torstai 22. joulukuuta 2022

Miten joulu onnistuu eli kummottos viätetä hiano joulu

 

Tässä Kultamurunen-putiikin kortissa on eräs tärkeä hyvän joulun ohje, eli mahdollisimman vähän ohjelmointia.
Joulunalusaika on kesälomien ohella vaarallisinta aikaa perheissä. Tulee riitoja, tunteet kuumenevat ja saattaa tulla paitsi ruhjeita (fyysisiä ja henkisiä) niin myös ruumiita. On helppo päätellä, mistä nämä tragediat kumpuavat: liioista odotuksista. Kun on odotettu jotain, mikä mainos- ja somemaailman mukaan on täydellisen ihanaa läheisyyden ja onnen aikaa ja itsellä on kuitenkin paha olla; kun on huhkittu ja tehty kaikkensa sen eteen, että olisi yhtä suloista kuin influenssereilla kodeissaan, eikä ole. Entä jos ymmärtäisi, että kupla mikä kupla, influensserin samettisen filtterin läpi käynyt lavastus, ja että itsellä on oikeus valita miten on ja elää - myös jouluna. 

Pekka Sauri kertoi jossain haastattelussa, että tottui lapsena pitelemään ikään kuin näkymättömiä lankoja käsissään, sovittelemaan ja jännittämään aikuisten puolesta, jotka kiristivät joulutunnelmaa aikatauluilla. Aaton joulurauhan julistus puoliltapäivin olisi pitänyt ehdottomasti kuunnella, mutta sitä ennen piti suikuilla siellä sun täällä, ja kun isä hoksasi autossa, että kotiin ei ehditä ajoissa, niin siitä alkoi kiroilu. Ironista, jos joulurauhan järkkymisen syy on se, että rauhan julistaminen jää kiireessä kuulematta. Pekka-poika oli rentoutunut vasta kun pääsi huoneeseensa kirjan ja konvehtirasian kanssa.

Minusta se että juuri jouluaattona ja joulunpyhinä pitäisi ajella hautausmailla ja sukulaisissa (tavata kiireessä sekä kuolleet että elävät läheiset), koska joulu on, on aika hassua. Eikö voisi tehdä tervehdyskäyntejä hyvissä ajoin etukäteen ja viettää joulu rauhassa kotona? Ajokelit ovat usein joulun aikaan huonoimmillaan ja päivä lyhyt, juuri vasta alkamassa pidentyä. Liikenne stressaa, siinäkin tulee ruhjeita ja ruumiita. 
Joululaulussa surraan mummoa siellä mökissä yksinään ja luvataan tulla myöhemmin lomalla käymään. Hyvin ajateltu, sillä monelle mummollekin on helpompaa, jos vieraat tulevat käymään eri aikoina ja yksi porukka kerrallaan, jolloin mummo välttää  kaikkien toiveiden täyttämisestä syntyvän joulustressin.


Murrerunoilija Heli Laaksosella on lepojoulun ohje, josta hän on julkaissut sekä pakina- että runoversion, Joulupatja - eli kummottos viätetä hiano joulu.
Ohjeen mukaan patja raahataan keskelle olohuoneen lattiaa tyynyineen ja peittoineen. Ympärs asetella ruakka (mitä ei ol itte tehty vaa myyjäisist ostettu taik jonku ahkeran jouluihmisen laittama), namei ja uussi kirjoi ja mitä muit paketei onka sattunu saama.   
Siellä sitten makoillaan tarpeen mukaan muutama päivä, vaikka uuteen vuoteen saakka, käännellään kirjan sivuja ja ojennellaan kättä kohti konvehteja. Viarai ei saa tul käymä, eikä itte kuulu käyrä missä.
Laaksonen sanoo ohjeensa sopivan yksinäisille, parillisille ja perheellisille. Patjalta vihdoin noustua pitäisi olla niin täynnä toiminnan iloa, että sitä riittää pitkälle kevääseen. 
 
Aion noudattaa tätä leppoisaa ohjetta tänäkin jouluna soveltuvin osin. Lattiapatjan saa korvata sohva, koska minun ikäiseni on helpompi nousta sohvalta sitten kun päätän nousta virkusenas ylös kohre uut vuat

Laaksosen jouluohjeessa on hyvää sen verkkaisuuteen ohjaaminen. Tuntuu hassulta, miten medioitten hyvinvointiohjeissa ajetaan ihmisiä jo tapaninpäivänä kuntosalille ja neuvotaan aloittamaan kevennetty ruokavalio, ikään kuin parin kolmen päivän herkutteluissa olisi jotain katumista. 

Toivotan kaikille blogissa vieraileville laatuisaa joulun aikaa!


Charles M. Schulz,
Joulu on yhdessäolon aikaa


26 kommenttia:

  1. Kiitos❤️ Tuskin tarvitsee toivottaa samaa sinulle, sillä olet jo ratkaisusi tehnyt. Naurinnollisia makoiluja sohvalla👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Lähellä asuvan pojan perhe kyllä viettää aikaa vuoroin meillä ja toisessa mummolassa, molemmat tässä lähekkäin, joten ei ihan pääse makuuhaavoja kehittymään.
      Aattoilta ollaan harvinaisesti miehen kanssa kaksin ja käydään joulusaunassakin, mitä en tee koskaan, jos on yökyläilijöitä.

      Poista
  2. Hyviä ajatuksia ja ajatelmia! Kaunista ja leppoisaa joulun aikaa❣️✨🎄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Joululainen nyt on sinun aikasi, joten hyviä tunnelmia sinulle!

      Poista
  3. Loistavia Helin ohjeet, luin tässä vanhemmillenikin ääneen kun kotikotona olen! Oikein hyvää joulua sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anki! Löydät runon ja pakinan kokonaisina googlettamalla. Helillä on yksinkertaisten sanojen takana iso asia. Keskittyminen ja rentoutumisen kyky ovat nykyään monelta hukassa ja usein työuupumukseksi nimetyn tilan takanakin on isompi koko omaan hektiseen elämään uupuminen.
      Hyvää joulua Lieksaan, entiseen naapurikaupunkiin! Asuimme Kuhmossa 23 vuotta.

      Poista
  4. Huomion arvoisia sanoja. Kotona vietämme joulun aikaa perheen kanssa, rauhallisia talvipäiviä, nuotiotulet laavulla. Hyvää joulua Marjatalle ja kaikille läheisille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuotiotulet laavulla, upeaa!
      Nuorempana Kuhmossa kävin joskus hiihtämässä aatonaattoiltana, siinä oli myös oma hieno tunnelmansa.

      Poista
  5. Schulzin veikeä piirustus kertoo kaiken oleellisen!
    Leppoisaa ja omanoloista joulua Sinulle ja läheisillesi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Schulz on niitä piirtäjiä, joka sai pienellä muunnoksella viivassaan hahmoilleen uuden ilmeen.
      Tellu on tässä ihan kuin meidän pieni pojantytär, joka ei ole meinannut malttaa iltaisin nukahtaa, kun joulu on tuonut niin paljon kivaa ajateltavaa.

      Poista
  6. Meillä ei koskaan hösötetty jouluna, kyllä se sieltä tuli muutenkin. Ei käyty hautausmailla eikä (onneksi) kirkossa, sukuloimassa kyllä joskus joulupäivisin.

    Veikkaan, että suuri osa ihmisistä kyllä tajuaa eron somen kiillotetuissa kuvissa ja muussa elämässä. Aika paljon tulee just siellä Instassakin esille muuta puolta: riippuu tosin paljon, mitä itse seuraa. Jos seuraa lähinnä kiiltokuva-influenssereita, niin sitä saa mitä seuraa. Oma Instani on 100-prosenttisen täynnä minua kiinnostavaa sisältöä, eikä se käsitä yhtäkään influensseria.

    Mukavaa joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elegia, hyvä että olet immuuni mainosten ja somen jouluhypelle. Kaikki eivät ole.
      Piipahdin äsken kaupassa ja siellä joku valitti isoon ääneen puhelimessa, miten ahdistunut on, kun ei meinaa saada millään valmiiksi kaikkea ja jouluvieraat ovat jo matkalla.
      Psykoterapeutti Maaret Kallio kirjoitti Hesarin kolumnissaan jouluhäpeästä. Joku häpeää epäsopua, jonka vuoksi ei voi tavata sukulaisia hyvän tahdon juhlana, joku juoppoa läheistään joka pilaa kaikki joulut, joku sitä että on se juoppo, joku sitä, että ei voi antaa lapsilleen kunnon lahjoja ja nämä joutuvat sitten häpeämään lahjoja kavereitten kanssa vertailtaessa... Mihinkään muuhun juhlaan ei varmaan lataudu niin paljon sekä mielihyvää että mielipahaa kuin jouluun.

      Poista
  7. Heli kirjoittaa ihania ohjeita. En tiedä ehtiikö hän itse noudattamaan kaikkia ohjeitaan. Tuokin kuulosti hyvin turkulaiselta ohjeelta: Viarai ei saa tul käymä, eikä itte kuulu käyrä missä. Tosin Varsinais-Suomessa puhutaan negaation kautta ja tarkoitetaan päinvastaista, joten kääntäisin sen tarkoittamaan, että vieraat ovat tervetulleita ja mekin aateltiin kyläillä sukulaisten luona.
    Omaan jouluperinteeseeni on aina kuulunut hyvät kirjat ja konvehdit. Niiden ääressä on hyvä rauhoittua tarinoiden maailmaan.
    Hyvää joulua ja lukuiloa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tunnistan hyvin Heli Laaksosen pakinoissa myös satakuntalaiseen mielenlaatuun kuuluvan vaatimattomuuden.
      Meil on vaa tämmöttis...

      Meillä on ollut parhaimmillaan joulun aikaan toistakymmentä läheistä useamman päivän joulun vietossa täällä meillä, mikä on ollut ihanaa, mutta enää kaikki eivät mahdu yhtä aikaa. Perheet ovat kasvaneet ja lapsenlapset kasvaneet, mikä kertoo ajan kulumisesta ja myös omasta vanhenemisesta. Haikeaa.

      Lukuiloja. Mai! Minulla on itselleni joululahjana kaksi kirjaa, Marja Kyllösen romaani Vainajaiset ja Ville-Juhani Sutisen tietokirja Vaivan arvoista: esseitä poikkeuskirjallisuudesta. Niitä on kiva lukea kuusen katveessa ja "ojennella kätt kohren konvehtei".

      Poista
  8. Onneksi omassa lapsuudenkodissa ei ollut tiivistä ohjelmaa jouluna ja samaa linjaa on tullut vedettyä koko aikuiselämä.
    Sivusta olen kyllä seurannut ihmisten jouluahdistusta, aika surullista katsottavaa.
    Päikkärit kuuluvat minulle niin arkeen kuin juhlaan, aina valmiina nokosille.
    Jokaiselle oman näköisensä joulu,muihin vertaamatta, se olisi armoa ihmisille.

    Nautinnollista joulun aikaa Marjatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama minulla, ennen ja nyt.
      Kotoani käytiin kyllä joulukirkossa varhain joulupäivän aamuna ja joskus lähdin jopa mukaan.
      Ainoa lapsuudenkotini minulle epämiellyttävä aattoillan juttu oli se, että ennen lahjojen jakoa uskovainen isoäitini piti pitkät rukoukset kaikkien perheenjäsenten puolesta ja kiitteli Jumalaa jopa silloin, kun äitini oli kuollut marraskuun lopussa. Mammani toisti papin selitystä, Jumala veti kuulemma näin puoleensa meitä syntisäkkejä ja siitä piti kiittää. Minusta siinä ei ollut todellakaan mitään kiittämistä.
      Haudoilla en käy, vaan muistelen kuolleita rakkaita muuten.
      Yleensäkin vietämme joulun ajan rennosti ilman mitään turhia hienosteluja, mitä nyt jotain jouluastioita katan pöytään ja ruoka on sitä mitä toivotaan. Pienimmällä se on poronkäristys.

      Poista
  9. Meillä vietetään myös joulua rennosti, mutta ruoissa on kyllä jonkin verran hääräämistä. Jos ei muuta, niin aika paljon pitää kaupasta kotiin roudata. Mutta siitä tulee sitten se palkinto, että moneen päivään ei tarvitse. - Hautausmaalla me käymme lähisuvun kanssa vain jouluna ja tunnelman takia. Hautausmaissa on eroa. Turun hautausmaa on niin kaunis komeine puineen ja vanhoine kivineen että käyn siellä mielelläni. Sen pikkukävelyn jälkeen maistuu kinkku etc entistä paremmin. Hyvää Joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tykkään kyllä kävellä hautausmailla. Ne ovat kulttuuripaikkoina ja puistoina mahtavia. Oman perheen haudat tekevät liian surulliseksi. Onneksi Porissa asuva siskoni käy hoitamassa niitä.
      Joo, ruokaa on raahattu meilläkin. Jouluun liittyy sellainen ajatus, että kaikkea pitää olla (jouluruokaa tarjoo kunnon väki...), erilaisia leipiä ja juustoja yms., varsinaisista perinneruuista en enää paljon välitä.
      Hyvää joulua Turkuun!

      Poista
  10. Joulukortissa on viisaita sanoja!

    Hyvää joulua 🎄

    VastaaPoista
  11. Ohjeita on jos minkälaisia, niistä on valita ja/tai tehdä oman maun mukkaan, joulukin.
    Helin ohjeet on parhaasta päästä, niitä noudattaen ei tule stressiä, eikä pahaa oloa muuten kuin syömällä ehkä liikaa konvehteja.
    Oma jouluni on muotoutunut vuosien mittaan lunkiksi. Mukavia muistoja on jäänyt lapsuusaikojen isosta joulukuusesta oikeine kynttilöineen. Nyt on jouluaattooni kuulunut jo usean vuoden ajan hiihtoretki. Sellainen siis huomennakin.
    Hyvää joulua sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulunviettotavat tosiaan muotoutuvat ajan kuluessa.
      Meillä isoin muutos on joulun vieton pidentyminen molemmissa suunnissa.
      Nyt ei tulisi mieleen ryhtyä purkamaan joulukoristeita jo heti uuden vuoden jälkeen, kuten joskus ennen.
      Tykkään suomalaisesta joulusta, mutta en pistäisi pahakseni, vaikka viettäisin joulun joskus vaihteeksi ulkomailla.
      Hyviä hiihtoja, Aimarii!

      Poista
  12. Laaksosella on kyllä virkistäviä sananparsia! Olen myös tuosta hautausmaarallista samaa mieltä. Menemme vasta tapanina haudoille. Aina emme joulun aikaan lainkaan. Kuten sanottu, ajatus on tärkein. Onnrllista joulun aikaa teille ja kaikkea hyvää ❤️🎄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Esmeralda! Nyt ollaankin jo joulupäivässä. Meillä kipakka pakkanen, - 9 astetta. Aiomme kuitenkin startata pienelle kävelylle.

      Poista
  13. Wiisaita sanoja, niin wiisaita ❤️ Verkkaisesti ollaan oleiltu miehen kanssa, ja keittiöremontti-ihmisten kanssa joulunseutu, nauttien sekä joulutunnelmasta että keittiön edistymisestä.

    Hyvää vuodenvaihdetta sinulle! 🌹

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Rita, ja samoin sinne uuden keittiön odottajille! Miten kiva onkaan kokkailla sitten, kun kaikki on uutta ja järjestyksessä.

      Poista

Tuhat ja yksi blogitarinaa

Hannu Mäkelän kirja Lukemisen ilo eli miksi yhä rakastan kirjoja  vierailulla kirjastosta hyllyssäni Katselin blogini tilastoja ja huomasin,...