tiistai 3. lokakuuta 2023

Kuvia ja juttua muraaleista, kuten lupasin

Muraalitaide on seinään tai muuhun pysyvään rakenteeseen maalattua taidetta, jolla on omat taiteilijansa. 

Olen aiemmin nähnyt kookkaita seinämuraaleja Berliinissä ja Belfastissa. Nyt sattumalta osuimme Costa del Solille juuri kun Fuengirolaan on valmistumassa kuusitoista isoa maalausta kahden kadun varrelle. 
Maalaukset kustannetaan osin kaupungin varoista ja osin EU-rahoitteisesta ohjelmasta.  


Kuvan etualan purjelaivamuraalit ovat aiemmin tehtyjä. Nyt ne ovat saaneet seurakseen lisää maalauksia, ja kuun loppuun mennessä kaikki kuusitoista ovat valmiina.
Kävimme seuraamassa taiteilijoita työssään ja Unto vaihtoi sometietojaan taiteilija Alejandron kanssa. Alejandro kertoi, että taiteilijat ovat kaikkialta Espanjasta, maan parhaita, ja mukana on myös yksi norjalainen muraalitaiteilija.
Valtavan kokoiset työt valmistuvat kovaa vauhtia, taiteilijan ja apureiden tehdessä yhteistyötä.


Alejandro työssään

Tämä meriaiheinen työ on vielä kesken. Valmistuksessa tarvitaan rakennustelineitä ja valtava rivi maaleja ja isoja suteja.



 Lalone on maalannut muotokuvan omasta kalastaja-isoäidistään Gonchasta.

Lula Goco, Garden


Mona Devane, Niña con bargo, Leive

Yllä olevassa teoksessa taiteilijaa oli inspiroinut Pablo Picasson työ Niña con bargo (Maya), jossa hänellä oli mallina tyttärensä Maya, Mona Devanen mallina oli ollut niinikään oma tytär, Leive.




Maalaus, jossa aurinkolaseista heijastuu kalastajia merellä on Nesui-nimisen taiteilijan. Se on nimetty ehdokkaaksi maailman parhaan muraalin tittelistä yhdessä Fabián Bravon työn kanssa, jossa tyttö pitää kädessään meritähteä takanaan auringonlasku. Kilpailu tapahtuu nettiäänestyksenä kuukausittain ja siinä etsitään parhaita uusia muraaleja 1250 kaupungista ympäri maailmaa.
Bravon työ oli jo esillä aiemmassa kirjoituksessani. Tässä alla uudelleen.




Mikä sitten erottaa muraalin ja graffitin? 
Tärkeintä on varmaan se, että muraalit on tehty luvalla ja varustettu tekijän nimellä. Graffitit tehdään salaa ja laittomasti. Koska ne on tehtävä nopeasti, usein yöllä, taso kärsii, mutta kyllä graffitintekijöissäkin on todellisia taiteilijoita.

Katutaiteessa on väliaikaisuuden leima, koska se on sään armoilla. Rakennus voidaan myös päättää purkaa ja seinätaide häviää.

Muraaleja on sisätiloissakin. Olispa mahtava saada meidän kerrostalokotimme käytäviin taidetta, joka kerrokseen omanlaistaan.
Minä haluaisin meidän kerrokseen tietenkin meren ja auringon. 


PS Tällä kertaa kaikki kuvat ovat Unton. Kiitos Ume!

8 kommenttia:

  1. Onpa hienoja muraaleja. Tuo viimeisin on saanut Disney-vaikutteita. Kilpikonnasta tulee varmasti upea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käymme vielä viikonlopulla Fuengirolassa, joten saatamme nähdä kilpikonnatyön valmiina.
      Minä pidän eniten kalastajamummosta. Muraalit ovat El Boquetillo -kaupunginosassa, joka on perinteistä kalastajien asuinaluetta, joten tämä työ sopii alueelle hyvin senkin vuoksi.

      Poista
  2. Upeita kerrassaan. Kiitos hienojen kuvien tarjoamisesta.(Lissu)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin! Kyllä ihminen on taitava. Monella tavalla. Katselimme tänään Picasson kotimuseossa hänen lapsena piirtämiään kuvia vanhemmistaan ja sisaristaan ja isän käsistä, kuin mitä kauneimpia valokuvia, ja sen jälkeen nuorten iloista street dance -esitystä.

      Poista
  3. Tosi hienoja kaikki!

    Joensuuhun on nyt viime vuosina tehty muutamia muraaleja. Länsipuolella oleva peuranpää on varsin hieno, mutta sen läheisyydessä sijaitseva ruman vauvan sisältävä työ on melko kauhea. Sinänsä kyllä suhtaudun peruspositiivisesti muraaleihin, sillä suomalaiset laatikkomaiset kerrostalot ovat rumia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Googlailin Suomen kaupunkien muraaleja. Totta puhut, peuranpää on suloinen, mutta se vauva - miksi hänestä on tehty sen näköinen, että kohta tulee yrjö.

      Luulisin, että meillä on Kouvolassa vain yksi iso seinämaalaus. Se on Kuusankosken Taideruukin seinässä tai oikeastaan kahdella seinällä, lapsiaiheinen, ja sisältää kaikkien Kouvolan muodostaneiden kuntien symboleja. Olen maininnut sen täällä: https://marjatankirjat.blogspot.com/2021/10/kaunista-miniatyyritaidetta-omalla.html

      Yksi mistä tykkään on Teemu Mäenpää Espoon Karakallioon tekemä muraali, jossa on kuvattu paikallinen vanha pariskunta.
      https://www.graffitistreet.com/teemu-maenpaa-paints-the-first-street-art-mural-of-initiative-karakallio-creative-finland-2017/#jp-carousel-24526

      Poista
  4. Muraali voi olla hätkähdyttävä, kerrassaan pysäyttävä näky kun kävelee kadulla aavistamatta että ohhoh nytpä tuli vastaan jotain valtavaa ja upeaa 🛳 Olin muutaman vuoden Pasilassa töissä. Siellä on muraalitaidetta ihailtavaksi. Eläinaiheet ovat kivoja. 🐻🐢🐘

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällainen iso kuvataide sopii hyvin isoille paljaille seinille.
      Täällä kuvat näyttävät hyvin kirkkailta, koska valoa on niin paljon, mutta meidän kaamosvalossa ne vasta olisivatkin tarpeeseen. Siihen voisi vaikka vedota, jos haetaan EU-rahoitusta.

      Poista

Tuhat ja yksi blogitarinaa

Hannu Mäkelän kirja Lukemisen ilo eli miksi yhä rakastan kirjoja  vierailulla kirjastosta hyllyssäni Katselin blogini tilastoja ja huomasin,...