Ai että mitä siansaksaa tuo otsikko on? Etkö tunne suomen murteita, se on kaenuulaenen tapa ilimasta jotta kunhan jotain.
Minulla on kaikenlaisia kirjoitusluonnoksia kuvineen kaikkineen, koulun korjaamisesta, kirjallisuuden aseman muuttumisesta ynnä muusta, mutta olkoot vaan siellä edelleen luonnoksina. Kirjoittelen nyt sitä sun tätä, mielen päällä olevaa, kirjallista... jottae.
Lähdin hakemaan kirjastosta paria varausta, mutta paljon muutakin lähti mukaani.
Lähdin hakemaan kirjastosta paria varausta, mutta paljon muutakin lähti mukaani.
Luen ainakin Sjónin romaanin Maissinkeltaiset hiukset, harmaat silmät. Sjón on islantilaisen Sigurjón Birgir Sigurðssonin kirjailijanimi, ja kirjan nimi on erikoisesti tuolla pykäreunaisen keltaisen pallon sisällä. Olen lukenut tältä kansainvälisesti menestyneeltä islantilaiselta kirjailijalta kaksi minuun vaikutuksen tehnyttä kirjaa, joten tartun tähän suurin odotuksin. Aihe on fasismin lumo nuoren miehen mielessä.
Kira Jarmysh on Venäjältä paennut vangitun oppositiopoliitikon Aleksei Navalnyin tiedottaja. Hänen romaaninsa Naisten selli nro 3 kertoo Anjasta ja hänen sellitovereistaan. Takakannen esittely viittaa johonkin omituisiin kulisseihin, jotka alkavat paljastua, ja kansiliepeessä kirjaa verrataan Maxim Gorkin Vankilapäiväkirjoihin. Ajankohtainen teos.
Kira Jarmysh on Venäjältä paennut vangitun oppositiopoliitikon Aleksei Navalnyin tiedottaja. Hänen romaaninsa Naisten selli nro 3 kertoo Anjasta ja hänen sellitovereistaan. Takakannen esittely viittaa johonkin omituisiin kulisseihin, jotka alkavat paljastua, ja kansiliepeessä kirjaa verrataan Maxim Gorkin Vankilapäiväkirjoihin. Ajankohtainen teos.
Anna Funderin Stasiland on raportti, johon on haastateltu itäsaksalaisia pian muurin purkamisen jälkeen. Funder tapaa myös Stasin miehiä, yhä ylpeinä työstään. Kirjaa kuvataan tyyliltään kaunokirjalliseksi, kauhun ja terrorin paljastavaksi teokseksi. Tämä kiinnostaa kovasti.
Jenny Erpenbeckin Mennä, meni, mennyt kuvaa juuri eläkkeelle jääneen Itä-Saksassa varttuneen, berliiniläisen professorin ja afrikkalaisten pakolaisten kohtaamista. Normaalirutiineistaan tippunut yliopistomies ja byrokratian pyöriin juuttuneet pakolaiset kokevat tyhjyyttä, joka yhdistää heitä. Kiinnostaa niin paljon tämäkin, mutta ehdinköhän lukea.
Don DeLillon Hiljaisuus on katastrofiromaani tilanteesta, jossa digitaalinen maailma sammuu. Mitä tapahtuu, jos kaikki teknologiset yhteydet katoavat? Ilmeisesti tapahtuu vähän, koska kirjakin on vain 99 sivua.
Pete on muusikko Ville Verkkapuron esikoisromaani. Nappasin tämän, koska se on esitelty takakannessa dokumenttiromaaniksi - taas uusi genre! - ja haluan tietää, mitä se tarkoittaa. Aiheena on addiktio, hyvän elämän etsiminen ja kuolleen isän elämän selvittäminen. Kirjan lopussa on lueteltu lähteitä kuusi sivua, yli 100 kirjaa, sarjakuvia, romaaneja, mielenterveyteen liittyviä tietokirjoja jne! Laskin lukeneeni 26 kirjaa tältä listalta.
Ruben Stiller. Siltä väliltä -elämäkertateos kiinnostaa minua, koska pidän Ruben Stilleristä ja koska kirjoittaja on Katriina Järvinen.
Saa nähdä, huomaanko sittenkin jotain kaikkein kiinnostavinta omassa hyllyssä tai innostun jostain vanhemmasta kirjastolainastani. Lukuharrastus on siitä kiva, että on täysin vapaa lukemaan sitä mikä kulloinkin miellyttää. Kuhanhäntäjottae.
Jäi harmittamaan, kun erään kirjoitukseni kommentissa - kaunokirjallisuuden marginalisoitumista harmitellessani - totesin, että yleensä ihmiset pitävät tyhmistä asioista. Ei kai kukaan tulkinnut, että korottaisin itseni tyhmyyden yläpuolelle. Pidän hyvästä kaunokirjallisuudesta, vakavasta sekä viihteellisestä, ja pidän monista tyhmistä asioista. Katson telkkarista välillä kaikenlaista tosi-tv-hömppää, kuten 90 päivää morsiamena -sarjaa.
Selailin kirjastossa aikakaus- ja naistenlehtiä. Kotiliedessä tuli vastaan otsikko "Hylkää lukuhäpeä". Pläräsin jo hajamielisesti ohi, mutta palasin. Mitä siinä oikein oli, mitä ihmettä, pitääkö lukemista hävetä, niinkö marginaalissa tässä harrastuksineen ollaan! Jutussa oli alaotsikkona "Kehtaatko lukea mitä tahdot?", ja siinä selitettiin, että moni häpeää viihteellisten rakkausromaanien, kevyiden hyvän mielen kirjojen ja dekkareitten lukemista ja että dekkareista huonon kirjallisuuden leima olisi kyllä jo karisemassa niiden pohjalta käsikirjoitettujen vetävien tv-sarjojen ansiosta. Hyvä!
Selailin kirjastossa aikakaus- ja naistenlehtiä. Kotiliedessä tuli vastaan otsikko "Hylkää lukuhäpeä". Pläräsin jo hajamielisesti ohi, mutta palasin. Mitä siinä oikein oli, mitä ihmettä, pitääkö lukemista hävetä, niinkö marginaalissa tässä harrastuksineen ollaan! Jutussa oli alaotsikkona "Kehtaatko lukea mitä tahdot?", ja siinä selitettiin, että moni häpeää viihteellisten rakkausromaanien, kevyiden hyvän mielen kirjojen ja dekkareitten lukemista ja että dekkareista huonon kirjallisuuden leima olisi kyllä jo karisemassa niiden pohjalta käsikirjoitettujen vetävien tv-sarjojen ansiosta. Hyvä!
Tasokkaista sarjoista haluan mainita Munkkivuoren, joka sai useamman Venla-palkinnon. Kaksi jaksoa kymmenestä on katsomatta, ja olen tulisilla hiilillä. Hyvin piirrettyä ajankuvaa, lasten maailma kerrankin kuvattu aidosti, aivan kuin lapsinäyttelijät eivät olisi tietoisia kamerasta ja pahaenteinen tunnelma. Tämä sarja näkyy Viaplaylla.
Toinen ohjelma, sekin suomalainen, josta pidän tällä haavaa, on kolmiosainen dokumentti Riistetyt. Ensimmäinen osa kertoo Romanian huono-osaisista naisista, joita tuodaan Suomeen prostituoiduiksi. Toisessa osassa on työssä riistettyjä ihmisiä ja kolmannessa tarkastellaan paperittomien perheiden lasten tilannetta. Tämä sarja on menossa TV1:lla ja on jo kokonaan Areenassa.
Vielä yksi asia. Ei polteta kirjoja, eihän? Ei Koraaniakaan. Ei asetuta ylimielisesti minkään toisen uskonnon tai kulttuurin tuomitsijoiksi. Sellainen ei edistä sananvapautta eikä moniarvoisuutta puhumattakaan hyvästä yhteiselosta tällä hauraalla pallollamme.
Pyritään erottamaan asiat toisistaan.
Koraanissa on samoja hyviä arvoja kuin Raamatussakin. Mitä Pohjoismaissa asuva islaminuskoinen vanhus tai etiikan perusasioita Koraanista opiskeleva lapsi mahtavat ajatella siitä, että me tyynesti hyväksymme heidän arvojensa pilkan? On aivan turha selittää, että performanssi on suunnattu poliitikoille. Koraani on kaikkien islaminuskoisten kirja.
Ruotsilla olisi mielestäni syytä pyytää anteeksi islamilaiselta maailmalta. Eikö ylpeys tai ymmärrys riitä tähän? Suomelta on pyydelty anteeksi sitä, että tällä teolla jarrutetaan yhtäaikaista Natoon hyväksymistä, mutta anteeksipyynnön kohdehan on väärä.
 |
| Kävelyreittini varrelta |
PS Linkki blogijuttuuni Sjónista (klik).
Minäkin toivon, ettei kirjoja poltettaisi, siitä tulee mieleen kaikenlaista ikävää.
VastaaPoistaKyllä vain. Kun ryhdytään ahdasmielisiksi ja aletaan kerätä hävitettäviä, olkoon perustelu mikä tahansa, niin siinä hurmoksessa ei ajatella kovin järkevästi.
PoistaKyösti Salovaaralla on blogikirjoituksessaan lista joistain natsiaikana Saksassa kielletyistä kirjailijoista, joista monia taas myöhemmmin on arvostettu korkealle.
Tällä hetkellä boikottiin joutumista aiheuttaa joissain tosikkomaisissa piireissä esim. se että kirjoittaa jostain, mitä ei ihan itse ole kokenut tai toisesta ihmisryhmästä. Molemmat perustelut osoittavat täydellistä ymmärtämättömyyttä siitä, mitä kirjallisuus on.
Minua kauhistuttaa se ajattelu, että Erdogan olisi samaa kuin iso maailmanuskonto islam ja ääri-islamistien teot olisivat islamin opin mukaisia.
Tuo Jenny Erpenbeckin kirja oli todella hieno lukukokemus, se herätti paljon ajatuksia. Toivottavasti ehdit lukea sen, odotan mielenkiinnolla mitä ajatuksia se herättää sinussa!
VastaaPoistaMietinkin keneltä olin saanut vinkin tästä Erpenbeckistä - ja sinähän olit valinnut sen lukuvuotesi parhaaksi kirjaksi!
PoistaJa Stasilandistakin kiinnostuin sinun blogijuttusi ansiosta. Saksan opiskelusi nostaa esiin kiinnostavia kirjoja. Kiitos vinkeistä, Mari!
Luin 1. luvun Stasilandista ja selailin vähän kaikkia. Sitten tartuin tosissani Erpenbeckiin. Siinä kiinnostaa heti alussa kiinnostavasta työstä eläkkeelle jääneen ajatukset. Jatkan sitä.
Blogit on kyllä nykyään ykköspaikkani kun etsin kirjoja, sinultakin saan aina mielenkiintoisia kirjoja listalleni 😊
PoistaMonet mainitsevat postauksissaan kohteliaasti, keneltä ovat saaneet vinkin jonkin kirjan lukemiseen. Minulta se ei onnistu. Kerään muistivihkoon kiiinnostavien kirjojen nimiä blogeista ja lehtien kulttuurisivuilta, enkä muista sitten enää mistä idea on peräisin.
Poistamarjatta
VastaaPoistahömppää arvostellaan tason madaltamisesta, mutta se on oman mielenterveyteni kivijalka, joten puolustan sitä ihan samoin perustein kuin laatukulttuuriakin. niiden rajakin on mukavan liukuva; aikoinaan pidettiin tyhmänä jos luki aku ankkaa, nyt sekin on korkeakulttuuria.
tänä päivänä ihmiset onneksi liikkuvat molemmilla alueilla. oikeastaan kaikki mitä harrastettiin nuorena on noussut uuteen arvoon: sarjikset, länkkärit, dekkarit, iskelmärenkutukset ja muut.
osa hömpästä on käyttötavaraa, osa loppuunkaluttua, osa kestävää, osa lyhytikäistä. tykkään katsoa tohtori paise -nimistä realitysarjaa. se on hiukan pöhkö ja höhlä, mutta kun tarpeeksi aikaa kuluu, sitäkin ehkä arvostetaan toisista perusteista käsin.
meri
Hyvä huomio, Meri! Aika muuttaa arvostuksia.
PoistaEn ymmärrä, miksi dekkarit niin usein mainitaan esimerkkeinä kevyestä kirjallisuudesta. Niissä jos missä on painavaa asiaa ja liukuva genreraja. Mikä laatuero ja ero ylipäänsä muka on dekkarilla ja romaanilla jossa tapahtuu rikos?
Chicklit on termi, jota en enää käytä mistään romaanista, koska se antaa kirjalle huonon leiman. Chicklit-romaaneissa olen tavannut joitain huippuviihdyttäviä, kielellisesti rikkaita ja tärkeitä teemoja sisältäviä kirjoja.
Minun höpön ja söpön tarpeeni on kasvanut sen jännityksen takia, mitä Venäjän aggressio aiheuttaa. Huomaan, että olen iltaisin väsyneempi, koska seuraan kaiken aikaa tilannetta kuin joku vartiosotilas. Kun katsoo 90 päivää morsiamena, niin pääsee irti jännityksestä sukeltaessaan muiden huoliin. Sitäpaitsi siinä sarjassa on paljon monikulttuurisuutta.
Käytän tässäkin tilaisuuden kehua tasokasta Munkkivuori-sarjaa. Kannattaa ottaa Viaplay vähäksi aikaa ihan sitä varten. Katsoin sarjan saunan päälle loppuun. Jäi haikea olo.
marjatta
VastaaPoistatilasin viaplayn eilen ja olen nyt munkkivuoren kuudennessa osassa, enkä voi lopettaa!
katson sarjaa ja muistelen omaa lähiölapsuuttani. asuin elämäni ensimmäiset neljätoista vuotta herttoniemen siilitiellä. talojen välissä oli keinuja, tamppaustelineitä ja runsaasti elintilaa. ympärillä oli houkuttelevia metsiä ja salaperäisiä kallioita. lähes kaikki leikit leikittiin ulkona, kenenkään kotiin ei yleensä menty leikkimään. jos mentiin, niin jokaisen kotona oli samanlainen kalustus ja sama hajujen sekamelska.
pihan runsas kaverilauma ja yhteiskunnan kirjo tekivät herttoniemestä mielenkiintoisen paikan asua. sosiaalirakenne mahdollisti sen, että hertsikassa asui paljon epäonnistuneita aikuisia ja häiriintyneitä lapsia. ymmärrys kanssaihmisiä kohtaan kasvoi.
silloinen paras ystäväni helena asui munkkivuoressa, ulvilantie yhdeksässätoista, joten sekin paikka on tuttu. meitä varoitettiin ulvilantien toisella puolella olevasta metsästä ja namusedästä, joka tarjosi lapsille yskänpastilleja ja joita piti ihan oikeasti pelätä.
ps. munkkivuori-sarjassa pihan miehet puhuvat kokoustamisesta. oliko se sana muka jo olemassa 80-luvulla?
meri
No, enkös ollut oikeassa - mukaansatempaava! Mutta ihmekös tuo, kun käsikirjoittajana ja ohjaajana on Jani Volanen, joka M/S Romantic-sarjassa loisti taidoillaan. Tässä on jotain samaa, ainakin salaperäisyys ja pienten vihjeiden merkittävyys.
PoistaMieleeni jäi erityisesti pieni Kaius vilpittömyydessään.
Laura Dirnin honottava puhetyyli häiritsi hieman ja joskus piti ihan kelata takaisin saadakseen selvää. Muutoin pidin näyttelijäsuorituksista kautta linjan.
Joitain arvoituksia minulle jäi, kuten se, mihin Mirkon isä lähti ja miksi lähti, mutta en pidä sitä tietoa niin tärkeänä.
Lasten vapaa-ajan vietossa on valtava ero 80-luvulta tähän päivään tultaessa. Piha oli näille lapselle paikka jossa odoteltiin, oleiltiin, puhuttiin asioista, joita ei ymmärretty ja keksittiin tekemistä, joskus huonoakin tekemistä. Ja se on selvä, että lapset olivat paljon alttiimpia tapaturmille ja tekemään pahoja tekoja kuin nykyisenä valvottuna aikana.
Meri, sinä pystyt eläytymään näiden lasten tyyliseen elämään omakohtaisesti. Minulla oli maalaislapsuus, mutta omien poikien elämä oli aika lailla samanlaista kuin näillä sarjan lapsilla, vaikkka asumismuoto oli rivitalo ja kuopuksen aikana omakotitalo. Tulivat syömään, muutoin liikkuivat lähiympäristössä lapsiryhmissä, jotka kyllä kokoontuivat meille kotiinkin, niin että sai jonnekin lähtiessä tarkistaa, ettei vain joku unohdu lukemaan sarjakuvia kerrossängyn yläpetille tai jonnekin nurkkaan.
Kokoustaminen kuulostaa kyllä uudelta, hieman leikkisältä sanalta.
VastaaPoistamarjatta
joskus minulle käy niin, että katson jotakin sarjaa, joka kiinnostaa kovastikin, mutta eteen nousee lähes ylittämätön este: ääni.
birnin ääntä siedän erittäin huonosti. tässäkin sarjassa hänen monotoninen, epäselvä ja hätäinen äänensä sai minut hiiltymään. puhe ei nitkuttanut aivan yhtä kärisevänä ja tukahtuneena kuin esimerkiksi karjalan kunnaat -sarjassa, mutta oli tässäkin silti kestämistä.
meri
Meri, suomalaisissa elokuvissa on usein juuri äänitys heikkotasoista. Lisäksi jossain vaiheessa on ilmeisesti näyttelijöiden koulutuksessa kiinnitetty vähemmän huomiota puheen tuottamisen selkeyteen.
PoistaKouvolan teatterissa taas olen ihastellut, miten hyvin juuri nuorimmat näyttelijät käyttävät ääntään, joka sana erottuu vaikka olisi menossa riitatilanne, tanssi tai puhetta itkun seassa, eikä silti kyse ole epäluonnollisesta ylinäyttelemisestä.
Birninkin puhe oli minusta hyvin selkeää ja ilman sitä kireyttä (helsinkiläinen piirre?) yhdessä teatteriesityksessä jossa olen hänet nähnyt ja Puhdistus-elokuvassa myös. Karjalan kunnaat -sarjaa en ole nähnyt.
Tässä sarjassa varsinkin lasten puhe on hämmästyttävän selkeää, niin puhe kuin sisältökin. Siitä huolimatta heitä ei kuulla, ihan konkreettisesti ei kuunnella, eikä myöskään oteta todesta.
Se on hieno oivallus, että katsoja saa tietää saman minkä informaation ulkopuolelle jätetyt lapset eli kuulee hämärästi jotain ovien takaa ja saa sitten vältteleviä selityksiä suoriin kysymyksiin.
Olet ahkera lukija ja kaiken lisäksi vielä ilmeisesti hyvin nopea lukija. Minä olen sellainen kuhan vähän ja silloin tällöin lukija. Monenlaista kirjallisuutta luen, en pidä kuitenkaan kovin raskassoutuisesta ja asiatekstistä. Viimeksi olen lukenut silkkaa fantasiaa.
VastaaPoistaKoraanin polttajaa ihmettelen. Eikö hänellä soineet kellot yhtään, mitä alkaa tapahtua, Nato-haaveille? Tosin taisi tyyppi olla vain saanut toimeksiannon.
No, minullahan on aikaa.
PoistaEn tiedä sitten miten paljon näillä performansseilla on vaikutusta politiikkaan. Poliitikkojen kuvat ja nuket, naamarit yms menköön, sellainen on vanhaa karnevaalirekvisiittaa, mutta ihmisten vakaumuksen pilkkaaminen pyhiä kirjoja polttamalla on minusta tavallisten ihmisten sekä ihmisryhmien ja heidän arvomaailmansa pilkkaamista.
Näiden tekojen takana voi tosiaan olla mitä vain tarkoitusperiä ja maksettu tai huijattu tekijä.
Tiedustelupalvelut tietävät paremmin.
Tylsä tyyppi, ei lue dekkareita, ei katso Munkkivuorta, ei Via Playta.
VastaaPoistaLukee sitä mikä tuntuu milloinkin mukavalle. Tällä mennään.
Tylsä tyyppi - höh!
Poistaniinhän se minullakin menee lukemisen kanssa. Joku kirja saa lukemaan toisia samanaiheisia tai lisää samalta tekijältä. Paljon saan ideoita lukemiseen myös toislta bloggareilta, ja jos huomaan Hesarin kulttuurisivuilla arvion jostain kiinnostavasta kirjasta, niin säntään kesken aamukahvin tietokoneelle varaamaan sen.
Entä elokuvat, katsotko niitä telkkarista tai elokuvateatterissa?
Minä tykkäsin Hamsterit-elokuvasta kovasti, lämmin satumainen kuvaus yksinäisyydestä, ja nyt ollaan kohta lähdössä katsomaan The Banshees of Inisherin. Mennään Kuusankosken teatteriin, joka on vanha, kodikas paikka. Siellä äänenvoimakkuus on sopiva eikä yleisö rapistele mässypussejaan tai väläyttele puhelimen valoja kesken kaiken. Minä olen usein hyvän pimeässä salissa katsotun elokuvan jälkeen kuin uudistunut.