Taidekeskus Salmelan toiminnanjohtaja, taidevaikuttaja, saksofonisti Tuomas Hoikkala avasi viime kesänä Vuohijärvelle uuden taidetalon, joka on remontoitu vanhaan kirkkoon. Keskus painottaa taidenäyttelyissään erityisesti luontoa. Kävimmekin kesällä katsomassa Hannu Hautalan luontovalokuvia. Nyt talossa pidettiin ensimmäinen konsertti. Seuraavaksi tulevat jo valmiiksi suunnitellut joulu- sekä äitienpäiväkonsertit. Äitienpäivätapahtumassa on myös runonlausuntaa.
Kirkko toimi akustiikaltaan hyvin konserttipaikkana. Esillä oli Ulla Rantasen ja Esko Tirrosen töitä sekä äskettäin kuolleen Laila Pullisen veistoksia.
Musiikkia isille esitti neljän hengen kokoonpano yhdessä ja eri muodostelmina: baritoni, suuri mestari Jorma Hynninen, kaunisääninen inkeroislähtöinen sopraano Emilia Vesalainen-Pellas, saksofonisti Tuomas Hoikkala ja paljon kouvolalaisessa kulttuurielämässä vaikuttanut pianisti Pekka Ainali.
Esitys sisälsi Merikantoa, pontevia pohojalaasia kansanlauluja, oopperasävelmiä, musikaalisävelmiä, vasta löydettyjä ja taidelauluiksi sovitettuja leppävirtalaisia kansanlauluja ja ehkä jotain muuta, mitä en enää muista. Tilaisuudessa ei ollut mitään ohjelmalehtistä, vaan esiintyjät kertoivat itse, mitä seuraavaksi esittävät. Tilaisuuden juontanut Hoikkala sai aikaan kodikkaan tunnelman. Hän kertoi, miten toimitaan ja milloin voi taputtaa, kutsui ihmisiä paremmille paikoille ja kehui akustiikan suunnitellutta henkilöä. Luin juuri äskettäin HS:sta miten klassisen musiikin esittäminen on jäykistynyt uomiinsa ja sitä pitää uudistaa ja viedä esim. uimahalliin. Tässä esityksessä ei ollut pönötyksestä häivääkään. Vaikka tilaisuudessa oli noin 250 kuulijaa, tunnelma oli mukavan intiimi.
Ensimmäisenä esiintyi pianon säestyksellä Jorma Hynninen. Hoikkala sanoi, että kun tämä harjoitteli illalla, tuntui että vuori on tullut taloon. Saimme kohta tuta, että tämä piti paikkansa.
En muista, mitä Hynninen esitti. Tiedän vain sen, että hänen äänensä valtasi joka sopen salissa ja minun sydämessäni. Minä jähmetyin paikalleni, kyynelet virtasivat kaulaani asti ja koko kehoni vapisi. Katsoin varovasti, tuntevatko muut samoin. Kyllä. Myös miehillä oli sumentuneita katseita.
Olin nähnyt Hynnisen esiintyvän aiemmin vuonna 1986 Suomussalmen kesäteatterissa Juha-oopperassa. Ooppera tuotiin juurilleen, itäsuomalaiseen korpeen. Hynninen oli silloin nuori. Nyt hän on vanha, mutta ääni oli minun makuuni vieläkin parempi. Se ristiriita, vanha mies ja tuo valtava ääni, joka täyttää tilan ja vakuuttaa voimallaan. Se liikutti.
 |
| UM, Valoa kaamoksessa |
Mietin jälkenpäin, miksi miehellä ikä lisää karismaa ja naisella vähentää. Usein. Emilia Vesalainen vakuuttaa nuorena ja Jorma Hynninen vanhana.
Koin konsertissa valtavan liikutukseni lisäksi seuraavia tunteita: riemastusta, surua, reippautta, yhteisöllisyyttä, sisukkuutta, ylevyyttä, kauneutta, haikeutta, onnellisuutta.
Musiikki iskee suoraan jonnekin - selkäytimeen. Tunteiden kokemisessa se lienee tehokkain taidemuoto.
Musiikki iskee suoraan jonnekin - selkäytimeen. Tunteiden kokemisessa se lienee tehokkain taidemuoto.
Mietin, miksi minun tulee käydyksi niin vähän konserteissa, kun kuitenkin pidän niin paljon musiikista. Kymi Sinfoniettalla on hyvä ohjelmisto. Miksi katsoa huonoa tv-viihdettä, kun voi mennä klassisen musiikin konserttiin, joka ravitsee ja saa tuntemaan isosti.
Olen tilannut nyt mieheltäni tuon Vuohijärven äitienpäiväkonsertin. Siellä on Jaakko Ryhänen. Saa nähdä, tutisenko taas. Todennäköisesti.
Takanamme istui pieniä tyttöjä. Heitä oopperalaulutyyli nauratti. Heillä oli tekeminen, etteivät mokanneet naurun takia ja minulla, etten mokaa liian itkun takia. Muistan, miten itsekin hihitin nuorena oopperalauluille, varsinkin sopraanoille. En enää.
Miten sinä lukijani harrastat musiikkia? Mitä musiikki merkitsee sinulle? Onko se tärkeää?
 |
| UM, Valaistu polku |
Oletpa saanut hyvän annoksen itseesi vaikuttavaa musiikkia!
VastaaPoistaKysyt, miten lukijasi musiikkiin suhtautuu. Ainoa, mitä voin sanoa on: ilman musiikkia en tulisi toimeen, olisin latistunut ihminen. Meillä soi musiikki joka päivä. Pääasiassa klassinen. Sen avulla voi hengittää, nousta irti maasta, seilata ääniaalloilla, nähdä näkymätöntä, puhdistua ja kokea ihmeellistä hyvänolon tunnetta. Ilman kaikkia taiteenlajeja elämä olisi harmaata ja tarkoituksetonta. Niin minä sen kaiken tunnen.
Ilmaisit hyvän musiikin vaikutuksen upeasti. Se todella nostaa irti arkisesta.
PoistaSinulla kyllä näkyy blogissakin tuo kaikkien taiteenlajien arvostus.
Vaikuttava kokemus, jonka kerrot hyvin elävästi. Kyllä minäkin tykkäisin käydä konsertissa. ovat vaan niin kaukana, ettei ilman yöpymisiä konserttimatkaa voi tehdä.
VastaaPoistaMinulla ei ole radio koko aikaa auki, harvoin autossakaan tulee kuunneltua. Mutta silloin kun ryhdyn kuuntelemaan, niin keskityn siihen, mitä kuuntelen. Klassista minulla soi Listz, Schubert, joskus Beethovenin Silencio. Kevyestä musiikista vanhat kipaleet ovat mieleeni. Ikävän rajattua on musiikkimakuni, mutta kaikki ei vaan natsaa.
Kaikki ei natsaa minullekaan. Mies on yrittänyt koulia minusta jazzin kuuntelijaa, osasta pidän, osasta en ollenkaan. Sama koskee muitakin musiikin genrejä. Joskus kuulen mahtavaa musiikkia radiosta ja odotan, että kerrottaiisin, mitä se on, niin osaisin etsiä lisää. Musiikin maailma on niin laaja, että sieltä on vaikea löytää omaansa.
PoistaSori, mä nyt jäin kiinni tuohon yhteen melko lailla sivuhuomautukseen: "miksi miehellä ikä lisää karismaa ja naisella vähentää. Usein." Öö, miten niin? Eikö tuo ole enemmänkin sitä mitä meille yritetään opettaa. Ja toisaalta, kuinka paljon iäkkäämpiä naisia "päästetään" esille vrt. iäkkäät miehet.
VastaaPoistaTodistusaineistoa: Seela Sella, Kyllikki Forssell, Märtä Tikkanen, Claire Aho, Judi Dench, Catherine Deneuve, Luoise Bourgeois, Maija Plisetskaja, Toni Morrison....
Musiikin ja marraskuun iloa!
Sanna, siksi minä sen lauseen kirjoitinkin, että siihen tartuttaisiin. ;)
PoistaLahjakkaita naisia on, mutta ulkonäkökeskeinen yhteiskuntamme ei halua nähdä heitä esiintymässä. Karita Mattila varmaan saa esiintyä niin kauan kuin haluaa. Vanhat naisnäyttelijät sanovat, että kummasti roolit vähenevät ikääntyessä.
Miehen vanhenemista pidetään karismaattisena, naisen surkuteltavana. Näin on ollut ikiaikaisesti, ja näin me olemme oppineet katsomaan. Sitä on vaikea muuttaa.
On se kyllä paljon muuttunut viime aikoina, mutta siinä muutoksessa on protestin ja erikoisuuden maku. On Patti Smith, hänhän on poikkeus jne., siis vanhana esiintyvää naista pidetään harvinaisuutena.
Kirjallisuudessa iällä ei ole niin merkitystä, se ei ole esittävää taidetta.
Samoin, marraskuun iloja! Minä olen melkein talviunilla, menen nukkumaan varhain ja nukun pitkään.
All right! Mä sain tosta blogikirjoituksesta vaan eri kuvan, tai käsityksen. Että piti sit puolustaa vanhenevia naisia.
PoistaIhan sama tuli mieleeni kuin Sannalla. Minusta on öklöttävää kun vanhat äijät kuolaavat ja kiinaavat nuorissa tytöissä, vaikka ketään ei voisi vähempää kiinnostaa. Eivät koskisi tikullakaan. Jotkut reppanat, ruttanat saavat sitten nuoren naisen egoaan (lue: potenssiaan) pönkittämään rahan voimalla. Minusta stereotypiä vanha mies, nuori nainen on klisee ja aikansa elänyt. Siinä miessä miehet vanhenevat ja äijääntyvät jo hyvin varhain, samanikäiset naiset alkavat kukoistaa ja löytävät kaikki elämän ihanat hedelmät. Ja näkeehän sen jo päällepäinkin, kun katsoo samanikäisiä pariskuntia!
VastaaPoistaSanna, listaan vielä Helen Mirren ja sitten miljoonat upeat 50+ naiset, joista kukaan ei uskoisi, että he ovat päivääkään yli 40 ikävuoden.
Heh, toi listahan loppui kolmeen pisteeseen, joten se jatkuu ja jatkuu ja jatkuu. Laitoin vaan mitä nopsakasti tuli mieleen.:)
PoistaNo mutta, älkääs nyt!
PoistaMinä en Leena niinkään tarkoittanut pelkkää ulkomuotoa, vaan sitä, miten siihen suhtaudutaan.
Minä en näe vanhoja miehiä kuten sinä.
En pidä myöskään nuorekkuuutta niin arvossa, en miehessä enkä naisessa. Kukin vanhenee oman geeniperimänsä mukaisesti, ja kukoistus osuu ihmisillä eri ikävaiheisiin. Hyvinkin raihnaisen näköinen ihminen voi olla puoleensavetävä, jos hänen ajatuksensa ja persoonansa on kiinnostava.
Eivätkö Sauli Niinistö ja Jenni Haukio muka ole yhteensopiva pariskunta! Minusta he ovat.
Siis tarkennan. Pidän vanhenevia ja vanhoja miehiä yleensä hyvin karismaattisina. Toivon vain, että naisiakin pidettäisiin.
PoistaTässä en tarkoita meidän nyt asiasta keskustelevien mielipidettä naisista, vaan yleistä mielipidettä.
Miehiä ei kannata leimata joidenkin julkisuudessa mokailevien perusteella. Emmehän me naistenkaan kohdalla tee niin.
Isoja kysymyksiä kysyt musiikista. Minulle musiikki on melkein yhtä tärkeä asia kuin lukeminen. En nyt sentään väittäisi, että se olisi universaali kieli, koska eri alueiden musiikki on oikeasti erilaista, mutta musiikin tekeminen ja kuunteleminen on perustavalla tavalla ihmisyyttä.
VastaaPoistaViimeksi kävin konsertissa Haapaveden kirkossa, jossa esitettiin Bachin H-mollimessu. Ilahduttavasti oli iso kirkkosali melkein täynnä, kaikenikäistä yleisöä.
(Karismaattisista naisista ei pidä unohtaa Downton Abbeyn leskikreivitärtä.)
Totta! Ja ajattele, että musiikki sellaisena kuin se nyt on, kaikkien saatavilla tallennettuna, on hyvin uusi asia. Onhan ennen laulettu, mutta soitettu musiikki on ollut harvinaista herkkua. Nyt on musiikissakin runsautta ja valinnanvaraa.
PoistaAi niin, olenhan minäkin käynyt monesti kuuntelemassa joulumusiikkia kirkossa, mm. kaksi kertaa Tarja Turusta täällä lähikirkoissa. Ne ovat olleet myös hienojja elämyksiä.
Voi että, löysit hyvän! Downton Abbeyn leskikreivitär! Hänen liikkeissään ja pään asennossaan on jotakin todella karismaattista.
Teillä on ollut hieno konserttielämys, jota on mukava muistella.
VastaaPoistaMuutama vuosi sitten olimme Jorma Hynnisen konsertissa ja ainakin silloin hän lauloi iki-ihanat Anniinan sekä Ristilukin, joista pidän erittäin paljon. Ainakin kerran on ollut säestämässä Jorma Hynnisen Laura-tytär, harpisti. Savonlinnan oopperajuhlilla olemme kokeneet upean oopperan Aidan, jossa pääosissa lauloivat Carita Marita, Jorma Hynninen ja Matti Salminen.
Valitettavan harvoin tulee lähdettyä. Tosin nyt hyvä tilanne, sillä kotona ovat liput Sibeliuksen juhlakonserttiin 8.12 ja Oopperan kummitukseen 31.12. Joulu lähenee ja pian alkavat joulukonsertit! Mitä olisikaan elämä ilman musiikkia!
Oikein hyvää viikonloppua sinulle, ihana Marjatta!
Kiitos paljon!
PoistaTeillähän on tiedossa paljon musiikkinautintoja.
Hynninen sai valtavan paljon irti jopa vanhasta eteläpohjalaisesta kansanlaulusta 'Tuuli se taivutti koivun larvan'.
Upeaa viikonloppua sinulle toinen ihana Marjatta!
Hieno konserttielämys, Marjatta! :)
VastaaPoistaMusiikki minulle kuin happea, tuntuu että en tulisi toimeen ilman sitä. Liian harvoin tulee silti kuunnelleeksi elävää musiikkia.
Mutta se viiihde, jonka me muutamat olemme tuomitsemassa helposti 'huonoksi ja ala-arvoiseksi', voi jollekin toiselle olla 'se juttu' josta nauttia. Makuja ja tarpeita on niin monia. onneksemme kulttuurin piiri on laaja! <3
Juuri niin, jokainen kokee omalla tavallaan ja omassa tahdissaan.
PoistaMinulla musiikki ja tanssi ovat jääneet vähälle, siis seurattuina, ei itse tehtynä. Ai niin, olinhan minä joksus vatsatanssikurssilla. Nuorena en osannut nauttia klassisesta musiikista. Nyt se vetää puoleensa, samoin tanssiesitykset, joita harvoin näen.
Kirjoja, kuvataidetta, elokuvia ja teatteria tulee harrastetuksi enemmän.
Kiitos käynnistä, Kaisa Reetta! <3
Kävin ensin lukemassa uusimman postauksesi. Se kaikki on jotain niin suurta ja käsittämätöntä, etten osaa edes kommentoida siihen mitään, kiitän vain kirjoituksestasi. Luettuani sen huomasin tämän edellisen postauksesi, ja tässä on oikeastaan kaikki se, mitä olen lauantai-illan mielessäni ajatellut.
VastaaPoista♥
Lainaan aluksi Kaisa-Reetan sanoja: musiikki on minullekin kuin happea, jota tarvitsen joka päivä. Olen aina rakastanut musiikkia ja käynyt paljon erilaisissa konserteissa, mutta näin nelikymppisenä huomaan, että nykyisin saan hyvin vähän mitään irti uudemmasta musiikista. Kuuntelen joskus kevyempääkin musiikkia, lähinnä omia vanhoja suosikkejani (J. Karjalaista, Dave Lindholmia ja sellaisia), mutta se mitä todella rakastan, on klassinen musiikki ja ooppera. Olen alkanut käydä enenevässä määrin klassisissa konserteissa (kuten myös oopperassa), ja ainakin minun kohdallani on pätenyt se sanonta, että nälkä kasvaa syödessä. Nykyisin minulla on Tampere Filharmonian kausikortti, ja kausarikonserttien lisäksi käyn vielä paljon muissakin konserteissa siten, että keskimäärin käyn kuuntelemassa elävää taidemusiikkia pari kertaa viikossa.
Klassisessa musiikissa on kaikki. Siinä ovat kaikki ihmisen tunteet, syntymä, elämä, kuolema ja ihmisyys. Olen kanssasi niin samaa mieltä: tunteiden kokemisessa musiikki todella lienee tehokkain taidemuoto. Musiikin kautta ainakin minä käsittelen paljon ajatuksiani ja tunteitani, ja parasta on, jos tiedän edes vähän sävellyksen taustoja - on ihanaa yrittää kuulla musiikissa joitakin niistä tunteista, joita säveltäjä on niihin ladannut. Tänä syksynä yksi voimakkaimmin mieleeni vaikuttaneista konserteista on ollut Tampere Filharmonian Sibeliuksen neljäs sinfonia, jonka säveltäjä on luonut melko pian sen jälkeen, kun häneltä oli kuollut lapsi ja löydetty kurkusta kasvain. Kuulin sinfoniassa paikoin niin puhdasta surua, että olin pakahtua - ja samalla kuulin siinä sen kaiken, mitä omassa mielessäni liikkui silloin vuosia sitten, kun minulla epäiltiin aivokasvainta (joka sittemmin onneksi osoittautui ms-taudiksi). Musiikin voima on valtava, lähes käsittämätön. Se puhdistaa ja ravitsee, ja on tunnustettava, että itken usein kuunnellessani klassista musiikkia, sillä tunnelataus on niin väkevä. Etenkin viulu ja sello ovat minulle takuuvarmoja, ne soittavat sielussani sellaisia kieliä, joihin ei ehkä mikään muu maailmassa pysty.
Tästä jaarittelusta pääsen vihdoin asiaan: Lauantai oli Pariisin tapahtumien vuoksi varsin raskas päivä. Menin iltapäivällä viulukonserttiin, jossa kauan ihailemani Kuusiston veljekset soittivat aluksi Bartokia ja Prokofieviä. Väliajan jälkeen Jaakko soitti Bachin Partitan ja Pekka sähköviuluimprovisaatioita, joiden perustana olivat Bachin koraalit. He soittivat siis vuorotellen, ja siitä muodostui aivan uskomattoman kaunis vuoropuhelu, jossa soivat suru ja hiljaisuus, mutta myös valo ja toivo. Mietin jo siellä konsertissa ja etenkin sen jälkeen, että tuon Kuusiston veljesten konsertin sielunhoidollinen merkitys juuri eilen oli niin suuri ja tärkeä, ettei sille ole sanoja. En usko olleeni ajatuksineni yksin.
(Anteeksi kun nyt tuuttaan kommenttilaatikkosi täyteen, mutta pääsin tuolla megakommentillani vasta alkuun. :D No ei, mutta lisään vielä pari juttua. Ja höh, tuo sydänkin meni jostain syystä aivan väärään paikkaan, sen piti olla lopussa, enkä tajua mistä se tuonne väliin pompsahti!)
PoistaVoi että, olet ollut ihan mahtavassa konsertissa! Jorma Hynninen on ihana, yksi suosikeistani. En ole koskaan kuullut häntä livenä, mutta toivottavasti vielä joskus kuulisin. Voin kyllä kuvitella, että hänen äänensä kuulostaa majesteetilliselta - kuin vuorelta! Minulle käy aina oopperassa samoin kuin sinulle nyt: jähmetyn, itken (välillä jopa vuolaasti), on vaikeaa hengittää. Tuntuu että kerta kaikkiaan pakahdun. Ja se on niin, niin ihanaa. :)
Kiinnostavalta kuulosti tuo HS:sta lukemasi artikkeli siitä miten "klassisen musiikin esittäminen on jäykistynyt uomiinsa ja sitä pitää uudistaa ja viedä esim. uimahalliin". Tampereella on ollut ilo todistaa melkoista ilmiötä: Tampere Filharmonian ylikapellimestari Santtu-Matias Rouvali on tuonut sellaisen raikkaan tuulahduksen klassisen musiikin kentälle, että se on aivan huimaa. Hänen mukanaan klassisen musiikin esittämiseen on tullut (ainakin näin kuuntelijan ja katselijan näkökulmasta) ihan uudenlaista rentoutta ja näkyvää soittamisen iloa. Hän on myös saanut taidemusiikilta karistettua sen elitististä leimaa, ja nykyisin Filharmonian konserteissa käy tosi paljon myös nuoria ja ylipäänsä uusia kuulijoita. Ihan mahtavaa! Rouvali on aivan huikea, olen suuri fani. ♥ ♥
Ihana postaus minulle niin rakkaasta ja tärkeästä aiheesta, joten innostuin vähän, sori! :D
Sara, kyllä se sydän sopii hyvin tuonne väliinkin, kappalejaoksi.
PoistaIhailuni siitä, miten paljon käyt konserteissa. Olet ehtiväinen. Mutta onhan se niin, että sitä tekee sitä, mikä eniten vie mukanaan. Moni sanoo, että lukisi, mutta ei ole koskaan aikaa. Se tarkoittaa sitä, että kirjat eivät vain houkuta tarpeeksi, ei ole tullut tarvetta lukemiseen.
Kuusiston veljekset ovat ihan huippulahjakkaita ja ovat kivasti myös loikkineet eri genrejen yli. Olisinko nähnyt heitä joskus aiemmin Kuhmossa. Siellä on Kamarimusiikkifestarin yhteydessä musiikkileiri ja nuoret lupaukset pitävät omia iltapäiväkonserttejaan.
Rouvali! Häntä olen nähnyt vain telkkarissa. Symppis, joka varmaan todellakin saa "tavallisuudellaan" karistetuksi elitistisyyttä pois taidemusiikista. Salmelan isäntä Tuomas Hoikkala toimii samoin. Häntä olen myös nähnyt Kuhmossa silloin kun hän vielä soitti päätyönään.
Sara, innostus on hienoa! Nostatat minussakin intoa ryhtyä harrastamaan enemmän musiikkia. ♥ ♥
Musiikista haltioituminen on niin upeaa. On jotenkin ihan parantavaa, kun kyynelet valuvat, niin ettei huomaa edes pyyhkiä niitä pois ennen kuin ne ovat kaulassa asti. Tänä aamuna herätessä mies oli laittanut radion päälle ja sieltä tuli Ritva Oksasen esittämä "Tekeekö mielesi Annan kanssa..." Katsoin netistä, että se on Kaarina Helakisan runoon "Annaa ajatellessa" sovitettu ja ilmeisesti lastenlaulu, mutta niin vain sekin itketti. Ilmeisesti Pariisin tapahtumat lisäävät itkuherkkyyttä.
Mukavaa sunnuntaita!