J. M. Coetzee, Maan sydämessä

Maan sydämessä on eteläafrikkalaisen Coetzeen varhaistuotantoa, hänen toinen romaaninsa. Coetzeen teemat lähtevät siirtomaavalloittajien jälkeläisen syyllisyydestä, mutta toteutus ja pohdinta ovat paljon monitasoisempia ja monivärisempiä kuin esim. toisella etelä-afrikkalaisella kirjailijalla Andre Brinkillä. 

Kirja ilmestyi Etelä-Afrikassa 1977 nimellä In the Heart of the Country. USA:ssa  nimi on muutettu muotoon From the Heart of the Country. Pidän oikeastaan amerikkalaisesta nimestä enemmän, sydänmailta, mutta suomalainen on paras, Maan sydämessä. Anna Lehtosen toteuttama  kansi kertoo julman tarinan: maan alla kuivassa mullassa risteilevät veriset paksut suonet kuin alitajunnan koukerot. Kyseessä ei niinkään ole paikka vaan mielentila ja asiaintila. Coetzeen romaaneissa fyysinen paikka onkin yleensä nimeämätön näyttämö pahuudelle, joka voisi tapahtua melkein missä tahansa ihmisyhteisössä.

Maan sydämessä on unenomaista monologivirtaa. Kertojana on elinvoimaisen siirtolaissuvun viimeinen kuihtuva jäsen, vanhapiikatytär Magda, joka asuu syrjäisellä maatilalla vanhan leski-isänsä ja kahden ruskean palvelijan kanssa. Magdan kertomus etenee juoksevalla numerolla listatuissa, ikään kuin vaivattomasti paperille sutaistuissa muistiinpanomerkinnöissä, joita on kaiken kaikkiaan 266, lyhimmät yhden lauseen, pisimmät lähes kolmen sivun mittaisia.

Coetzee harrastaa erilaisia kokeilevia rakenteita muissakin teoksissaan. Romaanin Diary of A Bad Year (2007) sivuilla kulkee kolme erityyppistä kirjoitusta, jotka on eroteltu vaakaviivalla: yläosassa esseet, keskellä päähenkilön päiväkirja ja alaosassa kahden muun henkilön muistiinpanot. 

Maan sydämen tekstinpätkien numerointi  ryhdistää ja rytmittää  Magdan vimmaista ja lopulta houreista yksinpuhelua. Naisen ongelma on tylsistyminen, tapahtumattomuus, liian suojattu ja laiska elämä. Magdalla ei ole ketään kenen kanssa kommunikoida. Hän kokee olevansa tarpeeton ja maho kuin ympäröivä kuiva ruohotasanko, veld. Tämä tilanne johtaa hänet elämään mielikuvissaan. Mielikuvituksessaan hän tappaa ja rakastaa vimmaisesti. Lukija uskoo Magdan väkivallantekoon, mutta seuraavassa selväjärkisemmässä muistiinpanossa tapettu asteleekin keittiöön. Välillä piinattu Magda kuvittelee jopa  kolme - neljä erilaista murhavaihtoehtoa.  Myös rakastelut rengin kanssa ovat ainakin aluksi pelkkiä toiveita. Oliko isällä mitään uutta naista, viettelikö hän palvelustytön? Tappoiko Magda isänsä siitä monta kertaa haaveiltuaan? Kriisi syvenee, kun vanha isä sairastuu ja Magdalla ei ole hajuakaan tilan hoidosta. Hän ei edes tiedä, mistä taloon on saatu rahaa eikä voi näin ollen maksaa palvelijoille. Hendrik ja Anna ottavat palkkansa lampaina ja isäntäväen vaatteina ennen kuin lähtevät ja jättävät rappiotalon. Hendrik pilkkaa Magdaa tämän seksuaalisesta kokemattomuudesta ja häpäisee hänet riisuutumalla alasti, kun hän vaatii heitä jättämään vanhempiensa pyhävaatteet rauhaan.

”Haluaako neiti että otan vaatteet pois?”
Olen ansassa. Kohta itken. mitä minun on vielä kestettävä ennen kuin he jättävät minut rauhaan?
Hendrik alkaa avata housujaan. Suljen silmäni ja taivutan pääni. Minun on oltava varovainen, jos yritän astua portaita takaperin, astun varmasti harhaan ja putoan.
”Hei, katsokaa! Katsokaa, meidän neiti, katsokaa!” Se, mitä hänen äänessään kuulen, on varmasti vihaa. Kuumat kyyneleet juoksevat alas poskiani, vaikka nipistän silmäni kiinni. Tässä on rangaistukseni, se on tullut, nyt minun on kestettävä. ”No, älkää pelästykö, meidän neiti, mies se vain on!”
Niin me seisomme asetelmassa pitkän aikaa.
”Lopeta nyt, loukkaat häntä.” Klein-Annan ääni nousee alhaalta pehmeästi ja pelastaa minut. Avaan silmäni ja näen hänen katsovan uteliaasti suoraan kasvojani. Hän on nainen, siksi hän on armelias. Onko se universaali totuus? Tunnustelen taaksepäin, jalka kerrallaan laskeudun askelmat ja vetäydyn hänen ohitseen huoneeseeni. He tekevät minusta vihollisen, mutta miksi? Vainko koska minulla ei ole heille rahaa?

Isäntäväen vaatteisiin pukeutuminen kuvaa tietenkin vallan vaihtumista ja ennakoi apartheid-ajan päättymistä. Jos on valloittajaväki kuolevaa ja degeneroitunutta, niin on palvelusväkikin julmaa, tietämätöntä ja valmistautumatonta uuteen osaansa. 

Voivatko alistajat ja alistetut koskaan olla tasavertaisia ja peräti ystäviä? Siihen Coetzee ei näytä uskovan. Jos toisia puhutellaan ”kyllä baas!” ja ”kiitos neiti” ja toisia ”Klein-Anna”, ja Klein-Anna on tyhjentänyt baasin ja neidin yöastian päivittäin, niin kaveeraus ei noin vain onnistu. 

Coetzee käsittelee alistamista monessa romaanissaan. Myös sivustakatsojan syyllisyys on esillä. Eräällä tapaa Magdakin on sivustakatsoja. Hän on elänyt hänelle tarjottua helppoa elämää, edes siinä viihtymättä. Hän tajuaa jotenkin sumuisesti, että asiat eivät ole oikein, mutta hänellä ei ole voimaa niiden muuttamiseen.   

Australiaan muutettuaan  ja ikäännyttyään Coetzee on alkanut käsitellä  romaaneissaan yhä enemmän vanhuutta. Huonon vuoden päiväkirjan päähenkilö on vanha mies, joka himoitsee nuorta tyttöä. Tällainen hahmo hänellä on kyllä jo mm. kolmannessa romaanissaan Waiting for the Barbarians (1980).
Elizabeth Costello, vanha, ilkeä, provosoiva nainen, kyyninen ja täysin elämään pettynyt kirjailija ja luennoitsija, astuu esiin romaaneissa Elizabeth Costello (2003) ja Slow man (2005). Costellon hahmossa Coetzee paitsi suree fyysistä rapistumista  niin -  yllättävää kyllä - kyseenalaistaa oikeastaan kaiken kirjoittamansa.  Kunhan etenen Coetzee-uusinnoissani sinne asti, niin saan selville, ymmärränkö tällä lukukerralla, miksi.