Kuva on postikortista, kahden eläinkuvaajan Jean-Paul Ferreron ja Jean-Michel Labatin yhteistyötä. Se on nimetty Éléphanteau d'Afrique - African elephant cub ja kuvattu 2004.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tuhat ja yksi blogitarinaa
Hannu Mäkelän kirja Lukemisen ilo eli miksi yhä rakastan kirjoja vierailulla kirjastosta hyllyssäni Katselin blogini tilastoja ja huomasin,...
-
Hannu Mäkelän kirja Lukemisen ilo eli miksi yhä rakastan kirjoja vierailulla kirjastosta hyllyssäni Katselin blogini tilastoja ja huomasin,... -
Dimi Salon tuore kirja ja albumi Sopivanlaiset veivät minut edellisen lukemani kirjan 1600-luvun maailmasta nykyaikaan ja sen ongelmiin. Y... -
En ole ryhtynyt polttelemaan vesipiippua, vaikka kuvasta voisi niinkin päätellä. Vahvistan keuhkojani puhaltamalla veteen pullossa. Minull...
Ihmisissä ja eläimissä on paljon samaa. Äiti - lapsi - suhteestakin sen huomaa. Ihan riemastuttava keksintö pistää elefantin poikanen mukaan tähän äitienpäivän sarjaan. Norsuäiti pistäisi sille tarjoamamme valkovuokot poskeensa :)
VastaaPoistaNiin huomaa, kuvat lapsista ja emoista ovat hyvin samankaltaisia lajista riippumatta.
PoistaTuo eteenpäin tuuppaaja voi olla kyllä isäkin - ihmisellä usein on. Äidin napanuora ei aina tahdo irrota, ja hänelle suodaankin hentomielisyys. Isän pitää olla sitten se karski tyyppi, joka tuuppaa isoksi kasvaneen poikasen maailmalle.
Parhaimmillaan äiti + isä kasvattajina meneekin juuri noin että lapsi saa kummaltakin vanhemmalta erilaisia hyviä eväitä ja evästyksiä.
PoistaSuloinen kuva! Vauhtia, vauhtia pikkuinen...
VastaaPoistaTerveisiä Kouvolasta! Lyseon pojat juhlivat keltaisissa lakeissaan ylioppilaaksi tuloaan, kaikki viimeisen päälle herrasmiehiä. Joukossa saattoi olla sinunkin tuttuja. Avecit ovat päässeet mukaan vasta muutaman kerran.
Joo, hus eteenpäin!
PoistaKiitos, sinä olet ollut 15 kilometrin päässä meiltä Myllykosken lähiöstä. Mies on käynyt Kouvolan lyseon. Hän sai kerran kutsun juhlaan, mutta asuimme silloin vielä Kuhmossa ja hänellä jäi lähtemättä pitkän matkan vuoksi.
Ihana kuva Marjatta <3 Äitiys on rankkaa ja palkitsevaa, välillä sitä on pelkkä roskis ja välillä rakas äiti. Mutta parasta on siinä, että lapset uskaltavat näyttää äidille myös negatiivisia tunteita, tuumin kun on oikea jättiroskapönttöolo. <3
VastaaPoistaRankkaa ja palkitsevaa, juuri niin, molempia vuorotellen ja jopa yhtä aikaa.
PoistaOlet oikeassa, kotona pitää voida näyttää tunteita ja purkaa niitä, varsinkin lasten pitää saada niin tehdä. Ja ajattele Tiia, missä muualla sitä itsekään viitsii esim. kehua itseään ja selvitellä ääneen kaikenlaisia ajatuksiaan. Rento koti on paras koti! <3
Ai että, mikä kuva... Tähän tiivistyy niin paljon! <3
VastaaPoistaEtsin viisivuotiaalle nimpparikorttia varastoistani ja tämä osui käteen.
PoistaTotta, kuva puhuu tässä paljon.
Olen koettanut opetella elämään omaa elämää, mutta aina se tahtoo jäädä toiseksi! (huono oppilas),
VastaaPoistaSe on ymmärrettävää.
PoistaItselleni oli vaikeaa irrottautua elämään omaa elämää, koska koin, että minun pitäisi jäädä auttamaan läheisiäni.
Oikeanlainen ohjaus ja tuki on parasta
VastaaPoistaSamaa mieltä. Lasten kasvatus ei ole mitenkään helppoa näinä päivinä.
PoistaNiin ihana kuva ja suorastaan rakastan elefantteja<3
VastaaPoistaSamoin! Eläimissäkin pikkuiset ovat suloisempia kuin aikuiset. Mittasuhteet ja ilmeet, pehmeys (ei kylläkään norsuvauvalla), kaikki tämä lisää rakastettavuutta. <3
Poista