Uudet suomalaiset

I kohtaus, kansanedustajan televisiohaastattelu

- Minulle on kerrottu, että näin tapahtuu. Suomalaiset saavat ne käytettynä, mutta heille sosiaalihuollosta annetaan maksuosoitus uusiin ja hyviin lastenvaunuihin.
- Siis mistä tämä tieto on, kun meille vakuutetaan aivan päinvastaista, että edut ovat samat kaikille?
- Ihmiset puhuvat, tälläkin viikolla on otettu yhteyttä.
- !

II Kohtaus, tapahtuu kouvolalaisessa taksissa

- Tiedäks sie, että Kuusaal oli laitettu asunto niille niin hyvään kuntoon, vanhat huonekalut, mutta siistit, niille somaleille, ja kun ne tuli niin eipä se heille kelvannu. Mistä ne sielä Ambomaalla edes tietää mitään huonekaluista? Heti seuraavana päivänä oli huonekalukaupan auto pihas ja sinne kannettiin nahkakalustoo. Ei kai niis bambumajoissakaan mitään nahkasohvia ole!
- On niillä pakolaisleireillä huonekaluja - ja televisiot.
- Ja sitte, tiiäthän sie nuo kerrostalot tos toisella puolen katuu. Niis on niit kongolaisii, niitä pikimustii. Niillähä on kaikki yhteistä.
- ?
- No, siäl oli yks mukula - eihän ne niitten omia mukuloita ole, ottavat siältä mukaansa ketä sattuu - ni se mukula oli viäny jonku ihmisen pyörän ja jättäny sen mihin sattu, ojaan, ku ei enää tarvinnu. Ei ymmärtäny, niille kaikki on yhteistä. Sitte ku oli valitettu, niin heti seuraavana päivänä kaikilla mukuloilla oli uudet maastopyörät. Ei ne niillä kauaa säily, jättävät johonki. Ja sitte saavat uudet.
- Hmm.
- Ajokortit niille kans hankitaan meidän varoilla. Toiset, oikeet ihmiset joutuu säästään.
-? Hmyh.

- Ja mikä kans oikeen ilettää, ne kulkee rinnakkain kadulla ja kaikki puhuu kännykkään. Toisilleenko ne siinä puhuu ...

III kohtaus, tapahtuu monikulttuurikeskus Saagassa Kouvolan keskustassa

- Onko teillä sitä eilen julkistettua kirjaa Uudet juuret Suomessa? En päässyt juhlaan.
- On sitä vielä pehmeäkantisena.
- Kiva, minä olen tosi kiinnostunut tästä kirjasta.

  

Saida Aden Abdi, somalialaistaustainen opettaja

 

Olen mukana itse kaikissa näissä tosielämän kohtauksissa.
Ensimmäisessä katson kotisohvalla tv:n ajankohtaisohjelmaa, jossa haastatellaan kansanedustaja Pia Kaumaa, joka nostatti kuulopuheiden perusteella huhun maahanmuuttajien suosimisesta sosiaalitoimistossa.
Toisessa kuuntelen "kaumansa kuunnellutta" taksikuskia ja ynähtelen epämääräisesti, koska halusin kuulla, mitä kaikkea ennakkoluuloa rasistisuuteen taipuvan, tietämättömän ihmisen mielessä asuu.
Kolmannessa olen ostamassa juuri julkaistua Silja J. A. Talven kirjoittamaa kirjaa Uudet juuret Suomessa, jossa on vankka tietopaketti maahanmuutosta Suomessa sekä kahdentoista Kouvolassa asuvan maahanmuuttajan haastattelut. Hienot kuvat ovat Ykä Kiukkosen.

Talvi on itse maahanmuuttaja, mielipidepakolainen. Hän kirjoitti Amerikassa asuessaan kirjan vankiloista, Women Behind Bars, 2007. Hän vertaili tässä tietoteoksessaan vankilaoloja USA:ssa, Kanadassa, Englannissa ja Suomessa ja joutui rehellisen raportointinsa vuoksi CIA:n vainoamaksi. Talvi muutti pakoiltuaan lopulta Valkealaan, jonne asettui kaksoiskansalaisuutensa turvin. Maailmanparantamisen palo ei ole kuitenkaan sammunut, mistä osoituksena tämä kirja.

Uudet juuret Suomessa -kirjassa haastatellut henkilöt ovat kotoisin Algeriasta, Venäjältä, Irakista, Afganistanista, Meksikosta, Pakistanista, Somaliasta ja Kongon demokraattisesta tasavallasta. Suurin osa on paennut sisällissotaa tai vieraan vallan maahantunkeutumista ja nälkää. Monet edustavat etnistä tai uskonnollista vähemmistöä omassa maassaan ja monia on vainottu eriävän poliittisen vakaumuksen tai ihmisoikeusrikkomusten kritisoimisen vuoksi. Pakomatkat ovat olleet pitkiä ja uuvuttavia. Kolme haastatelluista on tullut Suomeen omasta halustaan opiskelun tai avioliiton takia tai saadakseen lapsilleen paremman tulevaisuuden. 

Esipuheessa varoitetaan herkkiä lukijoita tarinoista, joihin sisältyy kuvauksia fyysisestä ja seksuaalisesta väkivallasta, sieppauksista ja kidutuksesta. Kaksi haastateltavaa esiintyy salanimellä eikä halunnut valokuvaansa kirjaan, koska eivät halua saattaa uusien naapureidensa tietoon kokemiaan asioita.
Olisi se nyt hirveää, jos minä en pystyisi lukemaan näitä tarinoita! Olen huomannut lähellä asuvan kongolaisnaisen nilkoissa hiertymät. Onko häntä pidetty kahleissa? Tein vielä neljä vuotta sitten työmatkoja bussilla. Samalla pysäkillä oli kurdinainen, joka oli aloittanut kielikurssin läheisessä kurssikeskuksessa. Hän katseli niin uteliaana minun jutteluani samassa bussissa kulkevien oppilaiden kanssa. Harmittelin, ettei meillä ollut yhteistä kieltä. Hän on yksi kirjan haastatelluista, alkuun hyvin traumatisoitunut, mutta nyt voimaantunut. 

Vasta vähän aikaa sitten maahan tulleet kiittelevät ja huokaavat, kun ovat päässeet turvaan.

Tämä on minun maa, hän sanoo ja hengittää syvään. Tässä minä voin olla. Täällä minua suojellaan.
Näin sanoo yksi kirjaan haastatelluista 42-vuotias Fereshteh Niyazi, joka on paennut perheineen sotaa Afganistanissa.

Pitempään maassa olleet, kuten Elminä tunnettu Said Elmi Muhamud, joka muutti Kouvolan seudulle 1990-luvun alussa ensimmäisten somalipakolaisten joukossa, uskaltaa jo arvostellakin. Hän tekee liikaakin töitä ja maksaa runsaasti veroa, mutta joutuu silti koko ajan kyseenalaistetuksi suomalaisuudestaan.
Elmi tuli suuresta perheestä yksin Suomeen nuorella iällä. Hän on kouluttautunut ja toiminut tietojenkäsittelyinsinöörinä, automekaanikkona, kääntäjänä ja ohjaajana vastaanottokeskuksessa, minkä työn ohessa hänellä on nykyään myös ravintola Savanni Express monikulttuurikeskus Saagan yhteydessä.

Elmi sanoo, ettei juopuneen rasistisen purkauksen tai syyttävän kommentin kuuleminen ole ollenkaan poikkeuksellista. ”Käynkö töissä, maksanko veroja? Tämä on yleinen kysymys.

”Tunnen monta maahanmuuttajan lasta, jotka syntyi Suomessa ja ainoa maa, jonka ne tuntee on Suomi”, Elmi jatkaa. ”Tämä on niiden kotimaa, niin kuin minun oman lapsen. Se pitää hyväksyä ja sitten rakentaa sen mukaan. Nämä nuoret ovat meidän turvallisuus ja tulevaisuus.”

Kouvolassa on asukkaita vajaa 90 000, maahanmuuttajia heistä on noin 2200. Jokaisena vuonna, jona Kouvola on ottanut vastaan kiintiöpakolaisia, kaupunki on saanut enemmän tukea kuin mitä se on käyttänyt näiden perheiden asuttamiseen ja kotouttamiseen. Mistä ihmeestä nämä huhut maahanmuuttajien suosimisesta oikein kumpuavat?

Lähes kaikki monikulttuurisista yhteiskunnista tehdyt tutkimukset ovat tuottaneet saman perustotuuden: heterogeeniset yhteiskunnat ovat terveempiä, taloudellisesti tuottavampia, suvaitsevampia ja kulttuurisesti energisempiä kuin ne muutamat maailmassa vielä jäljellä olevat paikat, jotka ovat vain yhden etnisen ryhmän dominoimia.  

Tilastot kertovat karua kieltään meidän muuttajasaldostamme: Suomen ulkopuolella asuu tällä hetkellä 758 000 suomalaissyntyistä ja Suomessa asuu reilut 200 000 ulkomaalaistaustaista. Meiltä lähtee vuosittain moninkertaisesti enemmän ihmisiä kuin mitä meille tulee. 

Maahanmuuttajien vihaajat ovat kenties unohtaneet lähihistoriamme. Talvi- ja jatkosodan aikana Suomessa otettiin vastaan puoli miljoonaa Karjalan evakkoa ja lähetettiin 70 000 lasta suojaan Tanskaan ja Ruotsiin. Ei maahanmuutto ja pakolaisuus ole Suomessa mikään uusi asia. Pitäisikö ihmisten lukea enemmän lähihistoriaa?