Kotiinpaluu

                                   

Siinä reipas matkailija Alanyan viikon jälkeen Kuusankoskella päivystyksessä torstai-iltana. Hengittelen avaavaa lääkettä. Hoitaja mittasi kuumeen 39,7 ja tulehdusarvon 200 ja käski välittömästi sänkyyn makaamaan. Todettiin keuhkokuume, minkä toki jo itsekin kaksi kertaa saman taudin sairastaneena tiesin, Otettiin kaikki mahdolliset kokeet ja annettiin ensimmäinen annos antibioottia suoneen. Lääkäri suositteli osastolle jäämistä, mutta antoi lähteä kotiin, kun mieheni lupasi kuljettaa minua kolmesti päivässä tiputuksessa ja tarkkailla vointiani kaiken aikaa. 
Olin lähtenyt aamulla neljän jälkeen hotellilta lentokentälle, mieheni oli vastassa ja suuntasimme suoraan oman kaupungin päivystykseen. Kello oli yli kymmenen illalla, kun pääsimme kotiin. Kovan päivän ilta.

Viikkoa aiemmin lähtöä edeltävänä yönä kävin lisäämässä laukkuuni levyn vahvoja reseptisärkylääkkeitä. Kurkussa oli pieni aavistus tulehduksesta. No, se melkein unohtui aluksi, kun koin kaikenlaista kivaa, mistä enemmän tekstiä ja kuvia myöhemmissä kirjoituksissa. 
Muutaman päivän päästä tuli lisää oreita ja aloin ottaa varmuudeksi niitä särkylääkkeitä. Painelin menemään silti entiseen tapaan, olinhan lomalla. Aamupäivisin kävin museoissa, moskeijoissa, puistoissa ja jopa patikoin alas museovuorelta, vaikka silloin oli jo yskääkin. Iltapäivisin lepäilin rantapetillä ja kävin useamman kerran meressä. 
Eräänä aamuna vanhempi turkkilaispariskunta tuli juttelemaan kanssani, kun istuin lähipuistossa lukemassa sanomalehtiä. Kävi ilmi, että Hamid oli historian opettaja ja Amina kotiäiti. Meillä oli paljon juteltavaa. He kutsuivat minut virvokkeille kotiinsa. Paikalla oli myös neljästä tyttärestä kaksi, Leila ja Aisha sekä Leilan suloiset pikkupojat. Olin innoissani. Ajatella, pääsin tututustumaan aitoon alanyalaisperheeseen ja heidän kotiinsa. En voinut vain jäädä sairastamaan.
Iltaisin en sitten mitään jaksanutkaan. Luin ja katselin telkkarista Koraani-kilpailua ja jotain saippuasarjaa, turkin kielellä.

Viimeisenä lomapäivänä tunsin, että kolmen kerroksen nousu aamiaistilaan uuvutti. Piti ihan pysähtyä välillä. Olihan siellä hissikin, mutta minä olin tottunut kipaisemaan portaita pitkin. Ruoka ei maistunut ja oli jotenkin epätodellinen olo. Mietin huoneessani vähän aikaa, nappasin särkylääkkeen ja lähdin pienelle kävelylle. Olin jo joutunut ostamaan lääkkeitä lisää, Turkissa myydään myös vahvoja lääkkeitä ilman reseptiä. Söin kevyesti jossain lähellä lounaspaikassa ja palasin huoneeseeni. Tuntui siltä, että pitää levätä. 
Yhtäkkiä aloin palella hurjasti, laitoin ilmastoinnin pois ja tärisin peittojen alla. Käteni hyppivät niin, että en saanut kunnon otetta puhelimesta. Mietin, pitäisikö soittaa lääkäri paikalle. Mutta entä jos en pääse lähtemään kotiin, jään tänne sairaalaan. Lähtö olisi seuraavan aamuna. Kokeilin kuitenkin vielä isoa määrää särkylääkettä. Parin tunnin kuluttua pelottava horkka loppui, jalat asettuivat paikoilleen, samoin kädet ja olo normalisoitui. Pakkasin, ajattelin, että onpahan laukku pakattu, käy miten käy. 
Tein lähtöselvityksen kännykällä ja makoilin lopun iltaa lukien makuulla hotellin hyllystä löytynyttä kirjaa, Tess Gerritsenin sairaalatrilleriä Lapsen sydän. Kyllä on jännittävä ja koukuttava kirja. Vain nimi on huono, Harvest on alkuperäinen nimi, ja kyse on elinkaupasta. Itkin kuumia kyyneliä. Tilanteeni ja heikko terveydentila antoivat otollisen pohjan eläytymiselle. 

Aamulla olin ihmeissäni ja iloinen, aivan viileä iho, olo hyvä. Kaikki sujui hyvin. Olin niin tyytyväinen kentällä, että olin tehnyt lähtöselvityksen etukäteen. Pääsin ohittamaan pitkän jonon ja siirtymään suoraan bagdropin kautta eteenpäin. Koneessa juttelin kivan pikkupojan ja tämän äidin kanssa. Ääneni alkoi muuttua pihinäksi ja alkoi taas viluttaa.

Romahdus tapahtui vasta, kun laukkua odottaessani päätin soittaa vastassa olevalle miehelleni, että heipparallaa täällä ollaan. Aloin vastoin suunnitelmiani vaikeroida, että minä olenkin tosi kipeä, taitaa olla keuhkokuume. 

Sellainen kotiinpaluu.

Ja kun pääsimme kotiin, Untolla oli minulle varattuna kotiintulocalypso. Hän pyysi minut istumaan sohvalle, pisti videon päälle ja sanoi, että tässä, katso. (klikkaa tekstistä)

Calypso Rose laulaa kappaleen Calypso Queen

Aamulla 27.6.

Lisäsin edelliseen kirjoitukseeni pienen loppukaneetin liittyen käytyyn keskusteluun tai yritykseen keskustella. Kaikille yleistäjille ja islaminuskoisten sekä koko islamilaisen maailman kauhistelijoille haluan sanoa, että vaikka Turkin hallitus on juuri kieltänyt kehitysopin opettamisen lukiossa ja hajoittanut Pride-kulkueen Istanbulissa, se ei muuta käsitystäni turkkilaisista lämpöisinä ja ystävällisinä ihmisinä eikä tee perusislamista huonoa uskontoa. Atatürkin luoma maa hienoine arvoineen on vaarassa. Turkissa ei tarvitse varata hotellissa turvalokeroa ja kaikki tavaransa voi rauhassa jättää rantapetilleen ja lähteä uimaan toisin kuin monissa muissa maissa. (Tämä teksti asettuu nyt näin, mutta olkoon.) Lähden toipumisunosille.