Pieni hauska kirja sisustamisesta - siis näinkin voi elämäkerran rakentaa - Himosisustajan muistelmat (2001) on odottanut kirjahyllyssäni kymmenkunta vuotta. Kirja on suloinen, kuten kannesta näkyy. Siinä on myös paljon asiaa. Pohdiskelin kirjaa lukiessani pitkään mm värejä. Miksi olen tarvinnut tänä syksynä sinistä, minä punaisen värin ihminen? Olen hankkinut erilaisia sinisiä asusteita ja pitänyt kotona koko ajan saatavilla taivaansisnistä villatakkia. Epäilen, että olen rauhoittanut hermojani tällä värillä kauhean nettivihan ja uutislähetysten näyttämien julmuuksien takia.
Lardotin kirjan tyyli muistuttaa Merete Mazzarellan rupattelua, johon on piilotettu aimo annos sivistystä ja tietoa, välillä tekstissä on Anna-Leena Härkösen tyylistä hauskaa itseironisuutta.
Kirjan sisällöstä saa kuvan, kun listaan maistiaisiksi muutaman nimen kaikkiaan 25 luvusta: Levottomuus, Ikuisella matkalla kotisatamasta toiseen, Avuliaita miehiä (remonttimiehet), Värillä on väliä, Esineet kertovat tarinansa, Sisäinen valvova silmä, Kirjat ystäväni, Kuvia seinillä, Makuuhuoneen sädehtivä kuningatar.
Sisustaminen on oikeastaan eräänlaista ääriviivojen piirtämistä itsestään. Se on myös ääriviivojeni laajentamista. Olen sitä mieltä, että ihmisen persoonallisuus ei rajoitu ihoon. Se säteilee laajemmalle. Ja kotini kalusteet säteilevät myös, me olemme jatkuvassa hiljaisessa vuorovaikutuksessa. Pyrin kohti harmonista keskustelua.
Itse en ole mikään himosisustaja. Raha asettaa rajoituksia, mutta enpä usko, että yllättävä rikastuminenkaan näkyisi ihmeemmin asumisessani. Pidän yksinkertaisesta ja käytännöllisestä. En pidä mistään pikkusievästä, rimpsuista ja tupsuista. Vaaleat, rauhalliset värit ovat mieleeni, piristeenä raikkaan värisiä tyynyjä ja torkkupeittoja. Ja tietenkin kukkivia kukkia. Tunkkaiset ja sameat murretut värit väsyttävät minua. Valkoisen on oltava pehmeää sävyä, munankuoren tai villan valkoista. Lardot pitää talonpoikaisrokokoosta. Minä en edes tiedä, mitä se on.
Värejä käsittelevässä luvussa minua kiinnosti seuraava tulkinta valkoisen käyttämiselle sisustuksessa.
Mitä enemmän työelämä repii meitä, sitä vaaleammiksi tulevat kotimme. Tästä johtuu, että sama muoti on vallannut suomalaiset kodit: pelkkää steriiliä valkoista. Tilanne alkaa olla suorastaan hälyttävä. Meiltä ihmisiltä viedään kaikki voimat työpaikalla. Taivaassa sanotaan enkeleillä olevan valkoiset vaatteet. Sinnekö me kaipaamme?
(Tässä siis kirjailijan huomioita 2000-luvun alussa, saattaa pitää paikkansa edelleen.)
Muistan hyvin, kun kaikki käyttivät kuusikymmentä- ja pitkälti seitsemänkymmenluvullakin värejä kuin ahmatit. Silloin seinät maalattiiin myrkynvihreksi, ikkunoihin ripustettiin isokuvioisia verhoja ja remonttimiehet liimasivat sinapinkeltaisia kokolattiamattoja. Koko maailma oli myllerryksen vallassa ja kaikki uskoivat vuorenvarmasti, että asiat muuttuisivat lopullisesti.
Minulla on kiva muistelu tämäntyylisestä sisustuksesta, mutta se on sen verran pitkä, että julkaisen sen omana postauksenaan seuraavaksi.
Kirjojen merkityksestä Lardot sanoo seuraavaa:
Kun ihminen ajelehtii eikä tiedä, mistä ottaa kiinni, hänen kannattaa tarttua kirjaan.
Oletko Lukijani sisustusihminen vai oletko tyytyväinen, kunhan on katto pään päällä ja lämmintä? Minun mieheni on sellainen, aina tyytyväinen. Meillä ei koskaan vaihdettaisi mitään, jos minulla ei heräisi vaihtelunhalu. Lardot sanookin, että sisustaminen on naisten tapa leikkiä.
Miehelläni on kyllä hyvä estetiikan taju ja tarkempi värisilmä kuin minulla, minkä taas valokuvataulujen taustapahveja valitessa huomasin, mutta hän inhoaa turhaa kuluttamista. Sekin on hyvä! Onhan huonekalujen hankinta hieman isompi juttu kuin vaateshoppailut. Siinä ei ole hyväksi tehdä heräteostoksia.
Lardotin havaitsema valkoisen valta on täyttä totta edelleen Suomessa. Olen odotellut, milloin se katoaa mutta ei. Edelleen on moderneissa sisustuskuvissa valkoista valkoisella lattialla valkoisten seinien välissä, keittiössä metalli, olohuoneessa lisänä mustaa ja harmaata. Olen pitänyt sitä arkuutena ja varman päälle pelaamisena, värien pelkona. Kyllä värit vaativatkin enemmän kuin pelkkä mustavalkoinen, mutta kyllä ne tässä Suomen pitkässä pimeässä on ovat oleellisia tunnelman luojia ja virkistäjiä. Myös valaistus on Suomessa usein liian kylmän sävyistä minusta, ihmiset ovat aavemaisen kalpeita kylmässä valossa.
VastaaPoistaItse en ole semmoinen sisustusihminen, että vaihtaisin paljon mitään kun olen löytänyt parhaan ja harmonisen värien tasapainon. Sitä ennen olen kyllä etsinyt oikean värisen keittiörätin joka sopii mattoon :-) Sitten vain olen siinä ja nautin.
Kun hyvän tasapainon löytää, niin ei sitä kyllä pidäkään vaihtaa. Minä olen niin tyytyväinen meidän pienen keittiömme väreihin, että ostan sinne aina kerralla kaksi samaa keväänvihreää räsymaton pätkää, kun oikea sävy löytyy. Niitä kun joutuu pesemään usein ja kuluvatkin, niin on aina vaihtokappale valmiina. Patalaput ja rätit pitää olla myös mattoon ja verhokappaan sopivat. :)
PoistaJoissakin asioissa minulla on vielä hakemista. Nyt olemme juuri kehystämässä valokuvatauluja uusiksi.
Sisustuksen suhteen olen "funktionaalinen on kaunista"-esteetikko.
VastaaPoistaJa valkoisen ylivallan innokas kannattaja, osittain koska se on funktionaalista. Rokokoo, talonpoikais- tai muukin, on kauhistus.
Sisustuselementti jota varioin hieman enemmän on valaistus: en ole asuntooni hankkinut kattolamppua, pidän enemmän kohdevalaistuksista, pöytälampuista yms. joten toisaalta valkoisia pintoja tarvitaan heijastamaan valoa ja toisaalta epäsäännöllisestä valaistuksesta muodostuvat varjot ovat parempia valkoisilla pinnoilla kuin värikkäillä.
Googlasin kuvia funktionaalisesta sisustuksesta. Aikalailla tuollaista meilläkin on, ilmavaa ja yksinkertaista, sileät taulunkehykset yms, paitsi että ei ole noin valkoista.
PoistaGooglasin talonpoikaisrokokoonkin. Ei todellakaan minun makuuni, kauheita kiemuroita ja puuleikkauksia. Sievistelevää.
Valaistus on tärkeää. Meillä ei nuorempina vuokra-asunnoissa ollut kuin se katosta loistava lamppu ja loisteputkia keittiössä. Tosi kalpeaa ja kelmeää. No, heti kun oli varaa satsattiin juuri lamppuihin, hyviin jalka- ja pöytälamppuihin. Valoahan tässä pimeydessä tarvitaan. Nykyisen asuntommekin valitsimme osittain olohuoneen valoisuuden vuoksi.
On myös hyvä, että nykyään on himmenninkytkimiä, kun ennen valo oli vain joko päällä tai poissa.
Valkoisesta tulee toisaalta mieleen ruotsalainen socialingenjörskap - järkevää ja hygieenista, koteja, joissa kasvaa hyödyllisiä kansalaisia. Toisaalta tulee mieleen Välimeren maat ja ehkä vanhojen luostarien kammiot. Itse tykkään kyllä väreistä, mutta 70-luvun tyylistä saan nauttia tarpeeksi Oulun yliopistolla. Kotiin sitä ei tarvitse tuoda.
VastaaPoistaMinä pidän valkoisista verhoista. Olohuoneeseen meillä oli myös oranssisävyiset verhot vaihtoverhoiksi valkoisille, mutta niitä ei tullut käytetyiksi kuin yhtenä talvena vähän aikaa. Nehän pimensivät. Siitä opin, että ei kannata vaihtaa sellaista, mihin on tyytyväinen.
PoistaOulun yliopisto on kyllä huippu! Minä olen käynyt siellä jossain koulutustilaisuuksissa Kainuussa asuessamme. Talohan on erikoinen myös arkkitehtuuriltaan. Se osa missä minun koulutukseni tapahtui muistutti tehdashallia, se on varmaan 70-luvulla rakennettua.