keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Sjón, Sinun silmäsi näkivät minut (2004), uutta toivoa romaanille taidemuotona

Augu þín sáu mig – astarsaga, 1994

   Marie-Sophie aikoi kääntyä miehen puoleen muistuttaakseen tätä pitämään huolta itsestään, varomaan kylmettymistä, kun: tamtatam, tata, tamtatam, tatata. Marie-Sophie muuttui tunteeksi, ja mies muuttui hengitykseksi, joka kulki tasaisesti sisään ja ulos tämän ruumiista. Ja Marie-Sophie huomasi silmiensä olevan kiinni.
   - Miehenkin silmät ovat kiinni, mutta siitä huolimatta näen möykyn, minun lapseni, selvästi.
   He käänsivät kasvonsa toisiaan kohti, ja heidän silmänsä kohtasivat silmäluomien läpi.

"Hyvä Jumala, kuinka kaunista tämä on!"

Sinun silmäsi näkivät minut
on dialogi kehyksenään etenevä ihmeellinen tarina, jossa on tarinoita tarinoiden sisällä, satua, mystiikkaa, myyttejä ja jännitystä.

Saksalainen maalaistyttö Marie-Sophie työskentelee pienessä kylässä majatalon apulaisena toisen maailmansodan aikana. Hänen pieni elämänsä muuttuu, kun majataloon tuodaan salaperäinen, puhumattomassa tilassa oleva matkamies, jota hänet määrätään hoitamaan. 

Toinen keskustelijoista määrittelee Marie-Sophien seuraavasti:"Hän on se nainen, jota voisin parhaiten kutsua äidikseni!"

Sjón ei kerro tilannetta kerralla ja suoraan, vaan antaa lukijan tehdä päätelmiään sekä maasta että ajasta. 

Paikaksi ilmoitetaan Kükenstadt ja aika selviää kohdasta, jossa kerrotaan, että sekatavarakaupan omistaja on viety junaan muiden mukana, ja puolueen paikallisjohtajan poika on vallannut yrityksen ja talon. Missään ei puhuta sodasta eikä vainoista, vaan lukija saa kokea ne uinuvan pikkukaupungin yllä väreilevässä ilmassa ja tarinoissa.
Monenlaiset jumalolennot vaeltavat ihmisten joukossa. Arkkienkeli Gabriel ja itse Saatana käyvät hyvän ja pahan taistelua Kükenstadtin yllä. 

Myyttisiin aineksiin kuuluu lapsen muovaaminen savesta, mutta mihin mahtaa viitata pienen olennon salakuljetus hatturasiassa?

Pidän kovasti siitä, että Sjón kunnioittaa lukijaa eikä päästä häntä ihan helpolla. Luulen, etten tavoittanut kaikkia viittauksia ensi lukemalla ja aionkin lukea kirjan uudestaan kiinnittäen enemmän huomiota pääkertomuksen sisällä oleviin tarinoihin ja uniin. Yksi luku koostuu kyläläisten unista. Myös nimet ovat merkittäviä: Musta-Max, herr Maus ja Verijalka. Eräässä tarinassa vilahtaa köyhä juutalaispoika Nelson Rockefeller.
Muukalaisen nimeksi paljastuu Löwe. Leijona? onko sillä merkitystä?
Kirjan voi lukea pohtimatta arvoituksellisia yksityiskohtia sen enempää, mutta niiden ymmärtäminen lisää lukunautintoa. 

Sjonin kieli on aivan omaa luokkaansa. Hänen kielikuvansa ovat kaukana tavanomaisesta.
"Marie-Sophien silmissä musteni: Kertomus eläintarhan lopusta oli tehnyt hänet niin onnettomaksi, että hänen kurkkuunsa nousi kahdentoista viikon ikäisen sikiön kokoinen pala, joka oli tukehduttaa hänet.

Tarinoiden surrealistisuus tuo mieleeni Gabriel Garcia Marquesin teokset ja niiden groteskius elokuvaohjaaja Lars von Trierin elokuvat. Jos haluaa luokitella, niin kirjan voisi sijoittaa lokeroon maaginen realismi.


Sjón on tehnyt yhteistyötä von Trierin ja myös laulaja Björkin kanssa. Hän on kirjoittanut mm. kaikki elokuvan Dancer in the Dark laulut ja paljon muita lauluja Björkille. En ikinä unohda tämän elokuvan kohtausta, jossa Björk laulaa näkönsä menettävänä Selmana I've Seen It All.
Sjónin, oikealta nimeltään Sigurjón Birgir Sigurðsson, tausta on punkissa ja undergroundissa. Hän on ollut tuottelias sekä muusikkona että kirjailijana. 

Kirjan takakannessa on ote Dagbladetin arvostelusta: "Sjónin teos antaa uutta toivoa romaanille taidemuotona."

Olen lukenut Sjónin kirjoista aiemmin romaanin Poika nimeltä kuukivi (2014). Se oli vielä parempi kuin tämä nyt lukemani, tiiviimpi ja tyylikkäämpi, mutta  mystiikka, selittelyjen välttäminen ja intensiteetti ovat samoja.


14 kommenttia:

  1. Vaikuttaa "kiehtovalta".

    "Sjónin teos antaa uutta toivoa romaanille taidemuotona." toivottavasti, mutta minusta romaani taidemuoto ei ole välttämättä "kriisissä" nytkään. Joskiaa 1800-luvun romaaneita ei enää kirjoiteta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, se on kyllä totta. Kun jotain asiaa tarpeeksi hoetaan, niin se alkaa tuntua todelta. Itse asiassa "romaani taidemuotona" kehittyy koko ajan.

      Poista
  2. Hieno lukuvinkki :) Sjónin Poika nimeltä kuukivi oli aivan huikea teos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Ja tässä hänen parikymmentä vuotta aiemmin kirjoittamassaan on paljon samaa.
      Minulla jäi kirjoittamatta Kuukivestä, kirja piti palauttaa tai oli jotain kiirettä. Siitä jäi sellainen olo, että haluan lukea lisää Sjóniltä. Ei se nälkä kyllä hävinnyt vieläkään.
      Sinä olit postannut (kävin äsken uudelleen lukemassa) hienosti Kuukivestä. Se on hurjempi kuin tämä.

      Poista
  3. Kirja tuntuu hyvältä, mielenkiintoiselta ja kauniilta. Mutta hyvä on myös kerronta siitä. Taitavasti kuvattuna kirja luo odotuksia. Uskon, etten tule pettymään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tässä kirjassa on paljon ulottuvuuksia.

      Minä pidin kovasti lapsenluomiskuvauksesta, joka viittasi moniin myyttisiin tarinoihin neitseestä syntymisestä. Itse pidän tietysti Kalevalan lopussa olevasta tarinasta, jossa Marjatalle syntyi poika puolukasta ja hänestä tuli Karjalan kuningas. ;) Tämän kirjan lapsen muovaaminen on kaunis ja haikea.

      Kääntäjä on onnistunut hyvin. En voi verrata, kun en osaa islantia, mutta kieli on hienosti soivaa ja kuvaukset eläviä.

      Poista
  4. Pitää lukea tuo Kuukivi. Selailin sitä silloin, kun Sjonista oli juttu lehdessä ehkä vuosi sitten. Laiskuuttani varmaan jätin lainaamatta silloin, vaikutti kuitenkin vähän oudolta tai ei maistunut silloin. Realismi on minusta usein niin maagista, että maaginen realismi on jo liikaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen tässä blogiaikana mieltynyt muutamiin tämän lajin kirjoihin. Linda Boström- Kanusgårdin Helioskatastrofi on yksi hienoimpia.

      Kuukivi on pieni suuri kirja. Luin senkin kahteen kertaan, koska tuntui, että toisella kerralla 'ehdin' tajuta lisää, kuten joskus nyansseja täynnä olevissa elokuvissa, ja sittenkin piti vielä palailla moniin kohtiin.

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Pistä muistiin, Ulla! Sjón on niin persoonallinen kirjoittaja, että lehtien arvostelijatkin ovat hullaantuneet saadessaan lukea jotain näin erilaista.

      Poista
  6. Minä nyt ensin luen Kuukiven, josta lupasin sinulle, että aloitan nyt viikonloppuna.

    Dancer in the Dark on varmaan maailman itkettävin elokuva. En halua nähdä sitä koskaan enää. Sen loppu on ihan kamalan hirveän tuskantäyteinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole varmaan koskaan itkenyt elokuvan kohtausta niin paljon kuin sitä Selman matkaa loppuaan kohti. Muistathan sen kohtauksen, jossa on lähikuvassa hurjasti tärisevä käsi. Minä niin odotin, että tulee joku pelastus, mutta ei. Minulle taiteen - olkoon elokuva tai muuta taidetta - aiheuttama suru on aina hyvää, puhdistavaa surua. Itse asiassa minä oikein haen sitä. Olen tallentanut tämän elokuvan laulut ja kuuntelen niitä aina silloin tällöin. I've Seen It All -lyriikka on oikeastaan hyvin positiivista: olen nähnyt kaiken tarpeellisen, oletkos itse nähnyt Kiinan muurin...

      Odotan, mitä tykkäät Kuukivesta.

      Poista
    2. Minä taas en kestä, jos ei tule minkäänlaista katharsista. Silloin se suru ja tuska jää minuun. Muistatko leffan Yksi lensi yli käenpesän? Siinä on mahtava kohtaus, jossa se isokokoinen potilas heittää pesukoneen vai mikä se oli ikkunasta läpi. Se tuntuu niin hyvältä ja oikealta, että ihminen kasvaa metrin.

      Kiinan muuri ei nyt soita mitään kelloja. Luin Kuukiven. Juttukin on jo valmis. Pieni pähkäily vielä ja sitten julkaisen sen. Ja Marjatta kiitos sinulle, kun ovelasti onnistuit saamaan minut vihdoinkin lukemaan Kuukiven.

      Poista
    3. Juu, se Chief, iso intiaani.
      Kunniattomat paskiaiset -leffassa natsit saavat lopulta köniinsä ja katsoja (minä) taputtaa innoissaan oikeutetulle väkivallalle, vaikka on aina ajatellut, että mikään väkivalta ei ole oikeutettua. Nämä ovat riemastutavia kohtauksia.

      Lars von Trier ei ole koskaan palkitse katsojaa tällaisilla mahtavilla voiman osoituksilla ja pelastumisilla tai paha saa palkkansa -kohtauksilla, mutta hän on muulla tavalla hyvä.

      Niin, se Kiinan muuri on vain yhdestä laulusta elokuvan hienossa siltakohtauksessa:
      "I've seen what I was - I know what I'll be
      I've seen it all - there is no more to see! ...
      What about China? Have you seen the Great Wall?
      All walls are great, if the roof doesn't fall! ..."

      Björk katosi joksikin aikaa kun tätä leffaa filmattiin. Hän eläytyi niin Selman rooliin, että se kävi mielenterveyden päälle.

      Poista

Tuhat ja yksi blogitarinaa

Hannu Mäkelän kirja Lukemisen ilo eli miksi yhä rakastan kirjoja  vierailulla kirjastosta hyllyssäni Katselin blogini tilastoja ja huomasin,...