Selja Ahava, Eksyneen muistikirja

Eksyneen muistikirja (2010) on dramaturgi, käsikirjoittaja, kirjailija Selja Ahavan esikoisromaani. Ahava on kirjoittanut ansiokkaan esikoisensa lisäksi myös romaanin Taivaalta tippuvat asiat (2015) ja tänä vuonna julkaistun Ennen kuin mieheni katoaa.

Minulla on sellainen tuntu, että olen löytänyt uuden kirjailijan, joka kiinnostaa minua kovasti niin aiheidensa kuin tyylinsäkin vuoksi. 

Upposin Eksyneen muistikirjaan niin, etten paljon liikahtanut lukiessa paikaltani. Istuin ja luin. Päähenkilön muistin katoaminen tuntui trilleriltä, ja hänen mielensä liikkuminen monessa ajassa sai haluamaan tietää lisää.  Mistä kaikki alkoi ja miten muistisairas Anna toimii ja pärjää?

Aika oli hajonnut Annan käsiin. Se levisi kuin tilkkupeitto polvilla, kaikki palaset samankokoisisna ja yhtä etäällä toisistaan. Niitä palasia Anna sitten ihmetellen katseli, pystymättä löytämään mitään suurempaa logiikkaa.

Se taso, missä Anna oikeasti on, on sairaalan vuodeosasto. Oma koti on heti puiden takana kerrostalossa Pormestarintiellä. Ja saarikin näkyy melkein, saari jossa tapahtuneesta menetyksestä kaikki ehkä alkoi tai voimistui. Olihan Annalla se listaaminen jo ennen tragediaa, nähdyt asiat piti luetella sanoiksi. Saaren jälkeen Anna matkustaa Englantiin, jossa muukalaisuus toimii lieventävänä seikkana muistikohtauksissa.  
Anna saa kohtauksia joissa putoaa pois ikäänkuin sivuun ja katselee itseään vieraana. Hän miettii, miksi on tässä, tämän miehen kanssa. Näiden kohtausten tullessa hän haluaa kävelylle, liikkeeseen, joka helpottaisi levottomutta. Myöhemmässä vaiheessa hän ajelee metrolla ympäriinsä koko päivän. 
Se, miten hän selviää Suomeen vietettyään epämääräisen ajan Lontoossa lentokentällä, häipyy hämäryyteen, kuten monet hetket jo ennen tätä. 

Kaikki menneeseen liittyvä tuntui hapertuneen ja vääntyneen, kavenneen ja värittyneen. Esimerkiksi kolmesta edellisestä talvesta ennen Thomasin tapaamista hän ei muistanut mitään. Keväät, kesät ja syksyt hän oli kävellyt, mutta talvet tuntuivat kadonneen. 

Hella jää päälle ja keittiö palaa remonttikuntoon, kun Anna jää katsomaan liian pitkäksi aikaa ikkunasta pihan toisiaan ärhenteleviä koiria. Anna muuttaa remontin ajaksi veljensä kotiin. Aamulla hän  ei tunnista missä on. 
Vielä hän yrittää asua omassa kodissaan, hämmentyneenä. 

Jääkaappi piti vielä tarkistaa. hämmästyksekseen hän löysi sieltä seitsemän litraa maitoa, miksi hän oli niin monta ostanut?

Kolme pientä karhua vierailee Annan luona ja sotkee hänen asuntonsa. Hänellä on kuviteltuja lapsia ja Jumalakin vierailee. 

Kävelyretket Jumalan kanssa päättyvät sairaalassa siihen, että hoitaja juoksee karkulaisen kiinni ja johdattelee takaisin omaan petiinsä, antaa nukahtamislääkkeen ja laittaa valot pois päältä. Joskus hän herää kauhuissaan laivassa myrskyn keskellä ja toteaa hoitajalle, että joku vei airot. Hän on myös riisuutunut alasti, piti riisua, kun joku oli pukenut kolmet housut päällekkäin. "No, sitten on paras tulla rantaan ja pistää vähän vaatetta päälle", toteaa kokenut hoitaja. 

Muistihäiriöistä kärsivän maailma tuntuu välistä koomiselta ja välistä maagiselta. Välillä Anna on jonkin aikaa ihan samassa todellisuudessa kuin muutkin, sitten asiat ja aikatasot menevät taas päällekkäin ja kaikki muuttuu sekavaksi ja epätodelliseksi. 

Sanat pitävät Annaa kiinni todellisuudessa. Hän palaa muistikirjoihinsa, joihin on kirjannut tilanteisiin liittyviä sanoja. 
Teemuki. Puhelin, jonka päässä johdossa solmu. Pöly tummalla muovilla. Paperiliima. Kuparinen klemmari. 
Lopuksi hän ajattelee jonkun toisen kirjoitelleen hänelle muistiin outoja asioita.

Näen Annan muuttumisen kuin Helene Schjerbeckin kasvojen muutokset hänen omakuvissaan kuoleman lähestyessä. Muistin hävitessä ihminen liukenee, haalistuu ja häviää. 

Pian tulisi pimeää. Ennemmin tai myöhemmin tulisi hyvin pimeää ja sille Anna ei voinut mitään. Sanat kastuivat, multa varisi ja kivet kolisivat. Oli kasvoja, oli tuoleja, oli mitä ne nyt olivat, mutta kun se oli nykyään niin vaikeaa. Täytyi etsiä rei'istä ja miettiä niitä nimiä, mutta ei sekään ollut. Mutta se oli hyvin ikävää. 


Kun sain Eksyneen muistikirjan luetuksi, tuli hieman huolestunut olo. 
Eihän näissä muistiasioissa ole kuin aste-eroja, olen ostanut kaksi litran jukurttia peräkkäin, en seitsemää... onneksi suvussa ei ole muistisairauksia ... mutta sainhan minä syövänkin, vaikka sitä ei ole suvussa... 
Kunpa pysyisi pää selvänä!