torstai 1. joulukuuta 2022

Parhaat kohdat Finlandia-palkintojuhlan puheista


Talviomenoita 1.12. 2022, Kuva: Ume

Kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon sai tänä vuonna Iida Rauma ravistelevasta teoksestaan Hävitys: tapauskertomus
Rauma puhui kiitospuheessaan lukutaidon puolesta, jolla tarkoitti sitä, että lapsi opetetaan lukemaan ja kasvamaan lukutaidon avulla yhteiskunnassamme pärjääväksi aikuiseksi. Kaikkien ei tarvitse lukea kaunokirjallisuutta, mutta ilman lukutaitoa ihminen on huijattavissa ja heikoilla. Hän viittasi äitiinsä,  lastentarhanopettajaan, joka oli kummeksunut lukutaitokampanjoita, koska lukeminen ei ole noin vain kampanjalla saavutettavissa, vaan taito joka saavutetaan vuosien kuluessa, kun lapselle luetaan joka päivä siihen asti, että hän haluaa lukea itse.   
Hieno kiteytys Rauman puheessa: Lukutaito on yksi perustavimmista lahjoista, joita aikuinen voi lapselle antaa.

Ja palkinnon saajan valinneen piispa Mari Leppäsen puheen lopetus: Suojelkaa lapsia. 

Hävitys on ainoa Finlandia-ehdokaskirja, jonka olen lukenut. Olen myös kirjoittanut siitä (klik).
Kirja on palkintonsa arvoinen, hyvä kaunokirjallinen teos, jolla on painava yhteiskunnallinen sanoma.  

Kun mietin omaa osuuttani lukutaitoon kannustamisessa, niin voin tyytyväisenä todeta, että siinä olen ollut hyvä ja kunnianhimoinen äiti, vaikka monessa muussa asiassa huithapeli. Minähän luin lapsille iltasatujen lisäksi aamusadutkin ennen päivähoitoon menoa. 

Talviomenoita 1.12. 2022, Kuva Ume

Tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon sai Ville-Juhani Sutinen. Hänen kirjansa Vaivan arvoista: esseitä poikkeuskirjallisuudesta on ensimmäinen tyylipuhdas esseekirja, joka saa tämän palkinnon. 

Sutinen totesi, että palkinto on voitto esseelle, kauniisti ilmaistulle todelle.
Kauniisti ilmaistua totta - onpa kaunis määritelmä esseelle. Sutisella oli tässä hieman enemmän sanoja. Kirjoitan, mitä muistan television lähetyksestä, joten lainaukseni eivät ole sanatarkkoja. 

Palkinnon jakanut ylilääkäri Hanna Nohynek kertoi kasvaneensa kirjojen keskellä ja jopa harkinneensa suomen kielen ja kirjallisuuden opintoja. Hän sanoi, että Sutisen kirjaa lukiessaan hän tunsi tulevansa rikkaammaksi ja hänestä tuntui siltä, että oli lukenut yhden kirjan sijaan kymmeniä kirjoja ja käynyt sadoittain keskusteluja itsensä ja kirjailijan kanssa. Näin hyvä kirja toimii!

Itse pidän kirjallisuusesseistä kovasti ja luen niitä paljon, vaikka blogissani se ei ehkä paljon näy.
Olen melko varma, että saan tämän kirjan joululahjaksi. Odotan siitä joulunpyhieni rikastajaa. 

Talviomenoita 1.12.2022, Kuva Ume

Lasten - ja nuortenkirjallisuuden Finlandian sai Sofia Chanfreau saturomaanistaan Giraffens hjärta är ovanligt stort. Kirjan kuvittaja on kirjoittajan sisar Amanda Chanfreau. Suomeksi kirja on ilmestynyt nimellä Kirahvin sydän on tavattoman suuri. Kirjan on suomentanut Outi Menna.

Tämän palkinnon jaosta jäi mieleeni palkinnon jakaneen näyttelijä, juontaja, luokanopettaja Ernest Lawsonin kannustus aikuisille johdatella lempeästi kirjojen äärelle sellaistakin lasta, jota ei kirjat kauheasti kiinnosta. Kun se oikea kirja osuu kohdalle niin ovi lukemiseen aukeaa. Itse hän vaati lapsena kirjalta mielikuvitusta ja valitsi nyt palkinnon saajaksi kirjan, jonka olisi lapsena lukenut. 

Sofia Chanfreau lopetti puheensa toteamalla, että on hienoa, että jokin minkä luo itseään varten omasta näkökulmastaan voi puhutella myös muita, ja kai se todistaa, että ihmiset ovat kuitenkin aika samanlaisia. 
Viittaisiko sana 'kuitenkin' tässä siihen, että niin paljon kuplaudutaan ja luodaan rajoja.
Positiivinen hieno ajatus kirjan mahdista. 

Olen katsellut kirjakaupassa tämän kirjan kuvitusta - mahtava! Olen Chanfreaun sisarusten ja Lawsonin kanssa samaa mieltä siitä, että houkutteleva lastenkirja luo uusia maailmoja.
Olen usein harmitellut kuvakirjoja, joissa lasta valistetaan tylsästi sen sijaan, että välitettävä asia upotettaisiin fantasiaan. Pelkkä opettavaisuus ärsyttää. 
Mutta siis - Finlandia-palkinnot eivät ärsyttäneet, vaan tuntuivat erittäin perustelluilta. 

KIITOS hyvistä kirjoista tänäkin vuonna! 


8 kommenttia:

  1. Tämä vuosi on kyllä poikkeus historiassa, kun toivon sekä Finlandia- että Nobel-voittajaa joululahjaksi. Yleensä valitut ovat sellaisia, ettei niin osu omaan makuun, mutta nyt uskon olevan toisin. Tärkeä aihe, kiinnostava toteutus, yhteiskunnallinen ulottuvuus. Jollain samalla luennolla taisin Iidan kanssa istua hengittämässä samaa laitosilmaa. Upeaa, että voitto osui juuri hänelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua kiinnostavat ehdokkaista myös Olli Jalosen ja Marja Kyllösen kirjat. Kyllösen Vainajaiset onkin tuossa lainakirjapinossani, mutta mietin, että taidan ostaa sen Kainuu-yhteyksien vuoksi. Takakannessa mainitaan Kainuun murteesta ja kansanrunoudesta ammentava kieli.

      Annie Ernauxin Isästä / Äidistä jouduin palauttamaan kirjastoon, kun en ehtinyt lukea. Toiste sitten.
      Viime vuoden Abdulrazak Gurnahilta luin muutaman kirjan, joista pidin paljon. Perinteistä, hyvää kerrontaa, jossa historia avautuu yksilöiden kohtaloiden kautta.

      Poista
  2. Katselin sen palkintojenjaon, mutta mieluummin katselen noita talviomenoita. Ne ovat kerrassaan umeoita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, umeoita ovat. Välitin kehut. Ume vaani omenapuun lähellä monena päivänä ja suunnitteli jo heitellä omenien päälle vähäistä maahan kertynyttä lunta, mutta sitten satoikin kauniin pumpulilumen.

      Poista
  3. Minä katsoin myös suorana sen lähetyksen ja oli hyviä juttuja! Itsekin kiinnitin huomiota tuohon essee, kaunista totta -kohtaan. Ja niinhän se on! Itsekin nautin erilaisista esseistä ja tuon ne myös blogiini. :)

    Kiinnitin muuten Raumaan huomiota jo kymmenisen vuotta sitten, kun esikoinen Katoamisten kirja tuli. Itse kirjan tapahtumat ovat jo usvassa, mutta muistan elävästi miten paljon kirjan loppupuoli itketti minua. Itselleni se on aina hyvän kirjan merkki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katoamisten kirja oli paljon esillä. Se oli myös yksi HS:n esikoiskirjapalkintoehdokkaista.
      Kirja, joka saa tunteet liikkelle on hyvä kirja, samoin sellainen joka jättää pohdiskelemaan. Hävitys toimii molemmin tavoin. Minusta se voisi olla yksi opettajankoulutuksen oppikirjoja, koska siinä näytetään niin hyvin, miten sortaminen alkaa (joskus hyvinkin pienestä) ja miten se kasvaa ja leviää. Lapset eivät selviä näistä tilanteista yksin ja se kykenemättömyys vaikuttaa kaikkiin ryhmän lapsiin sen lisäksi että saattaa jopa tuhota väkivallan uhrin elämän.

      Poista
  4. Minulle ei luettu lapsena, mutta kiinnostuin silti lukemisesta ja olen lukenut "aina" (eli siitä lähtien kun opin lukemaan). Tiedän vanhempia, jotka tuuppivat lapsia kirjojen pariin, mutta lapsia ei vain kiinnosta.

    Tukea ja kannustaa voi ja ehdottomasti kannattaa, mutta kuten me aikuiset, lapsetkin ovat erilaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain. Enhän minäkään olisi lukenut pojilleni, jos he eivät olisi pitäneet niin paljon niistä lukuhetkistä. Samalla sain tehdä juuri sitä, mistä eniten tykkäsin. Pyörällä ajamisen ja uimisen opettamisen annoin mielellään miehelleni tehtäväksi.

      Mutta kyllä siis varmaan kannattaa mieluummin pitää lukemista ja kirjoja esillä kuin kokonaan poissa elämästä.
      Ei minullekaan ole luettu, ei sellainen olisi tullut niissä maalaistaloissa kenellekään mieleen. Silloin vain ei ollut paljon sellaista mikä olisi kilpaillut kirjojen kanssa. Nykyään lapsilla on kaikkea muuta mikä antaa helpommin heille jännitystä ja nautintoa kuin hidas lukeminen, koska hidastahan se aluksi on.

      Poista

Tuhat ja yksi blogitarinaa

Hannu Mäkelän kirja Lukemisen ilo eli miksi yhä rakastan kirjoja  vierailulla kirjastosta hyllyssäni Katselin blogini tilastoja ja huomasin,...