Elokuvissa ja pian Espanjassa

Oppipoika, Lärjungen (2013)

Ohjaaja: Ulrika Bengts
Pääosissa: Erik Lönngren, Patrik Kumpulainen, Niklas Groundstroem

Oppipoika on karu elokuva perhehelvetistä. Ahvenanmaan ulkosaaristoon majakkasaarelle tuodaan orpokodissa kasvanut 13-vuotias Karl. Hänellä on mukanaan suosituskirje majakkamestarin oppipojaksi. Majakkamestari ei aluksi tahdo hyväksyä Karlia tämän kärsineen olemuksen vuoksi, mutta poika vakuuttaa hänet sitkeydellään ja saa jäädä. Vähitellen Karlille selviää, mikä perhehelvetti saarella vallitsee. Perhettä piinaa vaiettu salaisuus, johon kukin perheenjäsen reagoi omalla tavallaan. Äiti ja lapset ovat täysin persoonallisuushäiriöisen isän määräysvallan alla. Majakkamestari on narsistinen kontrolloija. Hän huomaa isättä kasvaneen Karlin sitoutumisenkaipuun ja alkaa suosia tätä, jolloin oma poika Gustaf joutuu kilpailutilanteeseen. Eräs elokuvan teemoista onkin poikien keskinäinen suhde ja sen kehittyminen. Toinen on se, miten häiriintyneen, paholaismaisen ihmisen mieli toimii ja miten tällainen ihminen orjuuttaa läheisensä.

Monen suomalaisen elokuvan puute on käsikirjoituksen toimimattomuus. Tässä elokuvassa se toimii. Synkän elokuvan loppu on tavattoman kaunis, pojat keinumassa elämän aallokossa.

Verkkaista elokuvaa katsoessa nousi mieleen yhtymäkohtia Ingmar Bergmanin elokuviin ja Tennessee Williamsin perhetragedioihin. Leena Landerin Tummien perhosten kodista tehdyssä elokuvassa on samanlainen asetelma kuin Oppipojassa. Syrjäinen paikka, jossa yksinäinen nuori seuraa pahoja tapahtumia ja kasvaa kipujen kautta.

Suositan tätä elokuvaa kaikille, jotka pitävät useimpia uusia elokuvia liian kevyinä ja laskelmoidun myyvinä.Tämä on kaikkea muuta. Tämä on tasokas, vaikuttava, kokonainen ja kaunis, melkeinpä liian hyvä Oscar-ehdokkaaksi.

Huomenna starttaamme aviomiehen kanssa lomalle Espanjan aurinkoon. Loma-asunnossamme ei ole verkkoyhteyttä. Hiippailemme muutaman kerran jonkun hotellin aulaan tabletin kera tai käymme internet-kahvilassa lukemassa s-posteja. En viitsi kirjoittaa postauksia niissä olosuhteissa, mutta käyn kyllä kurkkaamassa täällä blogissani. Minusta on tullut niin yhteisöllinen, että tämä on mainittava, vaikka palaan jo runsaan viikon kuluttua kotikoneen ääreen.

Matkalukemiseksi otan HS:n Teeman kirjallisuusnumeron, suomenkielisen Grantan, Pauliina Rauhalan Taivaslaulun ja jotakin muuta, mikä selviää sitten matkan jälkeisistä selostuksistani.

¡Hasta la vista amigas y amigos!