sunnuntai 3. helmikuuta 2019

Lumen taju



Tämän kuvan olen näpännyt aamulla olohuoneemme ikkunasta puhelimellani. Tuo puiston läpi kulkeva tie vie kaupoille ja muihin asiointipaikkoihini, kirjastoon ja postiin. Tällaisena aamuna lähden mielellään liikkeelle. 


Tässä sama paikka illan lempeissä sävyissä. Minä kuljen nyt tätä reittiä useampaankin kertaan päivässä, kun mieheni on viikkoja jalkatoipilaana ja minä hoidan kaiken asioinnin patikoiden. 

Miehen toipilasaika on rauhoittanut meitä paikalleen retriittimäiseen olomuotoon. Ei tule houkutusta lähteä elokuviin tai muihin rientoihin. Poika juonsi juuri Kouvolan Sanomien järjestämää vaalikeskustelua kauppakeskuksessa. Katsoimme senkin tietokoneelta kahvimukit edessämme. Normaalioloissa olisimme ajelleet harva se päivä autolla keskustaan jonkin asian perässä. 
Tulee mieleen elämämme Kuhmossa, jossa kaikki oli kävely-, pyörä- tai potkukelkkamatkan päässä eikä virikkeitä ollut houkuttelemassa liikkeelle niin kovin paljon. Myös lumen määrä tuo Kainuun mieleen. 
Joidenkin tietojen mukaan meillä olisi Kouvolassa Suomen syvin lumipeite. Parhaillaan lunta tulee sakeasti lisää. Kai sitä on kohta metri.

Nyt kannattaa taltioida talvea kuviin. Moneen vuoteen eivät talvet ole olleet tällaisia lumitalvia ja kuka tietää tulevista. 

Ihailen auraustyön jälkiä. Joissain kohti tien reunat ovat kuin lumiveistoksesta. Sileää ja suoraa pehmeyden keskellä. Leikkikenttä on jäänyt lumen alle odottamaan kesän leikkijöitä.  Mikä suloisuus!





Puut ovat lumikuorrutuksessaan hurmaavia. Pysähdyn ostoskärryineni kuvaamaan vähän väliä. 
Näin hyviä kuvia saa puhelimen kameralla. Siis eihän nämä tietysti asiasta paremmin tietävien mielestä ole hyviä, teknisesti varsinkaan, mutta tärkeintä minusta kuvissa onkin tunnelma, joka syntyy oikeilla sävyillä, kuvakulmalla ja rajauksella. Olen erityisen ylpeä alla olevasta kuvasta, jossa on sama puistotie kuin alun kuvissa, mutta nyt kaupoilta meille päin. Sehän on epätarkka, mutta en näe sitä puutteena. 



En osaa päättää, kumpi on parempi rajaus, ylempi vai alempi. Saatte nauttia molemmista, s'il vous plâit!




Jos haluatte nauttia maailman ihanimmista talvikuvista, niin käykää blogissa Kuvakirjeitä Karsikonperältä

Tämän kirjoitukseni nimestä voisi päätellä, että kirjoitan Peter Høegin trilleristä. Lainasin otsikon siitä, koska Lumen taju kuulostaa minusta niin täydellisen kauniilta. 


13 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia, vaikka kyllä tätä lunta on nyt ihan riittävästi. Juuri mietin, että Pohjois-Savon ja -Karjalan talviin tottuneelle tämä on oikeastaan aika kotoisaa, mutta kun koko elämä on yhtä lumitöiden tekemistä, alkaa mieli karkailla jonnekin aurinkoisiin hetkiin.

    Mutta on tämä oikeasti ihan hienoa: vuodenajat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli aikoinaan hurjat lumityöt Kuhmossa omakotitalossa, josta oli pitkä käytävä maantielle. Joskus aura oli kasannut sellaisen esteen, että olimme aivan jumissa. Tiedän nuo ongelmat, kiire töihin ja ensin pitää huhkia niin, että on suihkuun valmis. En siis minä (prinsessa), vaan mieheni. Onneksi päädyimme kerrostaloon, kun muutimme tänne.

      Minä en kaipaa minnekään, mustina loskatalvina kyllä.

      Poista
  2. Lumen taju, kyllä lumi ja talvi pystyvät hurmaamaan ihmismielen, puhtaudellaan, kauneudellaan, tunnelmallaan.
    Siellä on lunta paljon, toki se töitäkin teettää, mutta antaa puolestaan iloa. Meidän lumimäärä on tavanomaista vähemmän,ehkä jotain 70 senttiä Luontokeskuksen mittauskepin mukaan. Toki paikon enemmänkin, mutta tykky on uskomattoman upea.
    Hups, miten ilahdutikaan minua Karsikonperäläistä pikku kehaisulla Kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuules Karsikonperäläinen, sinun kuvasi ovat niin lumoavia, että mietin pitkään blogissasi taas kerran käytyäni, että julkaisenko näitä omia kuviani ollenkaan.

      Voi olla, että teillä on kuiteskin enemmän lunta kuin täällä.
      Ja nyt meille on 10 vrk:n ennusteessa jo plusasteita luvassa, joten lumi saattaa vajeta, voi harmi.

      Tykkylumi on jylhän näköistä. Metsä näyttää seisovan niin hiljaa, kuin odottaen.

      Poista
  3. Tykkään eniten tuosta lumen verhoamasta puutarhasta vai puistoko se on, niin kauniit harmaan sävyt. Täällä Turussakin on enemmän lunta kuin vuosiin, useamman kerran ollaan käyty metsässä sivakoimassa erilaisilla laduilla. Eilen kahlattiin suksilla osa reitistä, kun ladut olivat jo hautautuneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena! Se on sellainen puistomainen alue, jossa on leikkipuisto, puita ja nurmikkoalue.

      Meidän pojan lapset iloitsevat Turussa talvesta. Ei ole heidän elinaikanaan siellä varmaan tällaista vanhanajan talvea ollutkaan.

      Minä en ole kokeillut vielä hiihtämistä ollenkaan. Nyt kun muistutit, niin ehkä huomenna hieman liikuskelen suksien päällä tuolla jokirannan ladulla, jossa ei ole pelkoa siitä, että jää nopeitten alle. Mieheni ehti hiihtää muutaman kerran ennen varvasoperaatioitaan. Lopputalvi menee hänellä toipuessa.

      Poista
  4. Tämä sydäntalven valkeus on kaunista. Kävely ja potkukelkkailu ovat talvi lajeina, lumityöt menevät kun saa tehdä rauhaisaan tahtiin. Voi vain toivoa, että tulevaisuudessakin näkisi vielä lumisia talvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunista, todella. Lumenvalkoinen on hieno väri. Se ei ole keltainen kuten vaniljanvalkoinen, vaan lähellä lämmintä villanvalkoista.
      Suomen talvet ovat yllättäviä. Jos joku ulkomaalainen kysyy, millainen on Suomen talvi, niin ei voi kuin vastata, että milloin minkäkinlainen.

      Poista
  5. MM

    yksi suosikkikirjailijoistani, Timo K Mukka, on kirjoittanut semmoisen novellikokoelman kuin 'Lumen pelko'. Jotenkin sopisi näille nykyajan tiedotusvälineiden hysteerisille tiedottajille. :)

    Käythän myös tuolla: https://www.hannumakela.com/mutinoita/
    Siellä aiheesta lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukka on minunkin suosikkejani. Millaista kirjallisuutta - ja parikymppisenä! Lahjakas kirjoittaja.

      Kävin. Mäkelältähän löytyy paljon lumiaiheista, Lumesta olen minä syntynyt, Lunta ja unta, juttua Yasunari Kawabatan Lumen maasta ja Antti Tuurin kuunnelmasta Lumi on vaate ja ehkä muutakin.
      Kiitos vinkistä! Ja hyviä hiihtoja hikkaj!

      Poista
  6. Kauniita talvikuvia. Hienoa kun kännykällä saa nykyisin niin hyviä kuvia. Lunta on meilläkin, mutta te taisitte mennä edelle lumen määrässä. Meidän mielestämme lumen tulo saisi jo riittää. Lumitöiden tekeminen alkaa olla työlästä, kun ei tiedä mihin sen kaiken lumen laittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se jo riittäisi!

      Meidän ympäristössä on vieri vieressä valtavia aurauskasoja.
      Nuo korkeat kasat, pyramidit, ovat vaarallisia näköesteitä autoille ja ettei vaan joku pikkulapsi lähtisi liukurinsa kanssa laskemaan niistä tielle.

      Kaikkien aikojen lumiennätys Suomessa on mitattu Kainuussa vuonna 1899, täydet kaksi metriä. On siinä syntynyt paljon vettä sulaessa.

      Poista

Tuhat ja yksi blogitarinaa

Hannu Mäkelän kirja Lukemisen ilo eli miksi yhä rakastan kirjoja  vierailulla kirjastosta hyllyssäni Katselin blogini tilastoja ja huomasin,...