torstai 18. toukokuuta 2023

Matkalla Tallinnassa 1: kannanottoja Venäjän hyökkäyssotaan Ukrainassa

Kadriorgin puisto


Olimme mieheni kanssa kolmen päivän pikku lomalla Tallinnassa.
Talvi on mennyt paljolti kotioloissa ja tajusimme, että "elu on lühike" eikä kannata "paigale jääda". Kylläpä tulikin kävellyksi, joka päivä kymmenisen kilometriä. Nuo viron kielen ilmaisut nappasin ohimennen näkemistäni mainoksista. Mietin, onko suomi virolaisista yhtä veikeää kuin viro meistä. Maistelkaa nyt tätäkin: "Uste avamiseks vajuta nuppu" (avaa ovi painamalla napista). 


Edellisestä käynnistä olikin vierähtänyt jo muutama vuosi ja kaupunki oli tällä välin kaunistunut entisestään.
Englannin kielen käyttö on nykyään Tallinnassa yhtä yleistä kuin meillä Suomessa.
Nuoret tarjoilijat puhuvat järjestään suomalaisille turisteille hyvää englantia, ei suomea kuten joskus ennen. 
Vihreä siirtymä näkyy kaikkialla. Kaasulla kulkevien bussien laidoissa on isot tekstit "See buss on roheline" (tämä bussi on vihreä), ja hotellihuoneissa ei vaihdeta pyyhkeitä ja lakanoita kahden yön yöpyjille, mikä on todella järkevää.  
 

Käveleminen vieraassa kaupungissa on palkitsevaa, koska kaiken aikaa kokee uutta: näkee uusia maisemia, rakennuksia ja puistoja, puhumattakaan kiinnostavan näköisistä ihmisistä, kuulee keskusteluja eri kielillä (tällä kertaa turisteina suomalaisten ohella erityisesti japanilaisia ja amerikkalaisia) ja haistaa erilaisia aromeja. 
Mielenosoitusaita Venäjän suurlähetystön edessä jalkakäytävän reunalla oli tämän reissun sykähdyttävin näky. Kylttejä oli kymmeniä metrejä.



Tässä kyltissä on Tallinnan venäläisten mielipide, ja oikealla kuvassani osittain näkyvässä tekstissä  pyydetään vapauttamaan Venäjä, Venemaa, Putinin vallasta. Alla oleva teksti selventää asian.


Poliisit vartioivat katua. Kaikki oli aivan rauhallista.




Kuvan alaosa näyttää karun vertauksen: natsien keskitysleirin uuni, ja teksti kertoo, että nyt kaikki on samaa kuin silloin.




Miten ihmeessä on päässyt käymään niin, että venäläiset (osa venäläisistä) on saatu omaksumaan uusi merkitys sanalle "natsi"? Putinin ja hänen lähipiirinsä ideologiassahan se tarkoittaa yleensä länsi-ihmistä ja jokaista, joka arvostelee Venäjää. Myös juutalainen Ukrainan presidentti on heidän vihapaasauksissaan natsi. 

Osa venäläisistä... ? Yle Areenasta löytyvä Ulkolinja-ohjelma "Russian rupture" kertoo venäläisten jakautumisesta heihin jotka näkevät selkeästi, miten heitä petetään, heihin jotka eivät näe ja heihin jotka kyllä näkevät, mutta peittävät silmänsä koska mitään ei voi tehdä ja totuus on liian kauhea kohdattavaksi.
Isälle, jonka poika lähti sotaan saamaan kokemuksia (kyllä - kokemuksia, materiaaliksi runoihinsa) ja kuoli tässä projektissa, on tärkeää surra poikaansa sankarina. Mitä tapahtuu, kun hän tajuaa totuuden?
Selkeimmin näkevät ovat protestoineet, mutta yhä useampi heistä on paennut, koska vankilasta ei voi vaikuttaa, uskomailta käsin ehkä vähän.


  


Piti pysähtyä kahvilaan miettimään sodan hulluutta ja katselemaan elämää kadulla.  Joko tänä vuonna rauha palaa Eurooppaan? Ja millainen rauha?



9 kommenttia:

  1. Matkamietteesi takovat ajatuksia minussakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla. Matka, lyhytkin, irrottaa aina arjesta ja saa katsomaan asioita kirkkaammin.
      Pääkohteemme tällä reissulla oli Fotografiska, jossa oli kaksi hyvää näyttelyä. Kirjoitan niistä seuraavaksi. Maaliskuussa kävimme Tukholman Fotografiskassa, mutta sen silloiset näyttelyt eivät inspiroineet millään tavalla. Näyttelyihin meneminen on aina hakuammuntaa, joskus kävelee läpi ja joskus taas haluaa katsella kaikkea pitkään ja useampaan kertaan.

      Poista
  2. Kiitos kokemuksistasi ja mietteistäsi. Hyvä nähdä tilanne naapurista käsin. Viron kieli on hauska. Monia sanoja ymmärtää, mutta samaa sanaa käytetään meillä eri asioihin ja tavallaan tarkoitetaan samaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On hauskaa, että meilläkin on jokin kieli, jonka kanssa on yhteistä sanastoa. Pitkästä puheesta tai tekstistä saa selvää vain jotain sieltä täältä, näin viroa osaamattomana. Mies on käynyt kursseja useamman vuoden ja osaa enemmän.

      Virossa on nähty Venäjän muutokset tarkemmin kuin meillä, eikä heille hyökkäys Ukrainaa vastaan tullut niin suurena yllätyksenä kuin meille. Meillä on nähty vain se, mitä on haluttu ja toivottu ja ohitettu kaikki uhkailu "retoriikkana".
      Tallinnassa oli Ukrainan lippuja esillä monissa paikoissa. Huomasin myös pari mainosta Ukraina-aiheisista esityksistä.

      Poista
  3. Rauha taitaa ikävä kyllä olla kauempana tulevaisuudessa. Nythän taisteluita on jumittunut paljon Bahmutiin.

    Olen muuten pannut merkille, että Facebookissa saksalaisten lehtien Ukraina-uutisissa on melkoisesti niitä nauruhymiöitä... Siellä ei pidetä ilmeisesti itsestään selvänä, että Venäjä on sotaan syyllinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saksa ja Ranska ovat olleet jotenkin epäselviä myös virallisessa suhtautumisessaan Venäjän hyökkäyksen aivan alusta asti. Bisnekset menee moraalin edelle, ja kun tarpeeksi laskelmoidaan niin Ukraina saa kaiken aikaa apua liian myöhään.

      Ainoa mikä ratkaisisi asian nopeasti olisi iso rähinä Venäjän sisällä. Tyytymättömyyden ilmaukset ovat tulleet rohkeammiksi, mutta tarkoittaako se vielä mitään korruptoituneessa maassa, jossa on rakennettu ovela vallan rakenne, jossa kukaan ei voi vaikuttaa mihinkään.

      Poista
  4. Mukaantempaavasti kerroit matkasta ja havainnoistasi, ajatuksistasi 🌹

    Sota on mullistanut maailman, tullut kamalan lähelle meitäkin. Nyt en ole enää oikein pysynyt kärryillä että mitä Venäjällä tapahtuu Krimillä, kun tuli niin isot yllätykset ja kuin sotaa sodan sisällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan kuin venäläisten oma vastarinta olisi näkyvämpää. j
      Ja Ukraina suunnittelee isoa vastahyökkäystä. Mitä tarkoittaa se, että Venäjällä jotkut Putinin lähipiiristä perustavat omia armeijoita? Uskollisuutta vai uskottomuutta? Ehkä piankin tapahtuu jotain ratkaisevaa.
      Toivottavasti "Venäjälle ystävällisten maiden" silmät avautuvat huomaamaan, kenen kanssa ei kannata tehdä yhteistyötä.

      Poista
    2. Voi mitä juuri luinkaan - Venäjällä suunnitellaan russofobialakia, jonka mukaan kaikki Venäjään nurjasti suhtautuvat ulkomaiset valtionpäämiehet ja muut "väärin" puhuneet voitaisiin tuomita poissaolevina (ja venäläisen maailmanvallan tultua myös paikan päällä). Lakia "uusholokaustista" on esittänyt ihmisoikeusvaltuutettu ja kannattanut jo mm duuman varapuhemies, ja sitä käsitellään kesällä duumassa. Ihan kuin jotain nurinkurin-tarua, venäläiset kauheiden "natsien" uhreina.

      Poista

Tuhat ja yksi blogitarinaa

Hannu Mäkelän kirja Lukemisen ilo eli miksi yhä rakastan kirjoja  vierailulla kirjastosta hyllyssäni Katselin blogini tilastoja ja huomasin,...