On ihmisiä, joista on vaivaannuttavaa panna
ylioppilaslakki
päähänsä.
Jotenkin se liittyy kuusikymmenlukuun ja sitten seitsemän-
kymmentälukuun ja sitä kautta loppuelämään.
päähänsä.
Jotenkin se liittyy kuusikymmenlukuun ja sitten seitsemän-
kymmentälukuun ja sitä kautta loppuelämään.
Ne ovat samoja ihmisiä, joista on vaivaannuttavaa
mennä naimi-
siin, vaivaannuttavaa kastaa lapsiaan, vaivaannuttavaa paljastaa
tulojaan, puhua ruuasta niin kuin ruoka olisi tärkeää, sisustuk-
sesta niin kuin huonekalut olisivat tärkeitä, terveydentilastaan,
niin kuin terveydentila olisi tärkeä.
siin, vaivaannuttavaa kastaa lapsiaan, vaivaannuttavaa paljastaa
tulojaan, puhua ruuasta niin kuin ruoka olisi tärkeää, sisustuk-
sesta niin kuin huonekalut olisivat tärkeitä, terveydentilastaan,
niin kuin terveydentila olisi tärkeä.
Pirkko Saisio pohtii,
miksi hän ja puolisonsa eivät lähde tohtoripurjehdukselle ylioppilaslakit
päässä. Molemmilta ne ovat kateissakin, mutta voisihan aina hankkia uudet. Saision
mietteissä on paljon tuttua. Minäkin liitän Saision mainitseman asenteen
nuoruuteni asenneilmastoon. Saisio on minua vuoden vanhempi. Samanlainen tunnistaminen
tapahtui, kun luin ruotsalaisen Horace Engdahlin (minua kaksi vuotta vanhempi) kirjasta
Sen jälkeen savuke seuraavan ajatelman: Minun
sukupolveni omistautui irstailulle puritaaniseen tapaan: tarkoituksenaan
laajentaa tajuntaa ja uhmatakseen porvarillista yhteiskuntaa, ei nauttiakseen.
Se on noloa.
Sukupolvikokemus!
Kuusi- ja seitsemänkymmentälukuja leimasi kokeilu ja vapauden etsintä. Me tuon ajan nuoret halusimme irti vanhasta ja kaavamaisesta. Me halusimme hauskemman ja paremman maailman. Musikaali Hair kuvaa hyvin ajan nuorten tuntoja. Me olimme idealistisia, perustimme ihmisoikeuksia ajavia yhdistyksiä ja järjestimme mielenosoituksia. Seta (seksuaalinen tasa-arvo) on perustettu 1974, Sadankomitea (rauhanliike) 1963, Enemmistö (liikennepoliittinen järjestö) 1968 ja Marraskuun liike (vähäosaisten, vankien, alkoholistien ja mielisairaitten puolesta) 1967. Myös poliittiset nuorisojärjestöt toimivat tuolloin vilkkaasti.
Luin hyvin kiinnostuneena, lähes jännittyneenä, Saision autofiktiivisen trilogian Pienin yhteinen jaettava (1998), Vastavalo (2000) ja Punainen erokirja (2003). Signaali tuntuu jatkolta näille. Trilogiassa taiteilijaminän seksuaalinen identiteetti ja katsomuksellinen tietoisuus kehittyvät rinnan yhteiskunnallisten tapahtumien kanssa, välillä hyvinkin myrskyisästi ja tempoen. Signaali tuo esiin muistelevan ja itseä sekä ympäristöä välillä kriittisesti, välillä lempeästi tarkkailevan henkilön.
Kuusi- ja seitsemänkymmentälukuja leimasi kokeilu ja vapauden etsintä. Me tuon ajan nuoret halusimme irti vanhasta ja kaavamaisesta. Me halusimme hauskemman ja paremman maailman. Musikaali Hair kuvaa hyvin ajan nuorten tuntoja. Me olimme idealistisia, perustimme ihmisoikeuksia ajavia yhdistyksiä ja järjestimme mielenosoituksia. Seta (seksuaalinen tasa-arvo) on perustettu 1974, Sadankomitea (rauhanliike) 1963, Enemmistö (liikennepoliittinen järjestö) 1968 ja Marraskuun liike (vähäosaisten, vankien, alkoholistien ja mielisairaitten puolesta) 1967. Myös poliittiset nuorisojärjestöt toimivat tuolloin vilkkaasti.
Luin hyvin kiinnostuneena, lähes jännittyneenä, Saision autofiktiivisen trilogian Pienin yhteinen jaettava (1998), Vastavalo (2000) ja Punainen erokirja (2003). Signaali tuntuu jatkolta näille. Trilogiassa taiteilijaminän seksuaalinen identiteetti ja katsomuksellinen tietoisuus kehittyvät rinnan yhteiskunnallisten tapahtumien kanssa, välillä hyvinkin myrskyisästi ja tempoen. Signaali tuo esiin muistelevan ja itseä sekä ympäristöä välillä kriittisesti, välillä lempeästi tarkkailevan henkilön.
Saisio itse määrittelee
tyylinsä hyväntuulisesti ”mitään kirjallisuudenlajia edustamattomaksi
hortoiluksi”.
Hortoilu näkyy siinä, että kirjailija kirjaa assosiaatiovirtaansa, jolloin aika ja paikka vaihtuvat, kun jokin asia tuo mieleen toisen tai kolmannen. Saisio havainnoi ja yhdistelee asioita mielenkiintoisesti.
Kerronta koostuu fragmenteista, proosarunoista ja aforismeista.
Teksti on ilmavasti ladottu, mikä tekee lukemisen miellyttäväksi.
Saision kieli on aistimuksellista. Hän kuvaa hyvin surumielisyyttä ja hämmennystä.
Paikoin tekstissä on hienoa huumoria.
Hortoilu näkyy siinä, että kirjailija kirjaa assosiaatiovirtaansa, jolloin aika ja paikka vaihtuvat, kun jokin asia tuo mieleen toisen tai kolmannen. Saisio havainnoi ja yhdistelee asioita mielenkiintoisesti.
Kerronta koostuu fragmenteista, proosarunoista ja aforismeista.
Teksti on ilmavasti ladottu, mikä tekee lukemisen miellyttäväksi.
Saision kieli on aistimuksellista. Hän kuvaa hyvin surumielisyyttä ja hämmennystä.
Paikoin tekstissä on hienoa huumoria.
Saision erityinen
tavaramerkki on arkaaisen liittopreesensin käyttö.
Helteinen päivä on päättyvä umpisumuun.
Helteinen päivä on päättyvä umpisumuun.
Elämä on seinä; olen siis tapetti.
Elämä on aalto; olen siis pisara.
Elämä on kulkue; olen siis askel.
Opi oleen.
Sellaisen tamperelaisen elämänohjeen olen kuullut, ja se on kyllä
hyvä.
Elämä on aalto; olen siis pisara.
Elämä on kulkue; olen siis askel.
Opi oleen.
Sellaisen tamperelaisen elämänohjeen olen kuullut, ja se on kyllä
hyvä.
Kirja koostuu kymmenestä
luvusta, joiden nimet on lainattu kirjallisuuden ja elokuvan klassikoista. Ensimmäinen luku on nimeltään Kenelle
kellot soivat ja viimeinen Nuoruuden
suloinen lintu.
Mansikkapaikka -luvussa Saisio kuvaa, miten vaivaannuttavaksi kokee
kunniatohtoriksi vihkimisen Tampereen yliopistossa miekanhiojaisineen ja
purjehduksineen.
Aamussa on ikävä sivumaku jo ennen kuin avaan silmäni
sviitin
upottavassa jättisängyssä.
Minulla ei ole esitelmää.
Kaikilla muilla on.
Minulla on pilkulliset sukat ja vihreät kengät.
upottavassa jättisängyssä.
Minulla ei ole esitelmää.
Kaikilla muilla on.
Minulla on pilkulliset sukat ja vihreät kengät.
Kun menen uuteen ympäristöön ja tapaan uusia ihmisiä,
vieras-
tan kaikkea ja kaikkia, olen itsekseni ylimielinen, argumentoin
mielessäni kaikkea ja kaikkia vastaan, etsin ympäriltäni turha-
maisuutta ja tuomitsen sen, tyhjänpäiväisyyttä ja tuomitsen sen,
pinnallisuutta ja tuomitsen sen, etsin itsepintaisesti tilanteita,
joissa voin näkyvästi ja rohkeasti olla eri mieltä mistä tahansa
kenen kanssa tahansa.
Ja tähän minua ajaa vimma, jota en saa hallintaani.
Vähän ajan kuluttua, aika pian, alan pitää ihmisistä.
....
Neljässä päivässä ehdin kiintyä ihmisiin niin että pyydän kaik-
kien puhelinnumeroita, halaan niitäkin, jotka eivät halua tulla
halatuksi, nieleskelen palaa kurkustani, vilkutan pitkään hyväs-
tiksi, ja sitten tunnen oloni tyhjäksi.
tan kaikkea ja kaikkia, olen itsekseni ylimielinen, argumentoin
mielessäni kaikkea ja kaikkia vastaan, etsin ympäriltäni turha-
maisuutta ja tuomitsen sen, tyhjänpäiväisyyttä ja tuomitsen sen,
pinnallisuutta ja tuomitsen sen, etsin itsepintaisesti tilanteita,
joissa voin näkyvästi ja rohkeasti olla eri mieltä mistä tahansa
kenen kanssa tahansa.
Ja tähän minua ajaa vimma, jota en saa hallintaani.
Vähän ajan kuluttua, aika pian, alan pitää ihmisistä.
....
Neljässä päivässä ehdin kiintyä ihmisiin niin että pyydän kaik-
kien puhelinnumeroita, halaan niitäkin, jotka eivät halua tulla
halatuksi, nieleskelen palaa kurkustani, vilkutan pitkään hyväs-
tiksi, ja sitten tunnen oloni tyhjäksi.
Hankin tämän hurmaavan
kirjan heti tuoreeltaan, koska se on Helsingin Kirjamessujen lukupiirikirjana.
Ilmoittauduin Leena Landerin lukupiiriin, mutta siinä vaihtui kirja ja
kirjailija. Käviköhän taas kerran niin, että Lander oli perääntynyt julkaisemasta kirjaansa ja jatkoi sen työstämistä. Hän kertoi eräässä kirjatapahtumassa, että ei aina malta päästää kirjaa käsistään. No, ei haittaa minua
ollenkaan. Pirkko Saisio on mielikirjailijoitani. On hienoa saada osallistua
juuri tähän lukupiiriin. Onko joku lukijoistani tulossa samaan tilaisuuteen? Siellä
nähdään!
. . . . . .
P.S. Lisäys Kirjamessujen jälkeen. En sitten ollutkaan lukupiirissä. Aloitin aamulla kymmeneltä ja väsähdin ennen lukupiirin alkua, suunnittelu petti. HS:ssa on Suvi Aholan kirjoittama juttu Saisiosta. Saisio kutsuu itse katkelmallista tyyliään hortoilevaksi essehdinnäksi ja kertoo löytäneensä termin amerikkalaisen David Foster Wallacen esseekokoelmasta. Mikähän se termi mahtaa olla englanniksi?
. . . . . .
P.S. Lisäys Kirjamessujen jälkeen. En sitten ollutkaan lukupiirissä. Aloitin aamulla kymmeneltä ja väsähdin ennen lukupiirin alkua, suunnittelu petti. HS:ssa on Suvi Aholan kirjoittama juttu Saisiosta. Saisio kutsuu itse katkelmallista tyyliään hortoilevaksi essehdinnäksi ja kertoo löytäneensä termin amerikkalaisen David Foster Wallacen esseekokoelmasta. Mikähän se termi mahtaa olla englanniksi?
Kiitos mainiosta kirja-arviosta. Kiinnostuin :)
VastaaPoistaKiva Mai, kun kiinnostuit! Saisio on hyvä ajan, tilanteiden ja ihmismielen kuvaaja. Tuntuu, että hän vain paranee vanhetessaan..
PoistaVai on tuo nyt ilmestynyt. Saisio kuuluu lukemistooni. Aloitin lukemisen Elämänmenosta. Pidän tuosta enemmän kuin sitä seuranneesta kirjasta, vaikka sen tekijä kuvaa lähemmin minun käsitystäni Kalliosta. Siis ajallisesti. Mutta sekin varhempaa aikaa kuin minun Kallioni. Ehdottomasti luen tämän.
VastaaPoistaUlla, tämä kannattaa lukea! Minä olin toisena varauslistalla kirjastossa, mutta kun messut ja lukupiiri siellä painoivat päälle, niin piti ostaa. Se kannatti kyllä, koska nyt tuntuu, että haluan lukea kirjan uudestaan.
PoistaMinä olen nähnyt Elämänmenon vain tv-sarjana. Saisiohan on kirjoittanut paljon näytelmiä televisiolle ja vielä enemmän teatterille sekä näytellyt ja ohjannut. Hän on hyvin tuottelias ja monipuolinen taiteilija.
Pirkko Saisiolta en ole lukenut koskaan mitään, mutta olen katsonut loistavan Elämänmenoa tv-sarjan.
VastaaPoistaVaikka olen nuorempaa ikäpolvea jaan osin alun asetelman: ”On ihmisiä, joista on vaivaannuttavaa panna ylioppilaslakki päähänsä..” tämän minä jaan, oli lakkiaisissa lainalakki ja sen jälkeen se ei ole ollut yo-lakkia päässä. Monet teennäiset juhlat vaivaannuttavat, mutta minusta naimisiin menossa eikä lasten kastamisessa ei ole itsessään mitään vaivaannuttavaa, juhlat ovat tosin osin jäykät. En koe mitään halua paljastaa tulojani, jos joku haluaa ne selville, kävelköön verotoimistoon ja kysyköön.
Intouttava erilainen kirjoitus kirjasta :)
Samoin - olen katsonut Elämänmenoa-sarjan kahteen kertaan. Se on todella loistava. Siinä Saisio ilmeisesti kuvaa aika paljon omaa työläistaustaista lapsuuttaan ja nuoruuttaan.
PoistaTuossa Saision vaivaannuttavuus-listassa on muutamia, jotka ovat - ja olivat silloinkin - minusta todella väärinymmärrettyä vapautta, kuten sitoutumattomuuden korostaminen. Avioliittoa pidettiin poroporvarillisena, vapautta riistävänä instituutiona. Itse olen aina ajatellut, että ihmisten pitää uskaltaa sitoutua toisiinsa, mikä myös vapauttaa heidät ajelehtimasta. Silloin aatteita korostettiin niin paljon, että pidettiin pikkumaisena puhua ruuasta, rahasta ja mööpeleistä. Katsottiin, että on keskityttävä fiksumpiin asioihin. Joskus tämä vei myös tärkeilyksi, mitä olen nähnyt jossakin sketsissä hyvin käsiteltävän.
Saisio on pohtinut 70-luvun opiskelijanuorison ajattelua paljon myös Kom -teatterille kirjoittamassaan näytelmässä Baikalin lapset.
Kiitos Deekoo! Varmaan joku toinen löytää tästä kirjasta ihan eri asioita.
Herätit mielenkiintoni,kiitos siitä Marjatta!
VastaaPoistaLuulen Riitta, että pidät tästä kirjasta. Tämä on jotenkin vaivattomasti syntyneen oloinen, rupatteleva, mutta syvällinen.
PoistaMarjatta, ihan kuin mun elämästä '70-luvulta. Just noin kaikki se meni ja vähän vielä ylikin. Jotenkin, joskus minulle on tullut mieleen, että ei kai me hävetä tuota aikaa. Se oli kuitenkin aatteet on mun vaatteet tai tosinpäin;) Meillä oli ihanteita ja uskoimme mahdottomaan, Saimme elää sataa ja selvisimme hengissä. Nyt nuoret joutuvat ajattelemaan vain rahaa ja opiskelua ja että valismtuvatko akateemisiksi työttömiksi. Minä en edes tuntenut sanaa tyttömyys, kun työtarjouksia tuli, luin niitä kuin jotain kirjaa, vedin röökiä ja kuuntelin CCR:ää. Niistä sitten sai valita. Kovin meno oli ohi, mutta jumankauta: Me elimme!
VastaaPoistaTämä kirja olisi ihan kiinnostava. En minä ikinä ehdi mihinkään lukupiireihin, nytkin on kirjakalenteri valmiina joululle asti. Ja messuilla tapaan kaikki heitä, jotka haluavat tavata minua, moikkaan muutaman kustantajan, tapaan muutaman kirjailijan, nautin kuoharia ja ostan herkkuja ruoka&viini-osaston puoelta, illat menevät ravintolassa illallista nauttien vaihtelevissa seurueissa. Hotellihuoneet ja illallispöydät varattu, nyt sitä ennen vain lukemista, lukemista.
Saisiolla oli televisiossa hyvä se filmi, vai oliko se sarja, nimeltään Elämänmeno. Ritva Oksanen taisi olla pääosassa.
♥
Oli siinä ajassa hävettävääkin, esim. se että niin täydellisesti lytättiin kaikki vanha. Sodan vastustaminen ei olisi vaatinut omien sotaveteraanien väheksyntää. Vasta meidän lastemme sukupolvi on palauttanut sotaveteraanien kunnioituksen.
PoistaEn pitänyt myöskään tajunnan laajentamisesta huumeilla, johon alun hyvin ihanteellinen hippiaika sortui. Asuin USA:ssa 1970 -71, ja siellähän oli yliopiston kampuksella drop-out -alue, jossa asui surkeita huumeen orjia.
Eiköhän nykyään suhtauduta sukupuolisuuteenkin romanttisemmin kuin moni silloin, kun The Pill oli juuri keksitty.
Aika aikaansa kutakin. 60-luvun lopun ja 70-luvun opiskelijaradikalismiin liittyi paljon hyvää, kuten tuossa kirjoituksessani totesin, mutta myös paljon naiivia ajattelua ja käyttäytymistä, jota Saision lisäksi jotkut muutkin kirjailijat ovat teoksissaan pohtineet.
Mikä ihme kirjakalenteri, Leena?
PoistaMinä jo merkkailin Messulehdestä kolmelle päivälle kiinnostavia kirjailijahaastatteluja. Me aiomme kuljeskella miehen kanssa suunnitellun, mutta joustavan aikataulun mukaan. Joka vuosi on törmätty yllättäen tuttuihin. Illalla kyläilemme sukulaisissa ja käymme leffassa.
Vielä Saisiosta. Minä olen pitänyt erityisesti hänen näytelmistään, Kom-teatterin Baikalin lapset oli häikäisevä: I
ihminen näyttämöllä yhtä aikaa nuorena itsenään ja nykyisenä itsenään käymässä vuoropuhelua mm. juuri nuoruden aatemaailmasta. Komissa on näyttelijöitä kahdessa sukupolvessa, joten yhdennäköisyyyskin oli taattu, esim. Saarelat ja Melasniemet.
Marjatta, minä en käyttänyt ikinä huumeita, eikä kukaan meidän porukasta. Aika ihme kun muistaa kaiken.
PoistaMyös se, että ei osattu kunnoittaa maan meille pelastaneita oli hurjaa, mutta minä en siihen henk.kohtaisesti lähtenyt ja tässäpä sitten onkin yksi teksti, jonka olen sen sata kertaa julkaissut ja siinä tulee esiin, miten yritettiin isänikin ansioita lytätä http://leenalumi.blogspot.fi/2011/12/hetki-lyo.html Voin paljastaa, että tätä on pyydetty saada pitää puheena erilaisissa tilaisuuksissa ja olen antanut.
Meillä on ihan pieni väärinymmärrys siinä, mitä me olimme nuorina...Siis vaikka oltiin villjä ja oli The Pill ja punkku ja CCR ja se kaikki, meillä oli rajat, sillä meidän porukka oli samasta kylästä, koulukaupunki oli Pori, kaikkien vanhemmat tunsivat kaikkien vanhemmat, yhden isä oli pappi, yhden poliisi etc. Helsingissä varmaan oli oikeasti hurjempaa. Vain yksi onneton tulipalo meinasi tulla syyksemme, mutta ei sitten tullutkaan ja sekään teko ei olisi ollut tahallinen, vaan savukkeesta vahingossa alkanut: Paloi yksi pappila...
Minä en ole ehtinyt messulehteä edes avata! Liian iso puutarha ja kaiken maailman valokaapeline vetoja, yöt luen....Kirjalista on ne kirjat, jotka aion lukea vielä tänä vuonna. Ja silti aina jää joku, jota en ehdi. Vähän kuin suvikirjalista, josta jää aina jotain lukematta.
Me olemme siellä messuilla kaksi pävää, mutta Hesassa pe-su. Olen kaikille tutuilleni ilmoittanut, että puhelin on äänellä paitsi yhden lounaan ja yhden kirjailijatapaamisen aikana. Aina on tullut soittajia ja siellä on kiva velloa paikasta toiseen ja välillä poiketa viini&herkkupuolelle.
"On tässä kaupungissa vaikeaa. kun jonkun löytää jota rakastaa..."
Leena, minä kyllä tarkastelin ihan yleisesti ajan ilmiöitä.
PoistaAi, mitenkäs minä itse sitten osallistuin ajan rientoihin? Aloitin opinnot jo 1969 Tampereen yliopistossa, jossa lakkoiltiin ja saatiin opiskelijoiden edustajat kaikkiin hallintoelimiin. Tämä oli osoitus ajalle ominaisesta aktiivisuudesta. Sitten vietinkin vuoden USA:ssa ja vaihdoin sieltä tultua Helsinkiin, jossa jotkut suhtautuivat minuun tosi epäilevästi Amerikka-vuoden takia. Minähän olin "kiltti tyttö", enemmänkin tarkkailija. Asuin USA:ssa avoliitossa, mikä ei ollut edes laillista, mutta ei siinä minusta ollut mitään ihmeellistä. Madisonissa saattoi marihuanasavuke kiertää yleisötilaisuuksissa ihmiseltä toiselle, minua se ei kiinnostanut yhtään, vaan ojensin sen vain seuraavalle. Ajatella - ei kulunut kauaa, muutama vuosi, kun kukaan ei olisi uskaltanut aidsin takia imeä savuketta, jota useampi kymmenen oli jo pitänyt suussaan. Ajalle oli tyypillistä tietty viattomuus ja sinisilmäisyys. Osallistuin myös rauhanomaiseen mielenosoitukseen, joka järjestettiin poliisin Kentin yliopistossa ampumien opiskelijoiden muistoksi. Sodanvastaisuus oli minun tärkein aatteeni - ja on yhä.
Nuoret ovat aina kapinoineet ja halunneet pukeutua huomiota herättävästi yms. Minä pidin todella oman nuoruuteni rennosta pukeutumisesta, Intia-mekot ja vapaat hiukset, ei meikkejä eikä laittautumista. Tämä oli radikaali muutos jakkupuku- ja pallokampaustyylin jälkeen. Vielä viisi vuotta aiemmin oli vahtimestari tarkistanut, etteivät tytöt tulleet Helsingin yliopistoon housuissa!
Omien poikieni nuoruudessa oli grunge-muoti, muiden muotien ohessa. Kun pojat pukeutuivat resuisesti ja kasvattivat komeat pitkät hiukset, minusta se oli tosi sympaattista.
Vielä lisäys tuohon, mitä hävettävää hippiajassa: ne kommuunit, joissa alistuttiin jonkun hullun gurun valtaan ja harrastettiin vapaata seksiä. Juuri vähän aikaa sitten katsoin telkkarista itävaltalaisen kaverin tekemän dokumentin omasta lapsuudestaan tuollaisessa helvetissä. Paikassa järjestettiin juhla, jossa pyydettiin anteeksi lapsilta, joiden elämä oli tuhottu. Yksi haastateltu ihmettelee siinä, miten aikuiset ihmset saattoivat mennä noin halpaan
PoistaMiten minä olen ohittanut Elämänmenon TV:ssä? Elämänmeno liikkui oikeassa paikassa mutta liian aikaisin. Ja Sonja O kävi täällä oli samassa miljöössä, mutta sekin liian aikaisin. Minulla lakki on kuulunut aina Vappuun Kaivopuistossa -80 ja 90-luvulla jne...
VastaaPoistaMinulla on ollut tuo sama lakkisyndrooma kuin Saisiolla. Olen kokenut yo-lakin jotenkin pröystäilynä (turhaan tietysti!), koska olin perheeni ensimmäinen ja olosuhteiden vuoksi myös ainoa ylioppilas.
PoistaYlioppilaslakki on niin yleinen, siksi sen käyttäminen tuntuu nykyisin pöljältä, vähän sama kuin kertoisi kaikille: minäpä osaan lukea...ja sitä paitsi kirjoittaakin, ei siinä lakissa ole mitään hohtoa enää...
VastaaPoistaMinusta tuntuu, että nyt sitä voisikin pitää juuri siksi, että se ei olisi niin paljon sosiaalisesti erottava asia, kun kaikilla on mahdollisuus lukea ylioppillaksi asti. Ennen kun oppikoulu oli kymmenvuotiaasta asti maksullista ja kaikki eivät päässeet opiskelemaan, se lakin käyttäminen tuntui nololta. Ei voinut iloita ylioppilaaksi pääsystä ja opiskelemisesta yleensäkään, kun se ei ollut kaikille taloudellisesti mahdollista. Siis minä helposti syysllistyvä en oikein voinut.
PoistaHei Marjatta! Löysin blogisi juuri luettuani Pirkko Saision Signaalin. Tykkäsin kovasti, ja kirjan päätyttyä tuntuu siltä kuin muidenkin Saision tämän "sarjan" kirjojen jälkeen, kuin olisi juuri hyvästellyt harvinaisen ystävän. Jotenkin Saision tyyli havainnoida ympäristöään ja kirjoittaa havainnoistaan tuntuu niin "omalta", vaikka elänkin ihan erilaista elämää ja olen eri ikäluokkaakin.
VastaaPoistaMielenkiintoinen blogi, ja kiinnostava sukupolvikeskustelu. Mietin usein millainen olisin, jos olisin syntynyt joitakin vuosikymmeniä aikaisemmin, mitä joskus jostain syystä -tunnustettakoon tässä- haikailen (myönnetään, se on naiivia).
Hyvää lukuvuotta 2015!
Toiv. Nimetön 35 v.
Hei Nimetön 35 v.!
PoistaKyllä monet 60-lukulaiset myös liioittelevat silloista tiedostavuuttaan. Oltiin hippejä, kun oli se look, vaikka ei muuta. Ja niistä, jotka olivat mukana äärivasemmalla, moni on katunut tai hiljennyt.
Sinun ikäluokkasi on löytänyt musiikin. Ja nyt mennään aika harppauksin eteenpäin ihmisoikeuksissa. Aika näyttää, mikä jää näitä vuosikymmeniä määrittäväksi tekijäksi. Yksilöllisyys?
Hyviä lukemisia myös sinulle!
Kiitos.
VastaaPoistaPelkäänpä, että juurikin tuo yksilöllisyys, tai tarkemmin sanoen yksilökeskeisyys. Se mitä olen entisiltä ajoilta kaihonnut, siis niiltä ajoilta joita en itse ole elänyt, on juuri sosiaalisempi näkökulma asioihin, yhteiskunnallisempi. Sellaista puolta asioista ehkä ymmärrettiin silloin paremmin kuin nyt...?
Tuo on varmasti totta mitä kirjoitat, että oltiin hippejä kun muutkin olivat, eivätkä kaikki olleet niin tiedostavia kuitenkaan, joukon mukana mentiin.
Nimetön 35-v.
Kyllä, ne ajat olivat paljon yhteisöllisempiä, mikä oli parempi.
PoistaOli kiva, kun tavattiin ihmisiä asioiden ja keskustelun vuoksi, ei tarjoilujen. Tarjolla iltatapaamisissa saattoi olla vain teetä ja sämpylöitä. Nyt tapaamiset jäävät monesti, kun pitäisi tarjota hieno päivällinen.
Ennen oli kouluissa keskeisenä tavoitteena solidaarisuus. Sitten se sana hävisi ja alettiin korostaa yksilöllisyyttä. Nyt on kyllä taas alettu puhua vakavasti yhteisöllisyyden puolesta, joten ehkä jo ollaan menossa parempaan suuntaan.