Espanjan jälkeen mentiin Moisioon

Kävimme etelän matkallamme monissa taidenäyttelyissä. Parhaimpina jäivät mieleen Malagan kaksi Picasso -museota ja uusi Pompidou, viideksi vuodeksi sovittu pop-up -taidemuseo, jossa keskitytään 1900 ja 2000 -lukujen rajoja rikkovaan taiteeseen. Päällimmäisenä jäi mieleen, mikä mahtava mullistus kuvataiteissa onkaan ollut kameran keksiminen. Kun kamera kuvasi paremmin todellisuutta, muissa kuvataiteissa alettiin siirtyä yhä enemmän näköisestä kuvasta näkemyksen kuvaamiseen. 
Nykyään myös kameralla luodaan abstraktia taidetta. 

Jokainen kuva on tekijänsä näkemys tyylistä riippumatta. Jokainen kuva on myös katsojan näkemys. Siksi näyttelyissä löytyy aina suosikkeja, töitä, joiden eteen palaa yhä uudestaan. Näissä näyttelyissä palasin usean työn eteen. Ripottelen kuvia suosikeistani tuleviin kirjoituksiini.

Onneksi nykyään monissa näyttelyissä saa kuvata. Kuvauskiellon noudattamista olisikin hankala valvoa, kun laitteet ovat niin moninaisia. Pompidoussa kerrottiin heti, että saa kuvata.

Kotiin päästyä ampaisimme heti Moision Taidekesän avajaisiin Elimäelle. Sinnehän oli aivan pakko mennä, koska tämän kesän näyttelyssä on kahden Kouvolan kameraseurasta tutun naisen valokuvia.

Moision Taide- ja pitokartano on ollut alunperin karjatila. Kouvolalaiset kauppiaat Seija ja Pentti Hasu ostivat sen taideharrastuksensa innoittamana vuonna 1997. Heidän tyttärensä Anne Hasu toimii nykyään toimitusjohtajana ja yritys on koko perheen yhteinen projekti.

Kartanossa on pysyvänä näyttelynä perheen oma kokoelma, joka sisältää vanhoja suomalaisia maalaustaiteen mestareita sekä Wäinö Aaltosen, Jussi Mäntysen, Johannes Takasen ja Ville Vallgrenin veistoksia.
Kesäisin vaihtuvassa näyttelyssä on ollut joka kerta monipuolista ja kiinnostavaa taidetta.

Tämän kesän taitelijoita ovat tunnetut Riitta Nelimarkka ja Juhani Palmu sekä vähemmän - vielä tällä hetkellä - tunnetut Leena Asikainen, Raija Männistö-Koski, Jaana Parkkali, Jouni Salonen, Päivi Suomi, Jaakko Stick ja Jessica Suomi. 

Avajaisissa oli tungosta, parisataa vierasta. Taideasiantuntija Pauliina Laitinen-Littorin piti innostavan avajaispuheen.

Menemme varmaan katsomaan näyttelyä uudestaan, kun on väljempää, mutta kerron ensivaikutelmani. 

Neljän tekijän töitä. Kuvat eivät ole oikeassa koossa suhteessa toisiinsa.
Vasemmalla oleva kuva on kookas, ehkä metrin korkuinen ja kissakuva pikkuruinen.

Riitta Nelimarkan iloiset villareliefit ovat aina vetäneet minua puoleensa. Minulla oli pitkään kotona työhuoneen seinällä kehystetty juliste hänen teoksestaan, joka kuuluu sarjaan Tervein meistä on ameeba.  Sillä on erikoinen lohdullinen merkitys minulle.  Ilmeisesti jossain vaiheessa ajattelin, että alamme aikuistua ja hankimme aitoa taidetta, ei julisteita, ja olen siksi siirtänyt Nelimarkkani jonnekin. No, ei meillä ole vieläkään kuin kaksi vähän arvokkaampaa taulua, tälläkin hetkellä seinillä on mm. kehystettyjä elokuvajulisteita. Pistän etsinnän pystyyn, koska aloin kaivata ameebaani. Nelimarkka oli tuonut Moisioon valtavan laajasta tuotannostaan (grafiikkaa, taidekudonnaisia, elokuvia, kirjoja) Elise loves life -näyttelyn kuvia. 

Mother gives birth

Olen aina pitänyt Juhani Palmun latoja tylsinä, mutta nytpä muuttui käsitykseni. Näyttelyssä on uusia abstrakteja töitä ja pihassa Palmun puistotaidetta. Minulta jäi se pihataide näkemättä. Pitää mennä kesällä uudestaan, kun tarkenee viettää aikaa ulkosalla.

Jouni Salosen työt ovat tummasävyisiä grafiikkatöitä. Ohitin, eivät puhutelleet minua erityisemmin.

Päivi Suomi maalaa uskomattoman upeita suuria töitä, joissa käyttää veistä ja sormiaan. Näitä haluan ehdottomasti katsella uudestaan, matkan päästä, pitkään.

Jaakko Stick tekee Salvador Dali -vaikutteista fantasiaa, maalauksia ja esineitä, joissa käyttää jätemateriaaleja. Mahtavia!

Vedenalainen merkkihenkilö
Postikortista otettu valokuva ei näytä kolmiulotteisuutta,
maalauksen edessä on verkko

The Hunter of Fly Amanita

Nuorella Raija Männistö-Koskella on näyttelyssä naivistisia maalauksia, joissa lähes kaikissa on kissa, joko varsinaisena kohteena tai sivussa. Aurinkoista hyväntuulen taidetta. Kissataide-sanalla on huono kaiku, toritaide, junttitaide. Syyttä, ainakin nämä työt ovat taidetta!

Ja lopuksi, sokerina pohjalla, meidän oman paikkakunnan valokuvaajat! Moisiossa on ensimmäisen kerran esillä valokuvataidetta.

Leena Asikainen on luontokuvaaja. Hän kuvaa intohimoisesti ja väsymättömästi, koska haluaa välittää luonnon kauneuden. 

Kevät suolla

Jaana Parkkali kuvaa henkilökuvia. Hän on tehnyt mm. sarjan ylioppilastytöistä. Suosikkini Jaanan kuvista on 1-vuotiskuva Leevi. Katsokaa noita poskia ja kätösiä ja totista ihmettelevää katsetta. Niissä on olennaisin pikkumiehestä.

Leevi

Valokuvaajilla on työt kahdessa huoneessa lomittain. Leenan luontokuvat ja Jaanan ihmiskuvat sopivat hienosti yhteen. Peuranpoikanen ja ihmisen poikanen ovat hyvin samankaltaisia.

Minun ensimmäinen vuoteni
Heijastuksia ei voinut välttää, mutta eivät ne oikeastaan haittaa,
ihan kuin peurapienokainen olisi mukana taidetapahtumassa.