Ei ole ihmisen hyvä,
jos hän on heikko,
tuntea, nähdä ja elää
kaikkea: kuilu on syvä,
siellä on vaaniva peikko.
Peikko ei ennen muinoin tarkoittanut mitään söpöä satuhahmoa, vaan jotain vaarallista ja yliluonnollista, metsänpetoa, ja tietenkin symbolisesti elämää varjostavaa uhkaa. Moni pitää sairauksia tällaisina peikkoina.
Ajattelin kirjoitella pitkästä aikaa terveydestä ja omasta jaksamisestani syövän kanssa. Tämä onkin jo kahdeksas päivitys. Jos joku haluaa lukea edellisiä, niin niitä on viime vuoden toukokuusta alkaen, viimeisin marraskuussa.
Lyhyesti: rintasyöpäni löytyi keväällä ja leikattiin kahdesti kesällä, koska alkuun leikattiin liian niukasti, ei ollut levinnyt, hoitona 25 kertaa sädetystä, viisi vuotta antiestrogeeneja ja tiheitä kontrollikäyntejä.
Laitan kuvitukseksi tähän juttuun kuvia tyhjilleen jääneen kiinalaisen Hyvinvointikeskus Leishin pihasta Kouvolan Valkealasta. Meillähän oli täällä muutaman vuoden Kiina-keskus, joka ei menestynyt. "Chinatownista" on jäljellä mahtava portti ja Leishistä pieni betonieläintarha.
Tästä alkujohdannostani tulee ihan mieleen Stephen Fryn kirja More Fool Me, jota luen parhaillaan. Sen sijaan, että menisi asiaan, tämä suloinen lörpöttelijä kertoo ummet ja lammet, anoo lukijalta kärsivällisyyttä ja viittailee edellisiin osiin muistelmiaan Moab Is My Washpot ja The Fry Chronicles, kunnes merkitsee paksun nuolen ja kirjoittaa, että ne jotka ovat lukeneet nuo mahtavat teokset hypätkööt tästä sinne, missä on seuraava nuoli. Minä olen lukenut, mutta Fryn kertomana luin samoista asioista mieluusti uudestaan. Viidenkymmenen kertaavan sivun jälkeen on sitten uusi paksu nuoli, josta alkavat uudet polveilevat pohdinnat. Palaan tähän hauskaan kirjaan ehkä myöhemmin, mutta nyt siis syöpäasiaan. Ja suokaa lukijat anteeksi, jos polveilen. Fryn tyyli tarttuu!
Ensimmäinen kontrolli oli loppiaisen alla. Kaikki laboratoriokokeiden tulokset olivat hyvät.
Kirurgi ojensi minulle tilanteen todettuaan Rinnankorjausleikkauksen käsikirjan ja sanoi, että nyt sitten uuden rinnan rakentamiseen. Minä rupesin epäilemään ja hän houkutteli, että kuule kun sinulle saisi niin hyvin ja niin hyvän ja nätin ja toiselle rinnalle ei tarvitse tehdä mitään, ja jos nyt epäröit, niin sen voisi tehdä milloin vain vaikka viiden vuoden päästä. Minä olen alusta asti ollut sitä mieltä, että ei mitään turhia leikkauksia. No, luin kuitenkin sen kirjasen ja kävin lukemassa rintasyöpäblogeissa kokemuksia rinnan rekonstruktiosta. Huh huh! Ymmärrän tämän leikkauksen, jos naisella on häiritsevän iso povi (hieno vanhahtava termi) ja nyt tulee mahdollisuus korjata tilanne, samalla pienentää myös se jäljelle jäänyt painava rinta. Pakko siinä on tehdä jotain paitsi ulkonäön, niin ihan tasapainon vuoksi, ettei ihminen mene ihan vänkyrään. Mutta miksi minä menisin noin vaaralliseen leikkaukseen? Minulla on pieni rintamus ja siinä kaunis arpi, arkioloissa en tarvitse mitään kohotuksia ja "ulos" (ja minähän se edustan hurjasti) mennessä laitan irtotäytteen hyvin suunniteltuihin liiveihin ja kesällä bikineihin.
Mikä ettei, jos operaatio olisi helppo, niin olisihan se kätevää ja mukavaa olla taas symmetrinen. Olen tarkka ulkonäöstäni ja kiinnostunut vaatteista, kyse ei siis ole löperyydestä (vanhuudenhöperyydestä) tai epänaisellisuudesta. Mutta tuo operaatio on hankala ja tulos ei välttämättä hyvä. Tietenkin kirurgi tuntee intoa työhönsä, niin pitääkin. Minusta vain on tullut hyvin aktiivinen ja kyseenalaistava potilas. Luulen, että moni nuorempi nainen ajattelee, että korjaus kuuluu automattisesti hoitoon.
Ja miten se tehdään?
Nukutuksessa leikataan mahasta iso kieleke, joka kuljetetaan ihon alla ylös rinnaksi. Siinä yhdistellään sitten verisuonia ym. vaativaa. Toinen vaihtoehto on kuljettaa rasvaa kyljistä, mutta minulla ei ainakaan olisi niissä mitään irrotettavaksi. Leikkaus on pitkä, kahdeksantuntinen, kun rinnanpoistoleikkaus on helppo ja kestää pari tuntia. Sairaalassa pitää olla viikon verran. Dreenejä on useita ja virtsakatetri. Toipuminen on hidasta, isot haavat mahassa ja rinnassa. Puolen vuoden kuluttua tatuoidaan nänni. Silloinkaan rinnassa ei ole vielä mitään tuntoa, enkä tiedä, onko täydellisesti koskaan. Minunpa nätti lattana poistetun rinnan alueeni tuntee!
Jollakin oli tullut veritulppa keuhkoihin, jollakin toisella oli uusi rinta mennyt kuolioon ja jouduttu kaapimaan syvältä, niin että rinnan paikalle oli jäänyt iso kuoppa ja siihen suunnitellaan siirrettäväksi jotakin täytettä. Jos rinta tehdään omien siirrännäisten sijasta silikonitäytteellä, niin leikkaus on helpompi, mutta tulos huonompi, epäluonnollinen. Korjattu rinta nöpöttää pallona pystyssä, kun muu olemus vanhenee. Silikonirinta ei tunne tai saattaa tuntea liikaakin, kipua. Silikonin läpi ei voida ottaa mammografiaa, mikä on vaarallista, koska ensimmäinen paikka, mihin syöpä saattaa uusia on juuri leikattu alue. En ymmärrä, miksi kukaan, rintasyöpää tai ei, laitattaa itselleen rinnat silikonista tai muusta elimistölle vieraasta aineesta.
Nuoret tytöt eivät varmaan tiedä näistä vaaroista. Kauneusklinikat joutuvat nykyään ilmoittamaan silikonitäytteitä mainostaessaan, että mammografia ei onnistu, mutta se voi olla pienellä präntättynä jossakin esitteen lopussa ja vesitettynä muotoon "mammografia saattaa vaikeutua". Korjattuja rintoja joudutaan kaiken lisäksi usein leikkaamaan uudestaan, on ne sitten tehty omasta tai vieraasta aineesta.
Siis ei kiitos! Minä pidän arpeni esillä ja helposti tutkittavana.
Antiestrogeeniläkitys on raskas lääkitys. Sen tehtävä on viedä pois kaikki kehon tuottama estrogeeni (yksinkertaisesti ilmaistuna), siis myös lisämunuaisten, rasvan ja maksan tuottama, niin että se ei pääse ravinnoksi mahdollisille harhaileville syöpäsoluille, niille vaaniville peikoille.
Tämä ei tapahdu ilman sivuvaikutuksia.
Yleensä olen lukaissut lääkeselostuksista haittavaikutukset-listan välinpitämättömästi ajatellen, että se on siinä vain varmuuden vuoksi. Letrozolin haitat ovat todellisia. Ne ovat aiheuttaneet minulla väsymystä, lämmönvaihtelua, tulehduksia, joiden hoitoon määrätty lääke taas vaatii omat estolääkkeensä, ja ajoittaisia nivel- lihas- tai luukipuja (en erota, mitä niistä se jäytäminen raajoissa ja sormissa on). Kalkki, D- ja C -vitamiinit eivät ole minulle hifistelyä hyvän ruokavalion lisänä, vaan välttämätöntä lääkitystä, koska letrotsoli ohentaa luuta. Se huonontaa myös veriarvoja.
Minulla on dosetti - heh heh, kutsun sitä Dosentiksi - kukkuroillaan erivärisiä pillereitä. Tervehdin sitä aamuisin: Huomenta Dosentti, aloitetaanpa taas tässä ennen aamukahvia!
Joskus ajattelen, että kannattaako kaikki tämä sairaaksi tekeminen, jos minulla ei vaikka ole yhtään peikkoa vaanimassa. Mutta kun kirurgi kiitteli, että minulla tuo lääke tepsiikin hyvin, kun ei ole paljon rasvaa luitten päällä ja sanoi, että olisi mahdollista antaa kyllä hieman paikallista estrogeenia, jos oireet ovat ikävät, niin minä riensin vakuuttamaan, että ei ei, kyllä minä ne kestän, ei mitään riskejä.
 |
| On tässä myös pari tabua jo ajalta ennen syöpää. |
Ai niin, miehen terveystilanne! Melanooma. Hän on terve kuin mikä! Terveyskeskuksen soitto pelästytti meidät syksyllä pahanpäiväisesti. Sieltä ilmoitettiin melanoomakasvaimen mitat, 6 x 4 mm, joissa 4 olisi ollut syvyys, pahinta luokkaa. Tulkitsivat väärin, eihän se ollut kuin pinnassa ja leviämätön. Odotimme kauhulla kutsua kirurgille kainaloevakuaatioon ja lisätutkimuksiin, ja kun sitä ei tullut, mieheni soitti ja sai oikean tulkinnan PAD-lausunnolle ja tiedon, että ensimmäinen kontrolli on vasta maaliskuussa. Mikä helpotus! Ei muuta kuin tarkkailua. Mieheni on poistattanut vielä neljä epäilyttävää luomea, jotka on tutkittu ja vaarattomiksi havaittu.
Kun minulla ei ole mitään kipuiluja, eli enimmäkseen, minäkin olen hyvin, hyvin terve. Käyn uimassa, pilateksessa ja hiihtämässä - kaikki nautinnollisia ja omaan tahtiin suoritettavia, pehmeitä liikuntamuotoja. Minun hiihtämiseni on suksilla oleilua ja luonnon ihailua. En pysty puristamaan sauvoja sorminivelrikon vuoksi, joten vauhtihiihto ei edes sujuisi. Urheiluhiihtäjät kiitävät ohi otsa rypyssä. Luulen, että nautin omasta hiihtelystäni vähintään yhtä paljon.
Tulin juuri Suomen vanhimmasta vuosittaisesta elokuvatapahtumasta.
Jo vain - mitä minä sanoin edustamisesta! Anjalankosken 46. kinosunnuntai. Olin pukeutunut kukkaneuleeseen, koska tapahtumassa palkittu elokuva on Virpi Suutarin dokumentti Eedenistä pohjoiseen, joka kertoo puutarhanharrastajapariskunnista. Upea! Pistäkää korvan taa!
Olipa kiinnostava kirjoitus, ja monelle naiselle - ja miehelle - hyvää tietoa myös, Marjatta. Betonieläintarha näyttää kivalta, varsinkin noin lumella kuorrutettuna. Kyllä teidän kelpaa siellä missä lunta on riittävästi. Me olemme nyt siinä kolkassa, missä lumisateet tulevat puolen asteen erolla (muuhun Etelä-Suomeen) räntänä, niin kuin tänään. Ehkä vielä kevätjäille pääsee hiihtelemään, kun on kuulemma tulossa kylmä kevät.
VastaaPoistaKiitos Leena! Paljon jäi kertomatta omasta mielestäni tärkeitä aatoksia. Pitää varmaan kirjoittaa vielä yksi "valistus" lisää.
PoistaTurussa on harvoin talvea. Pojan perheessä harmitellaan, miten vaikea on pukea päiväkoti-ikäinen loskaan. Meilläkään ei viime talvena ollut talvea, mutta nyt taas on. Kyllä siitä vähässä määrässä nauttii.
Marjatta, olet kansanvalistaja! Teet hyvää työtä blogissasi, kerrot omiin kokemuksiisi ja hankkimaasi tietoon pohjautuen asioita, joista ne jotka ovat tai joutuvat samaan tilanteeseen saavat rohkeutta ja toivoa. Oma reipas esimerkkisi on sekin tärkeä voimauttaja niillekin, jotka eivät huomaa hoitaa itse omaa kuntoaan.
VastaaPoistaMielestäni jokaisen velvollisuus on pitää itsestään huolta. Jotkut ajattelevat, että se on lääkäreiden ja terveysasemien tehtävä. Paljonhan nykyisin tehdään valistustyötä terveyden ylläpitämiseksi, mutta epäilen, etteivät kaikki ota sitä todesta.
Syöpä on siitä paha tauti että se voi tulla kenelle tahansa. Uskotaan, että geeneillä on merkitystä, voi ollakin, mutta satuin kuulemaan, kun joku tv-tohtori sanoi, että se riippuu tuurista, saako syövän vai ei. Ja sekin on rohkaisevaa kun on keksitty uusi lääke, yksi tuttu kirurgi, ei mitenkään vanha mies, joutui eläkkeelle syövän takia. Mutta joku uusi lääke vaikutti niin voimakkaasti, että nyt hän pääsi töihin takaisin. Ihmeitäkin tapahtuu. Kiva, että sinä ja miehesi voitte hyvin!
Kiitos Liisu!
PoistaOlen samaa mieltä tuosta omasta aktiivisuudesta ja itsensä hoitamisesta. Myös tapaamani lääkärit ovat olleet sitä mieltä, että on helpompi toimia potilaiden kanssa, jotka ovat mukana hoidon suunnittelussa eivätkä vain jättäydy hoidettavaksi.
Kai se on syövän kanssa sama kuin muidenkin sairauksien, tauti tulee monen asian summana.
Luin tuosta kirurgista, ilmeisesti juuri tämä sinulle tuttu kirurgi. Uusia lääkkeitä kehitellään koko ajan. Se on hienoa!
Kiitos taas tästä, Marjatta ja onnea, että voit noin hyvin <3
VastaaPoistaMinusta sinun vahvin lääkkeesi syöpäpeikkoa vastaan on asenteesi, siinä on jotain sanomattoman vahvaa, mutta ajan hermolle uskaltavaa.
Minullakin on dosetti! Naurattaa kun keksin, että paras keino muistaa kaikki vitamiinit ja miten helppoa reissussa, on hankkia dosetti. Yksi lääke siellä on ja se on verenpainelääke, 2,5 mg. Se on meidän perheenjäsen ja suvussa ihan. Tosin minulla se riippuu mittausten mukaan siitä, mitä tapahtuu;) Merin ollessa murrosiässä, hän teki kerran jotain sellaista, että paine nousi 200:an, silloin ei ollut vielä lääkitystä. Se mitattiin sattuman satona heti ja sitten lääkäriin. Tänään jo huokailtiin Lumimiehen kanssa, miten hauskaa kuitenkin oli, kun talossa oli teini! Oltiin lenkillä ja naurettiin hulluina kaikkea, mitä silloin sattui.
Olet oikeassa, että tuo rinnankorjausleikkaus on hyvin henkilökohtainen asia. Olen ollut paljonin tekemisissä kirurgien kanssa (ei mitään kauneusleikkauksia, vaan mm. melanooma), ja pidän heidän positiivisesta tyylistään, jossa kuin puukolla syntyisivät kaikki ihmeet. No, meille niitä syntyi kaksi, ja molemmat vaikean endrometrioosileikkauksen jälkeen;)
Oi ihanaa kuulla, että miehesi selvi noin hienosti. Minullakaan ei ollut etäåpesäkkeitä, mutta arvesta tuli iso. Tosin se on nyt jo vaalennut aika kivasti.
Liisun mainitsema kirurgi esiteltiin jossain lehdessä. Hän meni uuden syöpälääkkeen kokeilijaksi ja se toimi hänellä niin, että hän saattoi palata työhön avustavaksi kirurgiksi. Tuota lääkettä kyllä varmaan markkinoille joudutaan odottamaan ,sillä lääkehyväksynnät ovat hitaita perustuen potilasturvallisuuteen.
Olet minua reippaampi, sillä minulla ei ole edes sukset vielä esillä!
<3
Leena, kiitos paljon!
PoistaMinulla on myös verenpainelääke (työ nosti varmaan painetta - ja elämä;)) ja kilpirauhashormoni. Sitä minun elimistöni ei tuota omasta takaa tarpeeksi. Ja sitten nämä uudet lääkkeet. Kun ollaan vuodessa 2019, dosetti kevenee, luulisin, kun syöpälääke ja sen aiheuttamien tilojen lääkintä loppuu.
Minäkin pidän paljon oman kirurgini kannustavuudesta. Hän puolestaan kehui minua ja yleensä vahvoja suomalaisia naisia järkevästä suhtautumisesta kehoonsa. Hänellä on kuulemma muunkinmaalaisia naisia, jotka suhtautuvat hysteerisesti juuri rinnan poistoon. Minä olin mielissäni, koska ei tullut mieleenkään ryhtyä hysteeriseksi! ;)
Varmaan on ihan hyviäkin kokemuksia uuden rinnaan rakentamisesta, mutta minä löysin noita vaikeita tukemaan omaa ratkaisuani.
Eräs tutun tuttu oli tehnyt sellaisen ratkaisun, että kun toinen rinta poistettiin, hän vain pienensi samalla toisen, ei muuta.
Miehellä on myös monta isoa arpea, käsivarressa, selässä, sääressä ja polvitaipeessa. Karski arpimies! Minulla on hyvä iho arpien kannalta. Sekä lonkan pitkä arpi keinonivelleikkauksesta että nyt tämä uusi arpi ovat vain vaaleita, ohuita viivoja. Kirurgi osasi asiansa.
Vielä sinä ehdit Leena hiihtää. On ennustettu kylmää, pitkää kevättä. Hiihtäminen onkin hauskinta kevätauringossa.
Olet terve syöpää sairastava nainen. Ymmärsinkö ajatuksen juoksusi oikein? Olla "terve" ja kuitenkin sairas, ainakin ajoittain. Koen, että ikääntyessä joutuu viimeistään pakon edessä oppimaan, että ei sairaan elämä ole vain sairaana elämistä. Vaan se on elämistä sairauden kanssa. Nuorempana sairaudet usein meni ohi ja sitten taas viiletettiin täysillä. Vanhetessa pitää oppia jatkamaan elämää sairaudesta huolimatta, ne ei enää aina mene ohi. Sekä-että eikä joko-tai elämää. Minä työstän näitä asioita edelleen.
VastaaPoistaInna, sinä muotoilit tämän asian juuri nappiin! Vaikka elää jonkin sairauden kanssa, niin sairashan on vain jos saa flunssan tms. akuuttia. Kiitos tästä! Taas kommenteissa asia tiivistyy ja kehittyy yhteistyönä.
PoistaOlipa hieno postaus!
VastaaPoistaEnsinkin: hyvä kuulla miehesi uudesta diagnoosista! Varmasti putosi miljoonan kilon taakka hartioilta! <3
Leikkauksissa on aina riskinsä, niin varmasti rinnankorjauksessa /uudelleenrakentamisessakin. Suorastaan pelottavalta kuulosti tuo mainintasi, että tietyntyyppisen korjausleikkauksen jälkeen syövän seurannasta tulee epävarmaa, jopa mahdotonta.
Arvet voi kantaa häpeilemättä. Itselleni on tehty sydänleikkauksia, joiden jäljet näkyvät. Nuorempana arvet haittasivat minua, mutta eivät enää. Ne kuuluvat elämääni ja ovat tärkeitä muistoja ajoista, jotka takasivat minulle paremman terveyden.
Hyvää viikonalkua sinulle, Marjatta! :)
Missä kirjassa se olikaan, että arpi on merkki siitä, että on jäänyt eloon? Niin se juuri on.
PoistaKiitos, Kaisa Reetta! Hyvää viikon alkua sinulle myös!
Löysin tuon mieltäni askarruttavan tekstin.Se on Chris Cleaven Little Been tarinassa, jossa viitataan kylläkin toisten väkivaltaisesti aiheuttamiin arpiin:
PoistaMeidän on pidettävä kaikkia arpia kauniina. Onko selvä? Sillä uskokaa minua, kuolevalle ei tule arpia. Arpi merkitsee:"Jäin eloon."
Sopiihan tämä näihin kirurgin veitsellä tehtyihin arpiinkin. Ilman leikkausta ei jäisi eloon. Onneksi nykyään osataan tehdä niin paljon ihmisen korjaamiseksi.
Oi että mikä mahtava pakkaus olet. Tästä tekstistä huokui vahva ja päättävinen ja huumoria täynnä oleva nainen. Vakavia asioita ja onneksi miehelläsi kaikki hyvin, sillä kyllä tuossa olisi ollut aivan liikaa kannettavaksi.
VastaaPoistaTyttärellänikin on sydänleikkausarpi ja välillä sitä ihmettelee ja moittii, että mitä muut tästä ajattelee, sitten sanoo ettei ole väliä mitä muut ajattelee. Niinpä juuri, arpi on merkki siitä, että on selvitty, olen sanonut tyttärelle, että kunniamerkki ja kaunis arpi. <3
<3 <3 <3 <3 <3
Kiitos kommentistasi ja lukuiista sydämistä Sinulle sydämellinen Tiia!
PoistaKyllä me olemme hyvin onnellisia, että miehen melanooma oli niin pinnassa. Se pirulainen kun on kova leviämään syvemmälle päästyään. Iho on iso elin, ja koska tämä oli pinnallisesti leviävä, niin sitä pintaa tarkkaillaan nyt tiheään.
<3 Sinulle ja <3 tyttärelle
Hieno ja vahva samanlaisen naisen kirjoitus! Varmasti tärkeää vertaistietoa monelle - ei vielä henkilökohtaisesti minulle, mutta kerrankos sekin päivä koittaa. Silloin on hyvä tietää, millaisia vaihtoehtoja on. Reippaita päiviä edelleen ja hyvää kevättä sinulle ja miehellesi!
VastaaPoistaKiitos Arja!
PoistaVähän näin tuumailinkin. Samalla kun selvittelen asioita itselleni, voin ehkä antaa tietoa, jos jollekin sattuu sama tilanne tai vaikka on samassa tilanteessa ja osuu tänne. Itse olen saanut paljon tietoa rintasyöpäblogeista, tosin monissa niistä kirjoittaja on kokenut tilanteet dramaattisemmin kuin mitä itse olen kokenut. Ymmärrän sen täysin, sama sairaus voi olla vaikeusasteeltaan niin erilainen ja juuri nuorilla elämänhaluisilla ärhäkämpi.
Onpas Kouvolassa kaikkea! Harmillista tietenkin, ettei Kiina-keskus menestynyt, vaikka jätti kauniit jäljet alueelle. En muista koskaan Kouvolassa käyneeni, paitsi ehkä ohikulkumatkalla, vaikka aika paljon olen Suomen sisälläkin reissannut. Pitäisi varmaan joskus tehdä kunnon road trip Suomessa!
VastaaPoistaOlen seurannut ajatuksiasi ja kokemuksiasi syövästä, mutta aika usein en osaa sanoa mitään. En nytkään. Iloinen olen siitä, että pahin lienee ohi, vaikka lääkkeitä pitääkin "nauttia". Ja iloitsen myös miehesi puolesta!
Tuon (uuden) rinnan tekeminen vaikuttaa varsin monimutkaiselta eikä riskit varmasti houkuttele. Minäkin olen siinä mielessä "onnellisessa" asemassa, että olen pienirintainen. Jos toinen rinta jostain syystä katoaisi (niin kuin ne nyt itsekseen lähtisivät lätkimään), se ei olisi katastrofi. Identiteettiini ei kuulu suuri povi. En suurenna omaani toppauksin, en edes kaarituin.
Olen muuten aina ajatellut, että pienirintainen on ikään immuuni rintasyövälle. Että eihän se nyt meille "laudoille". Mutta täytyypä tarkistaa oma asenne - ja rinnat.
No, meillähän on :D. Itse asiassa ympäri Suomea on paljon kaikenlaista, vaikka monet luulevat, että vain isommissa kaupungeissa. Aika usein meidänkin tulee käydyksi kyllä Helsingin riennoissa, kuten nyt tulevana viikonloppuna katsomassa erästä näytelmää Maaseudun tulevaisuus, josta varmaan muistat keskustellun Pikkurillissä!
PoistaVältä hormonihoitoja, se on yksi varokeino. Keskustelin tästä kirurgini kanssa. Hän sanoi, että ei ole hyväksi, että nainen käyttää ensin ehkäisypillereitä teinitytöstä alkaen kaiken varalta, vaikka ei edes seurustelisi, ja siirtyy sitten niistä vaihdevuosien korvaushoitoihin loppuelämäkseen. Minulle gynekologit ovat vakuuttaneet, että korvaushoito on tarpeen ihan kuten insuliinilisä diabeetikolle tai tyroksiini kilpirauhashormonin puutteeseen, mutta ei se taida olla niin. Ihan kuin tässä olisi miesten salaliitto takana :), naisten pitää hoitaa ehkäisy oman terveytensä uhalla ja pysyä estrogeenia tiukkuvina vielä vanhainkodissa. No vitsit sikseen, on niillä tietysti parannettu joidenkin naisten elämänlaatua, mutta ei niitä pitäisi ihan automaattsesti käyttää.
Olen lukenut kirjoituksiasi. Hienoa, että ensimmäisessä kontrollissa oli hyviä uutisia, samoin miehellesi. On upeaa, että jaksat jakaa näin henkilökohtaisesti, varmasti avuksi monille.
VastaaPoistaToivon kaikkea hyvää ja tervettä sairastamista edelleenkin!
Kiitos Paula! Tuo loppulauseesi on hienosti muotoiltu. <3
PoistaHei Marjatta! Vuoroin vieraissa... Kiinnosti tulla lukemaan sinun syöpäkokemuksiasi, erityisesti ajatuksiasi korjausleikkauksesta. Pari pientä korjausta sinun tekstiisi: letrotsoli on aromataasinestäjä, ei antiestrogeeni. Vaikutusmekanismi on erilainen, esim. tamofeeni on antiestrogeeni.
VastaaPoistaKorjausleikkauksia ei Suomessa tehdä siirtämällä vatsakielekettä ihon alla ylös rinnaksi, vaan ns. vapaana siirteenä: vatsakieleke irrotetaan siis ihan kokonaan ja muotoillaan rinnaksi ja ommellaan kiinni, kun on ensin preparoitu kielekkeestä ja rinnasta verisuonet ja ommeltu kielekkeen suoni mikrokirurgisesti (useimmiten Mammaria-suoneen). Plastiikkakirurgeja on työssä useampia, jakaantuvat niin että joku avaa rinnan aluetta ensin ja toinen vatsakielekettä. Potilas on onneksi autuaan tietämätön touhusta.
Jos ei polta tupakkaa, on kielekkeen kuolioon meneminen erittäin harvinaista. Ja jos osaa vaatia tiukat tukisukat jalkoihin, ei emboliavaaraa pitäisi olla. Mulla ei todellakaan leikkaukseen annetut sukat tukeneet ollenkaan, siksi tuli ongelmia. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin!
Kiitos Tokakertalainen tarkennuksista minulle tietämättömälle ja epäröivälle!
PoistaOlen kyllä nyt lukenut myös paljon myönteistä tuosta leikkauksesta, kuten tiedät kommenteistani omaan blogiisi. Näin se tieto lisää - ei tuskaa vaan toiveikkuutta.
Tukisukat on tuttu juttu lonkan tekonivelleikkauksesta, toimivat silloin hyvin.
Jospa kävisinkin neuvottelemaan rekonstruktiosta. Olen minä näemmä sitä rintaa kaivannut, koska tämä ajatus tekee minut yllättävän onnelliseksi.