Eikö olekin ylimaallisen kaunis kansi? Kirjan luettua kansi alkaa
näyttää entistäkin kauniimmalta, kun tietää tarinan sen takana.
Herra Linh on pelastettu sodan keskeltä pienestä kylästä vieraaseen
maahan. Hän on menettänyt koko muun perheensä paitsi pienen pojantyttären, San
diûn, josta hän huolehtii hellästi.
Pelokkaana vieraassa kulttuurissa herra Linh, eli Tao Laï, tapaa puistossa herra Barkin, josta tulee hänen ystävänsä. Yhteisen
kielen puute ei estä miehiä käsittelemästä traumojaan.
Juonikulku on rauhallista ja tapahtumat väistämättömiä. Lukija kokee surua henkilöiden mukana, mutta myös tyyneyttä. Näin sen on mentävä.
Ikiaikaisessa kehtolaulussa, jota Tao Laï hyräilee pienelle tytölle, sanotaan:
Juonikulku on rauhallista ja tapahtumat väistämättömiä. Lukija kokee surua henkilöiden mukana, mutta myös tyyneyttä. Näin sen on mentävä.
Ikiaikaisessa kehtolaulussa, jota Tao Laï hyräilee pienelle tytölle, sanotaan:
Always there is the morning
Always the light returns
Always the light returns
always there is another day
One day it’s you who will be a mother.
Kirjan tyyli on hienostunutta ja karsittua. Mieheni luki kirjan heti
minun perääni ja kun kysyin, kuka suomalainen, uusi kirjailija hänelle nousi
Claudelin tyylistä mieleen, niin hän sanoi samantien nimen, jota olin itse ajatellut: Aki Ollikainen,
Nälkävuosi.
Lainaan takakannen arviota:"An exquisitely crafted little gem of a book." (Rebecca Isherwood, Skinny). Totta, kirja on Helmi!
Lainaan takakannen arviota:"An exquisitely crafted little gem of a book." (Rebecca Isherwood, Skinny). Totta, kirja on Helmi!
Etsin tietoja Philippe Claudelista ja sain tietää, että mies on
Ranskassa tunnettu monipuolinen kulttuuripersoona. Hän toimii kirjallisuuden
professorina Nancyn yliopistossa ja on paitsi kirjailija myös käsikirjoittaja
ja elokuvaohjaaja. Vain kaksi hänen yhdestätoista teoksestaan on suomennettu, Harmaat sielut (2007) ja Varjojen raportti (2010). Hänen kolmesta elokuvastaan on mennyt yksi meidän elokuvateattereissamme, Olen aina rakastanut sinua
(2008). Joskus tuntuu, että EU ei ole kovinkaan paljon lisännyt kulttuurivientiä,
vaikka se kuului alussa suuriin tavoitteisiin.
Marjatta, olen aivan hulluna Philippe Claudeliin! Harmaat sielut ja Varjojen raportti olivat loistavat. Lukisin hänen koko tuotantonsa, jos sen saisi suomeksi. Luen englantia hitaasti ja minulla ei ole Lumissa aikaa hitailuun. Kaiken lisäksi saksan kielen uudelleen käyttönelvytys vie energiaa englannilta.
VastaaPoistaUpea, upea kansi♥
Tämä oli minun ensimmäinen Claudelini. Nyt on kyllä pantava nuo kaksi suomennettua lukulistalle.
PoistaLeena, sinun kansikilpailussasi on yksi vielä kauniimpi, se Lumoava Joulu! Mutta on tämäkin kyllä melko lumoava.
Kansikin on kaunis, mutta erityisesti kirja kuulostaa kauniilta – sellaisella riipaisevalla, melankolisella tavalla. Nyt harmittaa, että minulla on Nälkävuosikin lukematta, niin etten osaa sanoa nyt oikein juuta enkä jaata, paitsi että kiitos kiinnostavan kuuloisesta kirjavinkistä.
VastaaPoistaJenni, kiitos kujn kiinostuit! Molemmat ovat lyhyitä kirjoja, vähän toistasataa sivua. Melankolinen on juuri oikea sana.
PoistaKirjan pituuskin kuulostaa sitten sopivalta: erästä Murakamin teosta lukuun ottamatta en ole saanut oikein koskaan luettua mitään pidempää englanniksi tai muullakaan vieraalla kielellä. :)
PoistaLeffa tuli muuten kesällä Teemalta, ehkä näitkin. Tykkäsin.
VastaaPoistaJoo, näin ja tykkäsin. Vakava ja puhutteleva leffa.
PoistaTätä voisin kokeilla myös ranskaksi -- kiitos vinkistä! Niin sitä mieli laiskistuu, että lukee vieraillakin kielillä vain sitä, mitä osaa niin hyvin, että lukeminen on sujuvaa.
VastaaPoistaVoi kun osaisi ranskaa! Aikanaan pienessä lukiossani oli valinnaiskielenä vain saksa, josta en ole koskaan pitänyt. Samaan aikaan äidinkielessä tehtiin projektityö (oli meillä moderni opettaja 60-luvulla! ) juutalaisten kohtaloista natsiaikana, ja minä sain vakavan saksa-antipatian. Ranskan sen sijaan yhdistin muotiin ja romantiikkaan, ja olisin niin halunnut opetella sen kielen. No, olisinhan voinut opiskella aikuisena, mutta ei - olen jämähtänyt englantiin, minä laiskimus.
VastaaPoistaSe voi olla niin pienestä kiinni nuo antipatiat jotain tiettyä kieltä kohtaan. Itse olen pitänyt molemmista, saksasta ja ranskasta, toista osaan paljon paljon paremmin. Luin lukiossa neljä vuotta ranskaa, tuo neljäs vuosi tuli siitä, että olin yhden vuoden Saksassa vaihto-oppilaana ja luin sielläkin ranskaa. Puhumaan en ole koskaan oppinut sujuvasti, siihen ei ole koskaan ollut mahdollisuutta.
PoistaMutta kyllä on myös niin, että aikuisiällä on paljon vaikeampi aloittaa ja kunnolla oppia uusia kieliä. Aika ei vain riitä, et siis ole laiskimus!
Kyllä on koskettava tarina tuo vietnamilaisvanhuksen pakkosiirtyminen Ranskaan 'lapsenlapsensa' kanssa. Voiko rauhan puolesta tämän paremmin kirjoittaa... Tyyli on koruton ja kaunis. Toi mieleen Aki Ollikaisen Nälkävuoden.
VastaaPoistaTerv. Manu
Niinkö sinustakin, Manu? Tätä lukiessa tuli todella mieleen, että ihmiset eivät halua sotaa vaan valtiot - ja olisko tämä kauhea olento nimeltään markkinavoimat.
VastaaPoistaNiin, sotien taustalla piilee yleensä ideologia, talous, uskonto ja näihin sekoittunut vallanhimo.
PoistaManu