Eilisen Taivaslaulu-postaukseni jälkeen blogissani oli visiteerarattu illan mittaan 130 kertaa. Minulla tämä on ennätys. Eihän minulla ole vielä seuraajiakaan kuin 38, viimeisin joku newmexicolainen, joka ei vaikuta tutulta eikä suomea osaavalta, siis varmaan vitsinä liittynyt ja toivoo minun liittyvän vastavuoroisesti oman bloginsa 4226. seuraajaksi.
Toivoin kommentteja, mutta sillä suunnalla toistaiseksi aivan hiljaista.
Katsoin juuri Ylen Areenasta vanhan Aamun kirjan, jossa vieraana oli Pauliina Rauhala. Hän sanoi kirjan vastaanotosta, että paljon on kehuttu kielen kauneutta, mutta sitten on myös sellaista palautetta, että hän kirjoittaa sopimattomia ja asioista, joita ei ole olemassa. Niinpä niin. On olemassa maita, joissa ei ole ollenkaan homoseksuaalisuutta ja on olemassa kouluja, joissa ei ole ollenkaan koulukiusaamista.
Minulla on tapana käydä vielä blogikirjoituksen julkaistuani tiivistämässä, korjailemassa sanamuotoja, metaforia ym. paremmaksi ja osuvammaksi. Näin olen tehnyt nytkin. Kannattaa käydä siis uudestaankin lukaisemassa ja jättämässä kommenttia. Minä olisin niin keskustelutuulella, mutta voihan olla, että tätä kirjaa on jo puitu tarpeekseen ja joudun keskustelemaan itseni kanssa.
Seuraavaksi André Giden muistelmista.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tuhat ja yksi blogitarinaa
Hannu Mäkelän kirja Lukemisen ilo eli miksi yhä rakastan kirjoja vierailulla kirjastosta hyllyssäni Katselin blogini tilastoja ja huomasin,...
-
Hannu Mäkelän kirja Lukemisen ilo eli miksi yhä rakastan kirjoja vierailulla kirjastosta hyllyssäni Katselin blogini tilastoja ja huomasin,... -
Dimi Salon tuore kirja ja albumi Sopivanlaiset veivät minut edellisen lukemani kirjan 1600-luvun maailmasta nykyaikaan ja sen ongelmiin. Y... -
En ole ryhtynyt polttelemaan vesipiippua, vaikka kuvasta voisi niinkin päätellä. Vahvistan keuhkojani puhaltamalla veteen pullossa. Minull...
Minusta blogitekstin kommenttien määrä ei riipu mitenkään siitä onko juttu hyvä tai huono tai kiinnostava. Olen huomannut, että juttuja, joita olettaisi lukijoiden kommentoivan, ei jostain syystä kommentoida, ja taas päinvastoin, johonkin asiaan tulee monia kommentteja, jonka ei luulisi herättävän huomiota.
VastaaPoistaTämä on minusta blogimaailmaan hienous, koskaan et voi tietää varmasti mitä seuraa ja mistä tuulee :)
Niinhän se on! Itsekin ohittaa monesti kiinnostavat tekstit, kun ei jaksa paneutua ja muistella, mitä on joskus lukenut.
VastaaPoistaHei! Yhdyn aiempiin näkemyksiin. Välillä on todella yllättävää, millaiseen blogitekstiin tulee tai ei tule kommentteja. Pitää myös muistaa, että ne vähemmän luetut tai ainakin kommentoiduimmat kirjoitukset voivat olla tärkeitä ajan myötä: yhtäkkiä voi tulla kommentti, että luin tämä kirjan ja kiva kun edes yksi on kirjoittanut siitä, tms. Olen huomannut, että ainakin luonto- ja runokirjojen kohdalla käy näin. Vaikuttaa, ettei ketään kiinnosta (eikä se haittaa, itselleen sitä kai ensi sijassa kirjoittaa), mutta yhtäkkiä voi löytyä juuri toinen samasta kirjasta kiinnostunut. Se lämmittää usein jopa enemmän mieltä kuin suurella joukolla bestselleristä jutteleminen. :)
PoistaKomppaan (mikä sana sekin on!) Jokkea: usein käy niin, että syystä tai toisesta kommentteja ei tulee tai tulee vain vähän, vaikka odottaisi muuta. Sitten joku yllättävä teksti saa aikaan keskustelua.
VastaaPoistaTaivaslaulun kohdalla syynä on varmasti se, että kirja on ollut esillä niin paljon. Moni, kuten esimerkiksi minä, käy lukemassa sen ja miettii lukiessaan kommentteja, mutta sitten kommentoiminen kuitenkin jää. Se on kurjaa, koska ajatuksissa kommentoiminen ei koskaan välity blogikirjoittajalle. Minä pidin Taivaslaulusta, Rauhala kirjoitti rohkean kirjan, kun ottaa huomioon hänen taustansa ja vl-liikkeen virallisen kannan moniin asioihin.
Niin, varmaan on näin. Kun kirjoittaa asian sisältä tai liepeiltä, on oltava varovaisempi. Minä kaipasin räväkkäämpää irtiottoa sortavasta yhteisöstä ja ärryin siitä hempeilystä, joka jonkun toisen mielestä varmaan on kaunista viipyilyä. Omat kokemukset vaikuttavat. Luin juuri Sarianna Vaaran Huomenkellotytön, jossa tyttö huomaa, että jumala ei kuule ja päättää jättää tämmöisen jumalan ja pärjätä itsekseen - tämä tuntui minusta tutulta, siksi oikealta. Kirjoitan Vaaran kirjasta, kunhan ehdin.
VastaaPoistaTäällä taas vl-äiti Pohjois-Suomesta.
VastaaPoistaAsioista voi kirjoittaa monella tavalla, niitä voi lukea ja myös tulkita monella tavalla. Itselleni Pauliina kuvaus oli aivan riittävän räväkkää, vaikkakin kieli oli kaunista. Välillä uskostani oli kirjoitettu myös kauniisti ja elävästi. Osa kuvauksesta oli humoristista (esim. raskaustestit säästöpakkauksissa). Jossakin radio-ohjelmassa Pauliina sanoikin, että mietti, josko kirjoittaisi noista säästöpakkauksista vai eikö sittenkään - eihän me vl-mammat noita raskaustesteja kovin usein tarvita, kun niin usein tiedämme testaamatta, että masu on kasvamaan päin. :)
Välillä uskonnollinen kuvaus ei ollut kuvausta minun vl-uskostani. En väitä, että Pauliinan kuvaamia asioita ei olisi olemassa/ei voisi olla olemassa, mutta kirjassa oli vl-uskoon liitettyjä asioita, jotka eivät kuulu ainakaan minun vl-uskooni, vaikka olen suuren perheen vl-äiti. Esim. pakkopanemisista kirjoittaminen sai minut surulliseksi. Vl-usko opettaa kunnioittamaan myös aviopuolisoa. Seksi on vl-naisellekin oikeus eikä velvollisuus.
Voit olla oikeassa siitä, että Pauliinan tyyli iskee paremmin vl-uskovaisten joukkoon. Jos kirja olisi kirjoitettu ala-arvoisen halveksivasti, lukijakunta olisi vl-piireissä jäänyt ehkä vähäiseksi.
Hyvin pohdiskeltu sinulta.
VastaaPoistaOlen vielä miettinyt lasten osaa minkä tahansa tiukkarajaisen katsomuksen piirissä. Lapset toistavat leikeissään asioita, jotka askarruttavat heitä. Taivaslaulun pariskunnan tytöt pohtivat nukkeleikeissään, mitä saa tehdä ja mitä ei, ja toisuskoista leikkikaveria ollaan työntämässä helvetin liekkeihin. Eräässä kohtauksessa tyttö ei saa unta, kun on niin hätääntynyt siitä, onko varmasti muistanut rukoilla kaikkien läheistensä puolesta. Minusta tällaista ei saa tehdä lapsille. Lasten pitää saada katsella avoimesti maailmaa ja nähdä erilaiset ihmiset tasa-arvoisina.
Lasten leikit olivat minusta kirjassa ärsyttävää luettavaa. Kaikki niistä eivät olleet myöskään kovin todentuntoisia.
VastaaPoistaLapset keksivät toki elämänpiiriinsä liittyvistä asioista. Minusta on ihan ok, jos minun lapset järjestävät leikeissään seuroja tai pyhäkouluja, mutta leikeissä ei saa ketään syrjiä eikä kiusata - ei myöskään sitä naapurin perusluterilaisen perheen lasta, joka pääsee leikin myötä eka kertaa seuroihin. :)
Minusta tuo asia, että lapset puhuvat tulimereen joutumisesta on tosi ikävä. Itse uskon helvetin olemassaoloon, mutta olen selittänyt asian lapsille niin, että kaikki lapset pääsevät taivaaseen ja että, meidän ei tarvitse alkaa erotella muita ihmisiä, kuka pääsee taivaaseen ja kuka ei. Minusta onkin paljon siitä kiinni, miten lapsia kasvatetaan hienotunteisuuteen ja suvaitsevaisuuteen. Eihän me voida pelotella toisia muutenkaan.
Toinen ärsyttävä juttu kirjassa oli pyhäkouluopettajien totettama aivopesu. Sellaistakin on voinut vuosikymmeniä sitten olla, mutta vaikea on kuvitella sen olevan nykyaikaa, kun vl-pyhäkouluopettajatkin käyvät koulutuspäivillä ja saavat evästystä lasten ohjaukseen.
Itse pyrin kertomaan lapsille uskosta iloisena ja turvallisena asiana. Toki haluan välittää maailmankatsomukseni heille ja koen, että minulla on siihen oikeus. Silti selitin joku aika sitten 8 -vuotiaalle tytölleni, että hänellä on 15 -vuotiaana mahdollisuus päättää itse, uskoako näin vai jollakin muulla tavalla tai luopua uskosta kokonaan.
t. Vl-äiti Pohjois-Suomesta
No, mehän olemme sitten samoilla linjoilla! Hyvä, vl-äiti!
VastaaPoista