Otsikossa matkin Eino
Leinon runoa Kyltyyri, jossa myös ihmetellään tietyn sanan sisältöä.
"Kyltyyri!
Kyltyyri" Kyltyyri"
Tuo huuto on Suomessa syyri.
Mut mikä se on se kyltyyri?
Kas, siinäpä pulma on jyyri.
(1. säkeistö runosta Kyltyyri, julkaistu kokoelmassa Tähtitarha 1912)
Tuo huuto on Suomessa syyri.
Mut mikä se on se kyltyyri?
Kas, siinäpä pulma on jyyri.
(1. säkeistö runosta Kyltyyri, julkaistu kokoelmassa Tähtitarha 1912)
Minun pulmani on, etten
ymmärrä, mikä vetää ihmisiä lukemaan yhtä aikaa vauhdikkaasti toisten kanssa
vuorokauden putkeen. En kyllä myöskään ymmärrä kilpaurheilun päälle. Tarvittaisiinko
tässä jotain samaa ominaisuutta? Siispä kyselen?
Mitä te lukumaratonia harrastavat
saatte siitä maratonista?
Tuleeko onnistumisen tunne siitä, että on lukenut niin paljon lyhyessä ajassa?
Vai tuleeko hyvä olo yhteisöllisyydestä, siitä, että on luettu yhdessä, siis samanaikaisesti, niin paljon? Käsittääkseni kaikkien "juoksijoitten" lukusivut lasketaan yhteen eikä siis kilpailla. Vai kilpaillaanko?
Tuleeko onnistumisen tunne siitä, että on lukenut niin paljon lyhyessä ajassa?
Vai tuleeko hyvä olo yhteisöllisyydestä, siitä, että on luettu yhdessä, siis samanaikaisesti, niin paljon? Käsittääkseni kaikkien "juoksijoitten" lukusivut lasketaan yhteen eikä siis kilpailla. Vai kilpaillaanko?
Minä ymmärtäisin
lukumaratonin, jos lukeminen olisi kiellettyä, kuten huiviton pää naisilla
joissain maissa. Silloin tämä yhteisesti sovittu lukutempaus olisi mielenosoitus. Tukkani liehuu
vapaana tuulessa. Ja hitto, minähän luen!
Nyt varoitus! Jatkossa en
arvostele ketään (miksi niin tekisin!) enkä kiellä (miten voisinkaan!)
järjestämästä lukumaratoneja. Minua kiinnostaa keskustella lukemisesta ja kerron, miten näen maratonlukemisen.Tämä varoitteluni johtuu siitä, että olen huomannut blogimaailmassa vallitsevan konsensuksen. Minusta olisi virkistävää joskus myös väitellä ja olla eri mieltä.
Näen maratonlukemisen lukemisen
alennusmyyntinä. Se tuntuu minusta samalta kuin kirjojen kilokauppa tienvarsimyymälässä, kirjoja alentavalta. Jotkut maratoonarit laittavat kuvan kirjapinostaan ja kertovat, että tarttuvat johonkin kirjaan, ja
jos se ei vedä, niin vaihtavat saman tien toiseen ja lukevat vähän kaikkea vuorokauden
aikana kirjaten sivut tarkkaan. Miksi? Voiko sellainen lukeminen olla nautinto!
Maratonlukeminen on helppo nähdä syömisen termein ähkylukemisena tai jopa bulimiana. Useimmiten
maratonarit suunnittelevat lukemisensa tarkasti, raskaan proosan väliin kevyttä
ja lyhyttä, niin taas jaksaa painaa. Se kuulostaa ihan samalta kuin bulimikon
syömäsession suunnittelu. Lukemisesta käytetään yleensäkin syömätermejä,
puhutaan maistelusta, herkuttelusta ja nauttimisesta, mutta maratonpostauksissa esiintyvät
usein myös sanat ähky ja ahmia.
Jotkut maratoonilaiset
kuvaavat blogiin kirjapinon lisäksi myös lukuvuorokauden ruokansa. Ja millaiset ruoat! Minusta on
näyttänyt, että muutamissa kuvissa on ruokaa kuin pienelle perheelle tai afrikkalaiselle
laajennetulle suurperheelle, siis samaan tyyliin kuin kirjoja, liioitellusti. Ja mitähän ravintoterapeutti sanoisi monen
lukulautasen irtokarkeista ja kakuista? Varoittelisi varmaan ummetuksesta.
Joku lukumaratoonilainen kertoi blogissaan lukujumista, joka sai alkunsa erään tempauksen ähkylukemisesta. Tällainen henkinen jumi on verrannollinen mahan tilaan pitkän paikallaan istumisen ja herkkujen mättämisen jälkeen. Silloin onkin syytä jättää sekä herkut että kirjat ja lähteä vaikka luontoon rentoutumaan.
Joku lukumaratoonilainen kertoi blogissaan lukujumista, joka sai alkunsa erään tempauksen ähkylukemisesta. Tällainen henkinen jumi on verrannollinen mahan tilaan pitkän paikallaan istumisen ja herkkujen mättämisen jälkeen. Silloin onkin syytä jättää sekä herkut että kirjat ja lähteä vaikka luontoon rentoutumaan.
 |
| Pientä rajaa! |
Jotkut raportoivat ikään kuin se olisi, mutta toiset taas tuntuvat olevan vakavissaan.
Nyt juolahti mieleeni, että koulullakin voi olla vaikutusta nopean lukutyylin suosioon. Monilla
alakouluilla oppilailla on lukulistat, joihin kirjataan kaikki luettu. Hyviä
eli nopeita lukijoita palkitaan. No, alakoulussa on tietenkin tarpeen kehittää
lukunopeutta, mutta osataanhan me aikuiset jo lukea sekä nopeasti että hitaasti! Jos
lukemista vielä yläkoulussa tai senkin jälkeen motivoidaan samoin keinoin, määrässä kilpailemisella, niin se ei kehitä
sitä, mitä pitäisi, ajattelua. Ajattelun kehittymiseen tarvitaan hidasta
lukemista.
Vai tarvitseeko nykymaailma juuri nopeita lukijoita?
Jos minä olenkin jäämässä kelkasta, kun olen luullut, että kaikki kirjallisuuden harrastajat suosivat hidasta lukemista. Minä olen jopa luullut, että se on ainoa kaunokirjallisen lukemisen tapa.
Vai tarvitseeko nykymaailma juuri nopeita lukijoita?
Jos minä olenkin jäämässä kelkasta, kun olen luullut, että kaikki kirjallisuuden harrastajat suosivat hidasta lukemista. Minä olen jopa luullut, että se on ainoa kaunokirjallisen lukemisen tapa.
Onko lukumaraton vain
nuorten bloggareitten suosiossa vai osallistuvatko vanhemmatkin ihmiset, kuusikymppiset, tähän
kestävyyslajiin?
Itse en pidä mistään
listojen mukaisesta lukemisesta, saati sitten maratoneista. Luen hitaasti. Tarkoitan tässä hitaalla lukemisella pohtivaa lukemista ja nopealla ahmivaa lukutapaa. Kai jokaisella paljon lukevalla lukutekniikka on hallussa ja lukeminen sinänsä kehittynyt nopeaksi. Eihän kai maratonissa voi siitä olla kysymys?
Sanoma- ja aikakauslehtiä silmäilen, harpon, menen pikajuoksua läpi, mutta kaunokirjallisuutta lukiessani pysähtelen miettimään, samoilen ja poikkean usein houkutteleville sivupoluille tuijottamaan jotain ihmettä. Usein etsin tietoa kirjan esiin nostamista asioista pian lukemisen aloitettuani ja googlailen kirjailijan henkilöhistoriaa. En voi kuvitella mitään muuta lukemisen tapaa itselleni.
Sanoma- ja aikakauslehtiä silmäilen, harpon, menen pikajuoksua läpi, mutta kaunokirjallisuutta lukiessani pysähtelen miettimään, samoilen ja poikkean usein houkutteleville sivupoluille tuijottamaan jotain ihmettä. Usein etsin tietoa kirjan esiin nostamista asioista pian lukemisen aloitettuani ja googlailen kirjailijan henkilöhistoriaa. En voi kuvitella mitään muuta lukemisen tapaa itselleni.
Tietokone ja sieltä nopeasti löytyvä tieto on syventänyt omaa
lukemistani ja muuttanut sen ihan erilaiseksi kuin ohuempi lukemiseni ennen
tietokoneita. Tietenkin silloinkin etsin tietoa, mutta vaivalloisemmin.
Olin onnellinen kun Ann Heberleinin kirjoja lukiessani löysin videotallenteen, jossa hän oli keskustelemassa mielenterveysaiheisen paneelin jäsenenä. Haastatteluja löytyy, ja vaikka mitä, kirjaohjelmia, blogipostauksia tietenkin, nobelisteja pitämässä Nobel-puhettaan. Mikä rikkaus tämä kaikki lisämateriaali onkaan!
Olin onnellinen kun Ann Heberleinin kirjoja lukiessani löysin videotallenteen, jossa hän oli keskustelemassa mielenterveysaiheisen paneelin jäsenenä. Haastatteluja löytyy, ja vaikka mitä, kirjaohjelmia, blogipostauksia tietenkin, nobelisteja pitämässä Nobel-puhettaan. Mikä rikkaus tämä kaikki lisämateriaali onkaan!
Sairaalassa luin juuri - olosuhteiden
pakosta, en päässyt siitä sängystä mihinkään - melkein yhtä päätä William
Goldingin tyttären Judy Goldingin
muistelmateoksen The Children of Lovers (2011) ja kaduin,
etten ollut perehtynyt vanhanaikaisen kännykkäni nettimahdollisuuksiin tai
huolinut (lähipiiri aina tarjoaa minulle uutta tekniikkaa ja minä pöljä änkään vastaan) modernimpaa välinettä, kun niin olisi tehnyt mieli tarkistaa joitain
asioita, mennä sinne sivupoluille jonkin lähteen äärelle. Kirjoittelin sitten muistiin vain ajatuksiani
ja mietiskelin kirjan herättämiä kysymyksiä. En olisi voinut mitenkään aloittaa heti toista kirjaa perään. Se olisi ollut väärin Goldingejakin kohtaan!
Melkein kuulen
korvissani, miten moni tähän asti päässyt/viitsinyt/ jaksanut lukija sanoo,
että Marjatta pitää omaa lukemistyyliään parempana ja että täällähän on periatteena, että annetaan kaikkien kukkien kukkia. Niin pidänkin! Ja niin annankin!
Kyselen, koska en
ymmärrä tätä vauhtilukemista.
Kertokaa, mikä
maratonlukemisessa vetää puoleensa.
En ole mistään blogista saanut vastausta tähän. Yleensä kerrotaan vain, että nyt se alkaa ja ohjeet siitä, kenelle sivumäärät raportoidaan. Ja lopuksi, että olipas tosi kivaa tai tuli ähky ja jumi. Millä tavalla kivaa?
Tuleeko malli lukumaratoneihin ulkomailta vai onko tämä suomalainen keksintö kuten yletön saunominen?
Tiedän, että USA:ssa on joillakin yliopistoilla Marathon Reading -yleisötapahtumia, joissa yliopistoväki ja monesti myös julkisuuden henkilöt lukevat vuoron perään nonstoppina romaania yleisölle. Nämä ovat eri asia, lukutilaisuuksia, ei yksinään lukemista.
Vielä Leinon runon loppu. Kyltyyri on tuhatkarvainen. Niin kai se on sitten lukeminenkin.
Se on yhdelle ooppera-kyyri,
taas toiselle Tukholma-tyyri,
Duncan, Forssellin figyyri
tai Parisin polityyri.
Tuhatkarvainen on kyltyyri -
se on Kiinassa Kiinaan myyri -
mut Suomessa Suomen kyltyyri
tuon kaiken on karrikatyyri.
En ole mistään blogista saanut vastausta tähän. Yleensä kerrotaan vain, että nyt se alkaa ja ohjeet siitä, kenelle sivumäärät raportoidaan. Ja lopuksi, että olipas tosi kivaa tai tuli ähky ja jumi. Millä tavalla kivaa?
Tuleeko malli lukumaratoneihin ulkomailta vai onko tämä suomalainen keksintö kuten yletön saunominen?
Tiedän, että USA:ssa on joillakin yliopistoilla Marathon Reading -yleisötapahtumia, joissa yliopistoväki ja monesti myös julkisuuden henkilöt lukevat vuoron perään nonstoppina romaania yleisölle. Nämä ovat eri asia, lukutilaisuuksia, ei yksinään lukemista.
Vielä Leinon runon loppu. Kyltyyri on tuhatkarvainen. Niin kai se on sitten lukeminenkin.
Se on yhdelle ooppera-kyyri,
taas toiselle Tukholma-tyyri,
Duncan, Forssellin figyyri
tai Parisin polityyri.
Tuhatkarvainen on kyltyyri -
se on Kiinassa Kiinaan myyri -
mut Suomessa Suomen kyltyyri
tuon kaiken on karrikatyyri.
Mielenkiintoinen bloggaus! Olen pari kertaa maratonia kokeillut, toisella kertaa en päässyt nonstop-lukemiseen kiinni, toisella kertaa nappasi. En itsekään ole kiinnostunut sivumäärien "vertailusta", koska sellainen kilpailu on tyhmää.
VastaaPoistaOlen itse todella hidas lukija, silmät voivat lupsua kiinni, tarina ei vedä, keksin tarinasta jonkun omakohtaisen asian jota alan miettiä... Maratonin aikana luetut sivumääräni eivät ole missään nimessä suuria ja tunnen hyvin välttyneeni kirjojen varsinaiselta ahmimiselta. Olen vain saanut pyhittää kokonaisen päivän ihanalle asialle. Toki maratonin pitäminen on mielestäni ihan fiiliksestä kiinni. Voi olla vaikea osallistua ryhmämaratonauksiin, jos kyseisenä päivänä ei huvita ollenkaan...
Maratonissa on minusta mukavaa lempiasian tekeminen ihan koko päivän!
Kiitos, Anni!
PoistaMinulla on eläkeläisenä useinkin päiviä, jolloin luen lähes aamusta iltaan, mitä nyt noita lisätietojen etsimisiä ja mietintätaukoja pidän tai selitän miehelle, mitä olen lukenut. Minä en vain pidä siitä maratonin matematiikasta yhtään, että pitäisi jotain sivuja laskea, ihan kuin olisi kyse sittenkin lukunopeustestistä. Mitä väliä niillä sivumäärillä on? Enkä ymmärrä sitä yhteisöllisyyttäkään, koska ei ole yhdessä.
Minulle sivumäärien laskeminen on vain havainnointia siitä, paljonko olen lukenut "normaalia" enemmän. Samoin, kun joskus on kiva uida ihan vain hyvästä olosta, joskus haluan laskea uidut altaanmitat. :)
PoistaOkei! Minäkin lasken uidessa altaanmitat, ne muutamat. ;)
PoistaMinun näkökulmani on sosiaalisuus, yhteisöllisyys. Ehkä oppii edes tuntemaan jonkun netissä ihan hiukkasen edes, koska minulla ei ole mahdollisuuksia live-juttuihin. Sivumäärät eivät kiinnosta minua. Ystäväni eivät harrasta lukemista. Luin nyt viimeksi 7 kirjaa, sivuilla ei ole
VastaaPoistamerkitystä, vaan kirjoilla. Ehkä joku saa inspiksen jostakin lukemastani opuksesta. Lisäksi minusta sisällön tuottaminen, mitä kirjasta saa irti on olennaista. Ihan samalla tavalla yritän sanoa jotakin Siniunikossa, enkä lätki vain nimettömiä kuvia, lajikuva on minulle kuva, ei joku palanen jostakin.
Mielestäni syyskuussa alkava kirjahaaste Projekti 12 on erinomainen, lukea kirjoja omasta hyllystä. Lukumaratonissakin luen osaksi vanhoja. Aloitin oman lukuprojektin kirjailijat maailman kartalla ihan itseni takia, että avartaisin omaa mentaalista maailmankarttaa. Luen ihan oman hyvinvointini takia. Minusta some on hauskaa eilisten vastoinkäymistenkin jälkeenkin. (Kobo).
En koe lukumaratonia vauhtilukemiseksi. Jos katsoo kirjalistaani, niin ymmärtää, että Hesse ei valu kurkusta alas kaatamalla. Eniten ehkä lukumaratonissa kaihertaa, että saa tehtyä blogitekstit. Tuskin tämä ikäkysymys on, vaan asenne. Tosin en ole kuusikymppinen. Olen avoin luonne, sosiaalinen, avoin tietokoneeseen, meillä kahden aikuisen taloudessa on pöytätietokone, 2 läppäriä, älypuhelimet, tabletti, Ipod, vaikka enemmän kuuntelen puhelimesta nykyään. Tällä viikolla opettelin Twitterin. En pane pahakseni, jos joku löytää minut sieltä.
Kiitos Ulla pitkästä ja monipuolisesta kommentistasi!
PoistaYmmärrän, että toiset vain ovat erilaisia lukijoita.
Minulle lukeminen on hyvin henkilökohtaista. Pidän kovasti näistä postausten yhteydessä tapahtuvista keskusteluista, mutta en minkään teeman mukaisista lukemisista. Haluan valita täydellisen vapaasti mitä luen ja mistä lukemistani kirjoitan.
Minä olen hassu laitteiden kanssa. Olen uskollinen isolle pöytäkoneellemme, jossa on niin iso ruutu, että käytämme sitä myös kakkostelkkarina. Miehellä taas on kaikki uudet välineet. Matkoilla suostun sentään käyttämään läppäriä.
Ihmettelin ensin, miten sinä voit lukea 24 tunnin aikana 7 kirjaa, kun nukkuakin pitää välillä, mutta kävin sitten blogissasi ja huomasin, että olet lukenut lastenkirjoja ja hyvin ohuita kirjoja. Hesse on kyllä painavaa tavaraa.
Kiinnostava keskustelunavaus! En ole maratoonannut yhtään kertaa. Se johtuu lähinnä siitä, että koen sen omassa elämäntilanteessa jos nyt ei mahdottomaksi niin vaikeaksi ja jos sellainen ihme tapahtuu, että lapset ovat vaikka mummolassa, niin en kyllä sitten malta käyttää sitä aikaa lukemiseen.
VastaaPoistaHaluaisin kuitenkin joskus kokeilla maratoonaamista, lähinnä sen vuoksi, että joskushan on käsissä sellainen kirja, että haluasi vain lukea, lukea, lukea ilman muun maailman häirintää. Pelkään kuitenkin, ettei kokemus olisi tuollainen, sillä mistä sitä osaa valita sellaisen kirjan/kirjoja, jotka vetävän em. tilaan?
Luulisinkin, että juuri yhteisöllisyys, yhdessä tekeminen vetävät maratoonaamaan ja toisaalta myös rajojen rikkominen: olisihan se hauska kokeilla kuinka paljon ja minkälaista lukemista sitä loppujen lopuksi jaksaisi.
Kiitos, Amma! Niin, onhan sitä luettu pitkästi aina, esim. pitkillä lentokonematkoilla ja toipilaana. Joskus lasten ollessa pieniä saatoin lukea pitkin aamuyötä.
PoistaMinä vierastan sitä suunnitelmallisuutta, mikä noihin maratoneihin liittyy. Ja sitä, kun ei sitten kuitenkaan olla yhdessä, kuten juoksumaratoneissa ja runonlukumaratoneissa, ja muistaakseni joskus on järjestetty Raamatunlukumaratonejakin. Ehkä olen ohuemmin some-ihminen kuin moni muu, koska en pysty näkemään tässä yhteisöllisyyttä.
Maailmassa on paljon asioita, joita ei millään voi ymmärtää. Ihmisillä on kuitenkin omanlaisensa motiivit ja intressit ja niitä tutkailemalla saattaa kenties ymmärtää hieman enemmän. Tai sitten ei. ;)
VastaaPoistaLukumaraton on mielestäni hauska yhteistempaus, mutta kannattaa muistaa että siihen osallistuvat yksilöt. Kullakin on oma tyylinsä "suorittaa" maraton. Itse olen kerran lukumaratoonannut ja totesin tuolloin, että se ei ole minun juttu (nukuin suurimman osa maratonista, hups). En kokeut kilpailevani kenenkään kanssa ja minusta oli kiva päivittää lukemisiani blogiini maratonin aikana. Tosin kovin paljon ei tullut luettua, alle 400 sivua muistaakseni.
Tässäpä kokemukseni (toistaiseksi ainoa) vuosi sitten, jos kiinnostaa. Minut mukaan ajoi kokeilunhalu. Itse asiassa opinkin jotain itsestäni maratonin aikana.
http://mainoskatko.blogspot.co.uk/2013/07/lukumaraton-alkakoon-kello-1000-suomen.html
En ole nopea lukija - osaan toki lukea nopeasti, mutta se on rasittavaa: haluan maiskutella ja märehtiä. Toisaalta kuten itsekin kirjoitit, niin erilaisia tekstejä tyyliin lehtien uutiset ja artikkelit tulee luettua eri tempolla kuin romaaneja eli riippuu myös tekstistä. Lukumaratonissa ei ensisijaisesti ole kyse mielestäni nopeudesta tai edes "ahmimisesta". Mielestäni siinä on kyse yksinkertaisesti siitä, mitä kukin osallistuja haluaa. Lukeminen nyt vain suoritetaan samaan aikaan muiden kanssa, kun on kyseessä ns. kimppalukumaraton. Mutta motiivit ovat kullakin tosiaan omansa eivätkä kaikki edes osallistu.
Kaipa on olemassa esim. neulontamaratonejakin, joissa jengi neuloo intohimoisesti tietyn ajan ja raportoi maraton-päivästään. Ehkä se on vain kivaa? Tarviiko siihen lopulta muuta syytä? Eivätkö ihmiset mielellään tee asioita, jotka ovat kivoja omasta mielestä. Ja taas pääsemme siihen, että se mikä on jostakin toisesta kivaa, voi olla jostakin toisesta ihan tyhmää tai tylsää. Sellaisia me ihmiset olemme. Erilaisia.
Minulle ei maratoonaus sovi, mutta minusta on joskus kiva seurata toisten lukumaratoneja. En osaa eritellä, mikä siinä on niin kivaa. Kenties se, että kirja-aiheet nyt muutenkin kiinnostavat minua ja joskus on kiva vaihteeksi lukea lyhyempiä koosteita ja varsinaisia lukufiiliksiä. Toisten ruokiin en jaksa edes ottaa kantaa: on jokaisen oma asia, mitä syö ja kuinka paljon.
Paitsi että se ravintoterapeutti varmaan sanoisi, että mikäs siinä jos ei mätä koko afrikkalaisen suurperheen ruokia naamariinsa joka päivä. Ja siihenkin voisi vastata, että pidä sinä vain huoli omasta pyramidistasi - kyllä täällä maailmassa kyttääjiä ja arvostelijoita riittää ihan muutenkin. I'll ask if I need your advise!
Suurin osa ihmisen tekemisistä on turhaa ja tarpeetonta. Oikeastaan koko elämä on melko turhaa. Mutta kun kerran on "pakko" elää, niin voi keskittyä tekemään asioita, joista itse pitää. :)
Elegia, tuo sinun reisillle menneen lukumaratonin postauksesi on mahdottoman hauska. Sinähän olet kokenut kuten minä, harmittelet sivumäärien kyttäämistä ja puhut ironisesti kiitalaenpuhdistusnovellien unohtamisesta (tätä minäkin tarkoitin bulimiatyylisellä suunnittelulla). Ei tullut siis maratonorkkua vaan maratontorkku.;)
Poista"Maailmassa on paljon asioita, joita ei millään voi ymmärtää. Ihmisillä on kuitenkin omanlaisensa motiivit ja intressit ja niitä tutkailemalla saattaa kenties ymmärtää hieman enemmän. Tai sitten ei."
Tuo on hyvin sanottu. Sitä yritän nyt tehdä, kun olen pitkään pohtinut näitä aika ajoin käynnistyviä maratoneja, että mitä nämä oikein ovat. Jo nyt on tullut jo niin hyviä kommentteja, että ehkä ymmärrykseni ko asian suhteen kasvaa. Siis hyvä, että rohkenin ryhtyä kysymään.
Otin nuo kirjojen kilomyynnit ja ruokametaforat esiin selittääkseni ja elävöittääkseni sitä, miten näen kirjamaratonin eli jonkinlaisena ahneutena ja kirjan arvoa alentavana asiana. Ei se tarkoita, että asia olisi niin. Jonkun toisen erilainen näkemys on ihan yhtä oikea. En koe itseäni arvostelijaksi vaan hämmästelijäksi. On helppo tapa lopettaa keskustelu leimaamalla kysyjä/kyseenalaistaja arvostelijaksi.
Eei Elegia, ei ole tekemiset turhia.
Minä pidän nyt hurjasti tästä blogihommasta, kun olen toipilaana enkä voi mennä makaamaan naurinkoon, mikä on rakkain kesäpuuhani. Mielessä on ainakin viisi postausaihetta, mutta katsotaan, tuleeko ideoista totta.
Niin vielä noista neulontamaratoneista yms. Olen kuullut, että on sellaisia, joissa kokoonnutaan neulekahvilaan ja ihan oikeasti ollaan yhdessä, turinoidaan ja samalla neule edistyy. Ne on varmaan hauskoja! Meidän seudulla on runomaratoneja, nekin sellaisia joissa ollaan paikan päällä.
PoistaApua, anteeksi ei ollut tarkoitus sinua leimata arvostelijaksi! En osannut ottaa tuota ruokapuolta vertauskuvallisena, vaan tulkitsin sen kirjaimellisesti. Olisi pitänyt nähdä symboliikka siinä taustalla, mutta en tajunnut. Joten kiitos, kun avasit asian minulle. Itse liitelin jo ruokalautasilla ja varmaan ihan eri aiheessakin, joten palautus maanpinnalle oli aiheellinen. :)
PoistaToivon sinulle lukuisaa (omaan tahtiin, tietty) toipilasaikaa <3
No hard feelings, Elegia! <3
PoistaKirjoittaessa käsittää joskus väärin, kun ei näe ilmeitä ja kuule äänenpainoja yms. Minä yritän olla koominen ja itseironinen, mutta kuulostan monesti opettavaiselta. Räväkkä haluan ollakin, koska jos pehmentää sanottavaansa liikaa, niin siitä menee kärki.
Kyllä, mielenkiintoinen keskustelunavaus. Voin sanoa, että enhän minäkään täysin ymmärrä maratonin ideaa, mutta olen silti hyvinkin innokas lajissa. Omasta mielestäni se on juuri tärkeintä, että tulee hyvä mieli. Elegiaa voin myötäillä siinä kohdin, että ihmiset ovat erilaisia. Minua ei saisi kirveenkään kanssa vedettyä juoksumaratonille tai moniin muihin juttuihin, joista ihmiset nauttivat. Ja toki, vaikka sinä et sitä todennutkaan, minun maratoonaamiseni ei ole keneltäkään muulta pois. Itseäni kyllä kiinnostaa sivu- ja kirjamäärät, mutta ei silti kilpailumielessä. En vertaa näitä lukuja muiden tuloksiin. Minulla ei ole minkäänlaista tavoitetta, on vain kiva tilastoida. Tärkeintä minulla on se tunne; ensimmäisessä maratonissani suunnittelin, toisessa en lainkaan. Saatan myös pysähtyä, jos siltä tuntuu. Esimerkiksi Doris Lundin Ericiä luin lähes koko päivän, vaikka se onkin lyhyt kirja. Halusin pysähtyä ja pohtia kirjaa tarkemmin. Tavallaan lukumaratonissa ei ole yhteisöllisyyttä kuin vaikka juoksussa, mutta on mukavaa ajatella, että joku toinen on samalla hetkellä mukana tässä ’’hullutuksessa’’. Sellaisena minä ainakin näen koko idean. On ihanaa antaa yksi kokonainen päivä rakkaalle harrastukselle, pysähtyä hetkeksi. Samalla on myös syy vetäytyä päiväksi täysin omaan rauhaan pois sosiaalisuuden velvoitteista. Se tuo energiaa ja voimaa jaksaa taas olla ihmisten kanssa – ärhentelevä ihminen ei ole kenellekään mukavaa seuraa. Tämä on siis luultavasti yksi pääsyistäni maratoonata, tein minä sen sitten lukemalla tai millä muulla tavalla tahansa. Ja loppujen lopuksi, osaako kukaan täysin sanoa, mikä itseä missäkin viehättää. Miksi pitää ylipäänsä lukemisesta, juoksemisesta, puutarhoista tai vaikka potkunyrkkeilystä?
VastaaPoista"On ihanaa antaa yksi kokonainen päivä rakkaalle harrastukselle, pysähtyä hetkeksi. Samalla on myös syy vetäytyä päiväksi täysin omaan rauhaan pois sosiaalisuuden velvoitteista. Se tuo energiaa ja voimaa jaksaa taas olla ihmisten kanssa – ärhentelevä ihminen ei ole kenellekään mukavaa seuraa."
PoistaHyvä! Lukumato! Tuon ymmärrän todella! Olin yläasteen opettajana ja kotona kolme lasta. Meillä ei ollut mummmuloita, joten emme olleet miehen kanssa yhdessä missään matkoilla tai edes yhtään yötä kaksistaan poissa kotoa lähes kahteenkymmeneen vuoteen, mutta me järjestimme toisillemme mahdollisuuden mennä välillä yksin jonnekin, joskus kesäkursseille ja joskus lomamatkoille. Minä lähdin kirjojen kanssa rantalomalle, siis ei yhtä päivää vaan koko viikko rakkaalle harrastukselle ja pois sosiaalisuuden velvoitteista, kuten sinä muotoilit. Ja kas, kun tulin takaisin, niin arvostin taas rakkaitani entistä enemmän!
Mutta eihän tällaiseen vetäytymiseen mitään joukkomaratonia tarvita. Siinä on juuri niitä sosiaalisuuden velvoitteita. No, ehkä nämä maratonit ovat ikäänkuin antaneet ihmisille luvan ottaa aikaa itselleen.
Kävin blogissasi Klassikojen lumoissa. Kiva blogi ja hyvä idea nostaa esiin klassikkoja!
Marjatta, sinun mielipiteesi maratoneista on mielenkiintoinen ja hyvin perusteltu. Minä rakastan omia lukuputkiani. Koska olen ryntännyt elämäni niin täyteen kaikkea, monen tunnin putkeen lukeminen on minulle harvinaista hupia. Ihastuin, kun kuulin lukumaratoneista. Ajattelin, että joku on keksinyt ihanan uuden nimen lapsuuden ja nuoruuuden ilolleni lukea lukemasta päästyänikin. Joskus pienenä kuulin, että liiasta lukemisesta voivat silmät ärtyä niin, että ne muuttuvat punaisiksi. Minun piti kokeilla se ja lukea niin paljon, että silmän valkuaiset todella alkoivat punertaa.
VastaaPoistaVoin lukumaratoonata muiden kanssa, nauttisin myös lukea ääneen ja kuunnella toisia samassa tilassa. Mutta eniten riemuitsen lukumaratonissa siitä, että olen määritellyt itselleni ja perheelleni: "Nämä tunnit minä nyt käytän tähän ilooni." Sitten saan sen nautinnon lukemisesta. Juoksijaa minusta ei taida koskaan tulla, mutta lukija luulen jo olevani.
Hitaus vs. nopeus on varmaan luonnekysymys. Olen nopea, haluan mennä tarinaan vauhdilla ja upota sinne syvälle. Vaikka jotkut luettavat pakottavat lukemaan hitaasti ja miettien, se ei ole minulle nautinnollista. Jos teksti ei minuun tartu, luen ennemmin saman tekstin kolme kertaa läpi, kun kerran ja hitaasti.
Hyviä lukutunteja Marjatta!
Hyvä kommentti Mari! Perheestä pitää ottaa välillä vapaata ja olla oma itsensä ilman perheroolia. Se on ihan välttämätöntä!
PoistaLapsuuden katkeamaton lukuputki, jossa aika katoaa. Ihanaa!
Minäkin luen monesti niin, että kerran nopeasti ja toisen hitaasti. Jotkut kirjat yllättävät niin paljon loppupuolella, että ne vaativat toisen lukukerran, jossa tarkkailee, oliko vihjettä tai viittausta siihen, mikä oli tulossa ja millainen kehitys jollakin kirjan henkilöllä olikaan.
Olipa mukava lukea ajatuksistasi lukumaratonista! Minä täällä nyökyttelin mukana, samoilla linjoilla olen melko pitkälti. Ei ole tullut edes mieleen kokeilla lukumaratonia, tiedän, ettei se ole minun juttuni lainkaan, ja no, muutenkin taidan olla vähän se "outo lintu", joka pyrähtelee täällä blogitaivaalla... =D Niin, ja ikää on vähän päälle kolmekymmentä, että jos leikitään, että olen yhä nuori, niin ainakaan maratoonaus ei ole tämän nuoren intressi. =D
VastaaPoistaKiitos Irene, sinä pyrähtelijä! Kivasti muuten pyrähtelet. Minä käyn lukemassa blogiasi, vaikika en ole usein kommentoinut. Sinulla on ne napakat väliotsikot, joita olen suunnitellut joskus lainata.
PoistaKyllä minä nyt jo alan uskoa, että bloggarin ei ole pakko maratoonata. ;)
Hieno avaus Marjatta! Minäkin olen hieman hämmästellyt tätä lukumaratonin käsitettä, jonka melko pian kirjablogimaailmaan astuttuani kohtasin. On ollut ihan mielenkiintoista sivusta seurailla näitä vauhdikkaita maratoonarilukijoita ja vuorokaudeksi varattuja korkeita kirjapinoja, mutta minuakaan varten maratoonaaminen ei ole. Olen aina ollut hidas lukija, ja yhä hitaammaksi taidan muuttua, mistä olen vain ja ainoastaan iloinen: hyvä kirja ansaitsee pysähtymistä ja viipyilyä, ja ainakin minulle kirja myös antaa itsestään enemmän kun siihen syventyy. En osaa enkä halua lukea nopeasti, enkä juurikaan "lukaise" kirjoja, vaan pienikin kirja tarvitsee minun lukemistossani runsaasti aikaa. Toki minäkin toisinaan luen aamusta iltaan (ja yöhön), mutta lukuvauhtini on silloinkin hidas, ja luen verraten vähän. Mutta tottakai me kaikki luemme eri tavalla. Minulle sopii minun tapani parhaiten.
VastaaPoista"Minulle sopii minun tapani parhaiten" Kiitos, Katja! Niinhän se on.
PoistaMinä ikätoverinasi ainakin yhden hengen voimalla vahvistan sitä ikäselitystäsi. Olen sivusta seurannut ja itsekseni pudistellut päätäni noille innostuneille maratoonareille. Minua yhtämittainen monen kirjan peräkkäinen lukeminen todella tuskastuttaisi. Kun kirja on ollut vahva elämys, on kiva jäädä siihen tunnelmaan oleilemaan ja antaa sen pikku hiljaa haihtua päästä, ennen kuin on valmis ottamaan vastaan uutta.
VastaaPoistaKiiitos, Leena!
PoistaSitä sanotaan aina, että ikä on vain numero ikäänkuin lohdutellen. Mitäs pahaa vanhenemisessa on!
Sekä ruumis että mieli muuttuvat iän mukana. Vanhana ei juosta pyrähtele vaan kävelee eikä ahnehdi kirjoja vaan viipyilee niiden parissa. Hienosti sanottu tuo, että haluaa jäädä kirjan tunnelmaan oleilemaan. Vanhempana on niin paljon sellaista, mihin sitoo lukemansa kirjan asioita. Se ei ole koskaan vain se yksi kirja.
Hyvä kirjoitus ja hyviä kommentteja! Tuli mieleen, että jotkut maratoonarit harrastavat ns. tiiliskivimaratoneja, eli luetaan vain yhtä paksua kirjaa vuorokauden ajan (tai 12 h, koska maratonin ei tarvitse olla koko vuorokauden mittainen). Hitaammatkin lukijat siis voivat hyvin kokeilla maratonia, jos valitsevat tiiliskiven tai jonkin ihan lyhyenkin kirjan. Välillä voi sitten raportoida mitä ajatuksia tulee mieleen, mitä lisätietoa on hakenut netistä tai vaikka lisäillä kuvia senhetkisistä lukumaisemista.
VastaaPoistaEn itse ole erityisen nopea lukija, mutta en hidaskaan, ja maratoneissa viehättää nimenomaan se miten ne voi toteuttaa ihan omaan tahtiin (myös kimppamaratonien ulkopuolella). Kokonainen vuorokausi pyhitetty vain lukemiselle antaa energiaa (varsinkin minun kaltaiselleni introvertille).
Ymmärrän kyllä jos maraton ei sovi kaikille. Jo pelkkä nimi antaa vauhdikkaan mielikuvan, mutta tarkoituksena on tosiaan vain syventyä ja hiljentyä siihen lukemiseen ihan siten kuin itselle parhaiten sopii. Harrastan muutenkin joskus muutaman tunnin lukusessioita jos pääsen hyvin kirjan imuun, joten ainoastaan blogiin raportoiminen oli tässä uutta.
Kiitos, Suvi! Tällainen sovellettu, maltillinen "kävelymaraton" sopisi kyllä minullekin.
PoistaPakkohan minun on varmaan osallistuakin joskus, kun nyt nostin tämän esille. Vaikka sitten tunnelmoisin ja viipyilisin yhden ohuen kirjan parissa koko ajan välissä nettisukelluksia tehden, tai tekisin omasta käveleksimisestäni koomisen pakinan. ;)
Mielenkiintoista keskustelua! Ymmärrän, että maratoonaus helposti näyttäytyy alentavana alennusmyyntinä, mutta minä näen sen enemmänkin juuri päinvastoin lukemisen juhlana. En vakavan juhlallisena vaan leikkimielisempänä, iloitsemisena siitä että lukeminen on niin mahtava juttu, että haluamme tehdä sitä (porukalla) koko vuorokauden.
VastaaPoistaItse pääsin viimein tänä kesänä maratoonaamaan haaveiltuani siitä jo pitkään. Normaalisti kun lukemiseni on enemmän tai vähemmän pätkittäistä. Teemme miehen kanssa molemmat 2-vuorotyötä, lapsenhoidollisista syistä eri vuoroja, ja sitten on tietysti lapsen tarpeet, ja neljältä alkavan aamuvuoron jälkeen saatan olla sen verran tokkurassa etten jaksa lukea vaikka ehtisinkin, sillä tässä tilanteessa ei ole ihan yksinkertaista pitää yllä järjellistä unirytmiä. Joten oli todellakin nautinto kun lomalla sain ihan "luvan kanssa" tilaisuuden pyhittää 24 tuntia lukemiselle. En pyrkinyt lukemaan sen nopeammin kuin normaalistikaan, vaan käyttämään aikani mahdollisimman tiiviisti lukemiseen.
Suvi kirjoittaa yllä hyvin siitä, miten maratonin voi toteuttaa ihan omalla tavallaan - siis vaikka syventyen ihan niin rauhassa kuin haluaa. Pikalukeminen ei ole homman pointti, vaan tietyn ajan omistaminen lukemiselle ihan tietoisesti. Oma kirjamakuni on laajanpuoleinen, sisältäen niin vauhdikkaan viihteellisiä kuin sellaisiakin teoksia, jotka on aivan pakko laittaa välillä sivuun niin että luettu ehtii upota. Tuolle ensimmäiselle maratonilleni valitsin pinoon tyrkylle teoksia, joiden oletin olevan laadukasta tekstiä mutta ei kuitenkaan iskevän ihan niin syvälle etten niiden jälkeen pystyisi lukemaan muuta, ja valinnat onnistuivat oikein hyvin. Ehkä jollain toisella kerralla kokeilen toisenlaista lähestymistä, katsotaan!
Maratonidea on peräisin englanninkielisistä kirjablogeista, joissa Dewey's 24h Readathon on jo vuosia pyörinyt joka kevät ja syksy. Tapahtuman syntyhistoriastakin löytyy hieman tietoa tuolta maratonblogin välilehdeltä. Suomessa ensimmäiset maratonit olivat ihan yksittäisten bloggaajien itsekseen pitämiä (ja niitä toki harrastetaan edelleenkin), kimppamaratonit tulivat myöhemmin. Itse olisin varmasti nauttinut maratoonauksesta yhtä paljon ihan omia aikojanikin, mutta muiden samanaikaisesta lukemisesta sai mukavan lisämausteen.
Jos koko kirjabloggarijoukko asuisi lähellä toisiaan niin mikä ettei voisi järjestää myös ihan konkreettisia kokoontumisia lukemisen pariin (Ja jossain päin tämä tietysti onnistuisikin!), mutta tätähän tämä blogimaailman yhteisöllisyys suurelta osin käytännössä on, että kokoontumiset tapahtuvat netissä. Ja yhteisöllisyyttä sekin on. Olen muuten joskus haaveillut sellaisten muutaman tunnin "lukupiknikkien" tms järjestämisestä, joihin ihan satunnaiset kirjojen ystävät voisivat kerääntyä lukemaan johonkin mukavaan paikkaan. Kiitos ajatuksen palauttamisesta mieleeni, ehkä vielä jonain päivänä...! :)
Mutta kai juttu lopulta kiteytyy siihen, että ihmiset pitävät eri asioista. Ei, en todellakaan ymmärrä, mikä ihme ajaa työkaverini istumaan kaikki talviviikonloput pilkillä tai toisen neulomaan yhä uusia ja uusia villasukkapareja. Mutta ei minun tarvitsekaan ymmärtää, ne ovat heidän omia tärkeitä juttujaan. Ja samoistakin asioista voi nauttia eri tavoilla. Ainoa oikea tapa lukea on se, joka itsestä tuntuu hyvältä. Sekin vielä monipuolistaa asiaa, että ihmisten päätkin toimivat eri tavoin: jotkut (en minä) ovat ikään kuin luonnostaan nopeampia lukijoita kuin muut, ja silti tekstin sisältö uppoaa yhtä syvälle kuin hitaammillakin. :)
Ahaa, kiitos Satu, kun selvitit tämän alkuperänkin!
PoistaMinä olen lukenut ilmeisesti enimmäkseen nuorten ultramaratoonareiden postauksia, joista on minulle tullut vähän nolo olo. Nyt alkaa selvitä, että "readathon" voi olla myös arvokasta ja lukemisen juhlaa. Tommi Melender on monesti kirjoittanut lukemisesta pyhänä asiana. Minulla on vähän sama juttu; arvostan kirjoja niin paljon, että tuntuu pahalta, jos niitä käsitellään huonosti. Tähän voi vaikuttaa sekin, että minun lapsuudessani ei ollut paljon kirjoja. Nyt kirjat ovat monelle kertakäyttötavaraa.
Lukupiknikki on hieno idea: Siellä luettaisin hiljaa, ja joskus aina joku nostaisi päänsä, kun haluaisi ehdottomasti jakaa tai nostaa keskuteltavaksi jonkin kirjassa kohtaamansa mielipiteen. Samaan tyyliin on neulojille tapaamisia kahviloissa.
Kerran jossakin ulkomailla - olikohan Burgasissa - kun kävelin hypähdellen kadulla iloissani vapaudesta ja yksin matkalla olosta, joku herra pyysi, oikein aneli, minua kirjakahvilaan teelle. Hän siinä ilmeisesti "salamarakastui" minuun. Olisin mennytkin varmaan, ellen olisi ollut naimisissa oleva ja luonteeltani uskollinen äiti-ihminen, koska hän valitsi juuri oikean paikan ja päättelin, että hän on lukeva, fiksu ihminen. Siis ainakin ulkomailla on tällaisia kahviloita. Niin, ja on Suomessakin, ainakin Turussa. Tällainen olisi sopiva paikka lukupiknikille.
Voi että, minkä keskustelun ja mitä ideoita tämä postaukseni onkaan synnyttänyt. Säilytin sitä jonkin aikaa luonnoksissa, kun pelkäsin väärinymmärrystä.
Lukumaratoniin en osaa ottaa kantaa ollessani itselleni vieraalla maaperällä aiheen kanssa, mutta lukutapa-pohdintasi osui ja upposi. Olen pohtiva ja hidas lukija ja hyvä kirja saa minut pitkäksi aikaan jäämään eräänlaiseen "tilaan". Jään tunnelmaan, ajatuksiin, aihepiiriin sisään. Kankimäen Asioita-kirjaa oikein viivyttelin pääsemästä loppuun, kokemus oli niin huumaava. Ja nyt olen totaalisen Tove Janssonia: Tee työtä ja rakasta yhdistettynä Klovharun-reissuun ovat saaneet minut kuplaan, josta en halua pois. Aamukahvin kaataa aivan toisessa merkityksessä Tiuhti ja Viuhti-mukiin...
VastaaPoistaJoskus kirja koskettaa liikaa. Suljettu maa on minulle rankka pala. Pohjois-Korean tilanne tulee liian todelliseksi ja kirja ajaa seuraamaan aihetta netistä ja etsimään lisää tietoa. Olen niin kauhuissani, että joudun aina jättämään kirjan kesken ja lukea jotakin muuta, sillä en voi käsittää, kuinka me muu maailma emme pelasta heitä, vaikka tiedämme, mitä siellä tapahtuu. Nyt yritän Kankimäen ja Toven hyvässä moodissa saada Suljetun maan loppuun, mutta pohdin ehkä liikaa, seisahdun ja totuus lyö vasten kasvoja.
Hyvää fiilistä haen vuorottelemalla Äiti-kirjan kanssa ja kohta taitaa joutua ottamaan käyttöön järeät aseet pään nollaukseen: hömppäkirjat. On ihanaa lukea raskaan kirjan jälkeen vaikkapa Bridget Jonesin uusista edesottamuksista ja todella nollata.
Mutta kävi minulla kerran hiukan köpelösti lukemisen kanssa, semmoinen vahinkomaraton. Hurahdin aikanaan Pottereihin totaalisesti ja uuden osan julkaisua odotin yhtä suurella jännityksellä kuin ne teinipotterfanit. Kun kauan odotettu osa ilmestyi, hain sen työpäivän jälkeen kirjakaupasta ja illalla piti ihan vaan vähän lukea. Lopputulos: en pystynyt laskemaan kirjaa käsistä ja luin läpi yön ja aamulla vääntäydyin töihin Tylypahkassa valvotun yön jälkeen... ;)
Vahinkomaraton, ;) taas uusi termi, kiva! Minulla oli myös vahinkomaraton ensimmäisen Coetzeen kirjani Maan sydämen kanssa, kun luin sitä yöllä muun perheen nukkuessa. Silloin taisi olla kesäloma, joten ei ihan niin totaalista hurahdusta kuin sinulla, jonka piti mennä töihin öisen "juhlinnan" jälkeen.
PoistaTutulta kuulostaa, Milla, sekä tuo vahva eläytymisesi että tuska siitä, ettei voi tehdä kauheuksille mitään.
Minulle lukumaraton ei poikkea niin paljon siitä, kun lapsena luin kesäisin melkein koko ajan tai siitä, kun kirja nappaa otteeseensa niin, että sitä ei malta laskea käsistään. Tosin oloni on ollut sen parempi, mitä vähemmän määrällisesti olen lukenut. Viimeksi luin vain yhtä kirjaa koko päivän ajan ja silloin ei tarvinnut hypätä tarinasta toiseen, ja se olikin paras kokemus maratoonaamisesta.
VastaaPoistaLapsena/nuorena todellakin luin kesälomalla päivät pääksytysten. Isäni asui paikassa, josta ei oikein päässyt mihinkään ilman autoa ja olin vähän vartuttuani päivät siellä yksin. Ei ollut telkkaria tai muuta ajanvietettä, joten luin. Olisin varmasti muutenkin lukenut paljon, mutta tuo vain lisäsi lukemistani. Isäni kesälomilla kuljimme ympäri Suomea, ja auto- ja junamatkat vietin myös suurimmaksi osaksi lukien. Päivien viettäminen lähinnä vain kirjojen parissa on minulle siis hyvin tuttu tapa jo ennen lukumaratoneja.
Tutulta kuulostaa tämäkin.
PoistaMinulla oli sisaruksia, joiden kanssa puuhasteltiin, ja kirjoja oli rajoitetusti, joten en päässyt uppoutumaan niin paljon kirjojen maailmaan lapsena kuin sinä. Voin melkein nähdä sinut, Minna, siellä kulkuneuvoissa nenä kirjassa, pieni lukutoukka.
Onpa kiinnostava postaus ja keskustelu!:)
VastaaPoistaItse en (kirja)bloggaa, mutta joskus hämmästelen monien kirjabloggaajien suunnitelmallisuutta ja järjestelmällisyyttä lukemisessa. (On minullakin lukusuunnitelmia, mm. tuo Juha Hurme. Mutta luen silloin kun saan kirjan ja vielä enemmän mielialan mukaan.) Lukumaratoonipostaukset olen ohittanut. Mutta nyt tätä lukiessa tuli mieleen, että ehkä tässä lukumaratoonissa on jotain aikaankin sopivaa. Nykyäänhän on ilmeisesti melko yleistä, että katsotaan jotain sarjaa maratoneina esim. yksi kausi kerralla, leffoja saatetaan katsoa monta putkeen, kun aloitetaan vaikka hiihtoharrastus ostetaan hienot vermeet ja useampi pari suksia, neulomisesta innostuneet neulovat "koko ajan", juoksuharrastus on trendikästä ja monet harrastavat maratoneja (vai onko nykyään trialthon muodikkaampi?), leipojat leipovat tosi hulppeita kakkuja, usein ja isolla välinearsenaalilla. Eikös aikuisten paksut ja pitkät kirjasarjatkin ole yleistymässä? Itse tykkään mainitsemistani asioista (paitsi juoksemisesta,enkä oikein tv-sarjoistakaan), mutta vierastan lukumaratooneja, leivon kovin kotikutoisesti, minulla on vain yhdet sukset jne. Ehkä tälle ajalle tyypillistä on jonkinlainen "totaalinen" harrastaminen. Ehkä minä ja näköjään muutamat muutkaan vaan emme ole ajassa.;) Mistä tämmöinen "totaalinen harrastaminen" johtuu tai mistä se kertoo onkin kiinnostava kysymys.
Toivon, että toipilasaikasi on hyvä, siis sellainen, että tämä on riittävä ja uusia ei tarvita. Hyvää vointia!:)
T. Anna (se hilajinen lukija joka on avannut suunsa jo kerran aiemmin)
Anna, niinpä! Hieno huomio. Joidenkin harrastajien järjestelmällisyys ja tehokkuus muistuttaa melkein työtä.
PoistaMinä koen kuten sinä, että on hauskaa olla enemmän sattuman varassa. En esim. halua näytekirjoja kustantajilta, koska se veisi pois riippumattomuutta ja siirtäisi harrastamista työnomaiseksi.
Olet näemmä seurannut syöpäpostauksiani. Viime keskiviikkona leikattiin koko rinta. Säästävä leikkaus epäonnistui, kun leikattiin vähän naftisti eli riittämättömin marginaalein. Näin on joka tapauksessa parempi. Parin päivän päästä suunnitellaan hoidot, joita ei kai paljon tarvita eikä ainakaan kaikkein rankimpia, kun oli niin lievä syöpä ja silti kokopoisto. Aion postata vielä tästäkin, kun löydän sopivan näkökulman. Aion käydä Helsingissä Monokini-näyttelyssä Valokuvataiteen museossa, jos vaikka siinä yhteydessä sitten jotakin.
Siis väärä aikamuoto: kun ON lievä syöpä. En tiedä, milloin voi sanoa, ettei sitä ole enää. Yksivuotistarkastuksessa - vai viisivuotistarkastuksessa? Ei minua huolestuta yhtään. Ja sairaalakokemus oli myös hyvä. Sai olla ihan vauvana siellä lempeässä hoidossa.
PoistaHurjan kiinnostavaa ja hyvää pohdintaa. Mitään uutta sanottavaa minulla ei ole, mutten malta olla jättämättä pientä kommenttiä - hyvä postaus ja aihe ansaitsevat paljon keskustelua. :)
VastaaPoistaMinäkään en ole koskaan maratoonannut, mutta kuten Ammalla, on minullakin syynä enemmänkin oma arki ja elämäntilanne kuin se, ettei maratoonaaminen innostaisi. Se, mitä itse olettaisin lukumaratonilta saavani on tietenkin itsensä haastaminen: kuinka paljon voi lukea? Tai mitä voi maratonilla lukea? Mitä jaksaa lukea? Tiiliskiviä? Yhden kirjailijan tuotantoa? Kirjallista sillisalaattia ja genrejä sieltä täältä? Yhtä ainoaa genreä? Ratkaiseeko sivumäärä vai laatu?
Olen kuitenkin liian fiilispohjainen ja mukavuudenhaluinen lukija, minkä vuoksi tiedän jo, etten tule lukumaratoonaamaan. Jätän muutkin lukuhaasteet iloisesti kesken enkä ole enää pariin vuoteen niihin ilmoittautunutkaan - 3-4 vuotta sitten olin innolla mukana. En jaksa, mutta seuraan innolla muita. Jaksan toki lukea yhtäjaksoisesti: nyt kesälomalla Savossakin vietin yhden päivän lukien miltei koko päivän. Kävin vaan välillä uimassa lasten kanssa ja siivosin mansikoita äitini kanssa jutustellen, mutta oli hyvä lukufiilis ja annoin mennä vaan kirjan parissa. Jos olisin ottanut sen maratonina, olisin varmaan häiriintynyt ja ärsyyntynyt.
Niin tai näin, nautin kyllä muiden maratoonarien urakoiden seuraamisesta.
Kiva Katja, että tulit mukaan leppoisalla kommentillasi. Minäkin koen, että mittaaminen ja raportointi vain häiritsisi lukemista.
PoistaOlen tosi huono bloggaaja, kun en oikein osaa bloggaamista sosiaalisena toimintana. Enpä siis osallistunut lukumaratoniinkaan. Paitsi että oikeastaan osallistuin.
VastaaPoistaMinulla on nimittäin tapana vetäytyä pari kertaa vuodessa erämaan liepeille mökkiin, jossa ei ole nettiyhteyttä. Siellä ei ole oikeasti ulkoilun ja lukemisen lisäksi yhtään mitään tekemistä, joten kun on laskeuduttu tunturista ja syöty, loppuilta kuluu nenä kirjassa. Siinä tulee luettua viikon aikana puoli laukullista kirjoja.
Se on monellakin tavalla tosi ihanaa. Voi keskittyä oikeasti yhteen asiaan, kun netti tai ystävät eivät häiritse. Saa luettua nekin kirjat, joihin keskittyminen ei koskaan riittäisi kotona. Saa luettua ne kirjat, jotka on joskus aloittanut. Tuntuu, että lukuharrastus etenee johonkin suuntaan.
Vierastan itsekin kaikenlaista elämän suorittamista, mutta pystyn samaistumaan maratoonarin ahmimisvaiheeseen.
Kuulostaa hienolta retriitiltä tuo elämä erämaamökillä.
PoistaMinulla alkaa vahvistua sellainen käsitys, että enemmistö maratoonareista on nuoria biologiselta iältään tai bloggari-iältään.
Eläähän sitä eri tavalla muutenkin kaksikymppisenä kuin nelikymppisenä saati sitten kuusikymppisenä.
No, eikös niitä ole romaanin kirjoittamismaratoonejakin - kirjoitetaan vähintään 40 000 sanan romaani kuukaudessa? - joten miksei lukusemmoisiakin. Kannattaisi sitten lukea viikko pötköön eikä yhtä päivää, jos haluaa oikein urheilla.
VastaaPoistaIhminen on kummallinen eläin ollakseen eläin. Siis kulttuurieläin.
Itse on nykyään lue kuin muutaman tunnin päivässä - max - vaikka aikaa olisi. Ehkä se johtuukin siitä. Tai sitten on tullut riittävästi luetuksi, vaikka ei olekaan.
Kirjoittamismaratooni kyllä houkuttelisi enemmän kuin lukemis.
Pääministerimme näköjään keskittyy niin kovasti juoksemiseen ettei ehdi maailman menoa seurata. Yhdenlaatuista narsismia sekin.
No, jos tulee hätä, hän ehtii pitkälle pakoon. Eikä vedenselätkään ole este kummoinen.
Mutta - tsemppiä Marjatta! Ja kipakoita postauksia!
Niin ja muistathan Väyrysen Dostojevski-maratonin! Eipä löydy sen päihittänyttä. Niin kuin ei Väyrysen päihittänyttä millään muullakaan alalla. ;)
PoistaStubb on poikanen, vaikka onkin iältään keski-iässä. Neuvonantajatkin ovat ilmeiseti olleet uuvuksissaan helteistä, kun eivät ymmärtäneet keskeyttää sitä visertelytulvaa. Oliko se peräti 14 tviittiä ja lukuisia kuvia spurttiin jännittyneistä lihaksista ennen kuin huuma alkoi hellittää.
Sinä voisit Kyösti ottaa kirjoittamismaratonin ja koota noita blogipakinoitasi/ esseitäsi kirjaksi. Sinulla on harvinainen kiteyttämisen ja huumorin taito.
Kiitos tsempppitoivotuksista! Kipakoita postauksia on mielessä lisääkin.
Napakkaa tekstiä Marjatta! Olen kanssasi samoilla linjoilla. Lukumaratoonaus ei voi vähempää kiinnostaa. Lukeminen suorituksena ei oo mun juttu. Mutta niille, jotka haluaa, ihan vapaasti. Ehkä töksäytän töykeästi, että pitäkää maratooninne! Itse tavoittelen lukemisessa iloa, nautintoa, elämyksiä ja usein ihan älyllistäkin analyysia. Kirjoja hotkimalla en saa mitään muuta kuin pakokauhua ja kuvotusta. Kiitos mutta ei kiitos! Vielä kerran: pitäkää maratooninne!
VastaaPoistaHyvä Marjatta, kun otit rohkeasti tämän aiheen esille!
Kiitos Tuija! Sinä olet ihana tulinen. Kyllä näissä postauksissa tulee hienosti persoona esiin.
PoistaMinä pelkäsin, että saan tähän postaukseen vain loukkaantuneita kommentteja. Nyt olen valtavan tyytyväinen. Olen saanut vastauksen kysymyksiini ja lisäksi muutenkin mukavaa ajatusten vaihtoa aikaiseksi.
Marjatta, luin oikein uudestaan tekstisi ja kommentointiketjun, koska tämä aihe on niin mielenkiintoinen. Toisella lukukerralla kiinnitin huomiota ruokavertauksiisi. Ne ovat osuvia!
VastaaPoistaKirjoitin (muistaakseni viime kesänä) jotain maraton- ja lukuhaasteahdistuksesta. Tekstissäni oli lähinnä sisältönä, että ahistaa ja jättäkää mut rauhaan älkääkö tyrkyttäkö näitä kohtuuttomia vaatimuksia nopeasta ja tehokkaasta lukemisesta. Kukaan ei tietenkään ole tyrkyttänyt mulle yhtään mitään, mutta tyylilleni uskollisena ylireagoin ja koin asiat näin.
Joku aikaisempi kommentoija sanoi, että jää tavallaan kirjan vangiksi ja juuri näin käy minulle. Romaanin fiktiivinen maailma vetää minut tavallaan niin voimakkaasti sisäänsä, etten pystyisi saman päivän aikana astumaan toiseen fiktiiviseen maailmaan, if you know what I mean. Ja oikeastaan juuri tätä aina tavoittelenkin, että pääsisin fiktion "sisälle". Tuntuu melkein painajaismaiselta ajatukselta, että pitäisi yhden päivän aikana ahtaa päähänsä useita fiktiivisiä maailmoja. Ei mahdu.
Tuija, kävin äsken lukemassa sinun viimekesäisen postauksesi tästä samasta aiheesta. Minä olin silloin niin nuori bloggaajana, maaliskuussa aloittanut, etten ilmeisesti ollut vielä löytänyt sinun blogiasi, kun en ollut kommentoinut: Sinulla on siinä pitkä kommentointiketju, mikä kertoo, että asia askarruttaa muitakin. Kyllä toisten touhukkuus ahdistaa, se on selvä.
PoistaSinähän viittasit blogimaailman aiheuttamiin paineisiin myös - oliko se kevättalvella - postauksessa "Lukuilo hoi, älä jätä", johon kävin kommentoimassa. Nämä mielipiteesi alkoivat varmaan jo valmistaa minua tähän kannaottooni.
Tässä vaiheessa voin myös sanoa, että minua on nolottanut ja suututtanut, kun lehdet ovat uutisoineet, että nyt kirjabloggaajat ovat maratonilla, koska en itse osaa yhtään arvostaa tuota toimintaa ja otsikoissa on kaikki bloggaajat niputettu samaan ahmimisluokkaan.
Karkeasti jaotellen kirjabloggareissa on teholukijoita ja tunnelmalukijoita. Minä kuulun kyllä selkeästi kaltaisiisi fiktioon uppoaviin. Monesti huomaan nyyhkyttäväni lukiessani. Kirjan jälkeen pitää lähteä kävelemään, ei missään nimessä juoksemaan, vaan harhailemaan, tyyntymään ja ajattelemaan. Sitten voi lueskella kirjaa uudelleen.
Ja mikä loppujen lopuksi on tehokkuutta? Onko suuri (sivu)määrä tehokkuutta? Mielestäni intensiivisyys on myös tehokkuutta, mutta sitähän ei voi mitata samalla tavalla kuin sivumääriä. Ainakin itse pidän itseäni tehokkaana lukijana siinä mielessä, että otan kirjasta "kaikki tehot irti" eli uppoudun siihen kokonaisvaltaisesti.
PoistaOlen samanlainen myös musiikin kuuntelijana ja elokuvan katsojana. Vaihtoehtoni ovat "kaikki tai ei mitään". Eli joko keskityn sataprosenttisesti musiikkiin tai elokuvaan tai sitten en keskity ollenkaan.
Niinpä! Kyllä minustakin juuri intensiivisyys on tehokkuutta ja määrän korostaminen laimeutta. Paljon tehty on helposti myös ylimalkaisesti tehty. En minäkään viitsi esim. katsoa elokuvaa, jos se ei vedä.
PoistaTäytyy sanoa, että erittäin mielenkiintoinen kirjoitus! Yläasteella joskus tuli vastaan tilanteita, missä opettaja arvosti nopeaa lukutapaa, mutta täytyy myöntää, ettei tuolloin koulussa luetuista kaunokirjoista paljon jäänyt mieleen. Varsinkaan kun yrittää lukihäiriöisenä lukea nopeasti! Tällöin saattoi kyllä puhua ahmivasta lukutavasta, enkä kokenut sitä kovinkaan miellyttävänä.
VastaaPoistaItse en ole vielä lukumaratooniehin osallistunut, mutta luulen, että jonain päivä vielä osallistun... ryhmän kanssa tai ilman. Itse näen maratoonin niin, että hektisessä elämäntilanteessa voin varata kokonaisen vuorokauden vain lukemiselle. Normaalisti, kun aikaa ei ole lukemiselle niin paljon kuin haluaisin. Tällöin voin hyvällä omallatunnolla vain keskittyä rakkaan harrastukseni pariin ilman, että minun tarvitsisi miettiä opiskelu- tai työasioita.
Kiitos Krista kommentistasi!
PoistaNäemmä jokaisella on oma käsityksensä tästä maratonista ja omat sääntönsä tai "säännöttömyytensä" sille. Eläköön lukemisen rikkaus!
Nauroin melkein ääneen tätä ihmettelyäsi, sillä niin kaukana käsityksesi lukumaratonista oli omista käsityksistäni. En ole ottanut sitä minään kilpailuna enkä kauhean tosissani, mutta hirveän innoissani kylläkin. Yhteisöllisyys on yksi osa, mutta minulle ehkä tärkein tuo lukeminen, jota varten oikein yritän järjestää aikaa, mielenkiintoista luettavaa ja hyvän lukuvireen.
VastaaPoistaNuorempana ja sinkkuna saatoin lukea mökillä yksin kolme päivää putkeen. Tai opiskelijana, no, tiedät kyllä... Mutta nykyisin tuollaista lukemisen riemua on lähes mahdoton saavuttaa, ellei sitten tee oikein suunnitelmaa ja katoa arjestaan. Maratoonasin viiime vuonna ja tänä vuonna, ja maratoonaisin milloin vain, jos joku hoitaisi näille ruuan pöytään: 364 päivää arkea, 1 päivä rakkainta harrastusta. Blogistani voit käydä lukemassa, että ei sitten onnistunut edes se yksi päivä tänä vuonna. Mutta sain tänä kesänä tunnin laiturinnokassa hyvän kirjan kanssa ja pari tuntia eräänä sunnuntaiaamuna omalla terassilla. Kaikki muu on joko yöllistä aikaa tai viiden minuutin pätkiä. Maratonissa on kyse silkasta lukemisen onnesta, ei sivumääristä eikä eväistä. Vaikka nekin voisivat joskus osua kohdalleen, jos saa toivoa maksiminautintoa. :D
Osittain kirjoitinkin kyllä kieli poskessa, tietysti, ja vähän ärsyttäen, että saisin hyviä vastauksia! Ja niitähän on tullut! Minua on häirinnyt oma vastenmielisyyteni tätä "urheilua" kohtaan, ja olen nyt tyytyväinen, kun nostin asian esiin. Kommentoijat ovat myös miettineet kliinnostavasti omaa lukutyyliään, mitä on ollut nautinto lukea!
VastaaPoistaOlen käynyt lukemassa sinunkin maratonyrityksesi - heh - mutta en ole kommentoinut kenellekään mitään näihin maratonpostauksiin, koska olen ollut niin - no, ymmälläni.
Tunti varastettua lukuaikaa ja yön tunteja, sellaista se on ruuhkavuosina. Muistan kyllä. Nykyään kun lapsenlapset ovat kylässä, meiltä miehen kanssa sanomalehdetkin lukematta. Lasten seuraaminen on tässä vaiheessa niin harvinaista herkkua, että se on kuin kirjaa lukisi, jopa parempaa, mutta koko ajan, vuosia - I know!
Hyviä lukuhetkosia kuitenkin, Elina! Yksi hyvä puoli tuossa lukurajoituksessa on löydettävissä: opit nopeuua ja tiivistämistä. ;)