lauantai 25. huhtikuuta 2015

Espanjan matkalla koettua, osa 2, Gibraltar



Kun olimme viettäneet viikon Aurinkorannikolla, alkoi tehdä mieli ulkomaille. Gibraltar ja Marokko ovat molemmat lyhyen matkan päässä.
Olemme aiemmalla matkallamme käyneet Tarifasta lähtevällä autolautalla Marokon puolella Tangerissa, siispä nyt Gibraltarille.

Varasimme Fuengirolan bussiasemalta päiväretken, johon sisältyi myös kiertoajelu perillä. Tämä osoittautuikin järkevämmäksi kuin omatoiminen matka, koska rajalla kaikki sujui bussilla hyvin jouhevasti ja saimme pätevän ja kivan John-oppaan, joka jutteli koko matkan Stephen Fry -tyyppisesti jutustellen ja antaen tietoa hauskassa paketissa. Perillä vaihdoimme pikkubussiin, jonka kuski-opas, Belgiasta Gibraltarille muuttanut kaveri, vasta hauska olikin, kuin paraskin stand-up -koomikko. Ajattelin heti koulua ja miten tärkeää on, että opettajalla on huumoria. Moni opetusalan ihminen purnaa, ettei häneltä pitäisi vaatia viihdyttämistaitoja, mutta kyllä niitä on hyvä olla. Ei monikaan jaksa opiskella tosikkomaisessa tunnelmassa. Ajoimme parissa tunnissa Gibraltarin ympäri ämpäri, saimme faktaa ja fiktiota sekä hyvää mieltä.

Ennen Espanjan valtaa tämäkin alue on kuulunut muslimien kalifaattiin. Sotapäällikkö Tarik on antanut nimensä alueelle, Tarikin vuori eli Gibraltarik, josta nykyinen lyhyempi muoto, Gibraltar. Vuonna 1704 merivalta Englanti koki tarvitsevansa Gibraltarin vuoren sotilaalliseksi tukikohdakseen ja valloitti sen Espanjalta. Alue sai itsemääräämisoikeuden 1969. Sillä on oma hallinto, lippu ja raha. Kuningatar Elizabeth on muodollinen pää, kuten Australiassa. 
Liikenne on autojen yleistyessä muutettu oikeanpuoleiseksi. 
Euro on nykyään aivan käypä raha, vaikka hinnat ovatkin vain punnissa. Myyjät muuttavat ne hetkessä euroiksi.

Gibraltarin vuoren kupeessa sijaitseva asuttu alue on todella pieni, 5 km pitkä ja 1,2 km leveä. Se on ollut vieläkin pienempi, mutta väkiluvun kasvaessa aluetta on vallattu lisää mereltä. 
Gibraltarilla on tällä hetkellä noin 30 000 asukasta, joista 1%, 300, on suojeltuja Gibraltarin apinoita, ainoita luonnossa vapaina liikkuvia apinoita Euroopassa. Näille söpöille serkuillemme oli järjestetty ruokintapaikka ja uima-allas. Heillä on myös oma sairaala. Oppaamme kertoi, että aiemmin apinoita vietiin ihmisten sairaalaan, ja nukutuksesta herätessä naapurisängyssä saattoikin olla apina nimeltä Tony Blair. Tämä kuului hänen tarinointinsa fiktio-osastoon. Joka tapauksessa apinoilla näytti olevan mainiot oltavat. Niiltä suvaitaan jopa sellaista käytöstä, mitä ihmisiltä ei. Jos ikkuna jää auki, niin pienet vandaalit käyvät sotkemassa ja sabotoimassa koko huushollin. Muita rikollisia Gibraltarilla ei sitten kuulemma olekaan, koska kaikki tuntevat toisensa. Poliiseja on 300, sattumalta sama määrä kuin apinoita.






Espanjan puolelta käydään paljon töissä Gibraltarilla. Rajan ylitys ei ole ihan yhtä helppoa kuin Tornion ja Haaparannan välillä, mutta ei vaikeatakaan. Henkilöllisyystodistus on oltava mukana, mutta ei sitä näytty paljon tarkastettavan.

Englanti on virallinen kieli, mutta gibraltarilaiset ovat käytännössä kaksikielisiä. Kolmantena kielenä on kielten sekoitus Spanglish, jossa puolet on espanjaa, puolet englantia tyyliin "muchos thank you". Tämäkin tuo mieleen Suomen ja Ruotsin rajapaikkakunnat. Tietenkin löytyy myös muunkielisiä vähemmistöjä. 

Uskontoja Gibraltarilla on 12, joilla kaikilla on omat pyhättönsä: moskeija, synagoga, hindulaisten temppeli, Bahai-temppeli, eri kristillisten ryhmien kirkot ja Jehovan todistajien valtakunnansali. Kaikkien uskontojen harjoittajat elävät sovussa. Sen huomasi kadulla. Siellä kulki kipa- ja huivipäisiä oppilaita, oppilaita suorissa housuissa ja vekkihameessa tai urheiluasussa, kaikilla sama burgundinpunainen koulupuvun väri.


Huomasin kyltin, jossa kerrottiin, että yliopisto avaa pian. Varmistin asian oppaalta. Kyllä vain, tämä "pikkuvaltio" saa oman neljän tiedekunnan yliopistonsa lähiaikoina. Tähän asti kaikki korkeakouluopiskelijat on lähetetty Englantiin, mikä on tullut kalliiksi. Minulle tuli ajatus, että jos olisin gibraltarilaisopiskelija, saattaisin pitää tätä huononnuksena. Miten kiva onkaan nuorena päästä pois vanhempien kotoa, itsenäistymään, mutta miten sen tekee, jos joka paikkaan on 15 minuutin matka ja kaikki tuntevat toisensa.

Gibraltar sijaitsee kahden meren yhtymäkohdassa, Atlantin ja Välimeren. Afrikan rannikko häämöttää 25 kilometrin päässä. Vuodessa on yli 300 aurinkoista päivää.

Viimeksi vuonna 2002 on äänestetty liittymisestä Espanjaan. Tulos oli, että 99 % haluaa kuulua edelleen Englantiin. En ihmettele. Tämän paikan viehätyshän on osittain juuri tässä erikoisessa asemassa itsehallintoalueena. Verovapaat ostokset, aurinko ja The Rock houkuttelevat myös matkailijoita. Gibraltarilla käy miljoona turistia vuodessa.


Keskellä horisontissa häämöttää Marokon rannikon vuoria

Meillä oli ihana päivä Gibraltarissa. Nautin hyvästä opastuksesta. Olen joskus ollut opastetuilla retkillä, joilla olen harmitellut, että olisinpa lähtenyt itsekseni. Tällä kertaa opastus oli erinomaista.

Kierroksen jälkeen jäi vielä kolme tuntia omaa aikaa ennen bussin lähtöä. Kävimme fish and chips -lounaalla, tietenkin, ja hyvällä kahvilla. Kyllä suomalainen kahvi on pahaa, väljähtänyttä ja karvasta, kun sitä vertaa vahvaan, pehmeän suklaiseen kahviin, jota monissa maissa valmistetaan kuppi kerrallaan tuoreena jokaiselle juojalle erikseen. Nautin kahvin suklaakakun kanssa, mies otti palan omenapiirakkaa, kuten aina, kun sitä on saatavilla.

Sitten me shoppailimme. Minä ostin miehelle lisää synttärilahjoja. Hän sai Mijaksesta ostettujen vöiden lisäksi nyt paidan ja valitsi koululaisten asujen värisen tyylikkän viininpunaisen. Itselleni ostin parfyymikaupasta Kenzon Flower-tuoksun. Mietin sen ja Poêmen välillä. Tupakat, alkoholi ja parfyymit ovat edullisia. Me emme tarvitse kahta ensimmäistä, mutta tuoksuja on kiva joskus ostaa, vaikka eipä niitä enää voi paljon Suomessa yleisissä tiloissa käyttää, kun lähes kaikki ovat allergisia. Käytän sitten kotiseinien sisällä arjessa. Oli kiva kulkea brittikaupoissa. Löysimme kivan lastenvaatekaupan F & F, josta ostimme tuliaisia, erilaisia kuin muualla näkemäni.

Minusta on aina hauskaa kulkea ihmispaljoudessa ulkomailla, vaihteluna Suomen väljyyteen. Mitä ruuhkaisempaa ja mitä enemmän erilaisia ihmisiä sitä parempi. Tämäkin mielihyvä toteutui Gibraltarissa. Asukastiheys tällä 6,5 neliökilometrin alueella on 4303 asukasta/neliökilometri, kun se Suomessa on 18 asukasta neliökilometrillä.

Palatessa torkahtelimme tyytyväisenä bussissa. Ei tarvinnut huolehtia, kun John jätti jokaisen oikeaan paikkaan, meidät asuntomme lähellä olevalle huoltoasemalle.

Tyytyväisenä totean: Muchos thank you!


24 kommenttia:

  1. Kiitos matkakertomuksistasi. Mukavaa saada ne paikan päältä. Ihania kuvia ja kerrontaan.
    Opastetut retket ovat parhaimmillaan juuri niin kuin kerrot: Tietoa antavia ja viihdyttäviä.
    Palasin pari viikkoa sitten Barcelonasta ja haikeana katselen sinun onnellisen kuvia, kun olet vielä siellä omalla matkallasi.
    Oikein hyvää matkan jatkoa. Nauttikaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirjo! Vielä on paljon suunnitelmia, mm. Cordobaan on tarkoitus mennä. Sinne menemme itseksemme junalla, vuokra-auto on pieni kottero, joten sillä pyörimme vain lähikaupungeissa.

      Poista
  2. Tuo kaksikielisyys on kyllä tietyssä mielessä utopia niin kuin sekin, että Suomessa (muka) ollaan kaksikielisiä eli osataan suomi ja ruotsi. Itse hengailin taannoin viikon Gipillä ja moni kyllä puhuu englantia, mutta löytyi myös monia, jotka puhuivat espanjaa, mutta eivät enkkua. Enkä sinänsä ihmettele. Eurot ja punnat käyvät, mutta jos vertaili hintoja, niin puntien käytöstä "sakotettiin" eli tuli halvemmaksi käyttää euroa.

    Gipu on kyllä todella piskuinen, mutta pakko sanoa, että on kyllä eri asia koluta sitä viikko omin päin kuin heittää parin tunnin kiertoajelu autolla. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ymmärsin , että opas veti siinä kieliasiassa vähän suoraksi. Se on ehkä sellaista käytännön selviämiskieltä monilla. Onhan siellä myös muualta muuttaneita, mm. marokkolaisia, jotka puhuvat arabiaa ja ranskaa.
      Minustakin tuntui, että hinnat olivat euroissa halvemmat kuin mitä ne valuuttakurssin mukaan olisivat olleet, puntahintaan tuli hämmästyttävän vähän lisää euroina.

      Voi, viet sanat suustani. Kiertoajelut antavat vain maistiaisia ja yllyttävät lähtemään omin päin pitemmäksi aikaa. Nyt jo tekisi mieli mennä sinne tutkailemaan kouluja ja kirkkoja ja katselemaan ihmisiä kahviloissa istuen. Muutama vuosi sitten on kuulemma Miss Gibraltarista tullut Miss Maailma ja oppaamme on jahdannut häntä. ;) Hän ei osunut minun tielleni, eikä ollut väliäkään, koska ihailen muunlaista kauneutta.
      Ehkä menen sitten, kun se yliopisto avataan. Minä haluan aina käydä kurkkimassa yliopistoissa. Istanbulissa päästettin vain pieneen osaan tiukan turvatarkastuksen läpi, vaikka kuinka kujertelin, että olen vain viaton koulutuksesta kiinnostunut suomalainen opettaja.

      Elegia, sinä olet siis lentänyt sille minilentokentälle Englannista! Oli kyllä hauska tulla sisään Gibraltarille, kun ensimmäisenä oli vastassa pikkuruinen lentokenttä, Sekin vie silti mahtiosan maa-alaa,

      Poista
    2. Lisäsinkin kielikohtaan nyt sanan käytännössä (käytännössä kaksikielisiä) ja kielivähemmistöt. Kiitos, että huomautit. :)

      Poista
    3. Juu, lentokoneesta oli aika hurjaa katsella, kun tuntui että laskeudutaan mereen. :D Kentällä paiskattiin ihmiset ulos koneesta kiitoradalle ja sitten köpöteltiin omin jaloin sinne lentokenttärakennukseen vilauttamaan passia ja odottelemaan laukkuja.

      Tuo raha-asia oli kyllä hassu, koska joissakin paikoissa hinta oli sama sekä euroina että puntina eli esimerkiksi vesipullo maksoi joko euron tai punnan. Vähän vedetty valuuttaa suoraksi. :D Minä siis kiertelin yksin siellä ja valloitin koko nimen jalan: ei tainnut montaa nurkkaa jäädä koluamatta. Saatoin olla muutamissa paikoissa, joissa ei ehkä olisi pitänyt ollakaan. :P Ja sain muuten apinan päähäni eli nyt voin kertoa, miltä tuntuu kun on apina päässä (se varasti hiuspantani). :D

      Voi jee, aivan ihana paikka. Voisin mennä sinne toisen kerran eli kiitos tästä muistoja herättävästä kirjoituksestasi <3

      Poista
    4. Ajatteli, siellä istuu joku apinarouva, matriarkka, sinun hiuspantasi päässä vuorella. ;)
      Kiitos itsellesi Elegia, kun toit lisää vivahteita keskusteluun ja sait minut haluamaan nähdä lisää Gibraltaria.

      Poista
    5. Tätä on kiva ajatella, että apinarouva istuu siellä onnellisena Elegian hiuspanta päässään <3

      Poista
  3. Kiertoajelut ovat todellakin maistiaistyyppisiä ja parhaimmillaan innostavat palaamaan. Tuli tuosta oppaastanne mieleen meidän muutaman vuoden takainen Pietarin oppaamme, Lidia. kuivakiskoisen brittihuumorin viljelijä. Hän jopa kritisoi maltillisesti nykyisiä johtajia 'parempi kun pysyvät Moskovassa'. Eremitaashissa hän kuvaili antaumuksellisesti Velazquezin valtavaa maalausta 'siinä miehet kamppailevat, naiset vaikeroivat ja kaikki kaatuu meidän päälle!'.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä Lidia!
      Tämä belgialaisgibraltarilainen kertoi jotain vakavasti ja sitten lopussa tuli niin hauska heitto, että koko bussi nauroi yhteisesti yllätettynä.

      Poista
  4. Todella perusteellinen informaatiopaketti! Tekstisi voisi siirtää oikeastaan suoraan johonkin oppikirjaan ;) Ehkä olen huono oppilas, kun kiinnitin eniten huomiota tekstisi viihdepuoleen elikkä varasteleviin apinoihin. Hyväksyn täysin rikollisen uravalinnan apinoille mutta en ihmisille ;)

    Yritin eilen tehdä espanjalaista perunamunakasta eli tortillaa. Pieleen meni: viipaloidut perunat jäivät puoliraaoiksi ja tarttuivat teräspannuun kiinni ja koko hökötys levisi eikä pysynyt kasassa. Jos siellä on tarjolla oikeaa tortillaa, suosittelen maistamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai huono oppilas. :D Minun piti vähän kertailla myös itselleni kirjoittamalla noita faktoja, koska paikka oli niin erikoinen ja viehättävä.
      Minun olisi tehnyt mieli kirjoittaa kaikki oppaan vitsit, mutta sitten ajattelin, että eihän niin saa tehdä. Miten jotkut osaavatkin olla niin hauskoja! Tuntui myös, että ne eivät olleet samaa opeteltua tarinaa joka kierroksella, vaan hän keksi myös uusista tilanteista nopeasti koomista sanottavaa.

      Poista
    2. Olen maistanut tortillaa, mutta ei se ole oikein minun makuuni täälläkään.
      Kyöstin edellisen kirjoitukseni kommenteissa mainitseman pil pilin olen huomannut ruokalistoilla. Sitä pitää maistaa! Merenelävistä pystyn syömään katakarapuja, mutta kaikki muut ovatkin minusta pelottavia.

      Poista
  5. Olipas kiva kokemus apinoineen päivineen! Ja tosiaankin, minä joka kotonakin juon vain suklaakahvia en ikinä nauti suomalaista kahvia missään. Hyvä kahvi alkaa siitä, kun laiva saapuu Saksaan. Miten voikin olla koitimaan kahvi kuin raakaa ja niin kitkerää.

    Gibraltar olisi kiva kokemus...Kiitos tästä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen vähän harkinnut, että hankkisin sellaisen uuden kahvikoneen, joka tekee juuri kupin kerrallaan.
      Täällä on ehkä paras kahvi, mitä olen saanut missään.
      En tiedä säilytetäänkö meillä Suomessa kahvia liian kauan vai miksi se on kuin eri juoma kuin ulkomaiset kahvit.

      Gibraltar on tosi viehättävä paikka, niin pieni ja niin monipuolinen. Suosittelen matkakohteeksi.

      Poista
    2. Meille tuli käymään yhtenä päivänä R:n syntyjään amerikkalainen koriskaveri kylään kahvinkeittimen kanssa! Meillhän on tarjolla vain ja ainoastaan Robertsin suklaakahvia, mutta herra halusi esitellä kahvikoneensa joka teki kupin kerrallaan. Siinä tuli capuccinot ja espressot sun muut tuosta vain.

      Vai onko se raakaa, kuten olen kuullut joskus sanottavan. Poimitaanko pavut raakoina vai miksi ihmeessä Suomessa kahvi on niin karvasta. Olin tänään lounaalla eräällä ystävälläni ja hän niin jotenkin haluaa, että nautin jälkiruoaksi kahvia pienen kupin ja selvästi kärsii suorastaan, jos juon teetä. Annoin taas periksi hyvän lounaan jälkeen, mutta kyllä menee taas pitkä aika kun juon kahvia kodin ulkopuolella!

      Kuulostaa tosi ihanalta <3

      Poista
    3. Joku peli minun on kyllä pakko hankkia. Elämisenlaatu on tärkeää, kun todennäköisesti on vain tämä yksi elämä ;)
      Minä en oikein pidä tuosta suklaakahvistakaan, vaikka tuoreessa kahvissa on kyllä vahva suklainen aromi.
      En tiedä, johtuiskohan se karvaus vain pitkästä säilytyksestä ennen ja jälkeen paahtamisen.

      Poista
  6. Meillä on nyt ollut puolisen vuotta käsikäyttöinen pikkuinen kahvimylly, jossa saa aamukahvin pavut jauhettua. Kyllähän se on ihan eri makuista, pavuista riippuen tietenkin. Alkaa tuo valmis suodatinkahvi vanhentua kaapissa.. Myllyjähän on myös sähkökäyttöisiä, mutta käsikäyttöinen on melkein yhtä nopea ja samalla saavat lihakset vähän aamujumppaa. On myös äänettömämpi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä hankinkin kahvimyllyn. Kiitos vinkistä! Moccamaster-kahvi ei kyllä tunnu miltään kotiin palattua, vaikka muutoin sinne on kiva palata. ;)

      Poista
  7. Kiva tutustua tämmöinen pika-annos Gibraltaria. Muchos thank you.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. De nada!
      En siis osaa yhtään espanjaa. Ilmeisesti olisikin pitänyt olla "muchas" eikä "muchos". ;) Mutta olkoon siinä, en korjaa, lisää vaan sekakielisyyttä.

      Poista
  8. Olipahan ihana matkakertomus ja tietopaketti, Marjatta! Oli ilo lukea, kiitokset tästä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiasa Reetta, kiitos itsellesi, kun kävit lukemassa ja pidit. <3

      Poista
    2. Siis KAISA, lo siento (anteeksi). Nyt olen oppinut jo tällaisen ilmauksen.

      Poista

Tuhat ja yksi blogitarinaa

Hannu Mäkelän kirja Lukemisen ilo eli miksi yhä rakastan kirjoja  vierailulla kirjastosta hyllyssäni Katselin blogini tilastoja ja huomasin,...