Soile Yli-Mäyry, Palava uni |
Terveys on itsestäänselvyys niin kauan kuin se ei ole uhattuna. Pandemian aika on saanut muistamaan, miten haavoittuvaisia olemme.
Tällä viikolla vietetään valtakunnallista mielenterveysviikkoa. Eristäytyminen, pelot ja taloudelliset uhat näkyvät mielenterveyden häiriöinä, vakavina ja lievempinä. On paljon kytevää pahoinvointia, joka näkyy myöhemmin, kun pandemiatilanne helpottaa.
Belgialainen Peter Piot on eräs maailman johtavimpia virologeja. Hän kuului ebolaviruksen selvittäneeseen tutkijaryhmään ja on ollut mukana myös aids-tutkimuksissa. Piot on huomannut epidemioiden nujertamista tutkiessaan, että pelkät lääketieteen saavutukset eivät riitä. On ymmärrettävä kulttuureja ja uskomuksia.
Vaikka menisi pahimpaan viruspesäkkeeseen parhaan parannuskeinon kanssa, sitä ei pysty käyttämään, jos alueen väestö pelkää, että sairaalassa varastetaan elimet ja rokotteessa on tappavaa myrkkyä. Tämä on ollut ongelma erityisesti sellaisilla alueilla, joilla ihmiset ovat puutteellisen koulutuksen vuoksi taikauskoisia ja yleiseen terveydenhoitoon suhtaudutaan epäluuloisesti, usein aiheestakin, koska hoidon taso on heikkoa. Nyt on jostain syystä niin, että koronan vaivatessa koko ihmiskuntaa samanlaisia pelkoja ilmenee myös hyvin tietävillä ja koulutetuilla.
Tiedemiehet työskentelevät kuumeisesti löytääkseen virukseen tepsivän lääkkeen, ja samaan aikaan salaliittoteorioihin uskovat kansalaiset järjestävät mielenosoituksia koronatoimia vastaan väittäen, että tauti on keksitty ihmisten alistamiseksi ja käsien desinfioinnilla levitetetään virusta. No, on ollut sellainenkin aika jolloin kirurgit tekivät leikkauksia pesemättä käsiään ja käsien pesusta puhuville naureskeltiin. Silloinkin tutkijat kokivat ärtymystä ja voimattomuutta, kun tieto bakteereista ei mennyt perille.
Peter Piot sairastui itse covid-19-tautiin eli koronaan maaliskuussa. Hän oli äärimmäisen uupunut ja huolissaan selviämisestään. Tilanne sai hänet itkemään turhautumisesta niitä kohtaan, jotka nettisurffailun tuloksena pitävät itseään tutkijoita tietävämpinä ja levittävät disinformaatiota.
Otin yhteyttä ulkomaiseen ystävääni, jonka kotikaupungissa on hälyttävä tilanne. Hän kirjoitti hämärästi jotain sellaista että menossa on ihmiskunnan vähentäminen ja toivottavasti tämä epäinhimillinen projekti pian loppuu ja he tulevat järkiinsä. En tiedä, keihin hän viittasi sanalla 'he'. Ihmettelen, miten hän voi ajatella näin, mutta tiedän, että hänen kotimaassaan mystiikalla on suuri merkitys.
Oma sairaanhoitopiirini on tartuntojen kiihtymisvaiheessa. Kouvolaan on tullut päivittäin uusia tartuntoja. Uudellamaalla ja Länsi-Pohjassa on paljon pahempi tilanne.
Voi kun ihmiset jaksaisivat noudattaa yksinkertaisia ohjeita, niin että tartunnat eivät muuttuisi hallitsemattomiksi, mitä ne ovat suurimmasssa osassa Eurooppaa ja myös muualla maailmassa.
Kieltäydyimme juuri uudenvuoden vietosta Lapissa. Toisessa yhteydessä ajatus olisi houkuttanut. Ensimmäinen isompi menetys koronan aikana meillä oli keväällä jo valmiiksi suunniteltu perhekokoontuminen minun sekä mieheni syntymäpäivien juhlimiseksi. Sitten tuli erinäisten tilaisuuksien perumisia ja poisjääminen kansalaisopiston kahdesta liikuntapiiristä. Ryhmäpilates, johon olen osallistunut kaukaa 90-luvulta alkaen sai nyt jäädä. Junareissut Helsinkiin näyttelyihin ovat myös jääneet.
En voi sanoa, etten olisi menettänyt mitään tärkeää, mutta olen menettänyt hyvin vähän verrattuna ihmisiin monissa muissa maissa. Meillä ei ole ollut missään vaiheessa Suomessa ulkonaliikkumiskieltoa. On maita, joissa tilanne on niin paha, että yhteiskunta suljetaan suurelta osin koko talveksi.
Minä voin käydä jouluostoksilla ja kahviloissa. Voin käydä uimassa ja elokuvissa. Ainakin toistaiseksi - kunhan olen varovainen. Mies varasi liput teatteriin joulun alle; emme mene jos on paha tilanne. Voin tavata läheisiäni, jos kaikki olemme terveitä. Voin käydä näyttelyissä. Kävimme juuri pian toimintansa lopettavan Moision taidekartanon näyttelyssä. Ihailin Soile Yli-Mäyryn lasitöitä, joilla koristelen tämän kirjoitukseni.
Olen eläkeläisenä hyvin suojattu toisin kuin nuoremmat työpaikoilla sekä päiväkodeissa ja oppilaitoksissa päivänsä viettävät ihmiset. On itsestäni kiinni, saanko tartunnan. Olen aina viettänyt paljon aikaa itsekseni. En mielellään eristäydy enempää, koska pelkään että silloin olisi mielenterveyteni vaarassa. Korona saattaa viedä maku-ja hajuaistin (ja hengen myös), masennus vie värit.
En todellakaan valita omaa osaani. Olen huolissani kokonaisuudesta, siitä miten me ihmiskuntana pääsemme viruksesta. Tulevia rokotteita "ei riitä" köyhimmille, eli he eivät pysty niitä ostamaan, eikä virus häviä sillä että hyvinvoiva osa maailmasta suojataan.
Soile Yli-Mäyry, Asfalttilintu |
Eipä riitä influenssarokotteitakaan kaikille Suomessa. Minä en sellaista saa, kun en ole vielä riittävän vanha eikä uniapnea riitä riskiryhmään pääsemiseksi eikä vaimon hoitotyö. Näin sanottiin terveyskeskuksessa.
VastaaPoistaMinun elämäni on aika samanlaista kuin muulloinkin, koska en käy yleensä muualla kuin kaupassa ja kävelyllä. Kesällä meinattiin käydä reissussa, mutta peruttiin se kun alkoivat tartunnat lisiä. Jospa vaimo ainakin pääsee joskus tulevaisuudessa reissussa käymään.
Netissä kuuluu olevan kaikenmoisia salaliittoteorioita. QAnon nimisestä oli aamutv:ssä juttua joku viikko sitten, en ollut sellaisesta aikaisemmin kuullutkaan. Sitten on kuulemma sellainen kuin Uusi maailmanjärjestys, niistä on wikipediassa artikkelit.
Ilmaisen influenssarokotteen saamiseen on tietyt kriteerit, mutta viime vuonna taisi käydä niin (ja on käynyt aiemminkin), että loppujen lopuksi kuka tahansa halukas sai, koska niitä jäi niin paljon tuhottavaksi. Tänä vuonna rokotuksia otetaan ilmeisesti halukkaammin koronan vuoksi. Meidän seudulla rokotuksia annetaan terveyskeskuksissa vasta aivan tämän kuun lopussa ja joulukuussa. En uskaltanut huonokeuhkoisena odottaa sinne asti, vaan kävin rokotuttamassa itseni yksityisellä heti kun se oli mahdollista. Ei se maksanut kuin 40 euroa. Ilmeisesti moni on tehnyt saman, koska nyt kerrotaan rokotteen olevan loppu apteekeissakin. Yksi hyvä puoli koronassa on muuten se, että sitä varottaessa ei ole tavallisia flunssiakaan, kun samat varotoimet estävät saamasta myös niitä. Ikävä jos jäät ilman rokotusta, mutta sen suoja ei kyllä ole kummoiseksi osoittautunut, jonain vuonna vain 20%:n luokkaa, eli aivan muuta kuin mitä koronarokotteista kuuluu. Niiden jakamisessa onkin sitten omat portaansa, mutta kaikki halukkaat pyritään kai rokottamaan ilmaiseksi alkaen terveydenhoitohenkilöistä ja kaikkein vanhimmista.
PoistaQAnon ja Uusi maailmanjärjestys ovat molemmat kuin suoraan jostain tarukirjoista. Ihmisillä on tarve uskoa tällaisiin teorioihin, eikä siinä mitään, ellei usko muuttuisi pahoiksi teoiksi. Neljä vuotta sitten presidentinvaalien aikaan joku aseistautunut tyyppi oli hyökännyt pizzaravintolaan USA:ssa, koska sen takahuoneessa oli kuulemma oikea käärmeiden pesä, jossa Hillary Clinton kävi käyttämässä lapsia hyväkseen.
Luin jostain, että nimimerkki Q:n takana olisi ollut aluksi vain ryhmä koulupoikia, jotka kokeilivat tuleeko ketään hupsun viestin taakse - tuli, todellakin!
Nyt on sitten häiritty mm. rokotetutkijoiden työtä. Häpeämätöntä.
Jos uusi maailmanjärjestys on suoraan kuin tarukirjoista, miksi presidentti Sauli Niinistö sanoo 2000-luvun alun jäävän historiaan uuden maailmanjärjestyksen aikana? Voit etsiä tämän netistä, hän on todennut näin mm. Ylen televisiohaastattelussa. Onko Niinistö mielestäsi siis salaliittoteoreetikko? Mielenkiintoista. Olet ensimmäinen, jonka kuulen väittävän niin. Olisi kiinnostava kuulla mitä Niinistö tähän sanoisi. Vaikka enemmän kyllä kiinnostaisi tietää siitä Niinistön maalailemasta uudesta maailmanjärjestyksestä, pitkän linjan poliitikkona hän tuskin on sen suhteen kovin naiivi ja historiaton.
PoistaJoo-o, jätän tämän kommenttisi nyt tähän tyyppiesimerkiksi tällaisista näsäviisasteluista, joita kommentoija itse pitää nokkelina. Jos jatkat niin deletoin lisäkommentit. Tiedät kyllä, että isoilla ja pienillä kirjaimilla on kielessä väliä. Varsinkin tuo lauseesi "olet ensimmäinen, jonka kuulen väittävän niin" on hyvä esimerkki vääntelystä, jolla nykyään sotketaan keskustelua,
PoistaMinäkään en valita omaa osaani. Suomessa ovat asiat vielä maltillisella tolalla, eikä tuommoinen järjetön taikausko tai epäluulo ole vallalla, mistä kerrot. Palasin tänään työpaikalle kahden viikon tauon jälkeen. Siellä on hyvät varotoimenpiteet, joita nyt vielä koronaaltistuksen 30.10. seurauksena kiristettiin. Meillä on maskipakko, ryhmäni käyttää vain yhtä WC:tä, tauolla haemme virvokkeita kahvilasta 2 ihmistä kerrallaan ja nautimme ne omassa opiskelutilassa.
VastaaPoistaSinun laillasi minäkin voi tehdä erittäin pitkän listan siitä mikä meillä Suomessa / ja minulla henkilökohtaisesti on hyvin vaikka pandemia uhkaakin. 🌻
Jännittäviä lasitöitä 🌹
Kuulostaa, että teillä on homma hanskassa.
PoistaMeillä on lapsenlapsia Turussa ollut altistuksen vuoksi etäopetuksessa. Hyvin on sielläkin asiat hoidettu ja pääsevät palaamaan kouluun.
Nuo työt ovat niin upeita. Näyttelyssä oli myös öljyväritöitä, joiden värit ja muodot pysäyttivät. Joidenkin kohdalle palasin yhä uudelleen lumoutumaan (kliseinen sana, mutta en keksi parempaakaan).
Meilläkin etäopetusta, mutta hivenen hankalasti koska lähetin postitse (hidasta) kotona printtaamiani monisteita ja puhelimitse ohjeita mitä sivuja kirjasta kopioitiin kunakin päivänä. Onneksi on kirjat ja onneksi tämä on jatkokurssi - kyseessä on nimittäin mamujen lukutaitokurssi.
PoistaTuo sininen lasikäsi tekee vaikutuksen 💙 Tavoitteleeko se lintua? Vangitsi mielenkiintoni. Lumoutuminen on hyvä sana.
Lukutaidon opettamisen aikuisille täytyy olla haastavaa hommaa. On todella hyvä, ettei sinun tarvitse tehdä kaikkea materiaalia itse. Tiedän, että oppimateriaalit maahanmuuttajien suomen kielen opetuksessa ovat vähäiset ja lukutaidon puute tuo vielä omat haasteensa.
PoistaLasikäsi hehkui kauas, sattui vielä olemaan valoisa sää - kuten nytkin muuten, aurinko paistaa ja on lähes 10 plusastetta.
Olen ihaillut pitkään Yli-Mäyryn töitä. Blogista löytyy hänen elämäkertansa.
VastaaPoistaJännät ajat, jopa pelottavat toisinaan, menossa. Ei ihme, että kaikenlaiset jutut alkavat pyöriä ihmisten mielissä, sillä pelko herkistää.
Oma elämä ei ole juuri muuttunut. Kirjaston sulkeminen keväällä oli pahinta. Onneksi kirjoja löytyy omastakin kotoa. En saanut kesällä kunnallista hoitoa borrelioosaan, ja yksityinen tuli kalliiksi verikokeineen. Ihmetytti vain terveysasemien tyhjät pihat. En saanut onneksi koronaa edes täpötäydestä junamatkasta.
Maaliskuusta lähtien on oltu odottavalla kannalla, että kyllä se pahenee. Ei ole pahentunut. Käytetään maskia ja pestään ja desinfioidaan käsiä.
Jos kirjastot menevät kiinni, alan kuuntelemaan äänikirjoja. Jouluksi on suunnitelmissa ehkä Inari. Inarissa kävin lokakuussakin. Ulkomaan matka jouduttiin perumaan. Outoa aikaa eletään. Uskon kuitenkin, että paremmat ajat ovat edessäpäin.
Tsemppiä teille :)
Pitääpä käydä lukemassa se elämäkerta blogistasi. Olen lukenut Yli-Mäyrystä paljon lehtijuttuja ja saanut kuvan sinnikkäästä ja optimistisesta naisesta, joka varttui isossa perheessä tulkaten puhetta kuuroille vanhemmilleen.
PoistaJospa me Suomessa menemme matalin tartuntakäyrin rokotukseen saakka. Juuri nyt on kiihtymistä useilla alueilla, tärkeää on ryhtyä heti jäljitys- ja eristystoimiin.
Kirjoja saa, kotona on yllin kyllin, ja nettikaupat ovat kai aina toiminnassa.
Kirjan nimi on Palava tuhka. Siinä on myös paljon kuvia varsinkin teoksista.
PoistaToivotaan, että Suomessa mennään matalin tartuntakäyrin.
Esimerkiksi Vaasassa tartuttiin nopeasti tautiin kiinni ja koulut muuttuivat etäopetukseksi. Siellä nuoriso levitti tautia toisilleen. Muutenkin korkein sairastavuus on ollut 20-40-vuotiailla.
Olen innoissani seurannut uusia innovaatioita, mitä yrittäjät ovat kehittäneet. Uskon, että esim. verkkomaailma on hypännyt ison loikan korona-aikana.
Rokotevastaisuudesta muistelen useamman vuoden takaista tilannetta eräässä Afrikan maassa (oliko Nigeria) jossa samaan aikaan kun amerikkalainen suuryhtiö oli maassa hyödyntämässä luonnonvaroja periaatteella "olisi kiva jos nuo paikalliset esim. eivät olisi olemassa" niin amerikkalainen rokotusohjelma onnistuttiin mokaamaan ja levittämään rokotteiden kautta aivokalvontulehdusta...aika nopeasti ja laajasti asiasta vedettiin johtopäätöksiä oliko kyseessä sattuma vai ei...
VastaaPoistaJa sitten on näitä Tuskegee-kokeita yms. Ja jossain vaiheessa ääneenkin ihmettelin kun someuutisvirrassa oli yhtaikaa keskustelut joissa toisessa kauhisteltiin rokotevastaisuutta ja toisessa kuinka isot lääkeyhtiöt ohjailee psykiatrista hoitoa...
Että ei ole helppoa, kun joskus todellisuus antaa tukensa salaliittoteoreetikoille.
Niinpä! Tällaiset tapaukset tekevät hallaa myös oikealle rehelliselle terveydenhoidolle. Ne saavat ihmiset yhdistämään asioita epäluulon vauhdittamin mielikuvin ja vastustamaan peloissaan sellaista, mitä ei pitäisi vastustaa.
PoistaTuskegee-ihmiskokeet olivat kuin Mengelen kokeita keskitysleireillä.
En silti ymmärrä, mistä ihmiset vetävät sellaisia johtopäätöksiä, että koko maailma ja sen talous olisi pantu tarkoituksella sekaisin ja suuri joukko tieteentekijöitä ahertaisi turhaan luullen pikku flunssaa pahemmaksikin taudiksi. Miten he selittävät ne ruumiskasat ja joukkohaudat, mitä pahimmilla leviämisalueilla on syntynyt? Entä aiemmat pandemiat, ovatko nekin olleet feikkejä tai tahallaan laboratorioista levitettyjä?
Korona- aika on muuttanut omaa elämisen rytmiä aika vähän.
VastaaPoistaEn käy muualla kuin ruokakaupassa, kävisin valokuvanäyttelyssä jos se olisi mahdollista.
Kirjastoautoa en jätä väliin.
Käyn metsälenkillä.
Teen käsitöitä ja luen.
Jaksaminen on monella koetuksella tänä aikana.
Kun on tiukkaa jaksamisen kanssa on lyhennettävä askelta,
pienillä askeleilla jaksaa pidemmänkin matkan.
Jos se aika ja rokote tekevät tehtävänsä, siihen on luottaminen.
Pienillä askelilla jaksaa pidemmänkin matkan, ai miten hieno lause. Monesti ahdistunut ihminen toimii juuri päinvastoin, kiihdyttää vauhtia ja vaatimuksiaan.
PoistaEiköhän vuoden päästä olla jo aivan erilaisessa tilanteessa.
Korona-aika ei ole kovin radikaalisti muuttanut omaakaan maailmanjärjestystä näiss pienissä ympyröissä. Töihin-kotiin-töihin-kotiin. Pari kertaa viikossa ruokakauppaan ja kirjastoon palauttamaan ja hakemaan varattuja kirjoja. Pikainen käynti kummassakin ja maskit naamalla, uokakaupassa kertakäyttökäsineetkin ja käsidesiä aina kun yhtän siltä tuntuu. En ymmärrä ihmisiä, jotka eivät maskia käytä. Koronan ansiotaon tosiaan sekin, ettei tavallista syysflunssaa ole tänä syksynä tullut. Jotain hyötyä siitäkin sentään. Joku tai jotkut ovat myös hyötyneet siitä taloudellisesti ja ihan rehellisin keinoin. Vähän kyllä huolestuttaa, miten ihmisten mielenterveys kestää kaikkea tätä.
VastaaPoistaMaskittomuus alkaa näyttää nyt poikkeukselta ja oudolta uhmakkuudelta.
PoistaKorona-aika tuo taloudellisesti joillekin hyötyä ja monelle haittaa. Joulukauppa käy ilmeisesti hyvin. Ne jotka ovat satsanneet joulun viettoon ulkomailla hankkivat nyt samalla rahalla ylellisyyttä kotiin ja isompia lahjoja. Kesällä paikallaan pysyminen näkyi pihaterassien laittamisena ja mökkiostoina ja remontointeina.
Itselläni olen huomannut pientä harmautta mielessä aika ajoin, kun ei oikein pysty suunnittelemaan mitään virkistystä, mikä tapahtuisi kodin ulkopuolella. Suunniteltu joulunaluskierros poikien perheissä näyttää sekin jo olevan vaarassa typistyä, kun tilanne sekä Turun seudulla että varsinkin Uudellamaalla on pahenemaan päin. Pitääkö vain viedä lahjakassit ja vaihtaa muutama sana ulkona maski kasvoilla?
Psyykeltään labiliit ihmiset alkaa helposti uskoa kaikenlaisiin salaliittoteorioihin, mieheni Ranskassa asuva ja oikeastaan todella fiksu ja sivistynyt nainen ei usko koronan olemassaoloon ja vihaa maskia. Lähetin hänelle kiusallani synttärilahjaksi maskin, saa nähdä mitä sanoo. Kirjoitin vielä nätin värssyn: How privileged is your life when wearing a mask is the most oppressed you have ever felt. Meillä Saksassa saa 150 euron sakot, jos on ilman maskia esim. ratikassa.
VastaaPoistaSalaliittoteorioihin uskominen saattaa olla joillakin "kukkoilua" ja joillain toisilla turvan hakemista. Varmaan on muitakin syitä ja motiiveja.
PoistaTotta, ongelmat on pienet, jos maskin käyttö on niistä suurin. Olen huomannut, että se on tottumiskysymys. Saatan pyöräillä ja käydä kirjastot, postit ja kaupat enkä muista ottaa maskia pois edes silloin kun lähden viimeisestä asiointipaikastani vaan poljeen kotiin asti maski naamalla.
Meillä on nyt monessa paikassa tauti leviämisvaiheessa ja Helsingin seudulla otettiin käyttöön tiukennetut rajoitukset, mutta sakkoihin ei ole ainkaan vielä menty. Rajakunnat uskovat joutuvansa ottamaan käyttöön samat sulkemiset kuin Helsingissä, koska pelkäävät, että helsinkiläiset tulevat heidän liikuntapaikkoihin ja uimahalleihin.