Eeva Kilpi oli koonnut ajatuksiaan pitkältä ajalta siniseen muistikirjaan. Suurin osa, toistasataa, on vuosilta 2002 ja 2003, sitten muutama miete seuraavilta vuosilta. Vuonna 2018 Kilpi lukee muistiinpanonsa läpi, huomaa muistikirjan alun omistuskirjoituksen ja muistaa, että kirjahan olikin joululahja lapsenlapselta Sohvilta, joka nyt on jo kolmen lapsen äiti. Hän kirjoittaa kaksi loppumuistiinpanoa ja saattaa kirjansa julkaistavaksi.
Muistiinpanoista koottu Sininen muistikirja julkaistaan 2019. Sen esipuheena on Sohvin omistamat sanat mummolleen.
Näin toivotti Sohvi, mutta ikävä ei vain ole lakannut.
Vastuu - ikävöinti - intohimo.
Ihmisen seuralaiset vanhuuteen saakka - ja ehkä juuri vanhuudessa. Ainakin ikävöinti. Ehkä vanhana ihminen nimenomaan ikävöi. Nuorena hän kaipaa.
Kilpi pohtii suomalaista sanaa "ikävöidä", joka ei tarvitse kohdetta, kuten esim. ruotsin längta efter någonting tai englannin miss somebody. Hän näkee ikävöinnin kirjoittamisen käyttövoimana.
Kun työstressi helpottaa, iskee ikävän tauti entistä pahempana. Siksi on hyvä pysyä liikkeessä.
Kilpi täytti helmikuussa 91 vuotta. Hän toteaa, että yrittää opetella vanhuutta, jossa hänen pitää selvitä kaikesta itse, olla oma palveluskuntansa, emännöidä jos haluaa tavata läheisiään, olla vanha ja silti jaksaa kuin nuori. Sellaista vanhuutta meiltä odotetaan.
Ikävöinnin ja vanhenemisen lisäksi Kilven aiheita ovat hänen muussakin tuotannossaan toistuvat Karjalan muistot, luonto, eläimet, eroottinen rakkaus, perhe ja yksinäisyys.
Kunkin tekstin alussa on tarkka päivämäärä ja kellonaika, joskus paikkakin. Ajatukset ovat usein syntyneet aamun ensimmäisinä oivalluksina tai yöllä valvoessa.
Rakkauden määritelmä pulpahti Kilven mieleen Vuoksenniskalla 21.7.2003 n. klo 17.45 bensa-aseman pihassa, jossa hän kirjoitti sen paperinenäliinaan ja siirsi myöhemmin muistikirjaan Tapiolassa.
Sinä olet minulle tyyni kohta elämän pyörteessä.
Monet Kilven mietteet ovat aforismeja tai aforistisia.
Hellyys on moraalia.
(Ilman hellyyttä kaikki on moraalitonta.)
Elämä on jännitystila. Onni on unelma siitä, että se jännitys edes ajoin hellittäisi.
Rockmusiikki on antanut sävelilmaisun kiireelle. Elviksen vetovoima on katkaistussa sävelessä ja kiireen, melodian ja aisoissa pidetyn tunteellisuuden yhdistelmässä.
Sodankäyntiä ja luonnon tuhoamista seuratessaan Kilpi alkaa pohtia, että hän on ehkä avaruusolento. Miksi hän muutoin tuntisi niin suurta samaistumattomuutta ja yksinäisyyttä? Miksi hän muutoin kummastelisi ja ikävöisi kaiken aikaa? Olisiko jossain toisella tähdellä hänen kaltaisiaan? Hän miettii, elävätkö ihmiset niin väärin siksi, että ovat aivojensa liikakasvun seurauksena jonkinlaisia epämuodostumia, epäonnistuneita mutaatioita luomakunnassa? Eäimet olivat ensin.
Kirjan graafinen suunnittelu on Mika Tuomisen. Kiitän!
Sinisyys on juuri oikeaa sinistä, mustikan sinistä. Kannen linnut ja lehdet sopivat tähän muistelukirjaan. Kansien sisäpuolen haikeassa sinisyydessä on hieno lehtikuvio. Hyvä, että Sohvi valitsi muistikirjan väriksi sinisen ja Kilpi pysyi sille uskollisena.
Tämän kirjan esteettisyys tekee siitä mainion kirjan syntymäpäivälahjaksi isompia pyöreitä vuosia täyttävälle.
Nautin erityisellä tavalla sekä kirjailijoiden esikoiskirjoista että viimeisimmistä. Sininen muistikirja ei varmaan ole Kilven viimeinen, vaikka sisältää viimeistelyn sävyjä, kuten hänen runoteoksensa Kuolinsiivous (2012). Loppulausekin viittaa jatkoon.
Kiitos Sohvi, että annoit mummollesi paperia jolle kirjoittaa!
Kynää vain on vaikea aina löytää kun ne ovat yhtä mittaa kateissa tai loppuun kuluneet.
Antti Eskolan teos Vanhanakin voi ajatella on samalla tavalla lempeäsävyinen vanhuuden kirja kuin Kilven. Claes Andersson ja Merete Mazzarella ovat katselleet itseään ja maailmaa sopuisasti mietiskellen muistelmissaan, samoin Lars Huldén luopumista viestivässä runokirjassaan Ei tähtiä tänä yönä, sir.
Odotan luettavakseni Jörn Donnerin kirjaa Viimeinen taisto, jonka olen kuullut olevan aivan toisenlainen kuin edellä mainitsemani, ärtyisämpi. En tiedä, miten sen lukemisen kanssa käy. Lopetin kesken Jörnin ja poikansa Rafael Donnerin kirjeenvaihtokirjan Ennen kuin olet poissa. Jörn Donnerilla on varmaan sama kuin Eeva Kilvellä ja Antti Eskolalla, kirjoittaminen tuo merkitystä elämään ja pitää ikävää loitolla. Miksi siis lopettaa? Kirjoittaa voi niin kauan kuin sormet toimivat, mutta aivan kaikkea ei ole pakko julkaista.
Kilpi saa sanoa veikeät loppusanat tälle pohdiskelulleni.
Vanhuus on ensimmäinen hengähdyspaikka mitä ihmisellä on! Elinvoimasta ja itsetunnosta käydään jatkuvaa kamppailua päivittäin. Se hiljenee öisin. Siksi vanhat virkistyvät iltaisin. Hekin saavat osansa kun muut nukkuvat.
Luin kirjan eilen. Aion lukea toisenkin kerran. Kun mietin, miksi niin pidin kirjasta, tulin siihen tulokseen, että oli jotenkin niin ilahduttavaa, kun yhtäkkisesti, useillakin sivuilla tapasi omassa päässä epämääräisesti kelluvan mielipiteen tai ajatuksenpoikasen selkeästi ilmaistuna ja juuri kuten totesit, monet aforismin kaltaisina. Tuli sellainen ilahtumisen hetki:"Hei, juuri noin minäkin ajattelen - vaikken olekaan osannut sitä noin hienosti muotoilla."
VastaaPoistaSama täällä!
PoistaLuulen että esim. lause "Pitäisi osata olla vanha ja silti jaksaa kuin nuori" on monen vanhenevan kokemus. Jos vielä on hieman perfektionistinen luonteeltaan, niin kaikki esim. vieraiden kestitsemisen heikkeneminen aiheuttaa stressiä. Vuosia sitten, kun olin itse nuori, eräs ystäväni kertoi, miten hänen äitinsä lautasliinoin katettu kahvipöytä kotileipomuksineen oli muuttunut 'Ota sieltä, kaapissa on keksipaketti (vanhentunut)' -tyyliseksi, eikä tämä laadun heikkeneminen ollut mitään palvelijuudesta vapautumista vaan voimien katoamista.
Kivaa huumoriakin tässä Kilvellä on. Sen unohdin.
Olen lukemassa tätä juuri. Minusta tarkat päivämäärät ja kellonajat olivat viehättävä yksityiskohta. Riipaisevasti kuultaa yksinäisyyden tunnot ja se ikävöinti-sana, jota hän muutamaan otteeseen pohtii. Kaunis ja koskettava lahjakirja isommille pyöreille kuten sanoit.
VastaaPoistaJoo, niissä minuutintarkoissa ajoissa on vitsikkyyttä, 23.42, 10.37. Joskus on ollut tärkeää merkitä, että ajatus on sunnuntaiajatus tai heti herättyä mielen päällä oleva.
PoistaOlen aivan varma, että Kilvellä on sellaista ikävää, mitä itselläni ei ole. Hän selittää, että ikävöinnin täytyy juontaa sotaan ja perheestä erillään olemiseen tärkeinä murrosiän vuosina.
MM
VastaaPoistavähänkö katteeksi käypi kun pääsit käsiksi tähän jo ja miula tuo suosikkikirjailijan kirja vielä oottelee pöydällä; Mäkelän Hannukin näkyy eilen siihen tarttuneen innostuneena.
Oikeastaan tahallani oottelen: vähän niin kuin wiineriäkin pyörittelen kaffin kanssa niin että keskukohta säilyisi viimeiseksi haukattavana.
Tuota Kuolinsiivousta yhtenä vuonna (2015) luin niin että joka kuukauden alkuun pistin siitä palasen blogipottuun.
Hyvää oottelet!
PoistaKävin lukemassa Mäkelän kirjoituksen. Hän oli maininnut yhden Kilven määrittelyistä onnelle. 'Onnea tuntee silloin kun...' -lista on hieno.
Kuolinsiivouksessa on kiehtova rakenne, vähän kuin minun viiden vuoden allakkapäiväkirjassani, tilanne samana päivänä eri vuosina.
Sinun tapasi laittaa Kilven miete kuukauden alkuun kuulostaa sellaiselta, että voisin joskus matkia sinua täällä omalla "säihkenäyttämölläni" (Monika Fagerholmin kirjan nimi) jostakin toisesta teoksesta paloja lainaten.
Minä innostuin nyt Kilvestä niin, että varasin Tamaran, jonka olen silloin sen ilmestyessä 70-luvun alussa lukenut. Silloin se teki ison vaikutuksen, samoin Kesä ja keski-ikäinen nainen. Kiva nähdä, onko vaikutus nyt sama kuin kaksikymppisenä.
"Pitäisi osata olla vanha ja silti jaksaa kuin nuori" Juuri tuo on se ajatus, mikä jäytää minua itse asiassa melko usein. Huomaan sen tulevan liian usein mieleen.
VastaaPoistaEeva Kilpeä on minunkin hyllyssäni, ei aivan uusimpia. Tämä Sininen muistikirja houkuttaa jo ulkonäöllään. Minulle merkkaa kirjan valinnassa jopa kannet!
Minä luin tämän kirjaston kirjana, mutta ostan varmaan itselleni lahjaksi, koska tykkään palata lukemaan näitä lauseita. Ne inspiroivat, tuovat mieleen muita ajattelijoita ja innostavat omien ajatusten kirjaamiseen.
PoistaLuin lehdestä Eeva Kilven haastattelun, jossa siteerattiin näitä nenäliinojen mietelauseita. Pakko hankkia Sininen muistikirja, kun jo pelkkä haastattelu siitä oli koskettava. Ja sinun pohdintasi kirjan aiheisiin liittyen, tottakai.
VastaaPoistaPitäisi taas kirjata ylös omiakin aforismeja ja runontynkiä. Minulla oli kirjanen, johon olin niitä kirjoitellut, mutta se jäi kummasti vanhan kodin hyllynperukoille, en ollut huomannut sitä muuttaessa. Miksi tiedän tämän? No siksi, että seuraava vuokralainen otti yhteyttä ja kysyi, onko tällainen kirja sinun, joka on "ai että, niin täynnä tunteenpaloa". Sillä hetkellä teki mieli sanoa: ei ole. Nolona lähdin hakemaan kirjaa, enkä ole siihen sen koommin koskenut.
Vanhuus on asia, joka saa ympäröivät ihmiset unohtamaan, että mummo voi yhä olla sisäiseltä maailmaltaan kuin 25-vuotias. Odotukset kohdistuvat kuitenkin yhä tähän nuoreen ihmiseen, joka jaksaa häärätä ja passata niin kauan, kun henki vain pihisee. Lapset ovat myös ikuisesti lapsia - he ilmestyvät vanhempiensa pöytään kuin 12-vuotiaina lapsuudenkotinsa aterialle. Myönnän. Eläkkeellä voi myös "sairastua" siihen, että pitää kynsin hampain kiinni kaiken hoitavasta äitiroolista (hössötys, puuttuminen liikaa lasten elämään jne). Ehkä se on myös pelkoa vääjäämätöntä kohtaan. Pelkkä oleminen antaa tilan (liialle) ajattelulle, jota jatkuvalla toiminnallamme voimme yrittää paeta.
Kilpeä on nyt haastateltu moniin lehtiin. Minulla on Parnasso 1/2019 tässä pöytätasollani. Sen kannessa on Eeva Kilpi ja sisällä pitkä juttu, jota en ole vieläkään lukenut. Jospa tämän illan unilukemisena.
PoistaMinusta on hyvä, että nuoret irtautuvat kodistaan viimeistään parikymppisinä ja lähtevät omaan elämään. Syrjempää näin on pitänyt tehdä aina. Myös yliopistokaupungeissa asuvien nuorten olisi mielestäni hyvä lähteä opiskelemaan tai työharjoitteluun muualle Suomeen tai ulkomaille, aikuistuakseen ja antaakseen vanhemmilleen vapautta olla muutakin kuin vanhempia. Fyysinen ero auttaa lapsi-vanhempi -suhteita muuttumaan aikuisten välisiksi suhteiksi.
Sisareni luki juuri kirjan. Tykkäsi, mutta ihmetteli koko ajan, miten Kilpi oli voinut kirjoittaa noin jo NIIN NUORENA - Kilpihän kai oli vuonna 2002 vasta 73-vuotias. Sisareni (85) mielestä ihminen on silloin niin nuori, ettei tämän pitäisi millään voida tuntea itseään vanhaksi :)
VastaaPoistaHyvä huomio! Siinä milloin alkaa kokea itsensä vanhaksi on varmaan monen vuoden, jopa vuosikymmenen, ero ihmisten välillä. Minä tunnen itseni nykyään vanhaksi sen takia, että väsyn nopeammin kuin nuorena ja saan vähemmän aikaiseksi - ja kyllähän tuon nyt peilikin kertoo.
PoistaHarmittaa, kun torkahdan illalla kesken lukemisen tai elokuvan (siis kotona en koskaan sentään elokuvateatterissa), varsinkin jos olen ulkoillut päivällä ja saunonut. Miehellä on sama juttu. Olemme jo kahtena iltana asettuneet katsomaan korealaista elokuvaa Palvelijatar ja torkahtaneet peräkkäin sohvalle. Tänään katsomme sen iltapäivällä vahvan kahvin kera, jos vaikka onnistuisi. Kyse ei ole siitä, että elokuva olisi tylsä, päinvastoin, sitä vain uuvahtaa.
Päälle 80-vuotias sukulainen on sanonut, että hänelle tuli kahdeksassakympissä isompi muutos, kun aistit heikkenivät.
Sitten on vielä sekin, että se joka tarkkailee itseään, huomaa muutoksia aiemmin kuin sellainen joka suuntautuu ulospäin. Itse olen hämmästellyt Merete Mazzarellaa, joka on muutaman vuoden itseäni vanhempi, mutta alkoi kirjoittaa vanhenemisen taidosta omakohtaisesti alle viisikymppisenä, jolloin minulla ei tullut moiset huolet mieleen ollenkaan, kun oli muutot ja uudet työpaikat ym. ja olin mielestäni saman näköinen kuin ennenkin - en varmaan katsonut kovin tarkkaan. :)
Hei Marjatta, huomasin Aimariin blogista, että kravun kirjoittaminen kiinnostaisi. Mukaan siis vaan! Äläkä sano, ettet osaa, sillä osaat kirjoittaa.
VastaaPoistaJulkaisemme Caran kanssa sunnuntaisin uudet krapusanat. Viikko on aikaa kirjoittaa eli tämä ei ole nopeuskilpailu.
Annettuja sanoja voi taivuttaa mielin määrin ja krapuhan on otsikko mukaan luettuna sadan sanan pituinen tarina.
Tervetuloa mukaan! Jään odottamaan sinua.
Kiitos hurjasti kannustuksesta, SusuPetal!
PoistaKävin kurkkaamassa sinulta alkavan viikon sanat: "ystävä, tie pettymys" - hmm, katsotaan, katsotaan. Pohdin tätä tänään ja ilmoittaudun, jos saan hyvän idean.
Luen parhaillaan Elena Ferrante -sarjaa. Siinäkin on ystävät, heidän tiensä ja pettymystä.
Minulla tahtoo mennä aina omaelämäkerralliseksi, sieltä se ehkä löytyy.
Täällä Kouvolan Dekkaripäivillä oli pari vuotta sitten aiheena Rikollisia raapaleita. Silloin jo pohdin asiaa, mutta rikos rajoitti liikaa.
Näissä Krapu-kirjoituksissa saa valita genren vapaasti ja nuo annetut sanat kyllä puskevat mielikuvitusta liikkelle.
Genrevapautta todellakin, fiktiota tai faktaa, omaelämäkerrallista, muistoja, pohdiskelua, mitä vaan, kaikki sallitaan sadan sanan rajoissa.
PoistaMeitä on ollut jotain viidentoista hujakoilla kirjoittajia, jokaisella oma tapansa lähestyä annettuja sanoja. On ollut tosi mielenkiintoista lukea, miten erilaisia kirjoitukset ovat, vaikka lähtökohta, kolme määriteltyä sanaa, on sama.