Kiitosta muutamille kirjoille, varsinkin Olli Jalosen Taivaanpallolle

Olli Jalosen uusin romaani Taivaanpallo (2018) on tasokkainta kaunokirjallisuutta, mitä olen lukenut pitkään aikaan. 
Jos tämä kirja ei saa syksyn Finlandia-palkintoa, niin johan on ihme. 
Taivaanpallo kertoo Angus-nimisen pojan elämästä 1600-luvun loppupuoliskolla. Hänen muutaman vuoden aikana kokemansa kautta saamme nähdä, millaista elämä oli siihen aikaan Saint Helenan saarella, orjalaivassa ja Lontoossa. 
Angus tutustuu saarella kahteen kehityksensä kannalta tärkeään mieheen, herra pastoriin ja herra Hawleyhin, kuten paikalliset hänen nimensä ääntävät. Hän on tiedemies Edmond Halley. Valistuksen aika on alkamassa, ja tiede nousee varoen haastamaan uskonnon ja kuninkaan. 
Halley on ajan tavan mukaan yleisluonnontieteilijä, myöhemmin astronomina tunnettu. Hän siirtää tiedonnälän oppipoikaansa Angusiin. 

Lukeminen ja kirjoittaminen eivät ole tietämistä vaan niin kuin tie tai hevoskyyti että niitä pitkin ja niitten mukana. Niitten kautta tulee tietäminen jota on kahdenlaista. Ympärillä on näkyvää ja mitattavaa mutta ajatuksissa on näkymätöntä jota ei voi vielä mitata. Uuden keksiminen on sellaista minkä voi mitata sitten kun löytää mittaamisen tavan. Sillä lailla tietäminen kasvaa pelkistä ajatuksista kokeitten tekemiseen ja laskemiseen numeroilla ja laskumerkeillä paperille. 

Kuolleenpuun-Angus on kuin sukua Jalosen Poikakirja-romaanin Ollille 60-luvun suomalaisella maaseudulla, samanlainen mietiskelevä lapsukainen molemmissa.
Vaikka Angus on ikäistään älykkäämpi, hän on kuitenkin tunne- ja kokemusmaailmaltaan lapsi. Lukija päättelee hänen kertomastaan enemmän kuin se mitä hän itse ymmärtää, mikä tuo lukemistapahtumaan oman viehätyksensä. 

Jalosen kieli on se, mistä hänellä kaikkein eniten pidän ja mikä tekee hänestä erityisen. Siinä on ajattelun rytmi ilman turhia välimerkkejä. 
Ja ne lukujen nimet, ne ovat runoutta: Sinä et enää ole, Kuukaudet ovat köysiä, Ei kukaan huuda kaarelle itseään, Ihmisparka voi tahtoa toisin, Yö on iso, Jähmettyneen helvetin, Voi kai näinkin elää, Mikä on tosin tosi, Voihan komeetta merkki olla.  

Taivaanpallossa on juonellinen ihmissuhdekertomus, historiaa, taikauskoa, uskontokiistoja, tieteen kehitystä, kolonialismia, tutkimusmatkailua, valistuksenajan alun ajankuvaa, herkkiä tunnelmia, mukaansatempaavuutta. 
Olen aivan täpinöissäni lukemaan lisää Jaloselta, vasta tämä ja Poikakirja luettuna. 

Sarjakuvapiirtäjä Timo Mäkelä on piirtänyt ja kirjoittanut kauniin omaelämäkerrallisen kirjan Lapsen kengissä (2018). 
Kuten Jalonen niin Mäkeläkin on taitava luomaan tunnelmia.  Hän kuvaa muutamia jännittävyytensä vuoksi mieleen jääneitä varhaislapsuuden episodeja ja lopettaa erääseen, joka vanhentaa pikkupojan mielen.  

Miten lapsuus sitten loppuu?
Se loppuu kun viattomuus loppuu.
Kun teet sen väärän teon jonka muistat.
Sen kanssa on sitten elettävä loppuelämä. 
...
Kun se ehtii kotiin asti, sillä on jo aikuisen miehen murheet. 

Jokin aika sitten kirjoitin nuorten aikuisten kirjasta, Nina Lacourin kirjasta Välimatkoja. Tässä toinen nuorten elämästä kertova, John Greenin romaani Looking for Alaska (2005), joka on paljon voimakkaampi. 

Yksinään viihtynyt teinipoika Miles Halter lähtee suorittamaan lukiota sisäoppilaitokseen, jossa tutustuu muutamiin kiinnostaviin henkilöihin ja rakastuu mielenterveydeltään horjuvaan Alaska-nimiseen tyttöön. Kirja on kasvukertomus ja paljon muuta.
Pidän tässä kirjassa erityisesti Alaskan hahmon kuvauksesta. Hän on monimutkaisempi, salaperäisempi ja paljon kiinnostavampi kuin muu tarinan nuoret. 
Kävin äsken vilkaisemassa, mitä USA:ssa on tästä kirjasta tuumattu. No, joissain high schooleissa ovat koululautakunnat ja vanhemmat rientäneet paheksumaan kirjan sisältämää seksiin tutustumisen ja päihteiden käytön kuvausta. Kirjailija on puolustautunut sillä, että hän kuvaa kyllä ihan omaa nuoruuttaan ja kysynyt, pitävätkö vanhemmat nuoria tyhmempinä kuin mitä he todellisuudessa ovat. Myös kansikuvaa on syynätty paheksuen. Amerikkalaisissa kansissa on palava savuke tai savukkeen savu, mutta joihinkin painoksiin on sen savun alle lisätty tekopyhästi kynttilä, vaikka eihän kynttilästä sellaista röyhyä synny.


Lopuksi mieheni lukusuosituksia. Nappasin kuvat riippukeinusta, johon hän välillä malttaa heittäytyä mökkipuuhasteluiltaan. 

Aleksandr Puškinin romaani vuodelta 1836 Kapteenin tytär (suomalainen kirjamme on divarista hankittu 5. painos vuodelta 1990) on hänen mielestään yllättävän moderni rakkauskertomus. Tarina sijoittuu 1700-luvulle ja kuvaa myös aikaansa hyvin.
En ole lukenut tätä vielä, aion lukea. Pidän vanhoista kirjoista ja niiden kielestä.  Kirjan on suomentanut venäjästä Samuli Suomalainen. Mieheni mielestä käännös toimi hyvin, koska hän ei kiinnittänyt siihen mitään huomiota.

Antti Tuurin romaani Tangopojat (2016) on kuvaus pohjalaismiehistä siirtolaisina Ruotsissa. Heidän tarinaansa liittyy myös soittoa ja rakkaussuhteita. 

Ruotsin teollisuudessa oli pulaa työläisistä 1960-luvulla. Värvärit kävivät houkuttelemassa porukkaa Suomesta Volvon ja Maraboun tehtaisiin. Rohkeimmat lähtivät. Maaseutu tyhjeni. Sopeutuminen ei aina sujunut, eikä kaikilta samalla tavalla. 
Kotoutuminen on sana, joka on nykyäänkin ajankohtainen. On hyvä ymmärtää, että ihminen ei ole voinut eikä voi nykyäänkään aina asua siellä mihin on syntynyt. 

En ole lukenut toistaiseksi mitään Tuurilta. Anteeksi. Tämä alkoi aiheensa vuoksi kiinnostaa. 


Taivaanpallosta tekee kovasti mieli kirjoittaa lisää. Haluaisin jäljentää pitkiä otteita kirjasta, se on hyvän kirjan merkki.
Angusin lukemisen jaottelut, sanomisten ja vertausten pohdinta ovat huikeita. Vertauksia hän on oppinut ymmärtämään Raamatusta. 

Kun äiti sanoo että kohta ei pata räjähtämättä kestä, ei se tarkoita tulen päällä olevaa saippuapataa vaan sitä millä mielellä kaikki ovat. 

Ihmisten väliset asiat eivät laskemisella selviä, herra Halley on sanonut minulle kesken saneluharjoitusten. Kuka voi mitata tarkasti ahneen ja ilkeän vahingonilon määrät? hän on kysynyt mutta olen jo oppinut että kysymyksiäkin on kahdenlaisia. Toisiin on tarkoitus vastata mutta toiset vain sanotaan sanomisen vuoksi. 

Hyviä lukemisia ja uimisia kaikille teille, jotka luitte tänne asti! Eihän ne vielä tähän lopu, siis helteet, eihän? Lukeminen ei tietenkään lopu ikinä!