 |
| Henri Matisse, Liseuse sur fond noir, 1939 Center Pompidou Malaga 2023 |
Tiesitkö, että kirjailijoiden niukat tulot ovat jyrkässä laskussa, vaikka kirjoja luetaan paljon.
No, niitähän ei lueta vaan kuunnellaan. Kaunokirjailija saa keskimäärin 0,53 euroa per kuuntelukerta, tietokirjailija vielä vähemmän, 0,43 euroa. Sama laitteilta luetusta e-kirjasta. Painetun kaunokirjan tuotto taas on 2,68 euroa ja tietokirjan 3 euroa.
Suomen Kirjailijaliiton ja Suomen tietokirjailijat ry:n teettämän tutkimuksen mukaan kaunokirjailijan vuositulo kirjamyynnistä oli vuonna 2018 keskimäärin 2294 euroa, nyt enää 1713 euroa. Pudotus on 25 prosenttia viidessä vuodessa, tietokirjailijalla peräti 45 prosenttia, viisi vuotta sitten 1111 euroa ja nykyisin 606 euroa.
Melkoisia lukuja!
Jyrki Lehtolan ja Tuija Siltamäen esseekokokoelmassa Sinä riität: lopunaikojen opas, sivallellaan sinne tänne ajan ilmiöihin kirjallisuuden kenttää unohtamatta. Nimi "Sinä riität" on ironinen kannanotto terapia-aikakauteen, joka näkyy kirjallisuudessakin paitsi heppoisina tietokirjoina myös lukuisina kaunokirjoina, joissa kirjailija tarkastelee itseään ja omia tunteitaan.
Romaanit ovat kuitenkin joskus vaativia hankkeita, tarvitaan periaatteessa jotain muuta kuin itsensä erittäminen päiväkirjan sivuille. Siksi on vaivattomampaa tuottaa teoksia, jotka horjuvat omaelämäkerran, fiktion, päiväkirjan ja esseistiikan välimaastossa autofiktion mahtipontisina versioina.
Jokainen influensseri, laulaja ja julkkisrikollinen haluaa ja usein myös saa oman kirjan, mikä on sinänsä ymmärrettävää, ovathan lapset aina halunneet tehdä omia lehtiä poneista, hamstereista ja muista itselleen tärkeistä asioista.
Viime vuosina viimeisetkin turhat kynnykset asiantuntijuuden tieltä ovat poistuneet, kun kirjoja on ruvettu tekemään suoraan äänikirjoiksi: se on kovin kohteliasta toimituksiakin kohtaan, ei täällä kellään ole aikaa lukea jorinoitasi, kerro puolitoistakertaisella nopeudella raiskauksestasi, raskaudestasi, rakkaudestasi, vanhempiesi muistisairauksista, häpeästäsi, siemensyöksyistäsi, meillä on nyt vähän kiire täällä kulttuuritoimituksessa, kun pitää soittaa unitutkijalle ja kysyä, saavatko lapset valvoa yöllä ja katsoa Käärijää.
Milloin kirjallisuuden arvoksi tuli se, että "lukiessa" voi samaan aikaan "tehdä jotain muuta", kun aiemmin koko kirjan idea oli se, ettei lukiessa voi eikä tarvitse tehdä mitään muuta, voi olla tuntikausia tekemättä vittu yhtään mitään ja unohtaa olevansa olemassa.
Hei, hyvät lukevat ystäväni, se mitä meille tuotetaan riippuu siitä mitä me kulutamme. Miksi vaihtaa hyvä formaatti kirja johonkin muuhun?
Alkaako oikean hyvän kirjan tekemisestä tulla harrastus, jolla ei ansaitse mitään, kuten blogikirjoittelu tai josta joutuu lopulta jopa itse maksamaan kuten vaikka golf, joka on harrastajalleen melko tyyris harrastus.
Mainitsemassani tutkimuksessa kerrotaan, että kaunokirjailijoista 47 prosenttia tekee muuta työtä ja kirjoittaa sen ohessa (yöllä!). Ihmettelen, että niinkin moni, 53 prosenttia, pystyy elättämään itsensä kirjoitustöillä.
Kirjailijoiden tulot koostuvat vähäisten myyntitulojen lisäksi apurahoista, kirjaston lainauskorvauksista ja kirjailijavierailuista. Jotkut pitävät myös kirjoittajakursseja opistoissa tai oman firman kautta.
Mietin millainen henkilö pystyy olemaan kirjailija ilman muuta työtä. Löydän seuraavat ryhmät:
1. Yksineläjä, joka tyytyy vähään ja turvautuu pahan paikan tullen sossuun ja ystäviinsä.
2. Kirjailija, jonka töitä myydään paljon ja käännetään useille kielille.
3. Sellainen henkilö, jolla on hyvätuloinen, hyväntahtoinen, kirjailijan työtä ymmärtävä ja arvostava puoliso eikä isoa perhettä.
4. Kirjailija joka menee TV-visailuihin ja mainoksiin tai ryhtyy kirjainfluensseriksi somekanavilla. Mutta nämähän ovatkin jo muuta työtä.
5. Vanhempi henkilö, joka on tehnyt hyvin palkattua työtä keräten rahaa unelmansa toteuttamiseen eläke-iässä tai jo sitä ennen, jos on saanut säästetyksi tarpeeksi.
6. Henkilö, jolla on paljon perittyä omaisuutta, jolla voi kustantaa kirjailijaelämäänsä.
 |
| Uljas kolibrikukka (Strelitzia reginae) kirjailijoille! KIITOS! |
Onhan tuo karu laskelma. Muutama ropo tulee lainauskorvauksesta.
VastaaPoistaSama on levymyynnissä, koska levyjä ei juuri myydä, niin siitä ei muusikon kukkaro täyty. Musiikkia striimataan, eikä lataus ole edes yhtä senttiä. Taannoin miljoonasta latauksesta sai 2400 euroa.
Kun äänikirjapalvelut toimivat pian tai jo samalla logiikalla kuin esim. musiikin striimauksessa palkkiot luultavasti alenevat. Kuitenkin joku tai monikin saa elantonsa kirjabisneksestä.
Ala on selvästi muutoksessa.
PoistaLuin juuri, että Näyttelijäliitto on vaatimassa kustantajan palkkaamille kirjan äänikirjaversioiden lukijoille osaa kirjalijan lainauskorvauksista perustellen vaatimusta sillä, että lukija herättää materiaalin kuuntelijalle ja on yhtä lailla tekijä kuin kirjoittajakin. Höh, kirja on olemassa ilman lukemistakin, ja eihän kirjan äänitettä pidä näytellä vaan lukea selkeästi ilman omia tulkintoja - mielestäni. Jos ja kun (tapahtuuhan sitäkin nykyään) kirjan tekstiä aletaan näytellä, niin siitä tulee näytelmä.
Jos kirjailija on selkeä-ääninen, niin sanoma välittyy parhaiten, jos hän itse lukee sen, ja saa silloin korvauksetkin. Kirjan kuuntelija saa näin kirjailijan oman tulkinnan ilman välitulkintoja.
Korjaan: näytellen luetusta kirjasta tulee kuunnelma, ei näytelmää.
PoistaNo, kuinkakohan moni kirjailija on Suomessa elänyt koskaan kirjoittamalla kaunokirjallisuutta - tai edes tietokirjoja. Aika harva, luulen. Muistan kun Yrjö Ahmavaara, yksi meidän huipputiedemiehiämme kertoi minulle puhelimessa, että hänen uusin kirjansa oli suurelta osin hänen itse rahoittamansa, vaikka se ilmestyi laatukustantajan listalla.
VastaaPoistaOlen joskus hämmästynyt lukiessani anglosaksisten kielialueiden kirjailijoiden romaanimyynnistä ja siitä kuinka harva sielläkään elää kirjoittamalla romaaneja. Runoja kirjoittamalla tuskin kukaan elää - paitsi nämä popparit jotka kirjoittavat laulujaan, ehkeivät hekään enää.
Joten: jos kansalaiset eivät osta kirjoja, ei niitä kirjoittamallakaan voi elää. Pitää tehdä jotain muuta. Kauheaa mölyä on pidetty mm kirjojen alvin mahdollisesta nostosta - jos se nostaa yhden romaanin hintaa noin 2 euroa, on pelkkää tekopyhyyttä itkeä, että nyt kirjallisuus ja niiden kirjoittajat kuihtuvat pois. Koska kirjoja ostaa pääosin vauras porukka, heille 2 euron hinnannousu on yhdentekevää.
Se vaan on niin...
Niin se on. Pieni kielialue.
PoistaJuhani Syrjällä on kanala, ja hän on neuvonut nuoria kirjailijoita hankkimaan jonkin sivubisneksen, joka ei vie liikaa aikaa kirjoittamiselta. Pitäisi olla enemmän osa-aikatyön mahdollisuuksia.
Unohdin tuosta pelkällä kirjailijan työllä elävien listasta varakkaat perijät. Lisään sen. Suomessakin on ihmisiä, joiden ei tarvitse tehdä työtä elääkseen, vaan voivat vapaasti valita mihin käyttävät aikansa. Jos on kirjoittamisen kipinä, niin silloin on kaikki mahdollisuudet. Muiden pitää keksiä "kanalansa".
Sitä en tajua, että joku nimeää itsensä kirjailijaksi ennen yhtäkään kirjaa ja vaatii täyttä elantoa yhteiskunnalta. Pitää olla näyttöä, eihän apurahojakaan voi myöntää etukäteen jokaiselle, joka haaveilee kirjan kirjoittamisesta.
Suomi on verotuksen kärkimaa, veroaste oli 2022 peräti 43,2% ja veroja sekä veroluonteisia maksuja kerättiin yhteensä 115 miljardia euroa. Tämän kaiken jälkeen valtio velkaantui 2022. Valtion velka on yli 150 miljardia, ja julkisyhteisöjen miltei 200 miljardia, ja nyt lainaraha maksaa, eli korkoa on. Koska ALV lasketaan verottomasta hinnasta niin 25 euron veroton kirja maksoi 10% alvilla yhteensä 27,5 euroa ja 14%:n alvilla (päässä laskien) 28,5 euroa, eli hinta nousee eurolla. Kyöstin laskelma on siis oikea, sillä uutuuskirjat maksavat yli 30 euroa. Aamulla tuli Pohjoismaiden sairaanhoitajien palkkauksesta. Suomessa oli jo huonoin brutto, mutta selvästi huonoin myös netto, eli kirjalijat eivät ole ainoita, joiden käteenjäävä raha on pieni.
VastaaPoistaMuusikoiden tienestit tulevat ymmärrykseni mukaan pääosin keikkailusta ja useilla radiosoittojen perusteella, sillä tekijänoikeusjärjestöt ovat saaneet hyvät sopimukset.
Kiitos luvuista, Deekoo!
PoistaMaksan mielellään veroa, mutta pitää kyllä seurata, mitä me niillä saamme.
Kirjakaupoissa uutuudet tosiaan maksavat kolmenkympin tienoilla, verkkokauppa Adlibriksessä noin 25 euroa, ja hinta putoaa melkoisesti jo vuodessa.
Kaipaan entisaikaa, jolloin musiikki oli taltioitu esineisiin, eli vinyylilevyihin, kasetteihin ja CD-levyihin. Pilvipalveluissa on kaikkea, joo, mutta se ei ole sama asia.
Tuossa riittää miettimistä. Wanna-be-kirjoittajia on maailmassa hurjat määrät, harvat yltävät huipulle. Kustantajille tarjotaan aina käsikirjoituksia, joista pieni osa julkaistaan. Sekin prosessi kestää. Sitä mietin toisinaan että kirjoittaminen on meistä joilekuille tarve, ehkä jopa kutsumus, monet meistä eivät ikään kuin osaa olla kirjoittamatta. Aika kauan olen minäkin blogipostauksia tehnyt. Siitä ei tule tuloja, mutta ei toisaalta ole paineitakaan. Kiva harrastus ❤️
VastaaPoistaJoo, kyllä se on tarve, asioiden miettiminen kirjoittamalla. Myös tapa.
PoistaUskon, että aika moni vanhempi blogikirjoittaja on kirjoittanut itselleen ja ehkä johonkin lehtiin paljon ennen blogeja. Nuoremmat taas saattavat aloittaa suoraan somekanaville kirjoittamisen.
Minä voisin kirjoittaa mitään julkaisematta edelleen, ellei olisi näitä keskusteluja, jotka tuottavat mielihyvää.
Onko tässä kuitenkaan niin suurta muutosta, paitsi että aika muuttuu ja välineet myös? Eivät kai kirjailijat, runoilijat tai kuvataiteilijat menneinä aikoinakaan sillä ensinnä rikastuneet - paitsi jos heistä tuli kirjoillaan kuuluisia. Niin on nytkin. Listastasi puuttuvat eniten myyvät kirjailijat, jotka todella elävät sillä - ja muulla kirjoittamisellaan. Luulisin, että Sofi Oksanen, Jari Tervo, Antti Tuuri jne esim ovat heitä.
VastaaPoistaEllei äänikirjoista/e-kirjoista makseta painetun kirjan veroista hintaa, kirjailijaköyhyys yleistyy. Eräs ikätoverini, lukeva ihminen, oli hämmästynyt nähdessään naapurissa hyllyn täydeltä kirjoja. Keräävätkö ihmiset kirjoja? hän ihmetteli. Ja minä hämmästyin hänen hämmästystään. Luulin, että meidän ikäisemme ihmiset ovat tottuneet kirjahyllyihin kotona. Mutta hänen lapsuuskodissaan ei ollut kirjahyllyä ja hän on aina lainannut kirjansa. Siinä se selitys.
Lisäsin myös nämä myyvät kirjailijat, hassua että unohdin heidät.
PoistaJari Tervo on kuin Mika Waltari, molemmilla paljon erilaisia kirjoittamisprojekteja, sillä erotuksella vain, että Jari Tervo on tehnyt myös tasokkaita tv-dokumentteja. Jos tämä mahdollisuus olisi ollut Waltarilla, niin aivan varmasti hän olisi tarttunut siihen.
Iso muutos on juuri nuo e-kirjat ja äänikirjat, joista kirjailija saa hyvin vähän. Painettujen kirjojen lukeminen on ollut jo pitkään laskusuunnassa ja kuuntelu nousussa. Kuukausimaksulliset lukuaikapalvelut tarjoavat kirjallisuutta hyvin halvalla.
En halua moittia ihmisiä, jotka lukevat tai kuuntelevat kirjansa halvassa muodossa, kaikilla ei esim ole yhtä hyvin toimivaa kirjastoa kuin minulla - ja kirjastosta lainaaminenhan tuottaa kirjailijalle vain sen lainauskorvauksen joka vaihtelee vuosittain. Oslikohan se keskimäärin 30 senttiä tällä haavaa, käännöskirjoisa suomentajalle puolet.
Muistutankin itseäni aika ajoin: osta kirja, ansaitset sen! Harrastukset maksavat, kuntosalit ym, ja lukeminen on harrastus.
Jos äänikirja syrjäyttää painetun kirjan, niin onhan niitä palkkioita nostettava. Nykytilannekaan ei ole reilu.
Meidän ikäisillä tosiaan luulisi olevan erilainen suhde kirjaan kuin nuoremmilla, koska ennen "kaikki" lukivat, ja nekin joilla ei ollut kirjahyllyä kotona tai hyllyssä kirjojen sijaan vain koriste-esineitä kaipasivat omaa kirjahyllyä mielikirjoineen. Kotikirjasto nähtiiin myös sivistyksen merkkinä ja takeena menestymiselle.
Kirjailija Hannu Raittila on kirjoittanut siitä, miten palasina on kirjailijan leipä maailmalla. Raittilan tuotantoon kuuluu novelleja, romaaneja, kolumneja, TV-käsikirjoituksia, kuunnelmia ja radionovelleja. (Lähde: Kirjasampo)
VastaaPoistaToinen kirjailija Juha Itkonen on kirjoittanut Anna-lehden kolumnissaan, että kirjailija saa pitkästä äänikirjasta enemmän rahaa kuin lyhyestä, ja pohtii, että siinäkö syy kirjojen pituuden paisumiseen?
Nykyisin "muun kieliset" ovat kyllä murtautuneet paremmin englanninkielisille kirjamarkkinoille, esim. Pajtim Statovci. Silloin kun näin käy, luulisi tulojen kasvavan.
Pidän kirjoista esineinä ja mielelläni luen. Kirjahyllykin on kiva olemassa, mutta kaikkia maailman kirjoja en voi ostaa. Siksi ilolla lainaan kirjastostakin (onneksi on kirjastokorvaukset). Ostan myös kirjoja käytettynä, mutta silloin kirjailija ei saa mitään. Tuuli
Joo, on se palasina. Paitsi laajalla skaalalla kirjallisia töitä, niin moni myös pitää luentoja ja kursseja ja jakaa osaamistaan.
PoistaUSA:ssa on e-kirjoja myyty jopa sivu kerrallaan, eli jos kyllästyy ensimmäisen kymmenen sivun jälkeen, niin voi lopettaa siihen. Voi vain kuvitella, mitä vaatimuksia tämä asettaa kirjailijalle!
On jo huomattu, että äänikirjassa toimii parhaiten minä-muoto ja helppo rakenne, hmm.
Jos saa kirjan myyyntiin isolle englanninkieliselle kustantajalle ja lisäksi näkyvän mainoskampanjan, niin rahahuolet ovat poissa joksikin aikaa, mutta aivan varmasti painostetaan kirjoittamaan hyvin nopeasti lisää.
Minulla sama, lainaan paljon. Kun palasin ulkomaan matkalta minua, rohmua, odotti kymmenkunta uutuuskirjaa, joille on muitakin jonottajia eli en voi jatkaa lainausaikaa. Palautan ja laitan uudelleen varaukseen.
Joulun aikaan ostan kirjoja niin itselleni kuin muillekin ja muulloin heräteostoksena.
Muuten, yksi asia mikä varmaan tulee heikentämään kirjailijoiden asemaa lisää (ja ehkä tyhmistämään lukijoita samalla): TEKOÄLY. Kunhan tekoäly valjastetaan tuottamaan tekstiä, niin sitähän sitten tuotetaan. Voisin kuvitella, että joissain kaavamaisissa tuotteissa (tyyliin Harlekiini-kirjat) voisi ehkä ihan toimiakin. Toisaalta tekoälyä kaiketi jo koulutetaan kirjoittamaan ihan olemassaolevien kirjailijoiden tuotteiden perusteella "uusia" kirjoja. Aika kamala ajatus. Amazon on kuulemma jo julkaissutkin näitä tekoälytuotteita digitaalisessa muodossa. Tuuli
PoistaJoo, aikamoista. Kun tekoäly tuottaa pyydetystä aiheesta kaunokirjallsien tekstin, niin ei sitä ainakaan voi sanoa "omaääniseksi", mikä termi on ehkä käytetyin kirjankansiteksteissä "vimmaisen" ohella.
PoistaMieheni teetti tekoälyllä "runon Marjatalle", oi joi, oli kyllä kunnon oodi.
Tekoälyhän voisi myös suoltaa tarinan suoraan äänenä, ilman kirjoitusvaihetta...
PoistaToisaalta moni, joka ei ennen lukenut, on alkanut kuunnella kirjansa. Minulla on useampikin henkilö lähipiirissä, jotka eivät kirjoja jouda tai jaksa lukea, mutta äänikirjojen myötä ovat löytäneet kirjojen maailman (kuuntelevat niitä mm. lenkeillä tai siirtyessä paikasta toiseen jne. eli multitaskatessa).
VastaaPoistaItse en ole kuuntelijasorttia, vaan luen kirjani koska minulle kirjat ja kirjallisuus on kokonaisvaltainen kokemus eli tuota postauksessa olevaa lainausta lainaten: “ettei lukiessa voi eikä tarvitse tehdä mitään muuta, voi olla tuntikausia tekemättä vittu yhtään mitään ja unohtaa olevansa olemassa. “
Mahtavasti sanottu ja itse asiassa tuo kirja minun pitää lukea (Siltamäki on pop, mutta Lehtolasta en oikein piittaa, mutta ehkä hän ei ole enää sellainen kirjoittaja kuin hänet aikojen takaa muistan)! :D :D Itse toki miellän lukemisen tekemiseksi, mutta ymmärrän pointin. Minulle lukeminen on myös ajattelemista, sillä jään usein pohtimaan milloin mitäkin kesken lukemisen eli jään märehtimään lukemaani. Ei onnistuisi äänikirjan parissa tällainen.
Mietin myös, että ihminen kulkee samaa kehää vuosisadasta toiseen. Samat asiat kiertävät, mutta laitteet ja asenteet/kulttuuri muuttuvat. Ennen tarinoita kuunneltiin, koska vain harva osasi lukea. Se oli eliitin etuoikeus. Monissa kylissä oli omat “town crierit” (bellman toiselta nimeltään), jotka lukivat ääneen uutisia, että lukutaidottomatkin saivat tietonsa.
Muistelisin myös jossain vaiheessa, kun lukutaito yleistyi alettiin (romaanien ja “viihteen”) lukemista pitää joutavana ajanhukkana.
Taisi nyt mennä mietteet ohi kirjoituksesi, sori. Olen Leenan Laurilan kanssa samaa mieltä siitä, mitä hän tuossa yllä kirjoittaa kirjailijoiden ja muiden taitelijoiden tuloista.
Itse asiassa luulen (vahvaa mutuilua) myös, että äänikirjat alkavat kallistua sinne kuunnelmapuolelle. Joissakin äänikirjoissa on jo käytetty tehosteita ja lukijoita voi olla useampikin (eri henkilöille oma ääni). Omat vanhempani olivat sitä ikäluokkaa, että kuuntelivat radiosta kuunnelmia, joita joskus muinoin radioissa oli. En tiedä onko enää. Ja ympyrä sulkeutuu….
Itse kyllä soisin kirjailijan saavan suurimman osan kirjansa tuotosta, kun se on alun perin printtimuotoon tehty. On aika huolestuttavaa sinänsä, jos siitä pienestä tulosta pitäisi vielä alkaa jakamaan muille tahoille “osinkoja”. Mutta eipä kai kukaan niitä kirjoja ilmaiseksikaan lue. Haastava aihe.
Ehkä seuraava trendi taas jossain vaiheessa on lukeminen – siis, että lukee kirjansa itse. Ehkä sitten, kun lukutaito ja erityisesti luetun ymmärtäminen on näivettynyt niin heikolle tasolle, että lukemista aletaan arvostaa. Tai sit ei.
Kiitos monipuolisesta kommentistasi, Elegia!
PoistaTämä Lehtolan ja Siltamäen kirja on kyllä välillä aika ilkeä, varsinkin kun mainitsee naljaillen henkilöitä nimellä, mutta ansiopuolena on se, että kaikki kirjan esseet saavat ajattelemaan.
Minäkin olen huomannut, että äänikirjojen esittämistä pidetään hyvin tärkeänä ja kuunnelman suuntaan ollaan menossa. Ennen kun kirjoja luettiin näkövammaisia varten ne olivat vain luettuja kirjoja ja lukijoina oli selkeä-äänisiä puheviestinnän ammattilaisia. On edelleenkin, mutta on myös muita.
Jos kirjailjalle annetaan ohjeeksi kirjoittaa äänikirjaksi sopiva romaani, niin se kyllä rajoittaa hänen vapauttaan, koska kuuntelemisessa on eri asiat tärkeitä kuin lukemisessa. Lukija näkee kappalejaot, mahdolliset kursiivit jne.
On varmaan eri asia, kuunteleeko tiskatessaan vai tiskaako kuunnellessaan, onko kuuntelu taustalla vai pääosassa.
Kuten sanot, niin onhan se hyvä, että kirjallisuus on mukana kuuunneltavana, jos muutoin ei olisi ollenkaan.
Minun lapsuudessani, maalla, lukemiseen suhtauduttiin ristiriitaisesti. Oltiin ylpeitä, kun lapsi (minä) oppi varhain lukemaan, mutta kun sitten innostui lukemisesta, niin se olikin uhka ja merkki siitä, ettei liikaa lukevasta tule koskaan kunnon työihmistä. Olisi pitänyt lukea vain Raamattua, Satakunnan Kansaa ja Maaseudun Tulevaisuutta.
MM
VastaaPoistaasiaan tämäkin liittyy, kun sanon raamatullisesti vihjaten:
- Mooseksen 5. kirja luettu!
Ja mielenkiintoiseksi havaitsin. :)
Hikkaj, huomasin ja iloitsin!
PoistaRaamatussahan on just 5 Mooseksen kirjaa, mutta toivottavasti meidän Moosekselta tulee vielä 15 lisää.
Beautiful blog
VastaaPoistaThank you, Rahani!
PoistaTärkeä puheenaihe. Voi olla, että tulevaisuudessa ei paineta ollenkaan kirjoja. Kirjat luetaan tulevaisuudessa, ja jo tänäkin päivänä, digilaitteilta tai kuunnellaan äänikirjoja. Jo nyt monesta kirjasta ilmestyy vain äänikirjaversio. Pari kirjaa jäi lukematta tänä vuonna, kun ilmoittivat kirjastosta, että ei ilmesty painettua kirjaa. Voi olla, että tulevaisuudessa kirjailijoiden tulot siis pienentyvät entisestään. Kuulin, että kirjailijoille pitäisi antaa tippiä, kun lukee heidän kirjansa.
VastaaPoistaEi ihme, että tv ja some on pullollaan ohjelmia, joissa kirjailijat tekevät kaikkea hupaisaa tai seikkailevat siellä sun täällä, sillä niillä tuloilla maksetaan laskut ja syödään ruokaa. Kirjailijoiden tuloilla ei eletä.
Sääliksi kävi meidän kansalliskirjailijamme Aleksis Kivikin, joka loi upeita teoksia, iki-ihania lauluja ja runoja jne. nälkäpalkalla. Koskaan ei kiitosta saanut eikä kehuja. Kiitos Aleksis Kivi <3
Kiitos kirjailijat hienoista kirjoista!
Joo, juuri itsekin törmäsi kirjamainokseen, jossa esinettä, kirjaa, ei ole olemassakaan. Onneksi olen jo näin vanha, niin ei ehkä tarvitse nähdä maailmaa, jossa ei enää tuoteta uusia kirjoja. Siinä jää myös aika monta kirjan syntymiseen osallistunutta ammattilaista työttömäksi ja perinteisen kirjan kuoleman mukana häviää paljon arvokasta, mitä ei noissa uusissa muodoissa voida toteuttaa.
PoistaAleksis Kivi oli monella tavalla poikkeuksellinen ihminen. Hänen olisi pitänyt nöyrtyä menemäään kirjoittamisen ohella muuhun työhön. Pehtoorin hommaahan hän jo suunnittelikin, mutta fyysinen ja psyykkinen kunto heikkeni ennen kuin hän sai aikeensa toteutetuksi.
Meidän aikanamme sama luhistuminen paineiden alla on ollut Miki Liukkosella, joka ei edes harkinnut muita töitä.
ihmettelen, miten Aleksis Kivi niissä oloissa, huonossa valaistuksessa, mustekynää musteeseen kastaen, pystyi kirjoittamaan kuten kirjoitti, upeaa tekstiä.
Minna Rytisalon ja Tommi Kinnusen teoksesta Huokauksia luokasta nousi kauhea huoli siitä, että oppilaat eivät lue enää mitään, eivätkä he pysty kirjoittamaan pitkiä tekstejä. Muutos on ollut aivan valtava heidän opettajuutensa aikana. Moni ei edes ymmärrä tai jaksa lukea kysymystä. Peruskoulu on siis suorastaan mokannut opetuksessa ja tai muut asiat, esim. kännykät, vievät lapset ja nuoret someen ja pelimaailmaan. Koulutkin ovat ottaneet pelimaailmat opetuskäyttöönsä, joista esim ekapeli ja Malla ovat hyviä lukemaanoppimisvälineitä, mutta liika pelaaminen on liikapelaamista.
PoistaLukeminen ei jaksa kiinnostaa, jos sitä ei nosteta esille koko ajan. Mielestäni osan tunneista voisi käyttää lukemiseen ja tai kynätaitojen hallintaan. Piirtäminen on parasta treenausta siihen hommaan. Oppilaat myös rakastavat, jos opettaja lukee heille ääneen. Sitä olen tehnytkin. Ja siinä ohessa on voitu piirrellä tai tehdä tehtäviä.
Digi kait on muuttanut maailmaa enemmän kuin olemme osanneet aavistaakaan. Toiset hyötyvät siitä, koska osaavat käyttää hyödykseen ja toiset putoavat digimaailman orjiksi. Meillä eritoten kylmässä ilmastossa ja ankarassa ilmapiirissä eristäydytään ja silloin on vaara addiktoitua keinomaailmaan.
PoistaKyllä monissa kouluissa onkin lukutunteja. Onko joillain sitten niiden aikana vaikeuksia keskittyä pitempään lukemiseen tai löytää mieleistään lukemista, jos eivät koskaan muuten lue? Luulisin, että näin on.
Minä huokaisen helpotuksesta tässä omieni suhteen. Paljossa olen tehnyt väärin ja huonosti, mutta yhdessä asiassa onnistunut erinomaisesti: olen lukenut lapsille paljon (koska siitä olen nauttinut), samoin lapsenlapsille aina tilaisuuden tullen. Ikävä kyllä vain yksi asuu lähellä. Viimeksi tavatessa osat vaihtuivat, hän luki Mummille itse kirjoittamaansa tarinaa.
On kauhea virhe vaihtaa koulukirjat sähköisiin! Toivottavasti siinä palataan takaisin.
'Huokauksia luokasta' on lainakirjapinossa. En ehkä ehdi lukea tällä haavaa, mutta joskus sitten.
Ensin perusasia: apurahat ovat välttämättömiä näin pienellä kielialueella, ja muutenkin. Siitä ei kahta sanaa.
VastaaPoistaSamalla kuitenkin on muistettava että ne ovat iso osa, itse asiassa pääosa monen tekijän toimeentuloa, suurimmillaan useita kymmeniä tuhansia verotonta tuloa parille vuodelle jaettuna eikä toimeentulo koostu siis pelkistä tekijänoikeustuloista. Jos jotakin kiinnostaa, näitä voi tutkia esim. Koneen säätiön sivuilta. Mutta kuten totesin, ne ovat välttämättömiä jotta ylipäätään kotimaista kirjallisuutta julkaistaan.
Tänään kiersin taas kirjakauppoja. Nimikkeiden määrä on valtava. Teoksia julkaistaan teostulvaksi asti. Viime viikon Hesarin arvostelussa kohuttu laadukas uutuuskirja, on jo unohtunut seuraavalla viikolla, uutta pukkaa koko ajan. Tässä mielessä käy sääliksi tekijöitä. Kohta kaikki ovat ns. kirjailijoiden kirjailijoita, teokset tulevat luetuksi vain tekijöiden omissa sisäpiireissä. Itse toivon vilpittömästi parhaille teoksille sekä huomiota että lukijoita, niin ostajia kuin lainaajia. Lukijanakin tuntuu mukavalta kun on ihmisiä joiden kanssa voi(si) jakaa lukukokemuksia uusista teoksista, mutta yhä vaikeampaa on yhteistä jaettavaa löytää.
Olisiko yksi syy yksinkertaisesti julkaistavien kirjojen valtava määrä?
Luulen, että tekijöiden tulomuodostuskin olisi parempi jos kirjat olisivat (vanhan ajan malliin?) tapauksia eivätkä vain nopeasti ohi menevän kertakäyttöhuomion saaneita.
Auttaisiko tiukempi julkaisupolitiikka tähän? En tiedä.
Toisaalta myös pienkustantamoja tarvitaan. Luin nyt syyslomaviikolla Tapani Kinnusen (Turku) aika rennolla kädellä kirjoitetun kuusiosaisen kirjasarjan, joka tuskin voisi olla isojen kustantamojen listalla. Isojen kustantamojen ulkopuolella julkaistaan tärkeää kirjallisuutta. Tiedän että montaa sataa niitä ei myydä. Aina ei sitäkään.
Loppuun loppusammakko: minua järsii myös se miten mieslukijoita on vähemmän ja vähemmän, ja se miten kirjallisuus sukupuolittuu vahvasti, koska naiset tätä kirjallisuutta nykyään pyörittävät (hyvä että pyörittävät) entistä vahvemmin. Naiset tässä fiksumpia mutta kun katsoo esim. "laadukkaamman" kirjallisuuden bestsellereitä niin vähän siellä enää miehiä on. En tiedä onko se ongelma, mutta ikävää jo päivityksen varsinaisen aiheen kannalta jos puolet lukijakunnasta ei jaksa enää lukea. Jaksavatko sitten enää miehet kirjoittaakaan?
jope
Hyviä näkökulmia tähän aiheeseen, Jope!
PoistaPienkustantamoissa julkaistaan paljon tasokkaita teoksia ja niitä genrejä, esseitä ja runoja, joita isot kustantamot julkaisevat hyvin vähän.
Olen myös huomannut, että omakustanne tai puoliomakustanne ei enää tarkoita, että teos olisi huonompi kuin isojen kustantamoiden julkaisemat kirjat.
Siinä kärjessä, mitä kustantamot valitsevat isosti mainostettavaksi, on paljon teoksia, joiden katsotaan myyvän pinnalla olevan aiheensa ansiosta tai tunnetun tekijän ansiosta, joka ei välttämättä ole kunnostautunut kirjailija vaan muista ansioistaan tunnettu henkilö.
Minulla nousee aina epäily tietyistä hehkutustermeistä, koska olen niin monta kertaa saanut kokea, että "vimmainen" on pliisu ja tavanomainen, "rohkea" on lapsellisen uhmaavalla tavalla uskalias eikä "omaääninen" ole persoonallinen.
Julkaisukynnys on matala ainakin juuri kohukirjojen kohdalla, jotka pitää saada äkkiä myyntiin. Luin juuri (lopulta kokonaan, että voisin olla sanojeni takana) Philip Teirin kirjan J & B, jonka Bitte Westerlund on häneltä tilannut. Kirja vaikuttaa äkkiä kyhätyltä ja puolivalmiilta. Herää myös kysymys, miksi tällainenkin kirja piti julkaista ja kuinka monta kertaa ja kuinka nopeaan hautaamisen jälkeen kuolleen ihmisen voi häväistä hänen kuolemansa jälkeen.
Jopelle, sehän ei ole kirjallisuusskenen “vika”, ettei miehet innostu lukemisesta samalla lailla luin naiset. Naiset eivät todellakaan edelleenkään “pyöritä kirjallisuutta”, vaikka esim. Suomessa julkaistaan tätänykyä himpan verran enemmän naisten kirjoittamia kirjoja. Silti miesten kirjoittamat kirjat saavat tutkimusten mukaan enemmän näkyvyyttä. Ei ole myöskään naisten kontolla se, että miehet lukevat mieluummin toisten miesten kirjoittamia teoksia. Naisille sillä ei ole niin väliä.
PoistaTämä kannattaa lukea:
https://punoskustannus.fi/naiskirjailijat-vs-mieskirjailijat-faktoja/
Juurikin noin, vikaa en tuossa etsinytkään, ikävä vain todeta että miehet pudottavat itsensä veks mitä lukemiseen tulee.
PoistaEi ole kauan siitä kun oli noinkin, että miesten tekemät saivat enemmän huomiota, se on totta, mutta onko se enää totta, en tiedä.
Sukupuolittuminen näkyy kyllä siinä että edelleen aika yllättävänkin moni ilmoittaa lukevansa nimenomaan nais(?)kirjailijoita. Sen korostaminen on turhaa minunkin mielestäni. Toki hurskastelematta itsekin myönnän, että kun toisinaan kirjassa x kokee selvästi asioita jotka nousevat oman sukupuolen kokemuskielestä, niin sekin on sinänsä mukavaa vaikkei lähtökohtaisesti tietenkään mitenkään teoksen kannalta ylös arvottavaa. Vapaus sukupuolesta mutta myös vapaus sukupuoleen, eikö.
Totean myös rehellisyyden nimissä sen, että kai kohdallani on myös niin että miestekijöitä on selvästi enemmän kuin naistekijöitä, mitä tulee pitkäkestoiseen kirjailijan tuotannon seuraamiseen. En koe että se on asia mistä pitäisi tehdä parannus. Tai olisi jos valitsisin teoksia sukupuolen perusteella. Se olisi idioottimaista.
Mutta ("me") miehet keskimäärin olemme kyllä tyhmempiä jos emme innostu enää hyvästä kirjallisuudesta "kuten ennen."
Jännitän ainakin itse arvostamani kirjailijan uutuusteoksen lukemisen aloittamista enemmän kuin lätkän MM:n loppuottelua.
jope
Kiitos ajatuksistanne Jope ja Punos-kustantamon linkkiin viittaava Nimetön!
PoistaPunos näyttää olevan juuri sellainen pienkustantamo jolla on oma linja ja tasokkaita teoksia. "Unohdetut helmet" on hyvä lähtökohta julkaisutoiminnalle.
Pari kommenttia tuon historiakatsauksen käyttämiseen tämän hetken tilanteen tarkastelussa.
Amerikkalainen tilasto kirjallisuuslehtien kritiikkien sukupuolijakaumasta on vuodelta 2010 ja Helsingin Sanomien kritiikkien tarkastelu vuodelta 2016. Niin paljon on muuttunut noista ajoista, #metoo ym. naisten esiintuloa. Tarvittaisiin tuoreempia tilastoja osoittamaan, onko vinoumaa jomman kumman sukupuolen hyväksi.
Helsingin Sanomat teki muutama vuosi sitten päätöksen nostaa naisia esiin kulttuurisivujen artikkeleissa ja näin on tapahtunut. Kyllä minulla on sellainen tuntuma, että monessa numerossa peräkkäin on vain naisia. Saavatko nykynaiset jopa hieman liikaakin huomiota hyvityksenä esiäitiensä sivuuttamisesta?
En ole koskaan kiinnittänyt huomiota siihen, luenko naisen vai miehen kirjoittamaa, kunhan teksti on hyvää.
Tuossa linkin katsauksessa mainitaan myös Suurteoksia-kirja, jossa parikymmentä tämän ajan tulevaksi klassikoksi mainittua kirjailijaa mainitsee oman innoittajansa. Kaikki ovat sattumoisin naisia. Suurteoksia II on samoilla linjoilla. Minusta on jotenkin hassua, että tuleviin klassikoihin ei ole kelpuutettu yhtään miestä eikä kukaan näistä teoksiin valituista kirjailijoista ole inspiroitunut mieskirjailijoiden kirjoista.
Kuin vastauksena minun alkuviikon pähkäilylleni Hesarissa on tänään Miska Rantasen ansiokas juttu 'Kirja kuohujen keskellä' ja monta mieskirjailjoiden kirjojen kritiikkiä.
PoistaOlisi kiva jos HS tekisi tilityksen ja selvittäisi, miten suunnitelma naiskirjailjoiden nostosta on onnistunut.
Juhani Branderin 'Amerikka' minulla onkin lainakirjapinossani (en ehkä ehdi lukea ennen palautuspäivää) ja Antti Tuurin 'Lintujen kesyttäjän' kävin varaamassa. Sille ei ollut montaa varaajaa.
Anni Valtonen kirjoittaa, että Tuurin kirja vie vuosikymmenten taakse, hitaamman rytmin elämään, "joka ei vielä täyttynyt jatkuvasta hälystä ja keskeytyksistä". Juuri siihen vie hyvän kirjan lukeminenkin, ja siksi rakastan lukemista.
Tänään (su) Hesarissa juuri tästä aiheesta iso juttu. Itse en ole kuunnellut ensimmäistäkään äänikirjaa enkä lukenut myöskään digikirjaa. Voi olla mielipidekysymys, mutta koen ajatuksenkin siitä niin että kyseessä olisi ihan eri teos, minulle ainakin. Kirjassa on nimenomaan parasta se että se on fyysinen kappale käsissä ja sen voi lukea miten itse haluan ilman ulkopuolisia, esimerkiksi näyttelijän ääni tai teknologinen sovellus, virikkeitä ja pakotteita.
PoistaHaluan myös tukea kirjallisuutta ostamalla ainakin joitakin täyshintaisia kirjoja vuodessa, pientähän se on, mutta edes jotakin. Kirjastoista tulee lainattua ainakin sata kirjaa per vuosi, toivottavasti lainauskorvaukset löytävät perille.
Ehkä kirjallisuuden kulta-aika on auttamattomasti ohi.
Nyt hukutaan määrään ja merkityksien ohuuksiin kaikki, ehkä vasta tämä on todellista postmodernismia sitten, kuluttamisen postmodernisuutta.
Yksi suunta on tietysti aina vapaa: paluu vanhempiin kirjoihin, aiemmin kirjoitettuun.
(Törmäsin itsekin muuten tuohon Suurteoksia kirjaan kirjastossa. Tuli aivan samat kysymyksenasettelut mieleen kuin sinulle Marjatta. )
jope
Joo, ilmiöt ovat ilmassa, joten ei ihme, että sekä Hesari että minä ollaan huolestuneita samoista asioista: minulle tuli sellainen déjà-vu (vai käyttäisinkö Matti Nykäsen termiä bon voyage), että samoin on ollut joskus ennenkin: mietin blogissani jotain asiaa ja seuraavan viiikonlopun kulttuurisivuilla siitä on iso juttu.
PoistaMinä olen lukenut yhden digikirjan. Se oli Unton lukulaitteelta jollain matkalla kun muu lukeminen loppui, Heidi Köngäksen romaani Sandra. Hankin sen heti perään itselleni oikeana kirjana saadakseni kunnon kahvia, en korviketta.
Juttelin oman pojan kanssa tuosta kirjailijan tekijänpalkkion jakamisesta siitä tulkinnan tekevälle äänikirjalukijalle. Poika vitsaili, että koska jokainen printtikirjan lukija synnyttää kirjan uudelleen tehden oman tulkintansa, niin toki pitää myös lukijoille jakaa palkkiosta oma pottinsa. Joopa, lapsia palkittiin ennen vanhaan ahkerasta lukemisesta. Aapisen lopussa oli kukko ja tasku, johon ilmestyi namusia tai kolikoita eli kukko muni palkkion lukemisesta.
Pahalta tosiaan näyttää. Itse en ole koskaan kuunnellut kirjoja, mutta olen seurannut alaa siinä samalla kuin muitakin kirjallisuusasioita Suomessa. Se on ihan totta, että äänikirjojen suosio on tuonut kirjallisuuden kokemisen niillekin, jotka eivät koskaan lukisi fyysisiä kirjoja. Samoin äänikirjat ovat tärkeitä näkövammaisille. Näön heiketessä (iän myötä) ei ole lopulta kuin kaksi vaihtoehtoa: luopua kirjoista kokonaan tai sitten siirtyä kuuntelemaan. Nämä seikat on hyvä pitää mielessä, koska ne ovat saavutettavuusasioita.
VastaaPoistaTuo lukijoiden palkkio ei ole itsestään selvä asia. Suomessa ilmeisesti tosiaan suositaan hyvinkin monotonista lukemista, mutta näin ei kaiketi ole ainakaan valtavalla englanninkielisellä kielialueella. Siellä muutenkin kuulemma on monta lukijaa, musiikkia ja kaikenlaista "hilirimpsistä" mukana. Lukemisen ja näyttelemisen välinen raja siis koko ajan sumenee.
Korvaukset olisi minusta hyvä saada tasapuolisiksi, mutta yksityiset äänikirja- ja e-kirjafirmat tuskin kovin helpolla suostuvat moiseen. Itse luen vain printtikirjoja. Olen nyt kuunnellut paljon yhtä Ylen podcastia ja en ikävä kyllä osaa olla tekemättä jotain siinä samalla. Tällaista huomion hajaannusta en halua kirjakokemuksiini. Minua ei myöskään huvita lukea miltään laitteen näytöltä pitkiä tekstejä, olen ruudun ääressä muutenkin liikaa.
Sanomalehtikään ei ole ruudulta luettuna sama kuin paperilehtenä, ainakaan minulle.
PoistaLuulen, että voisin kokeilla äänikirjoja, jos vielä lukisin, koska kutominen ei vie huomiota, tein sitä telkkaria katsoessakin.
Näkövammaisille on ollut lukijoiden ohella tarjolla myös pistekirjoituksella kirjoitettuja kirjoja.
... jos vielä kutoisin siis, eli neuloisin puikoilla villapaitoja kuten nuorempana.
PoistaMinulla olisi tähän niin paljon kommentoitavaa, mutta en jaksa, tehtyäni tänäänkin kolmea ERI työtä voidakseni lopputulemana kirjoittaa jotain aivan muuta. Kerään myös voimia jäsentää ajatuksiani sinun kiinnostavaan kommenttiisi! Mutta kyllä syvälle osuu ja uppoaa tämä kirjailijoiden ahdinko. Instassa kysyin, mikä kirjailija näistä mielestäsi on eniten: kärsijä, etuoikeutettu, vallankäyttäjä vai uhri. Näitä kaikkia toki, mutta kärsijä oli ylivoimainen ykkönen😃
VastaaPoistaEsmeralda, tiedän, että tämä kysymys on sinulle tärkeä, olethan pohtinut monesti omassa blogissasikin, miten voisit kustantaa kirjoittamisesi.
PoistaMinä toivon sinulle raaputusarvan päävoittoa tai että joku tuntematon ihailija/mesenaatti jättää sinulle perinnöksi miljoonaomaisuuden.
Ihmettelen, miten muutamat kirjailijapariskunnat tulevat toimeen - Suomessa - , vaikka eivät ole koskaan tehneet muuta työtä kuin kirjoittaneet romaaneja. Heillä täytyy olla perittyä omaisuutta elleivät sitten, heh, ole mukana jossain hämärähommissa.
Täällä Saksassa käytetään vähemmän kirjastoja eli ostetaan itse kirjat. Mietin tuossa minkälaisen korvauksen kirjailija saa Suomessa, jos kirjasto ostaa kirjan ja kaikki lukevat sen samaisen kirjan.
VastaaPoistaViime vuosina kirjastokorvaus on ollut n 0,30 / lainauskerta, käännnetyssä kirjoissa kääntäjä saa siitä puolet. Sadasta lainauksesta tulee siis 30 euroa, eli kyllä paljon lainatuista kirjoista tulee ihan hyvä korvaus.
PoistaJa siinä on kattokin, 30 000 euroa, johon pitäisi olla jo 100 000 lainausta (jos laskin oikein).
Poista