Minulla on mielessäni kirjoituksia useista kirjoista. Kaikista olen tehnyt kuvat ja säilyttänyt muistilaput, joihin olen merkinnyt ohimennen ajatuksiani blogikirjoitusta varten.
Miksi sitten on ollut niin vaikeaa ryhtyä kirjoittamaan, kun se aina ennen on ollut hauskaa, helppoa ja palkitsevaa?
En tiedä muuta syytä apeuteeni kuin sen, että ajatukseni pyörivät kaiken aikaa Ukrainassa ja siinä rikoksessa mikä siellä on menossa. Sota ja koko paskan russkij mir uuvuttaa minua, se masentaa ja loukkaa minua ja ei kai se (kirosana) ala jopa mykistää minua. (Taas tässä välissä kävin uutissivuilla katsomassa, olisiko jotain niin mullistavaa tapahtunut, että Venäjän sotilaiden olisi pakko perääntyä.)
Jos tämä sota joskus saadaan päätökseen, niin minulla miljoonien muiden ohella, on syytä vaatia Vladimir Putinilta korvausta mielenrauhan menettämisestä.
Ne kirjat, joista haluan kirjoittaa ovat Annie Ernauxin omista vanhemmistaan kirjoittama teos Isästä/Äidistä, Jussi Moilan romaani Tuntematon, Ari Jaskarin upea valokuvakirja Oma koti, Marie Kondon outo lifestyleteos Kurashi at Home ja Juice Leskisen runokirja Äeti. Siitä ainakin, kun äitienpäiväkin lähestyy.
Koitan keskittyä...
Parhaillaan luen Vappu Taipaleen tietokirjaa, jonka nimi on Isoäitikirja. Tämä kirja käsittelee isoäitiyden ohella monenlaista ihmisten, myös miesten, elämään ja vanhenemiseen kuuluvaa, entisaikoina ja nyt.
Purskahtelen nauramaan välillä, koska Taipale on ripotellut kirjansa lukujen alkuun niin hauskoja lasten suusta kuulemiaan pohdiskeluja.
Otankin vauhtia kirjoittamiseen ja verryttelen tarjoilemalla tässä muutaman näitä lasten ja teini-ikäisten aivoituksia.
Puhelimessa innostunut kolmivuotias:
"Mummi, kuule, olen oppinut sanomaan ärrän: peräkärry, karamerri, Rasmus-narre."
(Luvusta Mummo on sosiaalista pääomaa)
Bussissa kuultua, kolmen pojan joukko:
"Vittu ku teidän mummo on sitte vitun kiva!"
"Vittu meidän isä on sitte ihan paska."
"Saatana olis mullaki mummo mutta kun vittu ei oo."
(Luvusta Murkut ja murkkujen mummot)
Isoisä kertoo hämmästyneenä: "Tiedättekö, minun lapsenlapsen ensimmäinen sana oli 'piste fi'. Tämä varmaan on sitä tietoyhteiskuntaa."
(Luvusta Piste fi)
Tuo murkkujen keskustelu on kyllä paras! Minulla on välillä ikävä työvuosiltani juuri tiettyä komiikkaa ja yhdessä nauramista yläkoululaisten kanssa. Jokapäiväinen nauru oli taattu asia. Oli hampaiden kiristelyäkin, mutta harvemmin.
 |
| Seiskaluokkalaisia opastamassa 80-luvulla, kuva Ume |
 |
| Koulun vappunaamiaisissa 80-luvulla, kuva Ume |
Minulla taas jo itse lukeminen on vaikeaa tällä hetkellä. Intoa olisi blogata, mutta itse lukuprosessiin on jotenkin vaikea heittäytyä. Usein se minulla onkin näin päin. Olisi halua kirjoittaa, mutta kun ei ole lukenut niin ei ole mistä kirjoittaa.
VastaaPoistaAi, sinulla on noin päin.
PoistaMinä luen aina: huviksi, opiksi, taukojen täytteeksi ja lohduksikin. Sitten mielessä pyörivät näiden kirjojen herättämät kysymykset, mutta usein jää kirjoittamatta, mikä ei myöskään haittaa. Usein toiset kirjoittavat niin hyvin, että minun ei tarvitse.
Yksi josta olisin halunnut kirjoittaa, oli Prinssi Harryn Varamies, mutta kirja oli palautettava, ennen kuin olin saanut pohdintani päätökseen. Se on siis paljon mainettaan parempi kirja pojasta joka olisi halunnut olla tavallinen kaveri, eikä erityiskohdeltu kuninkaallinen.
Murkkuikä on kyllä vaikeaa, ja näin jälkeenpäin muistellen omaa murrosikää, nousee mieleen isoja iloja ja järkyttävää häpeää. Hormonit siis jylläsivät. Ihana lukea murrosikäisistä aina toisinaan. Suosittelen sinulle tuota Mari Kujanpään Rumuuspäiväkirjaa. Kirjailija on kyllä kirjoittanut mahtavan tarinan. Siinä ollaan paljon koulussa.
VastaaPoistaKiitos vinkistä! Jos tämä Kujanpään kirja on yhtään kuin Sue Townsendin kirjoittamat brittiteinin Adrian Molen päiväkirjat, niin sitten pidän. Nuortenkirjoja en ole paljon lukenut, Adrian on poikkeus.
PoistaHilpeitä nuo keskustelut. Etenkin noita murkkujen keskusteluja kuulee busseissa, metrossa ja muissa liikkuvissa välineissä. Kuuntelen aina korvat höröllä, löytyy hyviä tarinan aiheita.
VastaaPoistaVäkisin ei kait kannata blogata lukemastaan. Pääasia, että lukeminen maistuu.
Juuri niin. Minua vetää myös yhä enemmän kirjoittamaan ihan muuta kuin kirjaesittelyjä. Kirjat nostavat esiin aiheita ja kirjallisuuden ympärillä on aina kiinnostavaa pyöriä. Jos kirjat jäävät vähemmälle, niin eihän siinä muuta kuin lyhennän blogini muotoon Marjatan mietteet.
PoistaMurkut ovat parhaimmillaan stand up -koomikkoja, tykkäävät esiintyä ja nauttivat kun saavat aikuisen nauramaan. Myös tahatonta huvittamista tapahtuu.
MM
VastaaPoistaminullakin karkaamassa ihan läskiksi koko kirjoitustouhu: lapsismin puolelle, kun muuta ei saata.
Onneksi sentään jotain edistystä sotarintamalla: Zelenskyi meillä vierailulla - josko jokin nytkähtäisi.
Minä olenkin vilkuillut, että Hikkaj se siellä viettää innokkaana sekä vapun etko- että jatkorientoja nimiehdotuksineen.
PoistaOlen yrittänyt keksiä itsellenikin uuden nimen sinun esimerkkiesi mukaan.
Jospa Ukraina olisi pääsemässä niskan päälle. Mikä parasta apu ei ole tyrehtynyt. Pienet Pohjoismaat näyttävät hienosti mallia isommille Euroopan maille, Suomestakin jo 16. aseapupaketti lähtemässä Ukrainaan. Me ymmärrämme, mitä Ukraina vastustaa, onhan meillä historiamme ja sen lisäksi ikuisena taakkana pitkä raja aggressiivisen naapurin kanssa.
Antakaa minulle kirja ja vuode, niin olen onnellinen joku on todennut
VastaaPoistaja oikeaan on osunut. Lukuhetkeä illan rauhassa ei voita monikaan asia.
Ei niin. Ensin sohvalla tai lukutuolissa ja lopuksi tyynyillä tuettuna petissä, kun ei malttaisi lopettaa.
PoistaSain juuri viestin, että kirjastoon on saapunut varaukseni, Auli Viitalan kirja yhteiskuntaluokan periytyvydestä Elämäni kansalaisena. Niin paljon hyvää luettavaa.