Kuva: Ume |
Ystävyys
Pakenen koulun pihaan kuin turvaan. Tiedän, että sinä odotat siellä. Me jatkamme siitä, mihin jäimme, mhän olemme parhaat ystävät ja tärkeät toisillemme.
Sinä et ole meidän paikalla!
Missä sä olet, Laura? Seisot Vapun kanssa vaahteran alla. Te nauratte ja lähdette kävelemään käsikoukkua. Petturi. Muistan, äiti on kuollut.
Huomaat kellon soidessa minut ja tulet luokseni.
Myöhemmin kerrot, että sinä luulit minun jääneen kokonaan pois koulusta äidin kuoleman takia. Sinulla oli kiire saada uusi ystävä. Siirrän pettymyksen sivuun kuten surunkin.
Kun koulu on ohi, me valitsemme omat tiemme.
Missä sä olet?
Kuva: Ume |
Konkurssi
- Sieltä se löyty. Oli hirttäny ittensä kaupan kattoon.
Isäni soittaa ja kertoo paikkakunnan uutisia. Hirttäytyjä on lapsuudenystäväni, aivan ensimmäinen, ottotytär naapurista.
Tiemme erkanivat, kun minä lähdin oppikouluun ja Pike jäi kansakouluun. Teininä ihailin ystävääni. Hän oli jo aikuinen, kauppa-apulainen, ja asui omassa asunnossa, kun minä vain kävin koulua. Lähdettyäni opiskelemaan ja töihin kauas kotiseudulta yhteydenpitomme muuttui satunnaiseksi.
Miksi? Mikä pettymys vei sinut tähän epätoivoiseen tekoon? Sanoivat, että kauppasi oli menossa konkurssiin. Mutta sehän on vain maallista! Olitko sinä niin turvaton?
Kirjoitit minulle kirjeen vähän ennen kuolemaasi. Et osannut kertoa epätoivostasi, enkä minä osannut lukea rivien välistä. Olen niin pahoillani.
- - - - - - - - - -
Cara (linkissä haasteen alku) ja Susupetal (linkissä tämä viimeisin, viikon 14 sanat ja koonta), ideoivat helmikuun alussa kirjoitusprojektin, jossa joka viikko kirjoitetaan sadan sanan tekstejä, eli krapuja, joissa käytetään annettuja kolmea sanaa. Tämän viikon sanat ovat ystävä, tie ja pettymys. Jotkut ovat kirjoittaneet jo monta lyhyttekstiä, minulla nämä kaksi omaelämäkerrallista tarinaa ovat ensimmäiset.
Olen käynyt lukemassa toisten kirjoituksia, siellä on todella ansiokkaita tekstejä. Käykää tekin! Viikoittaiset kirjoittajat löytyvät em. blogeista.
Ihanaa, että tulit mukaan, Marjatta, ja heti kahdella kravulla! Krapujen kirjoittaminen on koukuttavaa...
VastaaPoistaSydäntä riipaisevia muistoja. Ensimmäisessä voi ihan tuntea pienen, äidittömän tytön tuskan hänen nähdessään ystävän löytäneen uuden.
Ja pettymys niin kuin surukin työnnetään syrjään.
Toisessa kiteytyy ne ajatukset, kun joku päätyy itsemurhaan: olisinko voinut tehdä jotain, anteeksi, kun en huomannut.
Kipeitä muistoja, kauniisti kirjoitettuja.
Kiitos SusuPetal!
PoistaNäitä oli kiva kirjoittaa, kun alkuun pääsi. Kun olin lopettanut, niin tuli jopa mieleen uusi puhtaasti fiktiivinen tarina. Olikohan nämä vain minulle sopivat sanat, vai vieläkö ensi sunnuntain sanat inspiroivat? Jospa minusta löytyykin fiktion kirjoittaja...
Joskus on helpompi, kun siirtää vaikeat tunteet sivuun tuonnemmaksi.
Koskettavia tarinoita <3 Oma muisto kouluajoilta: Marja-Liisa oli maailman paras kaveri, mutta sitten hän jäi luokalle ja löysi Paulan uudeksi sydänystäväkseen. Minä jäin rannalle.
VastaaPoistaLapset tekevät tuollaista. Paras ystävä vaihdetaan noin vain ja joskus kimpassa päätetään jättää joku yksin. Empatiaa on opeteltava, ja se on yksilölaji. Muistan miten saatoin lapsena ryhmän mukana mollata innostuneesti jotakuta takana päin, mutta yksin jäätyä tajusin heti, että olimme tehneet väärin.
PoistaOnpa mukavaa, että tulet mukaan krapu.kirjoituksilla.
VastaaPoistaVoin tuntea tuon ensimmäisen tytön tuskan, kun muistan kansakouluajoilta syksyn, kesällä oli isäni kuollut. Olin 10-vuotias.
Ja tuo tonen, järkyttävää, elämän palasia.
Olette aloittaneet SusuPetalin kanssa hauskan, yhteisöllisen kirjoitushaasteen. Kiitos siitä!
PoistaKokeilen ensi viikolla, syntyiskö jotain erityylistä.
Lapsuus, kuten aikuisuuskin, sisältää paljon julmia asioita. Lapsena vielä se, että mihinkään ei pysty vaikuttamaan.
Minä oli äidin kuollessa 13-vuotias. Kyllä se tapahtuma muutti kaiken.
Vaikeudet paljastaa kuinka kestävää ystävyys on. Juuri silloin pitäisi jäädä rinnalle auttamaan ja tukemaan eikä lähteä hakemaan uutta kaveria. Ystävyys on herkkä asia. Koskettavat tarinat.
VastaaPoista'Mistä tunnet sä ystävän, onko oikea sulle hän...'
PoistaAikuisella tuo käytös olisi paljon tuomittavampaa. Lapsille koulun sosiaaliset kuviot ovat niin tärkeät, että ymmärrän kyllä, miksi kertomukseni tyttö jo varmisteli, ettei vain jäisi yksin. Ja miltä siitä tytöstä mahtoi tuntua, joka hyväksyttiin kaveriksi paremman puuttuessa ja hylättiin saman tien!
Koulun piha = elämän harjoituskenttä.
Surulliset tarinat, ja kuin elävästä elämästä. Tuo ensimmäinen oli kuin suoraan minkä tahansa koulun pihalta, nyt tai vuosikymmeniä sitten. Kiva, kun lähdit mukaan. Ps. Minäkin löysin Krapuhaasteet vasta maaliskuussa. Tykkään, kun näissä on pakko opetella kirjoittamaan ilman turhia selityksiä ja täytesanoja.
VastaaPoistaNämä minun jutut on tosielämästä, vain nimet vaihdoin.
PoistaKoen samoin kuin sinä, nyt karsiutuu turha pois. Joskus yhden sanan lause on paljon ilmaisevampi kuin pitkä selittelevä virke.
Lähden lukemaan, mitä sinä olet kirjoittanut.
Jihuu! Siis siitä että sinäkin...=)
VastaaPoistaAloitit sitten tupla-krapulla, hih, kas kun sattui kun itsekin sellaisen väsäsin, tosin mokan johdosta.
Hyvin kirjoitat, varsinkin jos oli ekaa kertaa fiktiota.
Joo, harppasin mukaan!
PoistaOlen kaivannut jotain vaihtelua kirjoista kirjoittamisen oheen, ja tässä se tuli.
Kuten AilaKaarina tuossa edellä sanoi, niin tämä on hyvää tiivistämisharjoitusta. Tykkään kyllä lukea rönsyävääkin, parhaillaan luvun alla Elena Ferranten neliosainen runsasilmaisuinen Napoli-sarja, mutta mielikirjailijani ovat tiiviin tekstin mestareita.
En ole kirjoittanut blogitekstien lisäksi muuta kuin tuokiokuvia muistelmia varten, niissä ei kuitenkaan näitä, mitä tähän kirjoitin, ja aikanaan koulupäivänavauksia. Niiden kirjoittamisesta pidin kovasti. :)
Tosiaankin riipaisevat muistot ystävyydestä ja niiden päättymisestä: molemmat loppuivat hyvin eri tavalla. Tietyistä ystävyyksistä jää elinikäinen jälki, jota palaa tutkimaan pitkienkin aikojen jälkeen. <3
VastaaPoistaLapsuuden ystävyyssuhteissa on aina jotain ikimuistoista vaikka ne usein päättyvätkin, kun tullaan isommiksi ja huomataan, että ollaan hyvin erilaisia. Usein ystävyydet määrää naapuruus tai yhteinen koulumatka tai se että vanhemmat ovat perhetuttuja, käytännön asiat.
Poista<3
Hienoa, että olet mukana krapuja kirjoittamassa.
VastaaPoistaMolemmat nyt kirjoittamasi ovat omakohtaisia raskaita muistoja.
Joo, onhan näitä raskaampiakin, mutta enemmän ja päällimäisenä kuitenkin valoisia ja hyviä muistoja.
PoistaNo, nyt olin, mutta ei tiedä, miten käy ensi viikolla...
Enpä ole tuollaisista krapuista kuullutkaan. Hieno idea ja kiva kun olet siinä mukana. Hyvin kirjoitettu omakohtaisista melko raskaista muistoista.
VastaaPoistaOlen käynyt pitkään SusuPetalin blogissa, jonka innoittamana luin hänen kymmenkunta kirjaansa (Kultainen talja muun muassa on upea!) ja blogissa Kuvakirjeitä karsikonperältä, jonka kirjoittaja aimarii julkaisee häikäiseviä luontokuvia. Näistä blogeista sain kimmokkeen kokeilla itsekin tällaista kirjoitusmuotoa.
PoistaOlen kauhean huono tarttumaan mihinkään lukuhaasteisiin, kun haluan olla lukemisissani vapaa kuin taivaan lintu. Tämä krapu-haaste toimii kivasti kirjoitusharjoituksena.
Krapu oli minulle sanana uusi. Olin kuullut sadan sanan raapaleista (rääpäle!) ja lukenutkin erään kirjan, johon Mensan jäsenet olivat keksineet sadan sanan scifitarinoita (minusta huonoja, olis luullut fiksuilta syntyvän parempia!); krapu on varmaan muunnos raapaleesta.
Kiitos♥ Itse asiassa minä innostuin alunperin kirjoittelemaan raapaleita valokuvaamisen ohessa, siis sadansanan juttuja ja Susu ynnä Cara innostuivat vetämään tätä krapukirjoitushaastetta. He mainitsivat, että krapu on otsikko + teksti yhteensä sata sanaa.
PoistaNo, hyvä kun sanoit tuon otsikko + teksti. Olin lukenut huonosti, minun pitää mennä äkkiä poistamaan yksi sana molemmista teksteistä.
PoistaEi kai sulla vaan ollut tekstiä siellä Mensan kirjassa... oli siellä muutama hyväkin. :)
tervetuloa mukaaan krapuilemaan Marjatta Mentula:)) aloitit heti kahdella todella vahvalla tekstillä. selvästi olet aiemminkin kirjoittanut paljon. kiertelin hieman myös blogissasi ja pidin lukemastani.
VastaaPoistatoivon sydämestäni et tapaisitte vielä joskus Lauran kanssa. itse kaipaan välillä kovasti yhtä parhaista lapsuudenystävistäni. aika-ajoin olen yrittänyt ottaa häneen yhteyttä siinä onnistumatta. kenties joku kerta sekin viel onnistuu...
vaikeudet voivat johtaa lopullisiin tekoihin. aina ystäväkään ei voi auttaa. oli elokuinen iltapäivä, olin juuri pysäköinnyt kaupan eteen. puhelin soi. ajattelin ensin vastaanko lainkaan. vastasin. ystävämme soitti. vaihdettiin pikaiset kuulumiset ja sovittiin tapaamisesta kesälomien jälkeen. se soitto oli viimeinen.
niin monta kertaa jää miettimään, olisiko voinut auttaa, jos olisi tajunnut soiton olevan jäähyväissoiton.
Niinpä. Joskus masennukseensa kivettynyt ihminen toivoo salaa vielä ihmettä, ottaa yhteyksiä ja odottaa. Kunpa oliskin sellaiset tuntosarvet, että tajuaisi, missä mennään.
PoistaEnemmän olen lukenut ja vähemmän kirjoittanut. Molemmat on kyllä hyvää ajanvietettä. Olen monesti miettinyt, mistä se onnen tuntemus oikein kirjoittaessa tulee. En pidä yhtään pahana, että olen "addiktoitunut" lukemiseen ja kirjoittamiseen.
Kiitos SK!
VastaaPoistaJa nyt onkin jo taas uusien tekstien aika.