Eeva Kilpi, Sininen muistikirja

Eeva Kilpi oli koonnut ajatuksiaan pitkältä ajalta siniseen muistikirjaan. Suurin osa, toistasataa, on vuosilta 2002 ja 2003, sitten muutama miete seuraavilta vuosilta. Vuonna 2018 Kilpi lukee muistiinpanonsa läpi, huomaa muistikirjan alun omistuskirjoituksen ja muistaa, että kirjahan olikin joululahja lapsenlapselta Sohvilta, joka nyt on jo kolmen lapsen äiti. Hän kirjoittaa kaksi loppumuistiinpanoa ja saattaa kirjansa julkaistavaksi. 
Muistiinpanoista koottu Sininen muistikirja julkaistaan 2019. Sen esipuheena on Sohvin omistamat sanat mummolleen.

Näin toivotti Sohvi, mutta ikävä ei vain ole lakannut. 

Vastuu - ikävöinti - intohimo.
    Ihmisen seuralaiset vanhuuteen saakka - ja ehkä juuri vanhuudessa. Ainakin ikävöinti. Ehkä vanhana ihminen nimenomaan ikävöi. Nuorena hän kaipaa.

Kilpi pohtii suomalaista sanaa "ikävöidä", joka ei tarvitse kohdetta, kuten esim. ruotsin längta efter någonting tai englannin miss somebody. Hän näkee ikävöinnin  kirjoittamisen käyttövoimana. 
Kun työstressi helpottaa, iskee ikävän tauti entistä pahempana. Siksi on hyvä pysyä liikkeessä.

Kilpi täytti helmikuussa 91 vuotta. Hän toteaa, että yrittää opetella vanhuutta,  jossa hänen pitää selvitä kaikesta itse, olla oma palveluskuntansa, emännöidä jos haluaa tavata läheisiään, olla vanha ja silti jaksaa kuin nuori. Sellaista vanhuutta meiltä odotetaan. 

Ikävöinnin ja vanhenemisen lisäksi Kilven aiheita ovat hänen muussakin tuotannossaan toistuvat Karjalan muistot, luonto, eläimet, eroottinen rakkaus, perhe ja yksinäisyys. 

Kunkin tekstin alussa on tarkka päivämäärä ja kellonaika, joskus paikkakin. Ajatukset ovat usein syntyneet aamun ensimmäisinä oivalluksina tai yöllä valvoessa. 
Rakkauden määritelmä pulpahti Kilven mieleen Vuoksenniskalla 21.7.2003 n. klo 17.45 bensa-aseman pihassa, jossa hän kirjoitti sen paperinenäliinaan ja siirsi myöhemmin muistikirjaan Tapiolassa.  
Sinä olet minulle tyyni kohta elämän pyörteessä. 

Monet Kilven mietteet ovat aforismeja tai aforistisia.

Hellyys on moraalia. 
    (Ilman hellyyttä kaikki on moraalitonta.)

Elämä on jännitystila. Onni on unelma siitä, että se jännitys edes ajoin hellittäisi. 

Rockmusiikki on antanut sävelilmaisun kiireelle. Elviksen vetovoima on katkaistussa sävelessä ja kiireen, melodian ja aisoissa pidetyn tunteellisuuden yhdistelmässä.

Sodankäyntiä ja luonnon tuhoamista seuratessaan Kilpi alkaa pohtia, että hän on ehkä avaruusolento. Miksi hän muutoin tuntisi niin suurta samaistumattomuutta ja yksinäisyyttä? Miksi hän muutoin kummastelisi ja ikävöisi kaiken aikaa? Olisiko jossain toisella tähdellä hänen kaltaisiaan? Hän miettii, elävätkö ihmiset niin väärin siksi, että ovat aivojensa liikakasvun seurauksena jonkinlaisia epämuodostumia, epäonnistuneita mutaatioita luomakunnassa? Eäimet olivat ensin. 

Kirjan graafinen suunnittelu on Mika Tuomisen. Kiitän!
Sinisyys on juuri oikeaa sinistä, mustikan sinistä. Kannen linnut ja lehdet sopivat tähän muistelukirjaan. Kansien sisäpuolen haikeassa sinisyydessä on hieno lehtikuvio. Hyvä, että Sohvi valitsi muistikirjan väriksi sinisen ja Kilpi pysyi sille uskollisena.  
Tämän kirjan esteettisyys tekee siitä mainion kirjan syntymäpäivälahjaksi isompia pyöreitä vuosia täyttävälle. 
   

Nautin erityisellä tavalla sekä kirjailijoiden esikoiskirjoista että viimeisimmistä. Sininen muistikirja ei varmaan ole Kilven viimeinen, vaikka sisältää viimeistelyn sävyjä, kuten hänen runoteoksensa Kuolinsiivous (2012). Loppulausekin viittaa jatkoon. 
Kiitos Sohvi, että annoit mummollesi paperia jolle kirjoittaa!
     Kynää vain on vaikea aina löytää kun ne ovat yhtä mittaa kateissa tai loppuun kuluneet.

Antti Eskolan teos Vanhanakin voi ajatella on samalla tavalla lempeäsävyinen vanhuuden kirja kuin Kilven. Claes Andersson ja Merete Mazzarella ovat katselleet itseään ja maailmaa sopuisasti mietiskellen muistelmissaan, samoin Lars Huldén luopumista viestivässä runokirjassaan Ei tähtiä tänä yönä, sir. 
Odotan luettavakseni Jörn Donnerin kirjaa Viimeinen taisto, jonka olen kuullut olevan aivan toisenlainen kuin edellä mainitsemani, ärtyisämpi. En tiedä, miten sen lukemisen kanssa käy. Lopetin kesken Jörnin ja poikansa Rafael Donnerin kirjeenvaihtokirjan Ennen kuin olet poissa. Jörn Donnerilla on varmaan sama kuin Eeva Kilvellä ja Antti Eskolalla, kirjoittaminen tuo merkitystä elämään ja pitää ikävää loitolla. Miksi siis lopettaa? Kirjoittaa voi niin kauan kuin sormet toimivat, mutta aivan kaikkea ei ole pakko julkaista.

Kilpi saa sanoa veikeät loppusanat tälle pohdiskelulleni. 
Vanhuus on ensimmäinen hengähdyspaikka mitä ihmisellä on! Elinvoimasta ja itsetunnosta käydään jatkuvaa kamppailua päivittäin. Se hiljenee öisin. Siksi vanhat virkistyvät iltaisin. Hekin saavat osansa kun muut nukkuvat.