Blogi vanhenee - entä bloggaaja? No, hän se vasta vanheneekin! Matka vähän päälle kuusikymmenvuotiaasta päälle seitsenkymppiseksi muuttaa ihmistä enemmän kuin vuosikymmenet keski-iässä. Lapsena tulee kasvupyrähdyksiä ja ikääntyessä vanhenemistihentymiä.
Mutta siis - blogiin! Viikko sitten blogini saavutti kunniakkkaan kahdeksan vuoden iän.
Olen ikääntynyt blogini kanssa, käynyt blogiaikana läpi rintasyöpäleikkauksen (kaksikin, kun ensin leikattiin liian pienin marginaalein), molempien peukalonivelten leikkaukset, muutaman keuhkokuumeen ja aika paljon tuskaa maailman tilasta.
Olen ikääntynyt blogini kanssa, käynyt blogiaikana läpi rintasyöpäleikkauksen (kaksikin, kun ensin leikattiin liian pienin marginaalein), molempien peukalonivelten leikkaukset, muutaman keuhkokuumeen ja aika paljon tuskaa maailman tilasta.
Poikkeusaika, karanteeninomainen elämä, joka on kestänyt kesän väljempää kautta lukuunottamatta jo vuoden, ei ole minulla paljon kirjoittamistahtia haitannut.
Lukijana ja kirjoittajanahan sitä ei ole koskaan karanteenissa, koska näissä puuhissa voi mielikuvituksen voimalla seikkailla missä vain.
Muutaman kerran olen varoitellut lukijoita tauoista, mutta mitä vielä. Kone on kevyt eikä sen näpyttelyssä peukkuja tarvita. Rintasyöpä antoi aiheen, joka synnytti monta kirjoitusta. Yleensä sairauksista selviäminen kohottaa aina mieltä ja antaa energiaa.
Blogissani on menossa nousukausi blogikäynneissä, mistä olen kiitollinen. Minähän olen sellainen bloggari, joka ei kirjoita itselleen vaan selkeästi toisille ja jos huomaisin, ettei kukaan käy lukemassa, niin uskon, että en jatkaisi julkista kirjoittamista. Inspiroidun kommenteista ja ilokseni minulla myös on hyviä kommentoijia. Kiitos teille ja kaikille lukijoille!
Lukijana ja kirjoittajanahan sitä ei ole koskaan karanteenissa, koska näissä puuhissa voi mielikuvituksen voimalla seikkailla missä vain.
Muutaman kerran olen varoitellut lukijoita tauoista, mutta mitä vielä. Kone on kevyt eikä sen näpyttelyssä peukkuja tarvita. Rintasyöpä antoi aiheen, joka synnytti monta kirjoitusta. Yleensä sairauksista selviäminen kohottaa aina mieltä ja antaa energiaa.
Blogissani on menossa nousukausi blogikäynneissä, mistä olen kiitollinen. Minähän olen sellainen bloggari, joka ei kirjoita itselleen vaan selkeästi toisille ja jos huomaisin, ettei kukaan käy lukemassa, niin uskon, että en jatkaisi julkista kirjoittamista. Inspiroidun kommenteista ja ilokseni minulla myös on hyviä kommentoijia. Kiitos teille ja kaikille lukijoille!
Joku voi olla kiinnostunut luvuistakin: olen julkaissut 695 tekstiä, kommenteja on kertynyt 10319, viime kuussa blogivierailuja oli 7996 ja tässä kuussa tähän mennessä 4975. Näistä käynneistä ei pidä turhaan riemastua, osa on aivan varmasti jotain summittaisia harhapistäytymisiä, jopa koneita. Nyt ei kävijöissä näy outoja sivustoja, paitsi yksi pornosivusto, jolta on käyty uskollisesti blogissani jo vuosia. Pitäisi varmaan olla kiitollinen.
Olen juuri lukenut tyylikkään romaanin, Lontoossa ja välillä muissa maissa asuvan kosmopoliitin Mohsin Hamidin teoksen Fundamentalisti vastoin tahtoaan.
Mohsin Hamid syntyi Pakistanissa, vietti osan lapsuuttaan USA:ssa isänsä työskennellessä siellä vierailevana professorina ja palasi nuorena opiskelemaan USA:n parhaisiin yliopistoihin Princetoniin ja Harvardiin. Hän suoritti sekä kansainvälisen politiikan opinnot että lakiopinnot ja sai työpaikan yrityskonsulttina New Yorkissa, jossa toimi myös journalistina kirjoittaen niin amerikkalaisiin kuin pakistanilaisiin lehtiin. Hamid on ollut aina kiinnostunut myös kirjallisuudesta. Hän oli Princetonissa Joyce Carol Oatesin ja Toni Morrisonin oppilaana ja aloitti Morrisonin työpajassa esikoiskirjansa Moth Smoke, joka julkaistiin vuonna 2000. The Reluctant Fundamentalist ilmestyi 2007 ja käännettiin 25 kielelle. Suomeksi kirjan on kääntänyt erinomaisesti Tero Valkonen. Kaksi Hamidin myöhemmin ilmestynyttä teosta on myös suomennettu, esikoista ei.
Fundamentalisti vastoin tahtoaan on saanut useita palkintoja. Guardian-lehti valitsi sen yhdeksi kaikkien aikojen parhaiten omaa vuosikymmentään kuvaavaksi romaaniksi.
Kirjassa on mielenkiintoinen asetelma. Changez-niminen mies kertoo Pakistanin suurkaupungissa Lahoressa elämäntarinaansa siellä tapaamalleen amerikkalaiselle, jonka vuorosanoja emme kuule. Voimme aavistaa ne, mutta vain aavistaa, ja ehkä tulkitsemme väärin. Missä aikeissa vieras on? Entä Changez? Kumpi stalkkaa toista vaiko molemmat toisiaan? Tunnelma on pahaenteinen.
Kirjassa on mielenkiintoinen asetelma. Changez-niminen mies kertoo Pakistanin suurkaupungissa Lahoressa elämäntarinaansa siellä tapaamalleen amerikkalaiselle, jonka vuorosanoja emme kuule. Voimme aavistaa ne, mutta vain aavistaa, ja ehkä tulkitsemme väärin. Missä aikeissa vieras on? Entä Changez? Kumpi stalkkaa toista vaiko molemmat toisiaan? Tunnelma on pahaenteinen.
Changez on ollut yksi harvoista omasta maastaan stipendin Princetoniin saaneista. Paikan päällä hän huomaa olevansa tiedoissaan paljon amerikkalaisia edellä, mikä on siellä yleinen huomio ulkomaisten stipendipaikan saaneiden keskuudessa. Aluksi Changez elää amerikkalaista unelmaa, mutta kaikki muuttuu 11.9.2001 pommi-iskujen jälkeen. Changez alkaa katsoa asioita eri tavalla ja häntä aletaan katsoa eri silmin, kuten jokaista arabia ulkonäöltään muistuttavaa.
Minusta tuntui silloin - ja jos rehellisiä ollaan niin tuntuu yhä - että Amerikka oli keskittynyt pelkkään esittämiseen. Teidän yhteiskuntanne kieltäytyi pohtimasta yhteistä tuskaa, jonka kautta olitte sidoksissa niihin, jotka olivat kimppuunne hyökänneet. Te vetäydyitte uskomuksiin omasta erilaisuudestanne, olettamuksiin omasta ylivertaisuudestanne. Ja te kävitte niiden uskomusten pohjalta toimiin koko maailman suuruisella näyttämöllä, joten koko planeetta sai kärsiä teidän kiukunpuuskienne seurauksista, eikä pienimpänä kärsijänä suinkaan ollut minun perheeni, joka odotti sotaa tuhansien kilometrien päässä. Sellainen Amerikka piti pysäyttää sekä ihmiskunnan että Amerikan itsensä nimissä.
Kirjallisuuslehti Kirkus Reviews on tiivistänyt kirjan merkityksen näin: "Upea, varoittava tarina ja ankara muistutus etnisen profiloinnin, väärinymmärryksen ja vastakkainasettelun jatkuvasta hinnasta."
Minusta tuntui silloin - ja jos rehellisiä ollaan niin tuntuu yhä - että Amerikka oli keskittynyt pelkkään esittämiseen. Teidän yhteiskuntanne kieltäytyi pohtimasta yhteistä tuskaa, jonka kautta olitte sidoksissa niihin, jotka olivat kimppuunne hyökänneet. Te vetäydyitte uskomuksiin omasta erilaisuudestanne, olettamuksiin omasta ylivertaisuudestanne. Ja te kävitte niiden uskomusten pohjalta toimiin koko maailman suuruisella näyttämöllä, joten koko planeetta sai kärsiä teidän kiukunpuuskienne seurauksista, eikä pienimpänä kärsijänä suinkaan ollut minun perheeni, joka odotti sotaa tuhansien kilometrien päässä. Sellainen Amerikka piti pysäyttää sekä ihmiskunnan että Amerikan itsensä nimissä.
Kirjallisuuslehti Kirkus Reviews on tiivistänyt kirjan merkityksen näin: "Upea, varoittava tarina ja ankara muistutus etnisen profiloinnin, väärinymmärryksen ja vastakkainasettelun jatkuvasta hinnasta."
Tämä kirja vie helposti ajatukset kirjallisuuden antiin tiedon ja ymmärryksen lisääjänä. Kirjojen kautta olen saanut tutustua moniin sellaisiin kulttuureihin, jotka muutoin olisivat jääneet minulle tuntemattomiksi.
Usein ymmärtäminen syvenee kirjoittaessa, kun etsii lisää tietoa. En tunne, että olen kovin sivistynyt tai tietävä nykyäänkään, päinvastoin, huomaan, miten paljon on sellaista mitä en tiedä, mutta uskon, että olisin tietämättömämpi ja maailmankuvaltani suppeampi, ellen lukisi kirjoja.
Mutta tiedon lisääntyminen on kaunokirjallisuuden lukijalle tietenkin vain sivutuote. Se mikä vetää lukemaan on erityinen lukemisen nautinto. Kirjoittamaan vetää sama nautinto. Parhaillaankin tunnen tyytyväisyyden hyrinää siitä, että olen tässä kirjoituksessa aika hyvin saanut ilmaistuksi sen, että lukeminen ja kirjoittaminen ovat minulle tärkeitä nautintoja ja että blogi on tärkeä, koska saan sen kautta peilata lukukokemuksiani ja niiden herättämiä ajatuksia toisten kokemuksiin. Sekin on nautinto.
Kauan eläköön kirjablogit!
Seuraavaksi luen Pohjois-Koreasta salakuljetetuista teksteistä kootun teoksen, jonka kirjoittaja käyttää salanimeä Bandi (Tulikärpänen) ja kirjailija-psykoterapeutti-elämäkertakirjoittamisen kouluttaja Pepi Reinikaisen omasta nuoruudestaan erikoisessa sisäoppilaitosmuotoisessa tyttölukiossa kirjoittaman muistelmateoksen Nuoruuteni Nunnala. Kaksi uutta todellista maailmaa, jotka kirjailijat tarjoilevat minulle kaunokirjallisessa muodossa. Kiitän!
Kiehtovia, ajattelua herättäviä blogijuttuja tapaan sinulta lukea tuoreeltaan. Kommentointi jää usein vähälle, mikä ei kuitenkaan tarkoita, että juttusi olisi häipynyt savuna ilmaan. Tuppaa vain olemaan niin paljon puuhaa varsinkin nyt, kun olen myymässä mökkiä. Asiat on jo sovittu, kauppakirjan luonnos luettu. Huomenna se allekirjoitetaan pankissa. Ja me häivymme mökiltä vappuun mennessä.
VastaaPoistaLissu, sinulla onkin tapahtumassa suuria. Onnea muutokseen.
PoistaMinulla käy usein niin, että innostun jostain kirjoituksesta, mutta jätän kommentin tekeytymään mieleeni ja sinne se jää. Aika on rajallinen.
Mutta, kuten sanot, niin mikään ajatuksia herättänyt ei häivy savuna ilmaan.
Onnea 8-vuotiaalle blogille ja sinulle!
VastaaPoistaPaljon olet kokenut näiden blogivuosien aikana, niin kuin elämässä tuppaa käymään.
Oma blogini täyttää tänä vuonna 16 vuotta, en jaksa edes ajatella, mitä elämässä on tapahtunut tänä aikana. Blogi jaksaa vaan porskuttaa, kaikesta huolimatta.
Kiitos teksteistäsi ja kommenteistasi, luonasi on mukava vierailla.
Kiitos SusuPetal!
PoistaSinä olet siis blogielämässä minua puolta vanhempi tällä haavaa, teini, minä tokaluokkalainen.
Sinulla on myös monenlaisia kivoja yhteisöjuttuja, kraput ja runotorstai, ja vielä kuvataideblogit erikseen.
Kun mennään 16 vuotta taaksepäin, niin maailma oli monella tavalla erilainen kuin nykyään. Poliitikot eivät twiittailleet eikä somessa annettu tappouhkauksia.
Moni asia on mennyt myös parempaan suuntaan, se pitää muistaa.
Onneksi olkoon blogille ja Marjatalle!
VastaaPoistaKiitos Ketjukolaaja!
PoistaOlet saanut kommenttisi toimimaan profiilikuvan kera, hyvä.
Vuodet vierivät nopeasti, muistan kun blogisi aloitti keväällä 2013, ja on säilynyt omanlaisena ja tinkimättömänä. Hienoa että olet jatkanut kirjoittamista. Vilpittömät onnittelut.
VastaaPoistaKiitos, Jokke! Ja kukas se heti huomioikaan uuden bloggarin, kukas muu kuin Jokke.
PoistaMinulla oli opettelua. En ollut edes lukenut paljon blogeja. Kiinnostuin, kun huomasin, miten kivasti erään läheisen esikoiskirjasta kirjoitettiin blogeissa ja ajattelin, että jospa minäkin lähden mukaan. Ensimmäisissä kirjoituksissani on varmaan vieläkin vastaamattomia kommentteja, kun en hoksannut klikata niitä auki.
Minulle ensimmäiset kommentit olivat jopa pelottavia, ja lukijat. On tässä paljon oppinut, ja nähnyt monia blogeja.Silloin kun blogi sammuu niin se on ikävää.
PoistaLämpimät onnittelut 8-vuotiaalle blogillesi! Kahdeksan vuotta on jo pitkä aika. Siitä on hyvä jatkaa! Blogissasi on aina virkistävää käydä, perinteisten kirjapostausten ohella on mukava lukea ajatuksiasi ajankohtaisista teemoista ja elämästä yleensäkin. Hyvää kevään odotusta!
VastaaPoistaKiitos, Anneli! Samoin sinulle hyvää kevään odotusta!
PoistaTuntuu, että on ihan pakko puuttua välillä ajassa velloviin omituisuuksiin. Juuri nyt pidättelen itseäni, etten kirjoittaisi blogikirjoitusta siitä, miten Hollannissa "aktivistit" (ketä nämä oikein ovat?) puuttuivat kääntäjän valintaan aivan toisarvoisista syistä ja saivat hänet kritiikistä pelästyneenä luopumaan kiinnostavasta tehtävästä. Kyseessä oli usalaisen Amanda Gormanin runokokoelma. Gorman itse oli ollut tyytyväinen kääntäjävalintaan, mutta joillekin ei vain sopinut se, että mustan naisen runoja kääntäisi valkoinen muunsukupuolinen. Samaa ammattitaidon mitätöintiä on kohdistettu myös näyttelijöihin. - No, nyt jo helpotti, kun sain tässä paahtaa ulos harmistukseni ja huoleni.
Onnea blogillesi ja sinulle. Oma blogi on vuoden vanhempi.
VastaaPoistaIloisia blogiaikoja myös jatkossa ja lukuiloa :)
Muistelinkin, että sinun blogisi on pikkuisen vanhempi.
PoistaLukuiloa sinulle myös. Se ilo taitaa olla meillä iloista varmimpia. :)
Onnea, onnea, onnea! Paljon on mahtunut kahdeksaan vuoteen, niin kirjoja kuin elämää. Olkoon tulevat vuodet hyviä ja sopivasti tasaisia!
VastaaPoistaTämä lauseesi:
"Lukijana ja kirjoittajanahan sitä ei ole koskaan karanteenissa, koska näissä puuhissa voi mielikuvituksen voimalla seikkailla missä vain."
on hyvin sanottu ja tiivistetty. Vaikka ajat ovat mitkä ovat, olen päässyt vuoden aikana matkalle vaikka mihin kirjojen siivin. Siitä täytyy olla kiitollinen.
Kiitos, Amma!
PoistaLukuharrastus on korona-aikana lisääntynyt, kuten saattoi odottaa. Voi olla, että se jää joillekin pysyväksikin harrastukseksi, kuten villapaitojen kutominen. Voi olla myös, että maailman avautuessa "korvikeharrastus" jää vähemmälle, kun taas pääsee harrastamaan muuutakin.
Kyllähän sitä jo kovasti toivoisin itsekin pääseväni myös elokuviin, teatteriin ja konsertteihin, puhumattakaan siitä, että pääsisi jonnekin uusiin maisemiin.
Mutta nyt mennään näillä. Ja mennään koronan jälkeenkin, sillä erotuksella vain, että kirjoituksiin tulee virikkeitä muustakin kuin kirjoista ja mediasta.
Onnea blogillesi! Lukijamäärät ovat kasvaneet, sillä blogisi on hyvä.
VastaaPoistaTuo kuulostaa hyvältä. Enpä alakaan kiellellä, kuten suomalaisena ja entisenä satakuntalaisena kuuluisi, vaan otan kehun vastaan ja alan tuntea hyvää mieltä...
PoistaKiitos, Heidi!
Lämpimät onnittelut mielenkiintoiselle kahdeksanvuotiaalle!
VastaaPoistaUnohda ja ohita Sinä tyttö vanhenemistihentymät, vaikka tunne onkin tuttu, sillä mehän kerrytämme sitä arvokasta kokemuslisää, jolla totisesti on käyttöä!!
Oivaa alkavaa kevättä, pysytään lukusilla ja annetaan aatosten lentää villeinä ja vapaina:)
Sehän tässä outoa onkin, että blogilla on "prime time" ja bloggari huomaa hätkähtäen peilissä oudon lurppasilmän. Muutoinkin taitavat kropan ja mielen tihentymät olla epätahdissa, mutta se on luonnon laki.
PoistaNäin me teemme, Takkutukka, me tytöt!
Hyvää kevättä sinulle myös! Juuri mietin joko hankin narsisseja ja helmilijoja parvekkeelle. Kevätkukista se alkaa. Kohta tarkenee itsekin parvekkeella. Kun vielä saisi sen Phizerin tai vaikka AstraZenecan.
Niin se tuo aika kulkee, kun katsoo eilistä kauemmaksi joutuu toteamaan itselleen monia elämän isojakin tapahtumia.
VastaaPoistaLukeminen ja käsityöt pitävät päivät mielenvirkeyttä yllä omalta osaltaan. Luin äskettäin kirjan joka jäi mieleen vielä kirjan kansien sulkeuduttua. Annamari Marttisen Häiriömerkintä.
Kirjan aihe nousee poikkeusaikoina esiin, moni kamppailee taloudellisten vaikeuksien kanssa eteenpäin.
Minäkin luin jokin aika sitten Häiriömerkinnän. Annamari Marttisen kirja osui todella oikeaan aikaan ja on hyvä. Sitä lukiessa seuraa päähenkilön elämää kuin jännitysdraamaa. Marttinen kirjoittaa usein ajankohtaisista asioista. Olen lukenut hänen romaaneissaan pakolaisten kotoutumisesta, erosta ja transvestisuudesta.
PoistaKun alkaa tarkastella omaa elämää ulkoapäin, niin siinä on tapahtunut hurjan paljon, vaikka nykyhetkenä arjessa niitä kohokohtia ja notkoja ei niin huomaa.
Paljon onnea 8-vuotiaalle blogillesi ja sinulle. Taaksepäin katsoen tuo on pitkä aika, johon mahtuu paljon, josta vain osan kerromme blogeissa, kuka mitäkin. Itse en tunnista ajatusta, että ikä on vain numeroita. Kyllä se alkaa olla useamman kohdalla paljon muutakin, ainakin omalla kohdallani.
VastaaPoistaMutta sinun blogisi vain paranee vuosien mittaan ja kuuluu kiinnostavien blogien joukkoon ansaitusti. Luen postauksesi aina ja silloin tällöin innostun tekstisi perusteella varaamaan kirjastosta kirjan, vaikka kovin ahkera kirjojen lukija en olekaan.
Pirtsakkaa kevättalvea sinulle ja blogillesi.
Ikä alkaa näkyä ja tuntua jokaisella ennen pitkää. En näe mitään syytä sitä kieltää. Naisiahan ohjaillaan edelleen häpeilemään vanhenemistaan. Sellainen ajattelu kuuluu samaan sarjaan kuin liian pienten, korkeakorkoisten ja epämukavien kenkien käyttäminen ikään kuin naisilla olisi niin erilaiset jalat kuin miehillä. Tykkään kaikesta naisellisesta, mutta "typisteyt jalat" -tyyppinen sievistely ja pienentäminen ei kuulu mielestäni naisellisuuteen, vaan vähentää sitä ja joutaa aikansa eläneenä romukoppaan.
PoistaBlogissa pitää miettiä, mitä kertoo ja miten kertoo. Kuvissa sama, varsinkin toisten kuvissa. Itse olen tullut tässä tarkemmaksi kuin joskus ennen.
Kiva kun käyt lukemassa, Aimarii! Kaikkea hyvää sinulle ja blogillesi myös. Kuvakirjeitä Karsikonperältä on kiinnostava blogi.
Korjaan vähän: siis olen tullut varovaisemmiksi sellaisten kuvien suhteen, joissa on toisia ihmisiä. Toisten kuvia en ole käyttänyt, paitsi joskus mieheni kuvia luvan kysyen.
PoistaKyllähän somessa kuvat liikkuvat. Olen hämmästyksekseni löytänyt erään Unton minusta ottaman kuvan sivulta, jolla esiteltiin harmaita hiuksia. Heh.
Minun blogini on parantunut, koska olen imenyt vaikutteita hyvistä blogeista. Kirjoista minuun iski säetyyli ja huomasin heti sen vaikutuksen omissa kirjoituksissani. Kaikki virtaa ja me lainaame toisiltamme - kuka se sanoikaan lainaavansa jopa itseltään, Woody Guthrie.
Paljon onnea, Marjatta!! Itse olen vielä orastavassa esikouluiässä blogini suhteen mutta onneksi täällä ei pahemmin ikää kysellä :) Kirjablogit on hieno yhteisö, saan nykyään suurimman osan kirjavinkeistäni juurikin blogeista. On hienoa kuulua tähän joukkoon ja mukava seurata tuttujen blogien kehittymistä. Kirjoitustyylisi on todella inspiroiva, esimerkiksi juuri se, miten otat esille ajankohtaisia keskustelunaiheita.
VastaaPoistaKirja- ja muut kulttuuriblogit ovat somen vihavapaa alue.
PoistaHyvä huomio tuo kun sanot, että tuttujen blogien kehittymistä on mukava seurata.
Jokaisella on niin oma tyylinsä ja sävynsä, joka näkyy myös kommenteissa, jollakulla ne ovat aina reippaita ja toisella taas vaikka mietiskeleviä. Aika monen blogin tunnistaisi tyylistä heti, vaikka näkisi vain pätkän mistä tahansa bloggarin kirjoituksesta.
Surettaa, jos joku lopettaa ja tuntuu kivalta, jos löytää uuden kiinnostavan blogin.
Kiitos Mari! Minusta on myös kiva käydä blogissasi. Olet kirja-arvostelujen ohella kuin Ruotsin kirjeenvaihtaja, jolta saa ajankohtaista tietoa sekä kulttuurista että muusta elämästä Ruotsissa.
Onnea Marjatta upeasta blogitaipaleestasi ja selviytymisestä suurissa vastoinkäymisissä ♥️
VastaaPoistaSinulla on tosiaan hyvin inspiroiva tapa kirjoittaa aiheesta kuin aiheesta. Blogisi kautta olen myös kiinnostunut monesta minulle aiemmin tuntemattomasta kirjailijasta. Sinulla on myös itselläsi aina kannustavia tai puhuttelevia kommentteja, jotka pistävät ajattelelemaan. Ei ole siis ihme, että lukijamäärät vain kasvavat! Toivotan menestystä blogillesi myös jatkossa ja toivon, että mahdolliset taukoaikomukset jäävät aina lyhyiksi 😄
Kiitos, Esmeralda! ♥
PoistaItsekin toivon, että tatsi säilyy. Onhan tästä jo tullut elämäntapa. Jos alkaa tuntua, että blogi vie ajan joltain tärkeämmältä, niin silloin lopetan, mutta toistaiseksi mitään sellaista ei ole näköpiirissä, enkä osaa edes kuvitella, mitä se voisi olla.
Kun virus lopulta jättää meidät joskus rauhaan, niin että voi liikkua laajemmalti, niin luulisin, että kaikki lukutoukatkin siirtävät hetkeksi kirjapinot sivuun ja lähtevät reissuille sekä kotimaassa että ulkomailla, mutta siitä saa sitten taas uutta virikettä ja energiaa myös blogijuttuihin.
Onneksi olkoon blogivuosien johdosta. 🌹 Sinulla on ihan omanlaisensa blogi, erilainen kuin mikään muu. Kirjoitukset ovat niin pitkiä että minulta jää usein kommentoimatta, tai lukematta loppuun, mutta kiinnostavia asioita nostat esille. Aina tulee ajattelemista. 🍎
VastaaPoistaToivottavasti rintasyöpä ja muut koettelemukset ovat ohi ja saat rauhassa tehdä sitä mistä tykkäät; lukea, kirjoittaa ja pohdiskella. 📙 📚 ❤️
Mukavaa sunnuntain jatkoa, blogikaveri. Pysytään terveinä ja nautitaan bloggaamisesta! 🧡
Rita, kiitos! Joo, kyllä osankin voi lukea tai silmäillä, näkyykö mitään mihin tarttua. Olen monesti ajatellut, että voisin jakaa kirjoitukseni kahdeksi erilliseksi jorinaksi.
PoistaMinua ei kiusaa tällä haavaa muu kuin pelko koronasta ja siitä, että niveleni kuluvat lisää. Rintasyöpätarkastus on kahden vuoden välein, ensi syksynä taas. Luulen, että kaikki on ok.
Mukavaa sunnuntai-iltaa ja alkavaa etätyöviikkoa sinulle! ♥