Lyhyitä: Pajtim Statovcin Kissani Jugoslavia, Karin Fossumin Carmen Zita ja kuolema ja KOM-teatterin Romeo vs. Julia

Yritän pakinoida lyhyesti, vaikka se onkin tosi vaikeaa. Mikä siinä on, että sitä haluaisi sisällyttää kirjoitukseensa kaikki parhaat sitaatit ja laverrella kaikki tekstin mieleen nostamat assosiaatiot. Nyt siis kurinpalautusta näillä lyhyillä!

Pajtim Statovci ansaitsee HS:n Vuoden paras esikoinen -palkintonsa, kyllä vain! 

Kissani Jugoslavia on kiehtova kirja Jugoslavian albaaneista vanhassa maassa ja uudessa. Nuori nainen Emine elää nuoruuttaan vanhojen tapojen keskellä 80-luvun Kosovossa. Sieltä on pitkä matka 2000-luvun Suomeen, jossa Eminen poika Bekim, kuten muutkin maahanmuuttajien lapset, hallitsee elämää vanhempiaan paremmin. Vaikeinta on isällä, joka menettää asemansa perheen päänä.

Kirjan keskellä on upea luku kissan ja käärmeen tappelusta. Bekim tarvitsee molempia myyttisiä eläimiä, kunnes tekee matkan Pristinaan ja kadottaa molemmat.

    Molemmat käteni nojasivat polviini eikä minun oranssinvalkoinen kissani ollut missään, vaikka se hetki sitten riippui pitkänä kaulallani. Eikä käärmettäkään ollut, ei ollut hietakyytä ei kissaa, ja minä oikaisin jalkani ja selkäni suoriksi ja katselin ympärilleni kissani ja käärmeeni varalta, sillä minun ei pitänyt menettää niitä, mutta niitä ei näkynyt yhtään missään.

Kissani ja käärmeeni.

    Kadotin ne.

Karin Fossum on nimi, jolla on minulle laadun tae. Hän kirjoittaa psykologisia jännitysromaaneja, joissa rikoksen tekijä saattaa olla selvä jo kirjan alussa, mutta jännitys syntyykin siitä, mitä tapahtuu rikollisen mielessä ja miten rikostutkijan työ etenee. 

Carmen Zita ja kuolema (2013) on tutkielma narsistisesta ihmisestä.  Nuori nainen Carmen on heti poikansa kuoleman jälkeen tyhjentämässä lastenhuonetta ja esittämässä miehelleen, että he voisivat hankkia uusia lapsia ja aloittaa alusta, uudet vaunut ja uudet lelut. Pojan kuvakin pitää siirtää pois paraatipaikalta.

Surusta sekaisin oleva isä ihailee vaimonsa vahvuutta, kunnes alkaa epäillä, että se on jotain muuta. Tässä tulee hyisesti mieleen eräs keskeneräinen oikeusjuttu, jossa perheen, omien sanojensa mukaan analyyttinen, äiti reagoi samalla tavalla vuorokausi miehensä murhan jälkeen todetessaan poliiseille, että he muuttavat nyt lasten kanssa ja aloittavat alusta uudessa kaupungissa. Tapaus Auer.

Lyhyt ja tiukka mekko, jossa oli syvään uurrettu kaula-aukko. Se ei jättänyt paljon tilaa mielikuvitukselle ja sitä Carmen oli yleensä pitänyt bileissä ja nyt se näytti olevan aivan väärässä paikassa. Samalla Nicolain täytyi myöntää että Carmen oli kaunis, täydellinen kuin pieni nukke, hoikka ja kiinteä kuin mannekiini. Hän muisti jälleen, miksi oli ihastunut tähän valkeahiuksiseen tyttöön. Yksikään poika maailmassa ei olisi voinut vastustaa Carmenia, ei todellakaan, hän ajatteli, ei sitten yksikään. Enkä minä ollut poikkeus.

...
Carmen kääntyi jälleen katsomaan peiliin ja tutki omaa kuvaansa. Ei voi olla totta, Carmen oli todella tyytyväinen näkemäänsä. Tommy haudataan, ja Carmen katselee tyytyväisenä peilikuvaansa, se kiusasi Nicolaita.

Tämän romaanin loppu on aivan huippu monella tapaa. Se on yllättävä, visuaalinen, lukijan palkitseva ja jopa hauska.

Ohjelmalehtisen kansi

Kävin katsomassa Kouvolan teatterissa KOM-teatterin kiertuenäytelmän Romeo vs. Julia. Olipas virkistävää katsoa perinteistä luonnenäyttelemistä niin monen kokeellisen teatterielämyksen jälkeen.

Ensin kuulemme nauhoituksena tekstiä William Shakespearen Romeosta ja Juliasta, ensimmäinen vahvasti lausuttu sana on RAKKAUS, sitten syttyvät valot ja pääsemme seuraamaan heijastettua kuvaa ihmisistä kiirehtimässä juniinsa italialaisella asemalla. 

Näyttämön keskellä on penkki, johon etsiytyy kaksi iäkästä henkilöä, Julia (Marja-Leena Kouki) kutimensa kanssa ja vanha herra Romeo (Erkki Saarela), niin niin liikemiestä. Kuulutus kertoo, että junat ovat myöhässä, ja pari uppoaa käymään läpi elämäänsä. Käy ilmi, että he ovat olleet naimisissa ja eronneet. Julia on kasvattanut yksin neljä tytärtä. Romeo on ollut paitsi hurmaaja myös hummaaja, ja Julia huomaa, että hän on taas vähällä ryhtyä huolehtimaan Romeon asioista. Mies yrittää esittää menestynyttä, mutta Julia näkee hänen teatterinsa läpi. Voi niitä ilmeitä! Yleisö huomaa Julian kasvoilta tämän oivallukset Romeon vielä kerskaillessa ja Romeon niih nyyh -koiranpentuilmeet Julian todetessa, että eikös sinulla olekaan nyt sitten ketään naista, taidat olla miesparka yksin. 

Ajankulu tulee hienosti esiin päähenkilöiden heijastetuissa nuoruudenkuvissa ja muistelussa. Miten rakkaus on ruokkinut heitä, miten he olivat onnellisia, miten Julia otti kerran Romeon takaisin ja neljäs tytär sai alkunsa ...

Yhtäkkiä asemalle tulee eloa. Radat ovat kunnossa, ja junat kulkevat taas. Toisensa yllättäen tavanneet entiset rakastavaiset kiiruhtavat juniinsa.
Lopussa näyttämön pimennyttyä kuulemme kuten alussakin kaunista vanhaa runoa rakastetun palvomisesta.

Kah, kuinka poskeaan hän käteen nojaa!
Oi jos tuon käden sormikas ma oisin,
Koskettaa tuohon poskeen saisin!

Romeo vs Julia on Marja-Leena Koukin 50-vuotistaitelijajuhlaesitys. Pitkä, loistava ura hänellä, kuten myös Saarelalla. Molemmat näyttelijät ovat vähän vaille seitsemänkymppisiä.

The Most Excellet And Lamentable Tragedy of Romeo And Juliet on kirjoitettu ja esitetty noin 1954. Romeon ja Giuliettan tarina on lähtöisin Italiasta. Ensimmäisen englanninkielisen version tästä tarinasta julkaisi William Brooke 1564, William Shakespearen syntymävuonna. Nuoren dramaturgin, Shakespearen, näytelmä on vapaa sovitus tästä runoelmasta. Siinä ei ole edeltäjiensä moralisointia siitä, mihin sokea rakkaus johtaa viettiensä varassa toimivat nuoret.

Tämä uusi suomalainen sovitus Romeo vs. Julia on Lauri Siparin ja Liisa Urpelaisen käsialaa. Ohjaus on Laura Jäntin.

.....................................................................
Jälkikirjoitus, seuraavana aamuna, yöllistä piehtarointiani:
Mitä minä noin pitkän postauksen tein? Miksen kirjoittanut kolmea erillistä, kun ei se lyhentäminen oikein onnistunut? Pitäisi varmaan olla joku yhteinen teema näilla kahdella kirjalla ja yhdellä näytelmällä, jotain mikä kokoaa ne yhteen, jotain muutakin kuin että eräs MM nautti niistä hämärän hyssyssä marraskuussa 2014. Yleensähän minä keksin hyvän lopun... Voi, voi, onko tämä nyt joku maailmanluokan ongelma! Onkohan toiset bloggarit näin perfektionistisia - on ne, sen huomaa heidän postauksistaan... heh  heh ... no, nyt keksin: se on se RAKKAUS!  Noissa kirjoissa on monenlaista rakkautta, rakkautta kotimaahan, homorakkautta, rakkautta suloiseen vauvaan, ja näytelmässä on sekä kiihkeä romanttinen rakkaus että sen jälkihehkuna lempeys. No niin, uni saa taas tulla, lempeys...