 |
| Pieni kalastajavene, kuva: Ume |
Harvinainen raukeus levisi jäseniin. Onni on ehkä jännittämättömyyden tila, minä ajattelin, mutta samassa hylkäsin sen ajatuksen. Päätelmä oli liian negatiivinen päteäkseen muuta kuin yksityistapauksiin, kuten esimerkiksi tähän hetkeen, jonka se tosin kattoi täydellisesti. Mutta tällöinkin oli edellytyksenä että sitä ympäröivä suhteiden verkosto oli omilla ehdoillaan kutakuinkin tasapainossa, ja että oli ollut aikaisempi tilanne, johon nähden tämä oli muutos parempaan.
Yllä on ote Eeva Kilven romaanista Tamara vuodelta 1972.
Ja Sinisessä muistikirjassa 2018 Kilpi kirjoittaa muistinpanojaan vuodelta 2003, kolmenkymmenen vuoden kuluttua Tamarasta. Tuttua asiaa!
16.2.2003 KLO 13
Elämä on jännitystila. Onni on unelma siitä että se jännitys edes ajoittain hellittäisi.
14.4 2003 KLO 22.20
Onnea tuntee silloin kun pitkä sydämentykytys lakkaa ja olo helpottuu.
Eeva Kilven aiheita pohtiessani aloin miettiä myös muiden kirjailijoiden toistuvia aiheita. Kyllähän se on niin, että kirjailijat usein pohtivat samaa ydinasiaa läpi koko tuotantonsa. Jopa me bloggarit (ainakin monet meistä) teemme niin.
Me selvittelemme omaa mieliteemaamme yhä uudelleen, olkoon kirjoituksen aihe sitten kirjan esittely tai arvostelu, matkakertomus tai omia ajatuksia elämän menosta. Joillakin painotus on alusta asti päätetty asia, yhteiskunta, vähemmistöt, luonnon puolustaminen, maailman hämmästely, epäkohdista kirjoittaminen, naisnäkökulma, eksistentialismi jne, mutta vaikka emme olisi päättäneet mitään, me päädymme vaistomaisesti tietynlaisiin aiheisiin ja käsittelytapoihin ja vasta paljon kirjoitettuamme huomaamme olevamme yhä uudelleen samojen ajatusrakennelmien kimpussa.
Mikä on sinun ikipohdintasi?
Minun ydinlauseikseni näyttäisivät muotoutuneen seuraavat:
1. Ihminen on säröinen olento ja sellaisena kiinnostava.
2. Myötätuntoisuus on elintärkeää.
3. On ilo saada elää.
Pelkistettyinä juuri näin, voisi niistä kirjoittaa mutkikkaamminkin, mutta näin on hyvä: säröisyys, myötätunto ja elämänilo.
Jos kirjoitan kriittisesti jostakin asiasta, ilmiöstä tai henkilöstä, niin usein pohjana on vastenmielisyyteni epäoikeudenmukaisuutta ja toisten alaspainamista kohtaan.
Katsoin toistamiseen aivan ihanan dokumenttielokuvan Dagny - jos jään istumaan, kuolen. Dokumentti kertoo ruotsalaisesta 106-vuotiaasta Dagny Karlssonista. Elokuvan ohjaaja on Finn Power -taiteilijaniminen mies Ahvenanmaalta. Itse asiassa elokuva on kuvaus elokuvan teosta ja Finnin ja Dagnyn ystävyydestä. Loppuosassa dokumenttia ihmiset eri puolilta maailmaa kiittävät somessa Dagnyä innoituksesta ja positiivisen mallin antamisesta. Viimeksi mieleen jää Dagnyn lause: "Elämä on niin iloista kuin miksi sen tekee."
Dagny-dokkari on elämänmyönteisyydessään sukua elokuvalle Anna hyvän kiertää, joka myös on toiminut inspiraationa monelle. Molemmat ovat oikein sopivia pääsiäiselokuvia.
marjatta
VastaaPoista"säröisyys, myötätunto, elämänilo". noista ne minunkin merkityksellisimmät askelmerkit koostuvat.
omat ikipohdintani ovat samoja viikosta toiseen: ympäristöahdistus, inspiroivat taiteilijasielut ja muut fanituksen arvoiset ihmiset, heteronormatiivisuuden taakka ja älykäs brittihuumori. ne nyt ainakin.
patologisesta kyynisyydestä koen velvollisuudekseni murahdella ainakin vähän, samoin petsinalleista. ylivoimaisesti eniten rakastan kirjoittaa niistä asioista joita olen telkkarisarjoja katsellessani tai radiota kuunnellessani päässäni pyöritellyt. tykkään myös siteerata imponoivia twiittejä.
filantropia on parasta. viime viikolla todistin play it forward -tapausta: kampin metroasemalla oli tyttö, jonka matkakortista oli loppunut kausi ja tuntematon ohikulkija osti hänelle sitä lisää.
meri
Se, mitä siteeraa tai mihin viittaa kertoo aina myös kirjoittajan omimmista ajatuksista.
PoistaOlen joskus hämmästynyt, kun joku on nähnyt romaanin asetelman aivan toisin kuin minä. Me olemme silloin lukeneet paitsi tietenkin eri silmin, niin jopa aivan erivärisin silmälasein, eri asioita lukemastamme poimien. Kirjailija saa nähdä teoksensa syntyvän yhä uudelleen.
Kyynisyys on niin tuhoisaa. Siinä ei ole mitään hyvää. Usein siihen liittyy myös ylimielisyys, johon kenelläkään ei luulisi olevan varaa.
Sinun pitää, meri, katsoa tuo Dagny. Se löytyy Areenasta. Siinä on kaksi niin vilpitöntä ja hyvällä tavalla lapsenmielistä ihmistä, että sen katsominen saa aikaan erityisen hyvänolon tunteen.
'Pay it forward' tapahtuu usein aivan automaattisesti, kun saa, niin tulee halu antaa, mutta ei ole pahitteeksi oikein muistuttaa itseään, että auttaa aina kun voi ihmisten joukossa liikkuessaan, vaikka vain toisten olemassaolon hymyllä noteeraten.
Olin jo kysymässä, mitä tarkoittaa petsinalle, mutta naputellessani hoksasin.
Jotkut ovat tehneet toisten ihmisarvon kieltämisestä oman agendansa. Omituinen valinta maailmassa, jossa voisi valita niin paljon muuta, mihin käyttää energiaansa.
Pahimpien solvaajien projektiin kuuluu myös se, että tekee ison numeron pienestäkin itseensä kohdistuvasta arvostelusta. Loukatuksi asettuminen on osa vihatyötä.
marjatta
VastaaPoistavälillä huomaan taiteilevani yleisen ja yksityisen rajalla - ei tekisi mieli paljastaa omaa vajavaisuuttaan tai tuoda esiin sielullisia vammojaan. mutta koska yksityinen on kaikkein yleisintä, yritän olla tekemättä tästä kehtaamiskysymystä. minulla on niin pieni lukijakunta, että on helppo panna itsensä likoon.
haluaisin osata hyödyntää lehtikolumnin poleemisuutta ja tutkimuksellisen tekstin analyyttisyyttä, mutta huomaan että oma kirjoittamiseni on pääosin mutua ja suppeaa näkökulmaa.
haluaisin olla neutraalin objektiivinen enkä tahtoisi pahoittaa kenenkään mieltä, mutta olen todennut että hygieeninen asiateksti ei yksinkertaisesti ole minua varten. toisaalta maailma on nyt niin karsean reaktiivinen paikka, että siihen ei haluaisi mennä mukaan. on nastempaa yrittää kirjoittaa ymmärryksellä kuin raivolla.
meri
Totta, melske on nykyään kovaa ja törkeää. Minusta on paras vain ohittaa joitain räikeimpiä rikkomuksia, koska ne eivät edes ansaitse asiapohdintaa.
PoistaEmme me, meri, voi minun mielestäni muuta kuin kuunnella, mikä on hyvää ja mikä pahaa. Siihen ei tarvitse kauheasti edes faktoja. Jo puhetapa erottaa hyvään tähtäävän pahasta.
Minulle se riittää.
Tämä Vehkoo - Lokka -tapaus on käsittämätön. Mies, joka on rehvakkaasti nimennyt itsensä valtakunnan ykkösrasistiksi ja suo sananvapuden nimissä itselleen oikeuden pilkata ja haukkua ihmisiä mennen tullen, nostaa oikeusjutun toimittajaa vastaan, joka hänen vainonsa väsyttämänä kutsuu häntä hänen itse valitsemallaan nimellä rasistiksi! Termi on kaiken lisäksi oikea, koska Lokka on myös tuomittu kiihottamisesta kansanryhmää vastaan eikä hän Halla-ahon tavoin ole kääntynyt mielipiteissään.
Se mikä tässä ihmetyttää on Suomen oikeuslaitoksen toiminta. Miksi he veivät tällaisen asian eteenpäin?
Millähän sijalla Suomi on seuraavan kerran toimittajien työrauhan mittauksissa?!
Toimittajat ovat tärkein ammattikunta tällaisina aikoina.
He tarvitsevat suojaa! Noissa vihamedioissahan ei ole oikeita toimittajia, niissä kuka tahansa mölyäjä voi olla toimittaja.
Se, että rasisti nostaa syytteen rasistiksi kutsumisesta osoittaa, että hänkin kyllä tietää, että rasismi ei ole aivan ok. Ismeillä on eroa. Se on hyvä!
Minua voi kutsua humanistiksi, aivan vapaasti, en loukkaannu enkä nosta syytettä.
Minulle tietysti voidaan nostaa syyte tästä pohdiskelustani, rasisteiksi itseään kutsuvat kun ovat herkkähipiäisiä.
Sitä odotellen...
marjatta
VastaaPoistatämä reaktiivisuuden aika myrkyttää kaivon kyllä todella onnistuneesti. mitäköhän mahtaisi tapahtua, jos kaikenlainen öyhö loppuisi just tasan nyt. ei möykättäisi, ei räyhättäisi, ei vainottaisi, ei ärähdettäisi yhtään mitään. evoluutio yksinkertaisesti hävittäisi sen hermopisteen, josta painamalla retoriikka sukeltaa alatyyliseksi.
tähän loukkaantumisen kulttuuriin liittyen: mua naurattaa ihan hirveästi se yksi fakta homma -sarjan kohtaus, jossa pirre, hansu, heka ja aulis kirjoittavat tuohtuneen yleisönosastokirjeen, koska joku on tullut hätistelemään niitä nurmikolta makkaraa paistamasta. siihen kirjeeseen ängetään sitten kaikki muutkin toisiinsa liittymättömät vääryydet ja epäkohdat.
epäilen että solvaukset ja loukkaantumiset ovat jatkuneet muuttumattomina siitä lähtien, kun ihminen oppi vaihtamaan ajatuksia.
eilen huomasin taas kerran sen, että kivoin sosiaalinen media on hautausmaa. paljon vanhoja puita, kauniita istutuksia ja rauhalliset asukkaat.
ps. katsoin sen dagny carlssonin tarinan ja se oli ehdotonta kultaa. vastavuoroisesti suosittelen sinulle nothing like a dame -elokuvaa, jos ja kun se tulee meidän telkkariin.
filkka käy läpi brittiläistä teatteri- ja elokuvahistoriaa lämminhenkisesti elämän ilot ja surut puiden. on itkettävän hienoa, että me saamme vielä nauttia judi denchin, eileen atkinsin, joan plowrightin ja maggie smithin kaltaisten huippunaisten töistä!
meri
Nothing Like A Dame on muistaakseni mennyt meillä ainakin joissain elokuvateattereissa, mutta jäi minulta katsomatta. Vinkkaa minulle, jos se tulee telkkarissa tai netflixissä.
PoistaHautausmaalla ei tosiaan tarvitse kuunnella alatyylistä puhetta, sekä asukkaat että vierailijat ovat rauhallisia.
Jopa pahimmat ärähtelijät muuttuvat kieleltään sivistyneemmiksi hautajaisissa ja edesmenneiden seurassa käyskennellessään.
Fakta homma on oivaltava ja hauska tv-sarja hyvin rakennettuine hahmoineen.
Tuli mieleen vielä yksi hyvää huokuva elokuva, pohjoisirlantilainen Mickybo and Me. Siinä on kavereina kaksi poikaa, joiden vanhemmat elävät eri puolilla jakautunutta yhteiskuntaa, toisen vanhemmat ovat katolisia ja toisen protestantteja. Pojista varsinkin Mickybota esittävä pikku näyttelijä on valtavan ilmaisukykyinen ja rakastettava.
Elokuva saa aikuisten vihollisuudet ja rajojen rakentamiset näyttämään typeriltä. Rajat - nehän rajoittavat!
Anteeksi, että kirjoitan tähän vanhaan ketjuun, mutta haluaisin kysyä Sinulta yhtä asiaa. Tuleeko Sinun blogisi tilastoihin epätodellisen paljon "lukemia", jotka vaikuttavat rajoittuvan lyhyelle ajalliselle hetkelle ja ovat ilmeisesti peräisin joltain ulkomaalaiselta hakurobotilta?
VastaaPoistaMinun blogini tilastoihin ilmaantuu "klikkauksia", jotka eivät liene kenenkään todellisen lukijan tekemiä vaan peräisin jonkin hakurobotin käynneistä. Tällaista on sattunut ennenkin syystä, joka on pysynyt minulle täysin käsittämättömänä. Tämän vuoden puolella eniten klikkauksia on säännöllisesti esiintynyt Mooses Mentulan, Miina Supisen ja Pekka Virtasen kirjojen kohdalla. Niihin kuhunkin kertyy klikkauksia useita kappaleita lyhyessä ajassa, esim. tänään 4-5 kpl kullekin ja viikon aikana 47, 44 ja 37 kpl kullekin. Minun blogiani luetaan niin vähän, että tällaiset lukemat ylittävät muitten tekstien lukemat jatkuvasti. Ne eivät siis voine olla todellisia avauksia, vaan hakukoneitten tai vastaavien suorittamia. Yhteensä em. tekstien klikkaukset ovat likellä tuhatta kullakin, kun muuten kutakin tekstiäni luetaan keskimäärin alle sata kertaa.
Olen lukenut yhtä sun toista kahdeksan vuoden blogiaikanani, eikä yhtä tiettyä tekstiä lukuunottamatta ihan tällaista ole vielä koskaan ilmennyt. Aikaisemmin lukemia ilmestyi blogini ensimmäisen sivun kaikille teksteille puolen tusinaa kappaletta kerrallaan, yleensä silloin mukamas jostain Italiasta olisi käyty blogissani. (En ole kirjoittanut italialaisista kirjoista kuin muutaman tekstin!) Edellä luettelemani kirjat tai niistä kirjoittamani tekstit eivät ansaitse moista huomiota verrattuna muuhun lukemaani. En tiedä voinko jotenkin estää näitten tekstien "lukemisen", mutta otan selvää onko se mahdollista ja jos niin voin tehdä, toteutan sen. En haluaisi poistaa niitä, mutta sekin mahdollisuus on tietenkin olemassa. Kyseessä ei siis ole minun taholtani mikään vihamielinen teko, vaan oman palstani suojeleminen tilastoja vääristäviltä "vierailuilta".
Minusta on kiva seurata tilastoja, luen toisinaan niitten perusteella sellaisia tekstejäni, joista en enää muista mitään.
Minulla sama, katson, mitä on luettu ja hoksaan, ai tuollaisenkin jutun olen joskus kirjoittanut ja menen lukemaan.
PoistaOlin kerran jonkun blogin keskustelussa, jossa ihmeteltiin sitä, että jotkut ottavat kävijämäärät niin täydestä ja juhlivat, kun tietty määrä klikkauksia täyttyy, vaikka niissä todellisuudessa on mukana feikkejä, just jotain hakukonejuttuja (en hallitse edes tätä terminologiaa). Joku henkilö tiesi siellä asetuksen, jolla saa oikeat kävijät. Miksi en ottanut sitä silloin ylös!!! Olin sitä ajatellut, mutta unohdin. Olin nimittäin itsekin juuri hämmästellyt, että joskus pelmahtaa Venäjältä 500 lukijaa kerralla. En tosin ole huomannut, että ne kohdistuisivat mihinkään tiettyyn kirjoitukseen. Onko ne jotain kaappausyrityksiä!
Kävin katsomassa, mitä minulla on luettu ja se vaikuttaa aika loogiselta. Eniten on luettu Anja Snellmanin Antautumisesta kirjoittamaani (olin kriittinen sen erityisherkkyystermin suhteen). Seuraavana on Heli Laaksosen Ykköne (kiva kirja), sitten Väinö Linnan Tuntematon (Suomi 100-projekti ja Tuntematon on aina suosiossa), sitten Juha Hurmetta (suosittu & Finlandia-voitto) ja Ossi Nymania (ideologinen työstä kieltäytyminen).
Yksi mikä voisi selittää Mooseksen lukemisen on se, että yksi hänen novellinsa on lukion oppikirjassa ja kaikki eivät osta kirjoja. Jotain novellia on käsitelty myös yliopiston kurssilla. Sama saattaa koskea Miina Supista, ja heillähän on se yhteinen kääntöpokkari. Pekka Virtasta en tunne. Ehkä hänenkin tekstiään käytetään jossain oppilaitoksessa.
Hitto, minustakin olisi kiva tietää todellinen kävijämäärä.
Ryhdyn metsästämään tuota mainitsemaani keskustelua. Siitä on aikaa. Ettei se olisi ollut Kirja vieköön -blogissa. Kävin jo katsomassa sieltä, mutta tageista ei löytynyt sellaista otsikkoa, joka olisi vienyt tähän keskusteluun. Se on ollut sitten ihan mikä vaan aihe, jonka kommenteissa on lähdetty sivupoluille, tai sitten tätä keskustelua on käyty ihan muissa blogeissa.
Kysypä blogissasi, tietääkö kukaan, mistä saa oikeiden immeisten, ei robottien vierailut. Minäkin voin kysellä, kunhan pääsen Vilna-tohotuksestani. Teen parhaillaan kuvia.
Jos nyt näkyy käyntejä noissa tietyissä postauksissasi, niin se olin vaan minä. Kävin katsomassa, olisko niissä jotain sanoja, jotka vetäisivät satunnaisia kokeilijoita puoleensa. Olitkin poistanut ne.
PoistaKoululaiset käyvät tosiaan blogeissa kokeilemassa, löytyiskö valmista juonikuviota yms, niin ei tarvitsisi lukea koko kirjaa. Ennen minun blogiaikaani bloggaajat olivat järjestäneet sellaisen jäynän, että oli kirjoitettu ihan hulluja juonia tunnetuille kirjoille ja sitten jäätiin kuulolle, onko kouluissa ollut hauskaa äikän tunneilla. Minä en kyllä tykkää tällaisesta nolaamisesta yhtään. Siellähän oli kaveribloggaritkin käyneet äimistelemässä. että onko Seitsemässä veljeksessä tosiaankin kahdeksan poikaa, olenpas lukenut huonosti.
Minä en poistanut niitä tekstejä, muutin niitten tekstin valkoiseksi. Tekstin saa näkymään maalaamalla.
PoistaTuota toisessa kappaleessa mainitsemaasi kokeiltiin joissakin blogeissa, kun arveltiin koulukkaitten käyttävän blogitekstien juoniselostuksia hyväkseen, ettei tarvitse lukea itse kirjaa.
Ai niin, tuo kikka. Sitä olis kiva käyttää joskus.
PoistaMie olen varmaan kauhea tosikko tai ylisuojeleva, mutta minusta ketään lasta ei pitäisi saattaa niin noloon tilanteeseen mihin noiden vääristeltyjen juonien on suunniteltu vievän. Nehän on juuri heikoimmat lapsukaiset, jotka sortuvat näihin lainaamisiin.