toistuvia teemoja Hennariina Moisseisen töissä.

Isä-kirjaa tehdessä Moisseinen opiskeli runonlaulua kainuulaisen runonlaulaja Jussi Huovisen luona. Huovinen suri leskeyttään ja Moisseinen etsi muistoistaan isäänsä. Selma Vilhunen on tehnyt dokumentin Laulu (2014) näistä taiteilijoiden tapaamisista yli kahden vuoden aikana. 

Moisseinen on myös itse tehnyt lyhytelokuvia. Tuore hiilianimaatio Syntymäpäivä, kertoo vasikasta, joka syntyy juuri evakkoon lähdön hetkellä. Monipuolinen taiteilija siis, jolta on syytä odottaa uutta ja vaikuttavaa.