tiistai 31. lokakuuta 2023

Mooses Mentulan kirjoista (luvan kanssa)




Tietenkin olen halunnut kirjoittaa Mooses Mentulan kirjoista aina uuden kirjan ilmestyttyä, mutta kirjoittaja ja kustannustoimittaja ilmoittivat heti aluksi, että parempi, kun arvostelut tulevat muualta kuin omalta äidiltä, objektiivisemmin. Peräydyin kuuliaisesti ja jättäydyin jääviksi edes kyselemättä enää. 
Olen seurannut kiinnostuneena kirjojen valmistumista, huolestuneenakin silloin kun Seppo/Mooses on kirjoittanut silmänaluset mustina öisin.
Olen myös saanut olla esilukijana, yhtenä monista, mikä on minulle hyvin mieluisaa hommaa. 
Nyt sain päähäni kysyä Moosekselta, joko saisin esitellä hänen kirjojaan täällä blogissani. Sain luvan sillä lisäyksellä, että kirjoitan nimenomaan läheisyysnäkökulmasta, en arvostelijana.
OK!

Seppo, kuten kaksi muutakin poikaamme pitivät kirjoista lapsena - ja kyllä heille luettiinkin kaiken aikaa. Luettiin iltasadut ja aamusadut ja lomilla pitkin päivää. Sepon nuoremmista veljistä toisella on käännösfirma ja toinen on toimittaja, sanatyöläisiä kaikki siis.
Sepon päivätyö on nykyään rehtorina. Hän on tehnyt töitä myös lehti- ja radiotoimittajana, vetänyt kirjoittajakursseja, kirjoittanut kuunnelmasarjan ja juttuja ja kolumneja lehtiin, mm Apu Junioriin ja Opettaja-lehteen.   


Sepon ensimmäinen julkaistu kaunokirjallinen teksti oli novelli Taimen kirjailija Juhani Syrjän toimittamassa erätarinakokoelmassa Pöytään isketty puukko (2010). Seppo omaksui tällöin kirjailijanimen Mooses Mentula.
Mooses-nimi tulee lapsuudesta. Asuimme sinisten vaarojen maisemissa Kainuussa, jossa Veikko Huovinen oli suuri nimi. Hänen Havukka-ahon ajattelijallaan Konsta Pylkkäsellä on kaverina Mooses Pessi, ja meistä nimi Mooses sopi meidän pienelle pallopäiselle pojallemme. Nimi löytyy hellittelynimien joukosta vauvakirjastakin. 
Mooseksen Taimen ei ole perinteinen erätarina, mutta Syrjä näki sen ansiot novellina ja rohkaisi Moosesta kirjoittamaan lisää. 

 
 



Vuonna 2010 Moosekselta julkaistiin 16 novellin kokoelma Musta timantti, joka pääsi Helsingin Sanomien 10 parhaan esikoisen joukkoon. 
Tällä hetkellä Kajaanin Harrastajateatteri esittää näytelmää, jonka pohjana on kolme tämän kirjan novellia. Hiekkaa-novellia on käytetty opetusmateriaalina lukiolaisille, ehkä muitakin. 
Minä pidän tässä kokoelmassa erityisesti novelleista Hiekkaa, Musta timantti, Iso mies ja Bodishow sen sympatian vuoksi, jolla Mooses niissä tarkastelee kuvaamiaaan ihmisiä. 
 

 

Kolmen vuoden kuluttua novellikirjasta ilmestyi romaani Isän kanssa kahden, joka on käännetty myös saksaksi ja on saksalaiselta nimeltään Nordlicht - Südlicht. Kirjan tapahtumapaikka on Lappi. Lasta vedetään kahteen suuntaan; etelästä muuttanut äiti haluaisi palata Etelä-Suomeen mutta isä on poromies eikä voi kuvitella elävänsä muualla kuin synnyinpaikassaan. 

Kirjan keskeltä:
Lenneä olisi pelottanut, mutta tällä kertaa huoneessa oli Poropoika. Se raotti ovea, hiippaili alakertaan vievien portaiden yläpäähän ja näki, että isä istui sohvalla ja äiti käveli ympyrää keskellä olohuoneen lattiaa ja lauloi, että muura-muurahainen kortta kuljettaa.
Lenne näki, kuinka Poropoika oikaisi selkäänsä ja pullisti rintakehäänsä. Se loikkasi yhdellä pitkällä loikalla keskelle olohuonetta. Se käänsi päänsä uhkaavaan kenoon, sieraimista nousi höyryä. Se katsoi ensin isää ja sitten äitiä. Katse pysäytti molemmat. (- - -)
   Poropoika kääntyi ja tolvasi ryminällä portaat ylös. Se nosti päänsä ylös, ravisti sarviaan ja roukui. Sitten se vain häipyi sinne jonnekin, mistä oli tullut.



Mooseksen toinen romaani Jääkausi ilmestyi taas kolmen vuoden kuluttua edellisestä kirjasta vuonna 2016. Tasainen tahti, aika tiheäkin, kun ottaa huomioon vaativan päivätyön ja perhe-elämän vaatimukset. Jääkauden teema on kouluelämän henkinen väkivalta, joka saa vakavia muotoja. 

Kirjan loppu, hyytävä ja samalla armollinen:
    Helmi hörppäsi kuohuviiniä väärään kurkkuun. 
    Mies otti olkalaukustaan paperikuvan ja asetti sen Helmin eteen pöydälle. Kuvassa karhu ja susi olivat haaskalla. 



Romaani Toiset meistä (2020) on monitasoinen psykoositarina, jossa on vakavan ohella paljon komiikkaa. Syrjäytynyt ja ahdistunut Tino katoaa omaan maailmaansa, vai kirjailijako sekoaa? Miten itsenäisiä me olemme? Olemmeko kaikki osa jonkun kertomaa tarinaa? Entä kummallako tavalla meidän kilpemme toimivat, suojaavat vai eristävät?
Suomalainen kirjan nimi kertoo, että meissä on monenlaisia ja kaikki eivät ole yhtä vahvoja. Saksannoksen otsikkoon on valittu kilpiteema. Kirjan nimi on Der Schildkrötenpanzer. Siinäkin on kaunis kansi, kuten kaikissa Mooseksen kirjoissa. Neljän ensimmäisen kirjan päällyksen on suunnitellut Mika Tuominen ja viidennen, Toiviokosken, Martti Ruokonen

Toiset meistä -kirjan alku:
Pölynhiukkaset leijailivat sälekaihtimien raidoittamassa auringossa. Kalkkiutunut kahvinkeitin pörpötti, ja jääkaappi huokaili kyllästyneenä. Joskus oranssiksi maalattujen, nyt haalistuneiden kuivauskaapin ovien edessä seisoi pyöreä pöytä, jonka ääressä puri ruisleipää Simpsons-hahmoilla koristeltuihin boksereihin verhoutunut sojottavatukkainen mies. 



Tänä vuonna Moosekselta ilmestyi romaani Toiviokoski, jonka tapahtumat sijoittuvat sodan jälkeiseen jälleenrakentamisen aikaan. Sodan haavat vainoavat sen kokeneita niin fyysisesti kuin psyykkisestikin, mutta toivo paremmasta kannattelee. 
Tätä romaania varten Mooses sai vuoden pituisen apurahan, jonka turvin saattoi tehdä kunnolla taustatyötä, tutustua arkistoihin ja tehdaspaikkakuntien elämään. Aiemmin hän on saanut pari lyhyttä apurahaa ja muutoin kirjoittanut vapaa-ajallaan. 
Kirjalle on suunnitteilla jatkoa.

Kirjan keskeltä:
    Vielä hetki sitten ilmapiiri oli leppeä ja raukea kuin sateen jälkeinen paiste, mutta nyt siinä oli jotain kulmikasta. Vilho ei tiennyt, miten olisi jatkanut, mutta kakisti lopulta:
    - Työtä saa lehdessäkin tehä. Ei tule raha ilmaiseksi missään.
    Kaikki vetivät samaan aikaan joko tupakkkihenkoset, kalistivat pulloa tai yskäisivät.
    - Paita pysyy kuitenkin kuivana, viilaaja sanoi. 



Mooses on ollut mukana myös ainakin kahdessa novelliantologiassa.
Matkanovelleja on Nuoren Voiman Liiton, WSOY:n ja VR:n yhteinen hanke. Sillä juhlistettiin novellin vuotta 2013. 
Toinen tuntematon julkaistiin Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlan kunniaksi vuonna 2017. Siinä haluttiin kertoa, mitä kotirintamalla tapahtui miesten sotiessa, mitä Lyyti Rokka (Antti Heikkisen novelli) ja vääpeli Korsumäen vaimo (Mooseksen novelli) ajattelivat miehistään ja miten kaatuneiden sotilaiden kotona toivuttiin. Molemmissa kokoelmissa on 22 kirjailijaa.
Näistä olen kirjoittanut jotakin täällä ja täällä. 

Lopuksi totean, että Mooses on onnenpoika, koska ei ole koskaan saanut yhtään hylkäyskirjettä. 

En arvostele, mutta näin täysin subjektiivisesti voin sanoa, että Äiti tykkää ja Poikahan osaa kirjoittaa. 


4.11.
Ai niin, kirjamessukuvat. Nämä ovat perjantailta 27.10. Taija Tuominen haastatteli Moosesta ja Karoliina Niskasta, jolta on julkaistu romaani Muamo. Muamossa kerrotaan suomalaisista naisista sodan aikana. 
Toisessa kuvassa Mooses on signeeraamassa kirjojaan.



  



16 kommenttia:

  1. Komeaa luettavaa! Oli tosiaan jo aika julkistaa pojan aikaansaannokset myös äidin blogissa. Onneks olkoon kummallekin.
    Eilen katsotun Katja Gauriloffin Jevida-elokuvan tunnelmissa huomaan myös Mooseksen liikkuvan kirjoissaan pohjoisen maisemissa. Olisi hyvä lukea jokin aihepiiriä valottava hänen novellikokoelmansa ja jatkaa sitten romaaneihin. Lissu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lissu! Lue Musta timantti. Minä pidän sen tyylistä, jossa vähin sanoin luodaan tunnelma ja kerrotaan paljon.
      Mooses on asunut Kuhmossa, Rovaniemellä ja Sodankylässä ennen Tuusulaan muuttoaan, jote nuo pohjoisen maisemat ja ihmiset ovat tuttuja.
      Juuri homasin, että Jevida on tullut meidänkin elokuvateattereihin. Aion käydä katsomassa lähipäivinä.

      Poista
  2. MM

    Kuinkas sattuikaan! Olemme Mooseksen kimpussa kumpikin samana päivänä: Sinä täällä ja minä Kirjavinkeissä. :)

    Ihmettelen, että olet pystynyt pitämään näppisi ja ajatuksesi irti Mooseksen kirjailijaurasta täällä blogissasi, jonka nimi jo antaisi luvan kirjoittaa kaikesta.
    Hyvä kun nyt rohkenit otaa askeleen edes tässä esittelymuodossa; uhmaa piruuttasi myös tuota kustantajan rajoittavaa sananvapautta joskus. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kait se on enemmän kirjailija itse, joka silloin esikoisteoksensa jälkeen piti nolona, että äiti kauheasti hehkuttaisi. En ole huomannut tarkistaa pitääkö "kielto" edelleen paikkansa ennen kuin nyt.
      Vaikka lupasin jättäytyä arvostelemasta, niin sen voin sanoa, että olen samaa mieltä kuin sinäkin taitavasta takaumien käytöstä Toiviokoskessa. Kirjassa on hyvä rakenne.

      Poista
  3. Kiva esittely! Olen joskus nähnyt poikasi kirjoja kirjastossa.

    Kaikenlaiset tuttavuussiteet kirjailijaan ovat minusta kirjabloggaajana hankalia. Entinen opettajani on juuri julkaissut kirjan ja kiinnostaisihan se lukea, mutta entäs jos se onkin minusta tosi huono? Tapanani on kirjoittaa kaikesta lukemastani kirjallisuudesta. Varsinkin esikoiskirjailijan kohdalla olisi kamalaa joutua lyttäämään teos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lue "salaa" ja kirjoita vasta jos tykkäät. Minä en kirjoita läheskään kaikesta lukemastani, mutta silloin jos olen saanut kirjan kirjailijalta itseltään tai kustantamolta - olen siis rikkonut viime aikoina pyhiä periaatteitani ja ottanut vastaan muutaman ns arvostelukappaleen - niin silloin tuntuu kauhean syylliseltä, jos en löydä näkökulmaa kirjoittaa kirjasta tai pidän sitä yksinkertaisesti huonona.
      Esikoiskirjailijaa ei saisi koskaan täysin lytätä. Minulla on erityinen viehtymys lukea juuri esikoiskirjoja todetakseni, mistä kaikki alkoi. Mooseksenkin novellikirja on minulle erityisen rakas.

      Poista
  4. Hei Marjatta! Olen ollut vähän samanlaisissa tunnelmissa koskien Sepon kirjoja. Hyvin varovasti on anopin pitänyt niistä puhua saati kirjoittaa. Sensuurin olen rakentanut ihan itse ja ajatellut sen olevan hyväksi hänelle. Suositellut ja puhunut olen, mutta pohdinnat ovat jääneet Sepon ja minun välisiksi.
    Toiviokoski teki niin vahvan reaktion etten meinannut selvitä tunnekuohusta ollenkaan. Kuuntelin ja sitten luin. Paras Mooseksen kirjoista miun mielestä.
    Ihanaa talven alkua ja joulun odotusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta, me vähän säikähdimme, kun sen esikoisen kohdalla varoteltiin. Silloin oli aikakin toinen. Nykyään kukaan ei puhu mistään jääviydestä ja kirjailijan itsensä odotetaan mainostavan tuotettaan eri kanavilla ja keskustelevan lukijoiden kanssa.
      Siinä on hyvät ja huonot puolensa kirjailijalle. Ongelmallista on aikakysymys ja se ettei ala liikaa palvella lukijoitaan vaan säilyttää oman kirkkaan näkemyksensä. Tästä oli hyvää pohdiskelua Ville-Juhani Sutisen esseessä "Vastentahtoinen palvelija" Suomen Kuvalehdessä nro 41.
      Mooseksella oli Toiviokoskea kirjoittaessa ihan eri tavalla aikaa kuin aiemmin, mikä näkyy kirjassa.

      Poista
  5. Kyllähän minä olen laskenut yksi plus yksi on kolme :) Toivokoski kiinnostaa aihepiiriltään erityisesti. Mitään näistä en ole vielä lukenut, mutta tarkoitus on. On kyllä hienoa, ettei ole herunut ainuttakaan hylsyä! Se jos mikä kertoo kirjoittamisen lahjasta. Kiva kun kirjoitit tästä aiheesta ja kerroit myös Mooses-nimen tarinan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, moni luulee, että Mooses viittaa Vanhan testamentin kansanjohtajaan ja profeettaan. Onhan se komea nimi!

      Saa nähdä jatkuuko Vilhon ja Elsan tarina. Olen kuullut, että se on jo tekeillä päässä, ei paperilla kuitenkaan.

      Poista
  6. Siinä onkin äidillä balanssin hakua! Vielä semmoisella, joka tykkää kirjoista ja kirjoittamisesta. Olenkin aina ohimennen päätellyt, että varmaan jotain sukua tuo nimi... Nyt se sitten tiedetään. (Siteeraan lapsenlasta, joka sanoi noin uutta ruoka-ainetta kommentoidessaan. Ei tykkää, mutta nyt se sitten tiedetään.) Kiva että sait lopulta luvan ja pojan kirjat tätäkin kautta lisää näkyvyyttä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä sanonta "nyt se sitten tiedetään", varsinkin pienen lapsen suusta kuultuna viisautena.
      Juu, ähäkutti - joskus vielä arvostelenkin oikein kirpeästi, rankaisuna siitä, että minua esilukijana ei ole aina toteltu...

      Poista
  7. Hieno kirjallinen ura päivätyön ohessa. Ei voi kuin onnitella! Ja äiti pitää loistavaa kirjablogia. T. "Ei saa mennä ulos saunaiholla"- Heidi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heidi, poika on kirjoittanut tasokkaasti koko ajan, äidin blogi taas on kehittynyt matkan varrella vähitellen toisilta oppien.
      Yhteistä on into ja kirjoittamisesta nauttiminen.
      Sen tiedän, että ikinä en olisi pystynyt itse kirjoittamaan kirjaa työn ohessa, en edes pitämään blogia kunnolla. Tämäkin vie aikaa, ja siksi varmaan niin moni nuorempi bloggaaja on siirtynyt noihin lyhyempiin muotoihin Instaan ja Tiktokiin.

      Poista
  8. Toiset meistä-romaanin luin jo pari vuotta sitten (yhteyttänne tietämättä) ja pidin siitä. Hulvaton ja koskettava. On vieläkin tuossa hyllyssäni (johon en liikoja kirjoja kerää, vaan laitan useimmat eteenpäin). Tästä uudesta olen lukenut parista artikkelista. Taitaa tulla pitkä sarja. 1940-luvulta näihin päiviin? Myllykosken Ferrante? Kiinnostaa kyllä.
    Itse tunnen Kuusankosken hyvin. Sieltä monet tutut, toki jo jonnekin kadonneet. Tehdaspaikkakunnalla on usein oma karismansa.
    jope

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, nyt tuli sellainen vertaus, jota ei ole kuultu - Ferrante - hienoa! Mooseksen tyyliä on verrattu joihinkin suomalaisiin kirjailijoihin, viimeksi Pentti Haanpäähän ja Veijo Mereen. Tarinankertoja kyllä, ja ilmeisesti historia on alkanut kiinnostaa.

      Mooses ei ole koskaan asunut tehdaspaikkakunnalla. Me muutimme tänne, kun hän oli jo opiskelijana. Minullekin tällainen paikkakunta oli aivan uutta. Kiinnostavaa on se iso muutos, mitä on tapahtunut. Muutimme vauraaseen tehdaskaupunkiin Anjalankoskelle, jota ei ole enää olemassakaan. Tehtaat ovat hiljaisia, niille yritetään löytää uutta käyttöä, ja nykyään olemme osa Kouvolaa.
      On hauska kuulla paikkakuntalaisten muisteluita ajalta, jolloin elämä pyöri tehtaan ympärillä.

      Poista

Tuhat ja yksi blogitarinaa

Hannu Mäkelän kirja Lukemisen ilo eli miksi yhä rakastan kirjoja  vierailulla kirjastosta hyllyssäni Katselin blogini tilastoja ja huomasin,...