Jon Fosse, Aamu ja ilta

 

Kirjaston neonvärinen tarra pilaa niin tämän
kuvan. Tarra voisi  olla vähän kapeampi
ja sijoitettu niin, ettei peitä tekstiä.
Päällys Martti Ruokonen. 

Norjalainen Jon Fosse on ollut Suomessa romaanikirjailijana tuntematon. Miksiköhän? Hänen näytelmiään on kyllä esitetty suomeksi ja ruotsiksi, ja Yleisradiossa on esitetty yksi hänen kirjoittamistaan kuunnelmista. 

Fossen vuosi sitten saaman Nobel-palkinnon jälkeen WSOY päätti aloittaa hänen romaaniensa julkaisun suomeksi. Ensimmäinen suomennettu teos on alkukielellä uusnorjaksi vuonna 2000 ilmestynyt pienoisromaani Morgon og kveld. Sen on suomentanut pohjoismaisten kielten suomentamisessa ansioitunut Katriina Huttunen. Hän on juuri oikea henkilö suomentamaan tämän elämästä ja kuolemasta kertovan teoksen, koska on itsekin kirjoittanut kuolemasta ja pitää sitä nykyään tärkeimpänä aiheenaan. 

TUO LISÄÄ kuumaa vettä vanha kätilö Anna sanoo
   Älä nyt hyvä mies vain seiso siinä keittiön ovella, hän
sanoo
   En, en Olai sanoo
   ja hän tuntee miten häntä kuumottaa ja kylmää ja iho
nousee kananlihalle ja onni läikähtää hänen lävitseen ja 
purkautuu ulos kyynelinä silmistä kun hän kiiruhtaa lieden
luo ja alkaa kauhoa kiehuvan kuumaa vettä kaukaloon, niin
kuumaa vettä kuin olla ja voi, Olai ajattelee ja kauhoo lisää
kuumaa vettä kaukaloon ja hän kuulee kun vanha kätilö
Anna sanoo että eiköhän se riitä, kyllä se nyt riittää, vanha
kätilö Anna seisoo hänen vieressään ja ottaa kaukalon 

Sitaatti kirjan alusta kertoo Fossen tyylistä muutaman olennaisen asian.
Toiston tuoma jahkailun tuntu tuo tarinaan intensiivisen pysähtyneisyyden ja rauhan sävyn. Lukija viedään mukaan tilanteisiin ja kaikesta tulee merkityksellistä. 
Koko ajan tunnelma on hienoisen melankolinen, silloinkin kun tapahtuu iloinen asia, syntymän ihme.

Välimerkkien käyttö on Fossella ihan omanlaisensa. Koko kirja on samaa pitkää virkettä ensimmäisen osan Johanneksen syntymästä toisen osan loppuun asti, jossa vanha Johannes siirtyy eräänä tavallisena aamuna katselemaan asioita kuolemaan siirtymässä olevan todellisuudesta, jossa hän kokee kaiken jotenkin yhtä aikaa sekä samanlaisena että erilaisena kuin ennen. 

Tapahtuma-aikaa ei kerrota, mutta se on pääteltävissä Johanneksen nuoruudenmuistoista, joissa pojat ovat kalastajia ja tytöt piikoina rikkaitten taloissa ennen naimisiin menoaan.
Johannes syntyy saaressa, mutta muuttaa isoine perheineen mantereelle, Johannes-kalastaja. Mietin kirjan uskonnollisia sävyjä. Niin Olai kuin Johanneskin suhtautuvat elämään nöyrästi ja tietyllä hartaudella. 

Kirjan syntymäosa käsittää vain kuusitoista sivua, kuolema vajaat sata.
Se mitä Johanneksen tietoisuudessa tapahtuu kuolemaan siirtyessä on jännittävää luettavaa. Tekee mieli lukea nopeasti, mutta kieli on niin kaunista, unenomaista ja rauhaa huokuvaa, että sitä on maisteltava ja jopa palattava lukemaan ääneen. Huonommalla tyylillä näistä aineksista saisi naiivin kummitusjutun.
 
Kun Johannes ensin on tuntenut olonsa omituisen kevyeksi, nähnyt kaiken ympärillään kullanhohtoisena ja oudoksunut oloaan, hän kohtaa aiemmin kuolleen kaverinsa Peterin ihmetellen, eikö tämä olekaan kuollut ja miten oudolta hän välillä näyttää, ja sitten he ovatkin nuoruudessa ja kohta taas nykyhetkessä, mutta eikö Peter olekin kummallisen raihnaisen näköinen. Käy ilmi, että Peter on saanut vähän ruumistaan takaisin, niin että pääsee hakemaan kaverinsa, vieroittamaan tämän elämästä lempeästi ja viemään "toiseen paikkaan" tasapohjaveneellä.

   Onko siellä hyvä olla, Johannes sanoo
   Siellä ei ole hyvä eikä paha olla, siellä on suurta ja rau-
hallista ja vähän kihelmöivää, ja valoisaa, jos nyt sanon sen
sanoilla jotka eivät sano kovin paljon, Peter sanoo

Johanneksen siirtymisessä kuoleman puolelle kaikki sujuu yksityiskohtiaan myöten, kuten tämä siirtymä biologiassakin kuvataan.
Tajunta harhailee unen ja valveen rajalla, siirtyen elämän vaiheissa edestakaisin. Välillä Johannes kohtaa kuolleen vaimonsa Ernan nuorena, ja välillä tämä astelee vastaan nykyhetkessä vanhuksena, ja eikö tuolla tulekin tytär Signe isäänsä katsomaan.
Aistit heikkenevät yksi toisensa perään ja lopulta Johannes katselee elämää kuin alapuolella olevana.

    Nyt sinun ei pidä katsoa taaksesi, Peter sanoo
    Nyt sinun pitää katsoa vain taivaalle ja kuunnella aal-
toja, hän sanoo
    Ethän kuule enää moottorin jyskytystä? hän sanoo
    En, Johannes sanoo
    Eikä sinua enää palele, Peter sanoo
    Ei, Johannes sanoo
    Eikä sinua enää pelota, Peter sanoo
    Ei, Johannes sanoo
    Entä Erna, onko hän siellä? Johannes sanoo
    Siellä on kaikki mistä pidät eikä siellä ole mitään mistä
et pidä, Peter sanoo

    Siellä alhaalla on kamalaa, Johannes sanoo 
    Nyt katoavat sanat, Peter sanoo

Signe, Johanneksen nuorin tytär, rientää isän luo, koska ei ole saanut tähän yhteyttä koko päivänä. Todetaan, että isä on kuollut varhain aamulla nukkuessaan. 
Isä oli sairas ja Signe lähellä asuvana seuraili hänen elämäänsä. Signe tietää, että häntä pidetään hulluna, jos hän kertoo, että hän taloon tullessaan käveli jonkin kylmän läpi, jota ei pystynyt väistämään. Sama tilanne on kuvattu aiemmin myös Johanneksen elämyksenä. Miksi rakas tytär tulee vastaan kotipihassa niin huolestuneena ja miksi hän kävelee suoraan päin ja läpi, "Signe, Signe, etkö näe minua".  

Loppu on Signen kokemusta ja äärimmäisen kaunis, kuin runoa. Isää ei enää ole. 

    ja Signe näkee että pappi lapioi multaa isän arkulle ja
hän ajattelee, että olit sinä melkoinen mies rakas Johannes-
isä, erikoinen ja omalaatuinen mutta hyvä mies, ja raskasta
sinulla oli, tiedän sen, oksensit joka aamu kun heräsit,
mutta olit hyvä mies, Signe ajattelee ja hän nostaa kat-
seensa ja hän näkee taivaalla valkoisia pilviä ja hän näkee
meren niin tyynenä tänään niin sinisenä ja Signe ajattelee
että voi Johannes-isä, voi Johannes-isä

Huomaan, miten vaikea minun on jättää tätä kirjaa, tekee mieli kirjoittaa muistiin koko kirja. Siispä, palautan lyhytlainan (pikalaina se on ennen ollut) ja hankin tämän teoksen itselleni.
Olen muutoinkin karsimassa kirjojani sen  mukaan, millä on minulle merkitystä ja millä ei. 

Kirja päättyy ilman pistettä, ikään kuin merkiksi siitä, että sen käsittelemien asioiden on tarkoitus jatkua lukijan mielessä.
 
Minä mietin koko tämänpäiväisen kävelylenkkini ajan oman isäni Frans Johanneksen kuolemaa. Aivan kuten Fossen romaanin Johannekselle, niin hänellekin kuolema tuli yllätyksenä. Vielä kun sydämen toiminnasta oli jäljellä enää 30 prosenttia, hän oli  nostanut happilaitetta ja sanonut siskolleni hämmästyneenä ja kuin anteeksipyydellen, ettei hän ollenkaan ymmärtänyt sydämensä olleen niin lopussa. Kohtasiko hän siinä torkahdellessaan ja tajunnan hiipuessa kauan sitten kuolleen vaimonsa? Entä pojan, minun isoveljeni, joka kuoli parhaassa nuoruudessaan? 


25.11. 
Mieleeni muistui juuri, mihin minulla oli tarkoitus verrata tätä kirjaa - Aki Ollikaisen esikoisromaaniin Nälkävuosi, samaa koruttomuutta ja viimeisteltyä tyyliä.