Kustannusyhtiö Tammi tilasi kuudeltatoista
naiskirjailijaltaan novellin toivosta. Mukana on lisäksi Eeva-liisa Mannerin
kolme ennen julkaisematonta runoa ja kirjallisuudentutkija Tuula Hökän essee
toivon teemasta Mannerin tuotannossa. Kirjan kuvituksena on neljä Katja Tukiaiselta tilattua kuvaa kolmesta lettipäisestä
tytöstä, niitä Tukiaisen söpöliinejä nukketyttöjä, joita hänellä on ollut myös
näyttelyissään. Ensimmäisessä kuvassa tytöt askeltavat rusetit solmittuina, toisessa he purkavat lettejä toisiltaan, kolmannessa riehuvat
hiukset vapaina ja neljännessä poistuvat
kantapäät vilkkuen, vain yksinäinen silkkinauha jää maahan. Antologia on
Tammen ja Syöpäsäätiön Roosa-nauha
kampanjan yhteistyöhanke. Kampanjan symboli on roosa silkkinauha, minkä Tukiainen on ottanut hienosti huomioon. Kuvat ovat
todella upeita ja sitovat novellit sujuvasti yhteen. Muutoin en pidä kirjan ulkoasusta
yhtään. Kansi on outo sekamelska sitä sun tätä. 
Novellit ovat sekä aiheiltaan että tyyliltään hyvin
erilaisia. On herkkää ja ronskia, vakavaa ja absurdia. Pidän erityisesti Pauliina Vanhatalon avioliitossaan
pettyneen nuoren äidin kuvauksesta novellissa Aalto korkea kuin talo ja Pauliina
Suden hulvattomasta novellista Voimme
varmasti selvittää tämän puhumalla, jossa Jade Linnean isä pitää
puolustuspuhetta jouduttuaan välinpitämättömien hirviönuorten ja heidän
nössöjen vanhempiensa syyttelyn kohteeksi, koska on mennyt sanomaan pahasti
kotihipoissa tuhotöitä tehneille pahantekijöille. Varmasti aiheutin mielipahaa. Varmasti loukkasin heidän tunteitaan.
Aiheutin herkille murrosikäisille traumaattisen stressireaktion kirosanoillani
ja asiattomalla arvostelullani. Sielullisen vamman. Itsetunnon invaliditeetin.
. . . Minulta on mennyt talo. Minun vaimoltani on mennyt keuhkoista kolmasosa.
Meidän perheen koko omaisuus meni, valokuvat ja muistot ja kaikki. Ja tytär. .
. . Häipykää minun tontiltani. Haastakaa rosikseen. Minua väsyttää.
Jotenkin tästä tulee mieleen Alppilan
koulun irtisanottu erityisopettaja Antti Korhonen, joka
meni työntämään pois ruokalasta tottelemattoman, räkyttävän 16-vuotiaan
- ja eihän nyt sellaista traumaa saisi lapsukaiselle aiheuttaa! On alkanut tuntua vahvasti siltä, että aikuisten tehtävänä on olla nyrkkeilysäkkinä pahantuulisille
teineille!
Vanhatalon novellissa nuori äiti avaa lopulta silmänsä
näkemään, ettei aviomies välitä hänestä.
Totuuden myöntäminen helpottaa. Iina
hengitti meri-ilmaa keuhkoihin ja asettui maailmaan uudelleen. Mitään ei
täytynyt enää padota. Ajatukset kulkivat
vapaina ja valtoimenaan Iinan sisällä, eikä se tuntunut hänestä kovin
erilaiselta kuin onni. Hienosti muotoiltu lause! Kokoelman nimi on 16
tarinaa toivosta; monesti juuri onni ja toivo kulkevat yhdessä, toivova ihminen
on onnellinen ja onnellinen ihminen toivottaa toisellekin onnea.
Nuoren Voiman Liitto on nimennyt tämän vuoden novellin
vuodeksi. Novelli palaa!-hanke näkyy ainakin juna-asemien Matkaan-lehdessä, jossa on joka numerossa maineikkaan suomalaisen kirjailijan novelli aiheena matka. Matkat ovat hyvin erilaisia, sekä fyysisiä että mielen matkoja. Vuoden lopussa julkaistaan antologia, jossa on jo julkaistujen lisäksi toinen mokoma matkanovelleja. Mielestäni tällaiset jonkin aiheen
ympärille kootut kokoelmat ovat hyvin mielenkiintoisia. Kiehtovia aiheita
löytyy vaikka kuinka paljon. Miten olisi seuraavat:häpeä, nuori, vanha, suru,
etäisyys, nälkä, koti?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti