Ajattelen kuplaa, joka ihmisiä ympäröi, kun he ovat lapsia. Se on kuin kenno, jonka läpi asiat suodattuvat. Maailman räikeät värit häämöttävät jossain kaukana. Mitä ympärillä tapahtuukaan lapsi näkee siitä vain osan: tapahtumat nimettöminä ja vailla alkua ja loppua. Tilanteiden värit, mutta ei muotoa.
Ja siksi lapset kestävät. He kannattelevat vanhempiaan, kun muut sortuvat ympäriltä. Kun ihminen siirtyy aikuisuuteeen, kupla puhkeaa, kaikki pinnalle kerääntynyt räjähtää iholle. Nuori on kuin vastasyntynyt, rääpäle veren ja paskan ja liman peitossa. On synnytettävä itsensä. Kätilöitä riittää vain harvalle.
Aino Kiven romaanissa Maailman kaunein tyttö mennään syvälle teinityttöjen maailmaan, eikä suinkaan vain mihinkään vaaleanpunaiseen suloisuuteen, kuten otsikko antaisi ymmärtää, vaan neljän sisaren murrosiän kipuiluun, juuri siihen käännekohtaan, jolloin lapsuus väistyy ja tyttö on alttiina vaaroille enemmän kuin koskaan elämässään.
Perheessä on kaunis äiti, huolehtiva isä ja neljä täydellisen kaunista ja etevää tytärtä, Aliisa, Ada, Anni ja Alma. Äidistä on itsestäänselvää, että hänen tyttärensä yltävät mihin vain haluavat, harrastavat hienoja harrastuksia ja valmistuvat hyviin ammatteihin.
Ensimmäisessä osassa eletään 90-lukua. Kaksi vanhinta tytärtä ovat murrosiässä, Aliisa 14 ja Ada 13 vuotta, toisessa osassa kahdeksan vuotta myöhemmin Anni on 15-vuotias ja viimeisessä luvussa nuorin Alma on jo aikuinen opiskelija, mutta myöhästynyttä murrosikää viettävä hänkin.
Ainoa tytöistä, joka ei esiinny kertojana on Aliisa. Silti hän on se, joka on mukana kaiken aikaa, ensin perheen keskipisteenä ja sisarensa Adan ihailun ja kateuden kohteena ja myöhemmin sisarten huolen aiheina. Maailman kaunein tyttö Aliisa on se, jonka lapsuuden kupla räjähtää rikki rajuimmin. Lopussa Alma palaa selvittämään, mitä tapahtui sinä mökkikesänä, jolloin hän itse oli vauva ja Aliisa sekosi Kurt Cobainin kuolemasta ja omista kasvukivuistaan.
Minua alkaa ärsyttää. Minua ärsyttää ärsyttää ärsyttää Aliisan täydellinen iho, hänen täydelliset silmänsä, hänen täydellinen vartalonsa, Aliisa maailman kaunein tyttö Aliisa Aliisa Aliisa Aliisa Aliisa Aliisa, tönäisen Aliisaa ja Aliisa tönäisee minua ja minä Aliisaa.
"Älkää tönikö", huutaa isä, mutta minä tönin silti ja Aliisa tönii, kunnes Anni alkaa itkeä. Isä repii meidät erilleen. Katson Aliisaa ja silmäni sanovat: tule lähemmäs niin lyön. Aliisan silmät vastaavat: tätä et saa anteeksi.
Tyttöjen maailmassa ulkonäkö on tärkeimpiä asioita. He halveksivat aikuisia ja näiden tylsää elämää. He miettivät yhtä aikaa elämän tarkoitusta ja omaa viehätysvoimaansa. He kiinnostuvat seksistä ja miehistä aiemmin ja enemmän kuin aikuiset ikinä kuvittelevat. Jotkut heistä myös tekevät asioita, joista vanhemmilla ei ole hajuakaan. Muutokset tytöissä ovat ällistyttävän nopeita. Hyljeksitystä, koulun kunnollisimmasta hissukasta tulee sopivan ystävän löydettyään pelätty ja arvostettu pahistyttö. Tyttöjen ystävyydestä saattaa kehittyä symbioottinen rakastuneiden suhdetta muistuttava riippuvuussuhde.
Usein murrosikäinen tyttö on joko täysin sisäänpäin kääntynyt tai liian ulospäin suuntautuva, liian avoin ja altis.
Tiedän kyllä, mistä on kyse. Minä olen sakkolihaa. HIGH SCHOOL HONEY. Vastaan heidän fantasioitaan.
Ei se, että me olemme yhdessä, minä ja Susanna, ole pelkää raivoa ja kapinaa. On paljastamisen hetkiä. Pelon, kivun ja vereslihan hetkiä. Susanna itkee välillä minua vasten ja hänellä on lukuisia surullisia tarinoita.
Aino Kivi onnistuu tekemään jokaisesta neljästä tytöstä hyvin elävän hahmon.
Ada on käytännöllisin ja järkevin kaikista, hänen varassaan maailma pysyy pystyssä. Hän hoitaa pikkusisaret, kun isosisko haaveilee ja äitiä väsyttää. Hän pitää aikuisenakin sisaristaan huolta. Hän on myös valinnut itselleen lääkärin ammatin, jossa saa auttaa ihmisiä. Hänen murrosikäänsä varjostaa sisarkateus ja oman ulkonäön aiheeton vähättely.
Annin murrosikä on kaikkein kauhein, mutta niin vain hänkin selviää aikuisuuteen. Alma kehittyy hitaimmin, mihinkäpä hänellä kiire, kuopuksella.
Traagisin on Aliisa. Hän on eräänlainen Marilyn Monroe -hahmo, kaunis ja hauras. Hänen romahtamisensa vaikuttaa kaikkiin perheenjäseniin.
Kun Ada kirjan loppupuolella kaivaa esiin siskonsa teini-iän päiväkirjat, suru menetyksestä valtaa lukijan. Teinitytön kirjoittama teksti tuntuu niin aidolta yliviivauksineen. Missä on se kaunis, lupaava tyttö? Mihin katosivat unelmat ja äidin ruokkima kaikkivoipuus.
Aliisa Amanda.
Maailman kaunein tyttö.
Hän, jota pelko eikä häpeä ole hipaissutkaan.
Olen paitsi itse ollut nuori tyttö, niin myös seurannut 13 - 16 -vuotiaiden tyttöjen elämää opettajan työssäni neljällä vuosikymmenellä. Olen nähnyt monenlaista teini-iän ahdistusta ja koen Kiven kuvauksessa paljon tuttua. Silti - ja siksikin - se riipaisee.
Minulle nousee kirjan tunnelmista mieleen Jeffrey Eugenidesin Virgin Suicides, jonka olen nähnyt elokuvana ja Monika Fagerholmin kirjojen tytöt.
Kiven tytöissä on myös samaa kuin Toni Morrisonin Sulassa ja Nelissä (klik). Harva on osannut kuvata näin hyvin tyttöjen eroottista heräämistä ja oman viehätysvoimansa heille antamaa vallan tunnetta.
Minä kiertelen kaupungilla, kerään katseita. Jätän takin auki, käytän liian paljastavia paitoja, verkkosukkia ja sortseja. Tunnustelen sitä, miten minua halutaan. Minua kadehditaan ja himoitaan, kurotellaan.
Otin kirjoitukseni alussa olevan kuvan Tallinnan laivalla tiistaina. Kun on kirja mukana viihtyy missä vain. Toinen kuvan kirja on Rony Smolarin Elämäni kahdeksas päivä. Mieheni luki sitä silloin ja minä nyt.
Laitan loppuun vielä Anni Kiven kuvan kirjan taitteesta. Nykyään on suuntauksena kuvata kirjailijoita kirjan kansiin synkkinä ja syvämietteisinä. Kiva nähdä vaihteeksi tällainen rento, valoisa kuva.
Kivi on teatteriohjaaja, näytelmäkirjailija ja draamaopettaja. Hän on saanut kiitosta ohjauksistaan Joensuun kaupunginteatterissa, jossa toimi muutaman vuoden ennen kuin siirtyi tämän vuoden alussa taiteelliseksi johtajaksi Myllyteatteriin.
Näemmekö ehkä joskus Maailman kauneimman tytön teatterisovituksena? Elokuvana tarina toimisi erityisen hyvin.
Maailman kaunein tyttö on Kiven esikoisromaani. Se kilpaili Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnosta vuonna 2016, jolloin palkinnon sai Hanna Weseliuksen Alma.
Luin jostain, että Kiveltä olisi tulossa uusi romaani. Sitä odottamaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti