Keuhkotautisen elämää

Kuusankoskella tiputuksessa 10.3. illalla

Se iski taas, toistuva vieraani keuhkokuume. Olen ollut niin uupunut, että välillä olen saanut antibiootit suoneen makuulla. Kuvassa olen jo aika piristynyt. Uupuminen onkin yksi keuhkokuumeen tunnuspiirteitä. Sitä yrittää katsoa jotain tallennusta televisiosta ja torkahtelee, niin että puolen tunnin ohjelman katsominen vie takaisinpäinkelauksineen puolitoista tuntia. 

Kävin ensin viikon ajan tiputuksissa kolmesti päivässä. Viikonlopun ajan ja iltaisin meidän seudulla pitää käydä Kuusankoskella aluesairaalassa, mutta arkisin päivän kaksi ensimmäistä reissua on hoitunut tässä lähellä omassa terveyskeskuksessa. Odotin tulehdusarvon laskua, ja kyllähän sitä odotti flunssasairas miehenikin, joka kuskasi minua uskollisesti noihin hoitoihin ja piti seuraa. Maaginen 50:n raja CRP:ssä tuntui olevan kaukana, kun se oli aluksi noin 200. Tänään se päivä koitti, sain tabletit ja voimme lopettaa ramppaamisen.
Taudin vakavuudesta kertoo sekin, että toipumisiaika on pari kuukautta. Sanon hyvästit tämän kevään järjestetylle liikunnalle ja voimistan itseäni metsäkävelyillä. 

Tiedättekö, ymmärrän hyvin sitä nuorta naista, joka on raportoinut syöpäsairauttaan somessa kauniiden kuvien kera lievästä taudin alusta saattokotivaiheeseen ja saanut osittain ala-arvoista törkyä palautteeksi. 
En usko, että kirjoittaisin somepäivityksiä tuossa tilanteessa, mutta me olemme erilaisia. Jos ihminen on tottunut kertomaan kaikesta someystävilleen, niin miksi hänen pitäisi vaieta siinä vaiheessa, kun hän tarvitsee eniten tukea? Somessa tapahtuu paljon oikeasti pahaa. Miksi moralisoida sellaista, missä ei loukata ketään?

Siis itsekin tässä kirjoittelen taas keuhkoistani. Uskon, että asia kiinnostaa monia ihmisiä. Lisäksi koen tärkeäksi oikoa joitain väärinkäsityksiä liittyen keuhkosairauksiin. 
Minulle on huomauteltu, että on sellainenkin asia kuin keuhkokuumerokotus. On, on, ja tietysti olen ottanut sen heti kun sitä alettiin markkinoida. Anelin sitä jo vuosia ennen, mutta lääkärini kuittasi asian sillä, että turhaa, koska eihän se auta kuin pneumokokki-bakteerin aiheuttamiin keuhkokuumeisiin. Se on totta, mutta hyvä, että edes niihin. Minullakin on ollut kaksi keuhkokuumetta rokotuksen otettuani. Se rokotus ei siis anna samanlaista suojaa kuin esim. tuhkarokkorokotus.
Sama koskee kausi-influenssarokotuksia, suojaavat osittain. Rokotukset on valmistettava siinä vaiheessa, kun vasta päätellään, mihin suuntaan virus kehittyy, mutta sehän on ovela ja voi muuntua paljonkin ennen kuin tauti alkaa levitä. Suojateho vaihtelee vuosittain, eikä rokote ole optimaalinen, mutta sitä kehitetään toimivammaksi. Rokote kannattaa ehdottomasti ottaa, koska jos influenssan saakin, niin se on lievempi rokotuksen ansiosta. 

Parhaillaan leviävä korona-virus on todellinen uhka minunkaltaisilleni astmaatikoille. 
Minulla on toinen keuhkolohko vaurioitunut ensimmäisessä massiivisessa keuhkokuumeessani nuorena.  Siinä on huono ventilaatio, mikä altistaa tulehduksille. Olen voimistanut keuhkojani pulloon puhaltamalla. Perinteisestä menetelmästä on kehitetty myös laite WellO2. En halua tuollaista mötikkää (voit googlata laitteen jos haluat), vaan jatkan pullon kanssa. Ei nyt liioitella sentään, minähän liikun kepeästi ja rasitan mielellään keuhkojani normaalisti luonnossa. 

Kyllähän minulta on tiukattu viime päivänä myös, etten vain sairastaisi koronaa. Ei ole mahdollista. Flunssa iski minuun kuusi viikkoa Teneriffalta palattua ja se italialaisperhe, joka siellä eristettiin koronan vuoksi tuli lomalleen kuukausi meidän paluun jälkeen. 
Ihmeellistä kyllä Kymenlaakso on toistaiseksi säästynyt tartunnoilta, vaikka Lappeenranta on lähellä ja sieltähän Ryanair on lennättänyt porukkaa kaiken aikaa Bergamoon Pohjois-Italian kriisialueelle ja sieltä tänne, tänään lennot keskeytettiin.

Luen tuossa alkukuvassa Eeva Klingbergin kirjaa Syvän maan juuret. Sitä kuvataan takakansitekstissä kansainvälisen tason lukuromaaniksi, jonka lukemista ei voi lopettaa kesken. Minä kyllä jouduin lopettamaan kesken useampaan otteeseen, koska kirja on lähes 500-sivuinen ja olen lukenut sitä sairaudessa kipristellessäni. Hyvä kirja.
En tunne yhtään muuta suomalaisen kirjoittamaa romaania, joka sijoittuisi syvään etelään ja käsittelisi rotuerottelua ja rasismia. On tässä muitakin teemoja, kuten suku, kulissit sisäänlämpiävyys ja poikkeavuuksiin suhtautuminen. Asioita tarkastellaan rikoksen ratkaisun läpi kahdessa ajassa, vuonna 1935 ja vuonna 1974.

Viimeksi luin Patti Smithin uusimman, Year of the Monkey, jota on vaikea määritellä. Muistelmaa, esseetä, romaania, unenomaisuutta, surrealismiakin. Pidän Patti Smithin tyylistä valtavasti. Kirja ilmestyy suomeksi piakkoin. 

Marcus Aurelius asks us to note the passing of time with open eyes. Ten thousand years or ten thousand days, nothing can stop time, or change the fact that I would be turning seventy in the Year of the Monkey. Seventy. Merely a number but one indicating the passing of a significant percentage of the allotted sand in an egg timer, with oneself the darn egg. The grains pour and I find myself missing the dead more than usual. I notice that I cry more when watching television, triggered by romance, a retiring detective shot in the back while staring into the sea, a weary father lifting his infant from a crib. I notice that my own tears burn my eyes, that I am no longer a fast runner and that my time of sense seems to be accelerating. 

Kaunista, niin kaunista. En malta lyhentää tuota tekstiä yhtään. Kirjoitan tästä kirjasta lisää pian.