Uusi profiilikuva, vanhenemisesta ja ulkonäöstä, syövistä osa 8

Päätin päivittää profiilikuvani. Entinen otettiin sinä päivänä jolloin aloin blogata maaliskuussa 2013. Siinä minulla on kädessä Sanna Eevan romaani Olot, josta pidin kovasti, mutta josta jäi kirjoittamatta. No, onhan se ollut kuitenkin esillä koko ajan. Näyttääkö siltä, että uudessa kuvassa ei ole kirjaa? On, kaksi. Korvakoruissa! Ostin ne kirjamessuilta ihan tätä kuvaa varten. Ehkä puen ne joskus johonkin kirjallisuustapahtumaan.

Vanhassa kuvassa olen vielä ruskeahiuksinen, värjäyksen ansiosta. Nyt tukkani on saanut kasvaa omanvärisekseen kesäkuusta asti. Jätin värjäyksen pois, kun en tiennyt, joudunko sytostaattihoitoon ja kaljuunnun. Kun en sitten joutunutkaan, huomasin, että harmaa oli alkanut tulla esiin nätisti ja kävin uteliaaksi. Tuli myös mieleen, että ähäkutti vainko miehet ovat sharmantteja harmaina. Minä haluan olla tyylikäs, harmaa vanha nainen. Luin jostakin hiusjutusta, että ruskeahiuksisista tulee harmaantuessa hopeaketun värisiä, vaaleahiuksisista lumikkoja. Hopeakettu, vau! Tässä muutoksessa säästän noin 80 euroa joka kampaajakerralla, siis 6 - 7 viikon välein, ja ajassa säästän toista tuntia. Kampaaja näpräsi minun hiusteni kanssa ennen pitkälti yli kaksi tuntia, ensin tyvivärjäys, sitten latvaväri, pesut ja hoitoaineet, lopulta leikkaus ja föönaus. Voihan turhuuden markkinat! Tämä kaikki vain, että olisin hiusteni värin osalta vanhentumatta.

Inna Vaaran blogissa Mummin matkassa kummastellaan vanhojen julkisuudessa esiintyvien naisten kuvia. Ne ovat usein niin käsiteltyjä, että kuvassa näyttää olevan joku nuori etäisesti kuvan kohdetta muistuttava sukulaisnainen, tytär tai jopa tyttärentytär, jos nainen on kuvakäsittelyn lisäksi puettu mainoskuvaan revittyihin farkkuihin ja converse-tossuihin.

Paitsi ikääntymistä, niin naisten kuvissa halutaan parannella kaikkea muutakin ihanteesta poikkeavaa. Näyttelijä Keira Knightley julkaisi juuri kaksi kuvaa itsestään. Ensimmäisessä on poikamainen rintamus ja toisessa, elokuvamainokseen muokatussa kohotettu, B-kuppi –povi. Miksi Keira ei kelvannut itsenään? Hyvä Keira, että nostit asian esiin ja julkaisit aidon kuvan. Sinä olet kauniimpi ilman tällaista kuvankäsittelyä.

Jos joku vaatealan ihminen eksyisi tänne – mitä epäilen - niin tässä pyyntö: valmistakaa hameita ja mekkoja eri pituisina. Minä olen kokoa 36 - 38, vähän alle 170 cm ja kohta 65 vuotta. Minun uuteen harmaahapsityyliini sopisi useassa mallissa tyylikäs polvipituus, ei mini. Jos olisin muutaman sentin lyhyempi, olisin valmismekoissa chic. Housuissa on eri lahjepituuksia, sama hameisiin, kiitos!

Stressaava aika panee kirjoittamaan kevyistä asioista. Yleensä kirjoitan ihmisoikeuksista ja ihmisten välisistä suhteista, usein surusta. Mutta - minäpä olenkin monta! John Irving, In One Person, Minä olen monta -sainpahan tähänkin mukaan kirjaviittauksen.
Sain illalla loppuun harvinaisen kiinnostavan romaanin, Pavel Sanajevin juuri käännetyn Haudatkaa minut jalkalistan taakse. Kirjoitan siitä seuraavaksi ja myös paikkakuntamme taidenäyttelyistä, joissa kuljimme miehen kanssa eilen.

Nyt syöpäasiaan.
Elimme yhdeksän päivää huolestuneina, epäillen, että miehelläni on levinnyt syöpä. Tarkempi tulkinta: se on paikallinen, pinnallisesti leviävä melanooma.

Ensimmäiseksi lausunnon tulkinnut, taitavasti luomen leikannut terveyskeskuslääkäri sanoi puhelimessa, että on paha, nyt on vain odotettava rauhallisesti kutsua kirurgia tapaamaan ja mahdollisesti vartijaimusolmukkeen poistoon, kiiretapaus, ja tarjosi diapamia. Hän puhui myös millimetreistä, joiden luulimme tarkoittavan syvyyttä. Ne olivatkin pintamittoja, ovaalinmuotoisen luomen pituus ja leveys. Jos melanooma olisi 4 mm syvä, se olisi luokituksissa toiseksi pahimman ja pahimman rajalla, hyvin todennäköisesti levinnyt sisäelimiin.
Väärinkäsitys johtui osittain lääkärin huonosta suomenkielen taidosta, mikä puhelimessa korostui.

Minä aloin etsiä huolissani netistä vastausta, tietenkin. Löysin Käypä hoito -sivuilta huojentavan tiedon, että raajoissa oleva melanooma on vaarattomampi kuin vartalossa sijaitseva. Mutta heti seuraavassa lauseessa luki, että yli 60-vuotiailla miehillä tämä syöpä on vaarallisempi kuin muilla. Siirryin äkkiä eteenpäin, mutta tämä lause alkoi vaivata minua.

Kun ei alkanut kuulua kutsua kirurgille, mieheni soitti ja kyseli, milloin hänelle on varattu aika. Hoitaja vastasi että maaliskuulle. Mitäh - eikö tämän pitänyt olla kiireellinen, syvälle ulottuva...? Ei, tämä on melanooma in situ, paikallinen, ei tarvitse muuta kuin tarkkailla. Hoitaja kysyi vielä, haluaako mieheni kirurgin soittavan hänelle. No, kiitos, ilman muuta! Kirurgi vahvisti hyvän uutisen, paha sairaus, mutta ei niin paha. Hoitona luomien tarkka syynääminen ja muutaman kuukauden välein kontrollikäynti lääkärillä. Ei tarvitse tutkia imusolmukkeita, koska syöpä oli pinnassa. Luomien tarkkailussa on huolestuttava silloin, jos luomi kasvaa, muuttaa väriä tai alkaa kutista. Jos tällaista tapahtuu, niin ko luomi on heti leikattava ja tutkittava patologilla.

Mieheni soitti vielä erikseen ja pyysi patologin lausunnon itselleen. Miksi sitä ei anneta automaattisesti? Toisaalta korostetaan, että potilaan on oltava aktiivinen oman sairautensa hoidossa. Totta kai hänen on myös silloin – ja joka tapauksessa - saatava kaikki itseään koskevat tutkimustulokset.

Kyllä näemmä saa olla sairastuessa erittäin omatoiminen. Jos mieheni ei olisi ryhtynyt soittelemaan, häntä olisi pidetty epätietoisuudessa kuukausikaupalla. Monen tahon hoitaessa asiaa, on ehkä jäänyt sopimatta, kuka mitäkin tekee.

Uskon, että kaikki tekevät kyllä parhaansa, mutta potilaita on nykyään kunnallisessa terveydenhoidossa liikaa, ja siksi lääkäreillä sekä hoitajilla on ainainen kiire.

Pakostikin vertaan miehen syöpäkokemusta omaan rintasyövän hoitooni. Siinä kaikki on mennyt juoheasti, mutta rintasyövän hoitoon onkin suunniteltu hoitopolku, jossa aina tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu. On myös rintasyöpähoitaja, jolle voi soittaa, jos on kysyttävää.

No, hyvää tämä uhan alla eläminen vain meille teki. Tuli syvä hetkessä elämisen –tunne ja arkisen elämän arvostus. Onpas ihanaa, kun saa elää.

ARVISTA ELÄMÄ KOOSTUU
JA SILMÄNISKUISTA.
(Sirkka Turkka) 

Hyvää isänpäivää kaikille isille ja isoisille, ja kaikille, joilla on isä, mies tai poikakaveri (tuleva isä)! Minähän halusin meillä juhlia äitienpäivää jo sinä yhtenä keväänä, jolloin olimme yhdessä ennen lapsia. Isänpäivää ei silloin tainnut vielä ollakaan.

Kauppareissulla aamuhämärässä näppäämäni kuva Muotitalo Lehdon
ikkunasta. KIITOS kaamosvaloista!