Mietin parisuhdetta ja termiä itsestäänselvyys. Usein tätä termiä ajatellaan negatiivisesti. Hän pitää minua itsestäänselvyytenä, hän ei välitä.
Minusta tietynlainen itsestäänselvyys, kyseenalaistamattomus, on rakkauden ja hyvän parisuhteen perusta.
Hän pysyy siinä, vaikka minä en ole aina parhaimmillani. Olen turvassa.
Ja hän tietää, että minä olen hänen vieressään lujana, tuli mitä tuli, asia jota ei tarvitse edes ajatella. Hän on turvassa minun kanssani.
Olen lukenut parisuhteista, joissa tarkistetaan viiden vuoden välein, vieläkö tykätään. Minulle tällainen olisi kauhea stressi.
Parisuhteen pitää olla koti ja pysyvä paikka, jossa saa olla levollisesti tarkistuksia miettimättä.
On hyvä, jos parisuhteessa eläminen tuntuu itsestään selvältä. Itsestäänselvät asiat helpottavat elämää.
En ymmärrä myöskään termejä "parisuhdetyö" ja "parisuhteen hoitaminen" muutoin kuin vitsinä.
Pitkässä parisuhteessa on aikoja, jolloin keskitytään johonkin muuhun kuin kumppaniin ja taas toisia aikoja, jolloin ollaan valtavan ihastuneita ja lemmekkäitä, ei niitä voi kalenterin kanssa suunnitella.
Pitää vain tietää, että kumpikin voi keskittyä omiin asioihinsa, eikä se toinen vahdi ja odota rakkauden osoituksia silloin, kun toisella on muuta ajateltavaa. Suhteeseen luottava odottaa.
Monessa parisuhteessa lapsen syntymän jälkeinen aika on voimia vievää. Silloin turvattomuus ja epävarmuus toisen tunteista saattavat nousta muuriksi siihen asti kahdestaan eläneiden välille.
Joillekin pareille eläkkeelle jääminen on kriisiaikaa, joillekin vanheneminen.
Minulla oli muutama päivä sitten mieheni kanssa 49-vuotishääpäivä. Olen onnekas, että olen saanut pitää hänet ja meillä on ollut niin mukavaa yhdessä.
Ihmisen on hyvä vanheta parisuhteessa, jossa on yhteisiä muistoja ja rakkautta.
Vietimme hääpäivän lapsenlapsen kanssa vesileikeissä. Aurinko helli meitä saaressa.
Ei olisi voinut olla mukavampi hääpäivä.
PS
Pitää selittää. Tarkoitin tuolla parisuhteen hoitamisella sitä, että on aina mentävä jonnekin ravintolaan syömään tai kylpylään koko viikonlopuksi ja saunailta kotona ei ole mitään. Tämmöinen parisuhteen ylläpito tuntuu minusta kauhean pakotetulta ja teennäiseltä.
Jossain naistenlehdessä lueteltiin moninaisia naisen töitä, joihin kuuluu mm. kauneudenhoitotyö ja parisuhdetyö. Työ kuulostaa raskaalta velvollisuudelta, ei miltään kivalta ja helpolta asialta.
En siis tarkoittanut terapioita, joista moni on saanut apua solmujen avaamiseen.
Parisuhteet ehdollistetaan, ellei toinen täytä toisen asettamia kriteerejä, yhdessäolo todetaan päättyneeksi.
VastaaPoistaKun ollaan yhdessä vuosikymmeniä, muutos on ainoa pysyvä asia.
Pitkässä ajassa arki tulee monta kertaa, vuodet ja vuosikymmenet löytävät sen todellisuuden.
Kesäpäivä ikkunan takana, marjareissu lähimetsään.
Hyvä kirjoitus, kiitos Marjatta
Kiitos kommentistasi! Onpa hieno muotoilu tässä "vuodet ja vuosikymmenet löytävät sen todellisuuden".
PoistaOnhan se oikeastaan sattumaa, että löytää romanttisen rakkauden parisuhdemarkkinoilta sellaisen, jonka kanssa on hyvä olla. Toisaalta on paljon ihmisiä, joiden kanssa olisi voinut hitsautua yhteen, koska opettelua ja tottumista kahden ihmisen yhdessäolo vaatii aina.
Nykyään myös parisuhde on myllerryksessä. Perustetaan kaveriavioliittoja paremman puutteessa tai ihan harkiten ja erotetaan erotiikka parisuhteesta. Jotkut päättävät elää omissa kodeissa, mikä varsinkin vanhempana syntyneissä parisuhteissa onkin kätevää.
Onnea teille molemmille yhteisen elon ja olon luomisesta niin, että tilaa on myös omille tekemisille. Hääpäiviä kertyköön lisää!
VastaaPoistaKiitos, Lissu!
PoistaMe olimme suurimman osan työvuosista samalla työpaikalla, kollegoja tosin kuutisenkymmentä, mutta kuitenkin kohtasimme pitkin päivää. Kotona puhuimme paljon työasioista ja kokouksissa rehtori luuli, että meillä oli aina samat asiat mielessä, koska hän puheenvuoroa antaessaan saattoi sanoa "jompikumpi Mentuloista, ole hyvä."
Jotkut sitten ihmettelivät, että me harrastimme osin eri asioita ja kuuluimme eri järjestöihin, jopa matkustelimme välillä erikseen.
Parhaillaan mies tekee jotain oman koneensa ääressä, hioo varmaan jotain kuvaa viereisessä huoneessa. Hänellä on soittolistoja, jotka sopivat minunkin makuuni, joten saan taustamusiikin kuten paljon muutakin ilman vaivannnäköä.
Unconditional love tulee myös mieleen tässä yhteydessä 💕
VastaaPoistaMinusta asiat ovat mallillaan jos kumppani on sekä rakastettuni että paras kaverini. Kumpikin saa olla oma itsensä mutta voidaan kasvaa ja kehittyä yhdessä. Kummallekin oma aika on tärkeää yhdessävietettävän ajan lisäksi. Onnittelut hääpäivän johdosta 🌹
Juuri noin, Rita, samaa mieltä, sopivasti yhdessä ja erikseen.
Poista'Unconditional' on jännä termi, yksi niitä englanninkielisistä, joille ei ole hyvää suomalaista vastinetta, varaukseton, ilman ehtoja. Puhtaimmillaan tätä rakkautta tuntee omiin lapsiin, joiden perässä olisi valmis hyppäämään tuleen ja avantoon., mutta kyllä vanhoilla pareillakin on tätä, kun ne nuoruuden yhteenotot on takana ja hyväksyy toisen kaikkinensa.
Olen ollut naimisissa vasta vähän yli kaksi vuotta, joten minun ei luultavasti kannattaisi sanoa tästä asiasta yhtään mitään, mutta yksi asia, jonka kuvittelen tuona aikana oppineeni, on se, että toisen pitäminen itsestäänselvyytenä on pahimpia virheitä, joita parisuhteessa voi tehdä. Siksi tämä ajatus alkuun säväytti:
VastaaPoista"Minusta tietynlainen itsestäänselvyys, kyseenalaistamattomus, on rakkauden ja hyvän parisuhteen perusta. Hän pysyy siinä, vaikka minä en ole aina parhaimmillani. Olen turvassa."
Olisi tietysti kiva ajatella, että parisuhteen solmiessa saavuttaisi tuollaisen "perustan". Mutta eihän se niin mene, koska puolisotkaan eivät käy samanaikaisella rytmillä, vaan mikäli yksi alkaa pitää toista itsestäänselvyytenä, se ei saa aikaan sitä, että toinen tuntee turvallisuutta.
Siksi kai parisuhdeneuvojat aina tolkuttavat sen tärkeyttä, että rakkaus ja hyvä parisuhde vaativat eräänlaista jatkuvaa vahvistusta, jossa koetaan kiitollisuutta toisen olemassaolosta (kuten sinäkin teet) ja siten sitä, ettei rakkaus aseta ehtoja. Itsestäänselvyyksistä ei olla kiitollisia, vaan niihin ladataan lähinnä odotuksia.
Suomalaisten perisynti on se, että oletetaan mieluummin kuin kysytään, odotetaan mieluummin kuin pyydetään ja petytään mieluummin kuin käsitellään toiveita ja odotuksia.
Siksi sanoisin, että kyllä rakkauden ja hyvän parisuhteen edellytys on kommunikaatio. Se voi toki olla hiljaistakin - sitä, että tiedetään, mitä se toinen. Mutta kyllä se perusta pikemmin on kommunikaatio kuin itsestäänselvyyden odottaminen/olettaminen. Miten esimerkiksi luottamusta voisi olla ilman minkäänlaista kommunikaatiota? Hiljainen kommunikaatio voi korvata puhumisen ajan kuluessa, koska tiedetään jo, mitä toinen ajattelee, mutta miten se olisi mahdollista, jos alun perin ei ole tapahtunut kommunikaation mahdollistamaa toinen toiseensa tutustumista, vaan pelkkää olettamista?
Se, mitä olen omassa ja nuoremmissa sukupolvissa nähnyt, suurin osa parisuhteista kaatuu vääriin oletuksiin ja epärealistisiin odotuksiin, jotka ovat jääneet syvällisellä tasolla kommunikoimatta osapuolten välillä, ja ovat siksi sitä mitä ovat. Möykkyjä, joista ensin ei puhuta, oletetaan ja odotetaan vaan, ja sitten lopulta, kun ei enää voi olla puhumatta, ei pystytä käsittelemään niitä, vaan erotaan.
Sinun juuri kuuluukin kommentoida tähän. Kiitos Observer, että tulit mukaan! Olet oikeassa, nyökyttelen lukiessani koko ajan.
PoistaKäsittelet tätä asiaa niin, että muistan asioita vuosien takaa, sitä kommunikointia, hiljaisempaa ja äkäisempää. Sitähän se vaatii, että pästään vähäsanaisemman ymmärtämisen vaiheeseen.
Käytin itsestäänselvyyttä tarkoittamaan sitä, että yhteinen elämä tulisi aloittaa sillä periaatteella, että se on siinä, tavoite saavutettu, eikä enää mietitä ollako vai eikä olla ja kyseenalaisteta yhdessäoloa heittelemällä eroajatusta pienissäkin kiistoissa ja verrata omaa valittua johonkin entisiin heiloihin. En ole uskonnollinen ihminen, mutta 'myötä- ja vastoinkäymisissä' on hyvä periaate.
Minun nuoruudessani 70-luvulla oli vapauden korostamista, johon kuului myös ihmissuhteiden irrallisuus ja vaihtamisen idea, elinikäinen lupautuminen koettiin vanhana jäänteenä ja e-pillerin ajateltiin mahdollistavan vapaan seksin, joka tekisi kaikki onnellisiksi. Ylilyöntejä, ehdottomasti. En sopinut niihin kuvioihin. Olin vähän aikaa avosuhteessa, joka olisi tehnyt minut onnettomaksi, koska kumppanilla oli niin paljon ongelmia. Onneksi tajusin irrottautua ja löysin miehen, joka kommunikoi ja on kaiken lisäksi palveluluonteinen ja ilahduttaa minua ihailullaan (vaikka ei ole aihettakaan).
Monesti seuranhakupalstoilla etsitään kumppania, joka "saa minut nauramaan". Tänään juuri juttelimme mieheni kanssa siitä, että me emme kyllä kumpikaan naurata toisiamme.
Onneksi. Minä en jaksa stand-uppiakaan kuin kymmenen minuuttia kerrallaan,
Hieno saavutus 49 yhteistä vuotta. Paljon onnea hääpäivän johdosta.
VastaaPoistaOlen toista kertaa naimisissa, joten voin sanoa, että parisuhteet voivat olla todella erilaisia. Ensimmäinen parisuhde loppui siihen, kun mies löysi lopulta uuden parisuhteen. Kestin kyllä kaikenlaista häneltä. Ihan turhaa kestin, ja koko perhe voi pahoin.
Tämä toinen parisuhde alkoi kymmenen vuotta eron jälkeen ja olemme olleet jo 20 vuotta yhdessä. Olen ollut kiitollinen jokaisesta päivästä.
Mai, hienoa, että uskalsit ryhtyä uuteen suhteeseen ja se on täyttänyt odotuksesi.
PoistaOn niitäkin yhteiskuntia, joissa epäonnistuneesta liitosta on vaikea päästä irti, eikä ole kauan siitä, kun meilläkin piti olla oikein todistajia, jotka vahvistivat, että on tapahtunut aviorikos tai muuta vakavaa, mikä mahdollisti eron. Omituista holhoamista.
Rakkaudeton liitto päättyy usein siihen, että jompi kumpi löytää uuden kumppanin ja tekee sen palveluksen, että ehdottaa eroa.
Meillä juhlitaan ensi vuonna 20 vuoden mittaista yhteistä taivalta ja on siihen kyllä kaikenlaista mahtunut! Pahimmat särmät on onneksi jo hioutuneet 😊 Tuo mitä sanot itsestäänselvyytenä ottamisesta on mielenkiintoinen pointti - se antaa tosiaankin rauhallisen olon kun voi turvautua siihen ajatukseen, että toinen on ja pysyy, tuli mitä tuli. Se ajatus on tosin vähän vastahankaan nykypäivän parisuhdeideaaleja ajatellen...
VastaaPoistaPistän myös muistiin viisaat sanasi siitä miten pitkässä liitossa tulee myös aikoja, jolloin keskitytään johonkin muuhun kuin puolisoon. Siinä onkin totuttelemista, meillä kävi niin kun puoliso hankki veneen ennen pandemiaa. Nyt se alkuinnostus alkaa hänellä jo onneksi laantua mutta sain äksyillä aika monta kertaa että saatiin jonkinlainen kompromissi aikaiseksi. Ja tänä kesänä tehtiin sopuratkaisu, puoliso menee veneellä saaristoon ja minä teinin kanssa suurkaupungin humuun. Koko perhe tyytyväinen!
Meillä tuli iso erimielisyys mökistä, jota mies alkoi havitella eläkkeelle jäätyään. Hämmästyin. Tiesin kyllä, että pitäähän hänen saada toteuttaa unelmansa, mutta yllätyin, kun aluksi jouduimme nukkumaan teltassa ja pelkäsin, että kaikki varat ja energia menevät siihen projektiin emmekä pääse ikinä matkustelemaan, mistä taas minä olin haaveillut.
PoistaMökki oli jätetty romuttumaan, se oli juuri ja juuri pelastettavissa ja viidakoitunut mökkitontti oli täynnä edellisen omistajan kasoja, joita hän oli kerännyt mm. maakellarin rakentamista varten. Saaresta piti rahdata romua pois ja kuljettaa sinne lautalla kaikenlaista mm. vierasmökin osat. Mies nautti tästä kaikesta ja minä kärsin. Rakennuksista vain rantasauna oli hyvä sellaisenaan. Minä koin isoa voimattomuutta ja nostin kädet pystyyn.
Vasta nyt vuosien jälkeen mökki on siinä kunnossa, että pystyn siellä viihtymään lämpimillä ilmoilla, kun tarkenen uida.
Olen elänyt lapsuuteni ilman mukavuuksia ja inhoan suihkuttomuutta ja käsin tiskaamista ilman juoksevaa vettä. Lähes masennuin ja triggeröidyin, kun tunsin, että olen taas joutunut niihin oloihin. En tiskaa mökillä (miehestähän se on kivaa ja nostalgista) enkä laita ruokaa. Mies grillaa ja minä laitan esille kotoa tuomiani ja kaupan sapuskoita.
Mökkitontti on ihana ja olenkin alkanut nyt hoitaa ympäristöä, mistä saan iloa.
Kompromisseja joutuu tekemään. Pidän huolen siitä, että jotain matkojakin suunnitellaan. Nuorempana olen matkustellut paljon yksinkin ja edelleen nautin yksinmatkailusta, mutta mies on ollut huolissaan sen jälkeen kun kerran palasin keuhkokuumeessa. Tulkoon kavaljeerikseni, kun minäkin olen opetellut olemaan mökillä.
Kiitos vertaistuesta 😅 Itse en ole vielä oikein lämmennyt veneilylle, en tykkää oleskella pitkiä aikoja niin pienessä tilassa. Mutta annetaan ajan kulua, ehkä vielä yllätän itseni!
PoistaMari, se voi viedä kauan. Joillain vie. Sinähän voit kyllä olla joustavampaa laatua ihminen. :)
PoistaMinulla kesti 14 vuotta totutella mökin ideaan. Kaikki kehuivat saunan löylyjä, mutta minua se ei houkuttanut yhtään. Kävin ensimmäisen kerran mökin saunassa viime kesänä, kun olin luvannut esitellä englantilaiselle ystävälle suomalaista saunakulttuuria. En ollut kyllä paras henkilö siihen tehtävään. Tänä kesänä olen istuskellut mökkisaunan lempeissä löylyissä jo useampaan kertaan ja pulahdellut välillä uimaan.
MM
VastaaPoistateillä ensi vuonna kultahäät, meillä vasta rubiini.
Tässä iässä tärkeä lisäys: jos eletään. ;)
Juuri niin, mieli ei ymmärtäisi vuosien hupenemista ellei keho välillä muistuttaisi.
PoistaMuistan, miten joskus lapsena pidin kultahääpareja ikivanhoina, irti yhteiskunnasta olevina kiikkustuoli-ihmisinä - ja tässä sitä nyt ollaan, nuoret ihmiset vanhoissa nahoissa.
'nuoret ihmiset vanhoissa nahoissa' =
PoistaJust noin!
ps
Lues Mäkelän Hannun kuulumisia:
https://hannu.xn--mkel-load.net/2024/07/30/mita-sairaus-on/
Heh, kuulostaa kyllä covidilta Mäkelällä, FLiRT variantti flirttailee välillä lähestymällä välillä etääntymällä.
PoistaKai se on taas mentävä rokotettavaksi tänäkin syksynä, että pysyisi elossa seuraavaan kesään.
marjatta
VastaaPoistanuorena mystifioin rakkauden löytymistä ja tuhlasin ihan järjettömän paljon aikaa sen miettimiseen, että rakastaako kukaan minua koskaan ja jos ei rakasta, niin mitä teen sitten. yleensä ne rakkaudet menivätkin jotenkin mönkään.
etsimättä löytynyt parisieluus on ihana asia. se, että jostakin ihmisestä tulee sielunkumppani, jonka kanssa heti tietää jakavansa lopun elämästään ja jonka kanssa on hyvä olla.
ps. myöhästyneet hääpäiväonnittelut teille!
Kiitos, Meri! Ei me näitä hääpäiviä paljon huomioida, arki on tärkeintä, mutta mainitsin tämän hääpäivän nyt noitten ajatusteni taustaksi.
PoistaEnsi vuonna olisi kyllä kiva juhlia matkustamalla jonnekin kivaan paikkaan - ja kaiken kruunaisi, jos saisi omaa klaania mukaan.
Sielunkumppanuus on parasta.
Joskus tapaa pareja, joilla ei näyttäisi olevan juuri mitään yhteistä ja silti heistä säteilee rakkaus ja kiinnostus toisiinsa ja sitten taas niitä, joita yhdistää työ, harrastukset ja ystävät, mutta voivat huonosti suhteessaan.
PIdän myös intohimoa tärkeänä, mutta se ei aina voi olla yhtä voimakasta, välillä ystävyys, ymmärrys ja hellyys ovat pinnalla.
Elämäntilanteet vaikuttavat. Tärkeintä on, että viihtyy yhdessä ja on puhuttavaa.
Kerron hauskan muiston avioliittomme alkuvuosilta.
Unto vietti iltaa erään kaverinsa kanssa. He juttelivat viinilasillisten ääressä olohuoneessa ja minä olin jo vetäytynyt viereiseen makuuhuoneeseen. Höristin korviani, kun kuulin tärkeän kysymyksen:
- Miten sinä rakastat Marjattaa? Minä rakastan X:ää sillain solidaarisesti.
- Minä taas himoitsen tuota naista.
(Nukahdin tyytyväisenä.)
Kiinnostava kirjoitus. Sitä lukiessani ajatelin omaa liittoani. Ikää sillä on reilusti yli 51 vuotta. Toisaalta luulen tuntevani puoliskoni hyvin, mutta osaa hän yllättääkin.
VastaaPoistaOlen oppinut pyytämään anteeksi. Joskus pienen viiveen kanssa, mutta kuitenkin. Osaan kiittää ja sanoa rakas.
Lapsista asti olemme tunteneet toisemme, vaikka olemmekin lapsuuden viettäneet eri puolella maata. Meillä on yli kuudenkymmenen vuoden yhteisiä muistoja ja minä pidän miestäni itsestäänselvyytenä, sellaisena, joka on ja pysyy tukenani. Yhdessä on ollut ihanaa seurata pojanpoikien kasvamista lapsista aikuisiksi omillaan jo oleviksi nuoriksi.
Myöstyneet hääpäiväonnittelut!
Aimarii, kiitos!
PoistaLastenlasten seuraaminen on huikeaa.
Meillä on parhaillaan teini-ikäisiä kyläilemässä. Voi, miten paljon he ovat muuttuneet taas pienellä ajalla.
Kuka se sanoikaan, että lastenlapset ovat elämän jälkiruoka? Kuningatar Silvia muistaakseni.