sunnuntai 28. maaliskuuta 2021

Jos ei virpominen ja AstraZeneca auta, niin mikä sitten?

Pieni pupuhahmo virpoi minut tänään tuoreeks terveeks ja huomenna saan piikin AstraZenecaa. 

Kuva: Ume

Kun olin saanut rokotusajan, tuli tunne, että lopulta jotain tapahtuu. Olin todella iloinen ja vapautunut. Aloin suunnitella pitkään odottamaani kyläilykierrosta Turkuun, Huittisiin ja Tuusulaan. On kauan siitä, kun olen tavannut vanhempien poikieni perheitä ja siskojani. Olimme päättäneet, että kun rokotus nro 1 on saatu ja odotettu pari viikkoa, että se alkaa vaikuttaa, niin sittenhän me uskallamme irtautua murmelielämästä jo vähäsen, tietenkin kaikin varotoimin ja yhtä kriisitietoisina kuin ennenkin. 

Mies oli jo koneella hotellitarjouksia katselemassa, kun tuli tieto suunnitelluista liikkumisrajoituksista. Ei auta kuin odottaa edelleen ja seurata, mitä tapahtuu. 
Myös Kymenlaaksossa siirryttiin pienen tauon jälkeen uudelleen leviämisvaiheeseen ja meitähän ympyröi todella korkeiden tartuntalukujen alueet.

Olemme tavanneet varoen nuorimman pojan perhettä. Lauantaina kävelimme jäätä pitkin saarimökille. Miehet kaatoivat puita, keräsimme yhdessä oksat juhannuskokkoa varten kasaksi, paistoimme makkaraa nuotiolla ja söimme eväitä mökin terassilla. Päivä ulkona antoi rusoposket ja hyvän mielen. 




Säät ovat olleet viime aikoina mitä upeimpia.
Olemme harrastaneet hankikävelyä ja jääkävelyä useammankin kerran eri paikoissa. Kouvolan Käyrälammella katselimme joutsenia ja nousimme rannalle tutkimaan  kuvauksellista autiotaloa.





Ketä tässä kauniissa talossa on asunut ja miksi se on jätetty rapistumaan? Mikä upea paikka talolle!






Palailen kertomaan, miltä tuntuu rokotuksen jälkeen.
Olisin halunnut Pfizer-Biontechin rokotteen, koska sitä on yleensä annettu ikäisilleni ja olen saanut myös sellaisen käsityksen, että se suojaisi paremmin muuntuneita viruksia vastaan, mutta paikallislehdessä kerrottiin, että maanantaina on AstraZeneca-päivä.
No, eiköhän nämä kaikki pitkän tarkastusprosessin läpi käyneet rokotteet ole suunnilleen yhtä hyviä. 

Olen lukenut Markku Toimelan ja Kaj Aallon mielenkiintoista tietoa sisältävän kirjan Salakahvilla Pohjois-Koreassa ja Anna Maria Mäen romaanin Äänenkantama, joka kertoo pienten lasten äidin uupumisesta ja omien rajojensa etsimisestä. Palaan näihin kuulostellessani oloani rokotuksen jälkeen. 

Mäen kirjan loppu on parhaita lukemiani. Päähenkilö on saanut krampin sääreensä kesken saunan jälkeisen uinnin. Hän huomaa olevansa kaukana rannasta keskellä järveä eikä uskalla lähteä uimaan takaisin. Onneksi lähellä on kivi, jolle hän pelastautuu. Tännekö hän jää loppuillaksi? Mies nauttii löylyistä pitkään eikä hoksaa tulla auttamaan. 
"Silloin hän tajusi. Hän voisi huutaa."


ti 30.3.

Palailen kertomaan, lupasin.
Eilen saamallani rokotteella oli melkoiset vaikutukset minuun, voin ainakin todeta, että elimistössäni tapahtui jotakin, ja jospa se jotakin toimisi suojana viruksen pahimpia tautimuotoja vastaan.
Illalla kuuden tunnin kuluttua rokotuksesta aloin vapista vilusta ja joka paikkaa juili. Mittasin kuumeen, päälle 38. Otin vahvan lääkkeen, jonka jälkeenkin mittasin vielä vähän vajaa 39 astetta. Tärisin torkkupeittojen alla. Mies kyseli, tuntuuko keuhkoissa ja seurasi huolestuneena tilaani. Hänelle ei tullut mitään jälkituntemuksia. Yhtäkkiä huomasin ilokseni, etten vapise enää, kuume laski yhtä nopeasti kuin oli noussutkin. 

Nyt on olo hyvä, vain vähän raukea johtuen varmaan kuumepiikistä. Tuntuisi kauhealta ponnistukselta lähteä ulos kävelemään. Vietän siis päivän rokotustoipilaana.
Luin jostain, että rajummat oireet rokotuksesta voivat tulla esim. niille, jotka ovat jo sairastaneet koronan, jolloin ensimmäinen rokotus vastaisi vaikutuksiltaan tehosterokotusta, joka yleensä tuottaa enemmän jälkioireita. Ehkä keuhkokuumeeni runsas vuosi sitten kevättalvella oli koronakeuhkokuume, mitä olen aiemminkin epäillyt. Silloin testejä otettiin vain niiltä, jotka joutuivat sairaalaan. Tai sitten olen vain niin heikko eläjä.
Uskallanko ottaa tehosterokotteen juhannusviikolla?


ke 31.3.

Tervehdys! Rokotustoipilaanne täällä töllötti koko päivän Netflixin Shtisel-sarjaa, joka kertoo haredijuutalaisesta perheestä Jerusalemissa. Liikutuin kohdasta, jossa kotoaan karannut mies selittää syyksi, ettei ole koskaan saanut olla yksin ja ilman että suku ja yhteisö seuraa. Välillä venyttelin ja kävelin, etten vain saisi verisuonen tukoksia. Lämpö nousi vielä vähäsen, mutta laski heti kuumelääkkeellä.
Nyt olen terve. Lähdemme pääsiäisostoksille, sitten siivousta, jonka jälkeen olen ansainnut muutaman osan Shtiseliä.
Rokotukset on pelastuksemme. Vastaus eilisen merkintääni: tottakai uskallan!  



25 kommenttia:

  1. Onnittelut rokotteen saamisesta! Kai se AZ:kin on tyhjää parempi, vaikka minäkin toivon saavani Pfizerin sitten joskus, kun aika koittaa.
    Kun ei muuta voi, on parasta lukea ja ulkoilla. Kiva, että tekin olette löytäneet autiotalojen salat! Eivätkö vain ole kiehtovia! Täynnä salaisuuksien verhoamia tarinoita.
    Toivotaan, ettet saa mitään sivuoireita rokotteesta ja pääsette viettämään mukavaa pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri sopivasti aamun Helsingin Sanomissa on tiedetoimituksen laatima juttu rokotuksista ja siinä kiitellään Pfizerin ominaisuuksia. Äsh, harmittaa... Sitten taas äsken harmituskävelyllä ystäväni kertoi, että parikin hänen tuttuaan on olleet hyvin väsyneitä Pfizerin jälkeen. Luin jostain höpöjutusta, että mielentila vaikuttaa rokotuksen tehoon ja masentunut ei saisikaan samaa tehoa kuin iloisempi kaverinsa. Tilulii... menenkin seuraavaksi peilin eteen harjoittelemaan iloisuutta.

      Mieheni on harrastanut metsään hylättyjen romujen, kuten vanhojen veneiden ja autojen kuvaamista. On viehättävän näköistä, kun sammal kasvaa venevanhuksen päällä. Vielä kun sattuisi orava tai lintu kuvaan, niin se olisi täysosuma.
      Vanhoissa taloissa alkaa miettiä, mitä sen asukkaille on tapahtunut. Tämäkin talo oli ollut hyvin viehättävä.

      Poista
  2. Tuoreudesta en niin tiedä, virpojat eivät nyt liikkuneet.
    Olonsa täytyy tehdä vallitsevissa olosuhteissa niin mukavaksi,
    kuin se on itse kullakin mahdollista.
    Ulkoilusta saa paljon hyviä vaikutuksia. Kauniilla paikalla hylätty talo, noissa huoneissa asuu hiljaisuus.
    Kevät on täällä se tekee pieniä ihmeitä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhdessä virpomislorussa sanotaan "vanhat virvon viisahiksi". Minä kyllä ottaisin mieluummin sen "tuoreeks terveeks" jos saisi valita.

      Kevät on nyt paljon myöhäisempi kuin viime vuonna, jolloin ei ollut enää lunta ja sinivuokot kukkivat.
      On hauska seurata kevään merkkejä, kasvien virkoamista ja muuttolintujen tuloa.

      Poista
  3. Mukavaa, että saat sen rokotteen, antaa todellakin vapauden tunnetta, voisin kuvitella.

    Hui, jäätä pitkin mökkisaareen! Näköjään jää kantoi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jään päällä oli osittain sohjoa, piti olla kumpparit. Pienintä vedimme pulkassa. Matka venerannasta saareen on meillä vain noin puolitoista kilometriä.
      Minua ei ole koskaan ennen tämmöiset retket viehättäneet, mutta korona opettaa (vrt Siperia opettaa :)).

      Viime keväänä mies souti jo 9.4. saareen ohuen jään välissä olevaa vesiväylää pitkin. Silloin jäätilanne oli toinen ja minä olin joutunut kaiken aikaa varoittelemaan häntä lähtemästä jäälle. Mökkipolte oli kova.

      Poista
  4. Hyvä että sait rokotteen. Me saadaan ehkä syksymmällä, mutta parempi sekin kuin ilman. Mutta kannattaa edelleen varoa, vaikka on saanutkin rokotteen.
    Omat poikani sairastivat koronan vuoden vaihteessa. Kuuluvat ikäluokkiin, joissa koronaa on ollut eniten.

    Kevätmerkkejä on jo runsaasti näkyvillä. Kaaduin Turun viimeisenä liukkaana päivänä viikko sitten ja oikea käsi jäi alle ja murtui kolmesta kohtaa. Nyt olen opetellut vasenkätiseksi ja myös oikean käden sormet alkavat toipua. 6 viikon sairasloma. Elämä yllättää.

    Rauhallista pääsiäisviikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sinua! Onneksi enää ei ole liukasta ja voit sairauslomallasi ulkoilla ja nauttia keväisestä luonnosta.

      Rokotus on nyt saatu. Me uuvahdettiin miehen kanssa molemmat sohvalle rokotuksen jälkeen ja naurettiin siinä torkuilta virotessa, että ollaan varmaan ensimmäiset koronarokotusnarkolepsiatapaukset ja kylläpä se iski äkkiä. No, taisi olla helpotus ja kesäaikaan siirtyminen väsyn syy. Rokotuksen ohessa saatiin aika toiseen annokseen juhannusviikolle. Ohjemonisteessa vakuutetaan, että AstraZeneca on yhtä tehokas kuin mRNA-rokotteet ja että teho vakavaa taudinmuotoa vastaan on 100 %. No, en kyllä vajaakeuhkoisena halua vähemmän vakavaakaan tautia.

      Kun nyt saataisiin lisää rokotuksia, ja minusta niitä pitäisi keskittää pahimmille alueille, joita ainakin tällä hetkellä ovat Helsinki, Espoo, Vantaa ja Turku. Päästäisiin kesäksi parempaan vaiheeseen.

      Poista
    2. Äsken katsomissani Kaakkois-Suomen uutisissa esitettiin, että Lappeenrantaan olisi hyvä saada liikkumisrajoitukset, koska siellä leviää parhaillaan eteläafrikkalainen muunnos.

      Poista
  5. Ei käynyt virpojia meillä. Suklaamunat täytyy taas syödä itse!
    Autiotaloissa on joskus hyvin vahva tunnelma. Varsinkin jos on mahdollista tutustua siihen kuuntelemalla kuudennella aistilla taloa.
    Täällä seuduin on paljon autiotaloja.
    Olen saanut eka koronarokotuksen kolme viikkoa sitten. Täällä yli 70 annettiin Moderna.
    Ulkoilu on viime päivinä ollut vähäistä. Hanki valtavan upottavaa ja lisää lunta, räntää, vettä tulee tiheään.
    Hankikatoa todella jo kaipaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Virpomisperinne alkoi muuttua meilläpäin jo heti 2000-luvun alussa. Silloin meidän tänne muutettuamme parina keväänä kävi vielä tuntemattomiakin lapsia, mutta sen jälkeen ei ketään ennen kuin saimme lähilapsenlapsen, joka on nyt nelivuotias.

      Minä toivon, että lumi lähtisi äkkiä ja minä saisin hiihtolatuna toimivan metsäpolun patikointikäyttöön. Sade on tänään sulattanut paljon ja huomenna aurinko sulattaa lisää.

      Poista
  6. Upeita kuvia. Nuo autioitumaan jätetyt talot askarruttavat. Toivotaan, että rokotus puree väestötasolla, eikä liikkuumisrajoituksia tarvita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan sitä. Tilanne olisi parempi, jos ihmiset jaksaisivat eristäytyä yhtä hyvin kuin keväällä. Ymmärrän, että varsinkin nuoremmilla alkaa olla mielenterveys koetteilla, kun ankeus jatkuu ja jatkuu.
      Jos lisenssit vapautettaisiin ja rokotuksia voitaisiin valmistaa niin paljon kuin tarvitaan ja sen lisäksi maailma pysähtyisi joksikin aikaa, niin eiköhän virus pelästyisi ja puikkisi takaisin niihin muurahaiskäpyihin tai sivettikissoihin, joista on lähtenytkin. Ja onko villieläinfarmeja muka pakko olla? Niistähän on lähtenyt jo useampi koronavirus ennen tätä nykyistä.

      Poista
    2. Minä otin puhelimella muut kuvat, Unto koivukuvan oikein järjestelmäkameralla. Minusta on kiva sommitella ja etsiä kuvakulmia, mutta mitään isompaa tekniikkaa en jaksa.

      Poista
  7. Nyt on kirjoitukseni lopussa kertomus rokotusillan tunnelmista. Ah, ihanaa, että kuumepiikki oli vain piikki ja olo alkaa normalisoitua.

    VastaaPoista
  8. marjatta

    meillä on unton kanssa sama harrastus: autiotalot ja metsään hylätyt romut.

    täällä aika lähellä on perinpohjin harmaantunut ja rapistunut huvila. ikkunoissa on vielä verhot ja verannan ikkunalaudalle on jäänyt haalistunut, vanha aikakauslehti, jossa neuvotaan, miten kudotaan räsymattoja. hellan päällä on päällekkäin vanha kattila ja muoviämpäri ja seinälle on kiinnitetty nastalla makeispussin paperi. talon alla on kaksi pyöränraatoa ja muuta romua, yksinäinen uimapatjakin.

    tiedän että talon omistavan suvun perikunnalla on kiistoja, jotka tekevät myymisestä mahdotonta, joten talon annetaan mieluummin lahota.

    ps. odottelen täällä periferiassa kutsua rokotukseen. samaan aikaan tunnen suurta kiitollisuutta siitä, että tuolla jossakin on hoitohenkilökunta, joka on ollut raskaassa etulinjassa jo yli vuoden.

    meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunnioitan terveydenhoitohenkilökuntaa valtavasti. Monet ovat toimineet jaksamisensa äärirajoilla itsekin sairastuen.

      Kunnioitan myös tutkijoita.
      Äsken oli A-Studiossa haastateltavina Turun yliopiston virologi Ilkka Julkunen ja rokotetutkimuskeskuksen johtaja Mika Rämet. Heitä kuunnellessa tuli sellainen tunne, että me saadaan tämä homma hallintaan. He selittivät myös noita muuntuneita viruksia ja miten rokotteita voidaan nopeasti muuttaa ihan kuten flunssarokotteitakin muutetaan, vaikkakaan koronavirus ei muutu siinä tahdissa kuin kausiflunssavirukset.

      Siellä missä tilanne on jo saatu hyväksi, Britanniassa ja Israelissa, keinoina on olleet rajoitukset ja rokotukset. Yksinkertaista.

      Poista
  9. Kiitos rokotusraportista, mielenkiinnolla seuraan vaikka oma vuoroni lienee ehkä vasta syksyllä. Shtisel on muuten todella mielenkiintoinen sarja, se kertoo maailmasta josta ei yleensä pahemmin kuule. Ja koska olen aikoinaan opiskellut myös jiddishin alkeita niin kuuntelen korva tarkkana kun sitä puhuvia henkilöhahmoja vilahtaa kuvassa. Oletko nähnyt myös Unorthodox-minisarjan? /Mari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen nähnyt sen myös. Sama hyvä israelilaisnäyttelijä Shira Haas on molemmissa, Shtiselissä seitsemän vuotta nuorempana.

      Pidän Shtiselistä, koska se tapahtuu Jerusalemissa ja kertoo niin hyvin ortodoksijuutalaisten elämästä olematta kuitenkaan mikään dokumentti. Huumorikin on kivaa. Akiva on mahdottoman suloinen kömpelyydessään ja isä Shulem perheenpään huolissaan ja kiivaudessaan.

      Ai sinä olet opiskellut jiddishiä. Mielenkiintoista.

      Ajattelin kirjoittaa tuon raportin, koska itsestäni olisi kiva lukea vastaava jonkin toisen kokemana. En ole saanut koskaan mitään oireita kausiflunssarokotuksista, tämä oli tujumpaa ainetta.

      Poista
    2. Sarjassa on myös kiinnostava seurata naisten elämää vaikka harmittavasti näkökulma on enemmän miehinen.

      Jiddishistä innostuin musiikin kautta, rakastan vanhoja jiddishinkielisiä lauluja! Tukholman juutalainen kulttuurikeskus järjestää kaikille avoimia alkeiskursseja, se oli mielenkiintoinen kurssi.

      En muuten tiennytkään, että se tehosterokotus voisi aiheuttaa enemmän oireilua. Tai kuten nyt sinun tapauksessasi jo ensimmäinen, jos on sairastanut koronan. Saas nähdä miten omalla kohdalla, sitten joskus, käy!

      Poista
    3. Nyt viimeksi katsomissani jaksoissa on ollut naiset keskipisteenä. Giti on lastensa kanssa isän kotona ja pohtii, jaksaako miestään, Ruchami rakastuu ihanasti ja määrätietoisesti ja mummit ymmärtävät toisiaan hoivakodissa.
      On kyllä koukuttava sarja.

      Tiedän muita samana päivänä rokotuksen saaneita, jotka eivät ole olleet moksiskaan.
      Rokotuksen mukana sai monisteen, jossa on tarkkaan, mikä on normaalia reagointia ja mistä pitää huolestua. Kuumeilu ei ole vakava oire, mutta paheneva päänsärky, hengenahdistus ja jalkojen turvotus ovat.

      Poista
  10. Tulin utelemaan kauan sinulla tuo koronapiikistä seurannut pahin kuumeiluvaihe kesti? Miehelläni on aika samanlaiset oireet kuin sinulla. Sai eilen piikin (minä en vielä ole saaunt) ja hänelläkin alkoi oireilu about kuuden tunnin jälkeen piikistä. Viime yön kuumeili ja nyt on ihan raato ja vissiin on kuumetta vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla kuume nousi nopeasti ja laski nopeasti, kuuden tunnin kuluttua iltaseitsemältä nousi ja oli poissa jo ennen nukkumaan menoa. Yön nukuin hyvin ja aamulla kuvittelin olevani terve, mutta en jaksanutkaan yhtään mitään. Illalla tuli vähän kuumetta, 37,7 ja se laski lääkkeellä. Sen jälkeen ok. Ehkä kuitenkin sormien ja ranteiden kipuilu on ollut pahempaa. Minulla on nivelrikkoa, ja jos on jotain muuta niin se tuntuu noissa paikoissa.
      Toivottavasti miehesi olo pian helpottaa.

      Poista
    2. Kiitos kun vastasit! Miehellä oli sitten aika samanlaiset oireet kuin sinulla, pahin kuumepiikki meni aika nopeasti ohi mutta voimaton olo vei päivän eli hän vain lepäili. Nyt on jo normaalioloinen. :)

      Minulla on rokotusaika ensi viikolle. Täällä etenee aika hyvin rokotukset. Hieman jännittää, koska kaiketi saan AstraZenecaa kuten miehenikin (täällä sen voi saada kaikki yli 30-vuotiaat) ja mieluummin ottaisin sen Pfizerin. Mutta se on otettava, mikä annetaan.

      Poista
    3. Niinhän se on. Meillä Astraa annetaan ilmeisesti halukkaille vaihtoehtona toukokuun jälkeen ja ne jotka saivat ekan piikin sitä saavat myös tehosteena samaa.
      Olen kuullut myös hyvää AstraZenecasta. Sen pitäisi olla vanhemmille ihmisille tehokkaampi kuin muut ja paraguaylaistaustainen ystäväni tiesi, että se toimisi jonkin verran myös brasilialaista varianttia vastaan, mihin muut eivät tepsi ollenkaan. Hän lähtisi mielellään käymään entisessä kotimaassa, mutta riskit ovat suuret, koska Etelä- Amerikassa on juuri tuota brasilialaista virusmuunnnosta.

      Poista

Tuhat ja yksi blogitarinaa

Hannu Mäkelän kirja Lukemisen ilo eli miksi yhä rakastan kirjoja  vierailulla kirjastosta hyllyssäni Katselin blogini tilastoja ja huomasin,...