Katselen tuoreita kuvia ja vanhoja kouluaikaisia luokkakuvia. En olisi uskonut, miten 50 vuotta kaikkosi pois ja me olimme taas tyttöjä ja poikia.
Me olimme niin samoja - samoja, mutta kypsyneempiä, parempia, ilman nuoruuden huolia ja estoja.
 |
| Korpelan Marjatta saapuu luokkakokoukseen. Keskellä rehtorimme Toivo Pykäläinen. |
Tapaamisemme järjestettiin entisen kirjakaupan tiloihin rakennetussa kesäkahvila Koskimarkussa. Kahvilaa ja pitopalvelua pitää yksi luokkakavereista. Hän ei halua jäädä eläkkeelle, koska kokkaaminen ja juhlien järjestäminen ovat hänelle intohimo.
Kiitos Leena upeasta tarjoilusta ja puitteista!
 |
| Kesäkahvila Koskimarkku |
Luulen, että tapaamisestamme teki erityisen se, että me olemme lähes kaikki eläkkeellä. Meillä ei ollut mitään tarvetta todistella saavutuksiamme; me olimme kiinnostuneita siitä, miten itse kukin voi ja mitä kaikkea toisille on tapahtunut.
Tavallisten ihmisten elämäkerrat ovat monesti paljon erikoisempia kuin kirjojen kansiin viedyt.
Joku lähtee 15-vuotiaana kotoa huijaten kotiväkeä tarinalla vierailusta sukulaisten luokse, saa juuri ja juuri kesäansioillaan linja-autolipun Helsinkiin ja jää sille tielle, töihin ja kouluttautumaan, menestyy ja on omalla alallaan ainoa laatuaan. Huimaava, kunnioitettava tarina, mutta ei fiktiota vaan totta.
 |
| Vanha 1907 rakennettu kivisilta on edelleen käytössä. |
Me puhuimme itsestämme ja toisistamme lähes kuusi tuntia, välillä vain lounasta ja kahvia nauttien sekä kuohuviinillä skoolaten. Me ihailimme toisiamme, otimme osaa ja lohdutimme. Kyselimme.
Minä m u i s t i n, miten me olimme tyttöjä yhdessä ja kuljimme samaa koulumatkaa Helinän ja Seijan kanssa. Muistin paljon muutakin.
Omien tarinoidemme ohessa kerroimme kouluaikaisia juttuja ja nauroimme niille. Miehet muistelivat kepposiaan ja rehtorin antamia kekseliäitä rangaistuksia.
 |
| Sää suosi juhlapäiväämme |
Rehtorimme oli paikalla kunniavieraana. Hän sanoi, että nauttii, kun saa kuunnella meidän juttujamme. Jotkut kutsuivat rehtoria Topiksi, mutta minä en osannut. Minulle hän on edelleen Rehtori.
Toivo Pykäläinen oli hyvin jämäkkä, johdonmukainen ja tarvittaessa lempeä kasvattaja. Olin huono hänen aineessaan, matematiikassa, mutta kaikissa muissa lukuaineissa hyvä. Hän antoi armoa.
Koulu oli minulle rakas ja tärkeä paikka. Jännitin koulussa - ja missä en olisi jännittänyt - mutta tiesin, että se avaa väylän pois kodin ahtaista ympyröistä kohti parempaa elämää.
Ja tietenkin halusin tehdä työurani opettajana.
 |
| Voiko vehreämpää olla! |
Sain kuulla, että minut oli koettu hiljaisena ja vakavana lukutoukkana. Kuinkas muuten, noiden viiden vuoden aikana minulta kuoli äiti ja isoveli lähekkäin. Nämä tapaukset ja kotini syrjäisyys ja alkeellisuus (luulin, että kaikilla muilla on paremmin) ahdistivat minua ja etäännyttivät toisista. Luokanvalvoja tuli koulun käytävällä perääni äidin kuoleman jälkeen ja alkoi surkutella. Minä irrottauduin tilanteesta nopeasti. Minulla ei ollut varaa jäädä suremaan.
 |
| Pomarkun vanha puukirkko on rakennettu 1802. Siellä järjestetään edelleen kesällä tilaisuuksia. |
Luokkakokouksen aikana mieheni otti kuvia Pomarkun kauniilta, palkitultakin kyläraitilta. Olen ripotellut niitä tämän kirjoitukseni kuvitukseksi. Hän ehti käydä myös uimassa ja huutokaupassa. Sitten hän tuli istuskelemaan juhlatilaan sivupenkille, nousi tuolille ja otti meistä muistelijoista kuvia.
Kiitos Unto tästä reissusta ja kaikesta muustakin!
Olen niin liikuttunut. Muistan yhä vain lisää, nyt kun olen päässyt kiinni muistojen syrjään.
Oltiin me aikamoisia! Ja ollaan yhä!
Olen lukenut uudesta peruskoulun opetussuunnitelmasta. En halua puuttua siihen sen enempää. Varoitan vain, ettei unohdeta sitä, että lapsilauma tarvitsee selkeän johtajan. Vaikka lapset ja varhaisnuoret osaisivat kuinka nykyaikaista tiedonhaun tekniikkaa, he eivät ole sen viisaampia kuin ennenkään. He tarvitsevat auktoriteetin joka kertoo, miten olla hyvä ihminen. Ettei homma mene sellaiseksi kuin William Goldingin Kärpästen herrassa, jossa lapset ajautuvat ilman aikuista johtajaa julmaan anarkiaan.
Myös työelämän vaatimusten ja yksilöllisyyden korostaminen huolestuttavat minua. Minä haluaisin peruskoulun opetussuunnitelmassa painotettavan erityisesti yleissivistystä ja solidaarisuutta. Käytän tarkoituksella tätä termiä, koska solidaarisuus on niin paljon enemmän kuin yhteistyö.
Ihana postaus Marjatta. Teidän puheenporina kuuluu tänne asti :D
VastaaPoistaJuu, ja minulla se jatkuu vieläkin omassa mielessäni. :)
PoistaOtin tilaisuudesta kännykälläni videopätkiä ja tallentunut ääni oli todella porinaa, ei saa mitään selvää, kun kaikki puhuvat yhteen ääneen. Vähän harmittaa nyt, kun en uskaltanut kysyä lupaa videoida myös kertomuksia. Ehkä joku olisi antanut luvan. Tapanin tervetuliaispuheen alusta otin omin luvin pätkän ja myös Topin puheenvuorosta aivan lyhyen otoksen. Halusin ääninäytteen. Kysyn luvan sitten jälkikäteen:) Täytyy niitä otoksia vähän ensin editoida ja tallentaa pilveen. Ehkä laitan sitten joskus linkin tänne blogiisi, niin porina päässäsi yltyy ja kenties erotat ainakin oman äänesi joukosta.
PoistaNiin ja ajattele, jos meitä olisi ollut enemmän, niin mikä porina siinä olisikaan syntynyt.
PoistaJos ne videopätkät ovat hyvin sisäpiirijuttua, niin ei ehkä kannata laittaa tänne, vaan vain osallistuneille s-postiin. Tapani otti tehtäväkseen lähettää yhteystiedot kaikille, myös sen minun keräämäni s-postilistan.
Mahtava postaus! Ihana tuo toteamus, ettei kenenkään tarvinnut enää päteä saavutuksillaan. No siinäpä viisaus.
VastaaPoistaJa upeat kuvat!
Ja viisautta minusta siinäkin, että olen samaa mieltä että lapset tarvitsevat roolittajaa, "johtajaa", apua. Järki kädessä! Mutta uudessa opsissa on paljon hyvää (vanhankin muistutusta?!) eli kokonaisvaltainen oppiminen ja uutena tunne- ja turvataidot, jotka ehdottomasti sisältävät yleissivistyksen (elämänolemisen taidot) ja varsinkin solidaarisuuden.
Kiitos!
PoistaTyöikäisillä on työ päällimäisenä mielessä, se on ymmärrettävää. Me taas kerroimme kuin ohimennen missä on tullut oltua työssä, ellei se ollut jotain erikoisempaa, jolloin piti kysellä asianomaiselta lisää. Ihmissuhteet olivat keskustelussa tärkeitä, niin kouluaikaiset kuin nykyiset.
Joo, onhan siellä opetussunnitelmassa nuokin asiat jotenkin sisällytettynä, mutta ei juuri noilla hyvillä selkeillä sanoilla. Miksei? Jokainen ymmärtäisi nämä ja selityksenä voisi olla sitten osallisuutta yms.!
Kulttuurinen osaaminen on hyvä aihealue ja sen puitteissa voi lisätä yleissivistystä.
Itsestä huolehtimista ja arjen taitoja on hyvä opettaa yhä enemmän.
Jotkut ops:ssa esitetyt asiat ja varsinkin metodit voivat mielestäni tuoda sekavuutta koululaisen elämään. Työkirjoista luopuminen tapahtuu varmaan säästösyistä, mutta sitä selitetään jollain aivan muulla.
Mutta valtakunnallinen suunnitelmahan on vain raami, ja jokaisella kunnalla ja koulullakin on vielä omat tulkintansa. Käytännössä tehdään aina kuten osataan ja koulu/opettaja painottaa valintansa mukaan.
Ihana postaus ja hienoa, miten onnistunut kokous teillä oli. Bleuen lailla ihastuin tuohon, että kenenkään ei enää tarvinnut päteä saavutuksillaan! Kun itse en ole saavuttanut mitään ja olen vain epäonnistunut, erityisesti ammatillisesti, aivan täysin, niin kiinnitän huomiota siihen, miten vanhojen tuttujen kanssa kuulumiset ovat oikeasti sellaista saavutuksilla leuhkimista. Kenellä on hienoin ammatti, kuka asuu hienoimmassa talossa, miten kallis auto. En enää osannut edes ajatella, että muunkinlaisia kuulumisia on olemassa.
VastaaPoistaIhania kuvia! Ihastuin tuohon pilvi-kuvaan. Näen siinä jotakin symboliikkaa (omasta blogistani jäi nyt ilmeisesti päälle joku kuvien tulkitsemisen tarve ja pakko), miten peilikuva näyttää jotakin, mitä todellisuus piilottelee.
Sinun olisi pitänyt tulla meidän kokoukseen! ;) Siellä ei tosiaan kerrottu esim. asumismuodosta mitään. Joku kertoi jääneensä kotitilalle, ja muualle muuttaneiden kesken kyselimme, mitä lapsuudenkodille on tapahtunut. Minun kotitilani on huonosti pidetty. Mieheni oli ajellut ohi ja sanoi, ettei vie minua sinne pahoittamaan mieltäni.
PoistaKävimme läpi myös niitä, ketkä eivät olleet paikalla. Joitakin oli kuollut, joku jo nuorena itsemurhaan. Jotkut eivät päässeet tulemaan puolison sairastamisen tai lastenlasten hoitamisen vuoksi. Yksi oli muuttamassa Australiasta takaisin Suomeen, mutta ei ehtinyt vielä tähän. Jatkossa saamme siis kuulla lisää jännittäviä tarinoita.
Vitsailimme kyllä, että seuraavalla kerralla varmaan esittelemme lääkearsenaalimme.
Peilikuva voi olla myös todellisuutta kauniimpi.
Riennänkin lukemaan sinun ajatuksiasi.
Ai niin, puutarhanhoidon rasittavuudesta jotkut kyllä puhuivat. Siitä voi päätellä, että on iso piha.
PoistaTämä on asia, joka vanhetessa on pakko ratkaista.
Tämmöinen on liikkeellä - olepa hyvä!
VastaaPoistahttp://kirjaviekoon.blogspot.fi/2016/08/liebster-award-palkinto.html
Kiitos Riitta! Olen kerran jo vastannut yhteen Liebsteriin (ai niin en ole sitäkään merkannut tagilla), mutta ei lisä haittaa. Näihin on aina kiva vastata ja sinulla on hyvät kysymykset.
PoistaTeillä on varmasti ollut ainutlaatuisen lämmin ja ihana tunnelma toisianne tavatessanne ja koulumuistoihin palatessanne. Rehtorikin mukana ! Hmm... mitähän ne hänen antamansa kekseliäät rangaistukset olivat? :)
VastaaPoistaKyllä koulu on parhaimmillaan verraton kasvualusta ja turvapaikka lapsille ja nuorille. Olisivatpa kaikki koulut rauhan ja sivistyksen, yhteisöllisyyden ja ystävyyden tyyssijoja !
Pidin kovasti tästä(kin) tekstistäsi ja kuvista tuo missä pilvet kuvastuvat tyynestä vedestä on niin ihana että ei silmiä saa irti :)
Minustakin tuo tyyni jokimaisema on hyvin tunnelmallinen. Välitän kehut kuvaajalle.
PoistaTotta puhut. Kunpa Suomen koulut säilyisivät yhtä hyvinä kuin nyt. Maailmanlaajuisesti on harvinaista, että voi mennä kouluun ihan missä tahansa ja taso on yhtä hyvä.
Olikohan niissä rangaistuksissa "kekseliäintä" se, että ne olivat niin ymmärtäväisiä eli monesti ei edes tullut mitään rangaistusta. Kerrankin kaikki pojat olivat päättäneet, etteivät tuo suksia kouluun (joukossa tyhmyys tiivistyy), jolloin liikunnaopettaja pisti pojat armeijamaiseen riviin pituusjärjestyksessä ja haki rehtorin paikalle. Rehtori kysyi järjestyksessä jokaiselta syytä kapinaan osallistumiselle. Rehellinen vastaus oli "ei syytä". Asia oli loppuunkäsitelty. :)
Silloin ennen nuoret opettajat saattoivat hakea rehtorin ratkaisemaan tällaisia tilanteita. Nyt koulujen johtajat joutuvat hoitamaan taloutta ja hallintoa niin paljon, jopa useamman koulun yhdistelmävirassa, niin että aikaa pedagogialle ei jää.
Sallinet, että hiukan tarkennan. Kerroin tuon jutun, koska se oli jäänyt mieleeni. Kun rehtori aloitti kuulustelun, kaikki edelliset rivissä ennen minua keksivät hädissään jonkun selityksen, mutta mulla oli aikaa miettiä vastausta pidempään. Kun rehtori tuli kohdalleni ja kysyi vihaisena, että onko sinullakin sama syy, vastasin: "Ei ole mitään syytä." Ei se johtunut rehellisyydestä, no ehkä siitäkin, sillä äiti opetti meitä (kahdeksaa lasta ja Mikkoa:)) tunnustamaan ja pyytämään anteeksi, jos oli jotain pahaa tehnyt. Luulen kuitenkin, että se johtui tilannetajusta, joka kirkastui mulle viime hetkellä. Tajusin, että jos nyt vielä minäkin rupean selittelemään, Topi räjähtää!
PoistaAsia ei ollut kuitenkaan aivan loppuun käsitelty, vaan siitä tuli rangaistus. 100-sanainen aine "Miksi en tuonut suksia urheilutunniksi", mutta se ei ollut mulle mikään rangaistus.
Tottakai sallin, kiitos tarkennuksesta.
PoistaTämä on hyvä esimerkki siitä, miten tarina muuttuu toistettaessa. Ja myös iitä, miten minä haluan nähdä kaiken positiivisena. Tästä tulee myös mieleen, miten paljon silloin murkkuiässä itsekin pelkäsin rehtoria ja joitain muitakin opettajia. Lukiossa jo rentouduin pikkasen, kun siellä oli opettajilla niin rento tyyli. Luokanvalvoja kutsui kotiinsakin illanviettoon.
Juu, ja aine vielä. Se taisi olla tavallinen rangaistusmuoto - vaikkakaan ei sinusta siltä tuntunut, kun tykkäsit kirjoittaa. Kuten minäkin.
Sinulla on ollut tavattoman mukava luokkakokous. Juuri tuolla tavoin myös itse muistan omasta luokkakokouksestani. Puheen porinaa, halauksia ja osin arvuuttelua, kuka kukin on. Kyllä vuodet osaavat hieman muuttaa ulkonäköä.
VastaaPoistaSe oli kyllä juuri sitä, mukava.
PoistaKyllä ne vuodet muuttavat, mutta persoona pysyy. Puheääni, tapa reagoida jne. Minulla kyllä persoonakin on saattanut muuttua joiltain osin. Olin olosuhteiden vuoksi totinen kouluaikana. Aikuisena, möröistä vapautuneena, olen ollut iloisempi.
Juu, puheääni ja persoona pysyy, paitsi mulla. Kun menin koulussa taululle matikantunnilla ratkaisemaan geometrian tehtävää, minua jännitti hirvittävästi. Kädet tärisi niin, ettei meinannut viivaa saada viivoittimen avulla puhumattakaan ympyrästä. Muistatko tuon, kun harpin kärki piti saada pysymään paikallaan liukkaalla taululla toisella kädellä ja siitä sitten kääntää ympyrä toisella, sievästi yhdellä liikkeellä.
VastaaPoistaEi minua silti jännittänyt itse tehtävä, osasin sen kyllä. Minua jännitti eniten, miten ääni tällä kerralla lähtee, tuleeko minkälainen kiekaisu alkuun. En pystynyt hallitsemaan ääntäni. Se on murrosikäiselle pojalle tai ainakin mulle oli, elämää suurempi ongelma. Mitä kaveritkin sanoo. Sen takia jännitin ja punastuin herkästi. Se geometrian tehtävä...ei nyt ihan kukkokiekuu ehtinyt tulla ulos, kun nopeasti rykäisin, mutta senverran, että luokka kohahti. Tietää sen, ettei kaverien tirskahdus ainakaan kannustanut...
Välitunnilla sitten sain vielä kuulla, että taisit vähän jännittää. Aikuisena olen tuosta esiintymispelosta päässyt eroon, vaikka pieni jännitys on aina paikallaan.
Marjatta, minulta kysyttiin tänään, oliko meidän luokalla eräs Anna-Maija Honkakoskelta? Jouduin tunnustamaan, etten muista. Voisitko avustaa? (Vaikkapa sähköpostitse, niin ei tarvitse jatkossa sisäpiirin juttuja tällä foorumilla)
No niin, huomaat, että olen vastannut s-postilla.
PoistaVoi poikaparkoja ja murrosiän riesoja!
Jännittäminen oli ennen yleisempää kuin nykyään. Opettajana ajattelin joskus, että saisivat vaikka vähän jännittääkin, kun joidenkin käytös oli luokkatilanteessa ihan jännittämisen vastakohta: ylirentoa ja täysin estotonta. ;)
Teini-ikäiset ovat tahattoman hauskoja hämillisyydessään.
Vielä omista kouluajoista. Muistan, miten seurattiin jonkun kamppailua taululla tehtävän ratkaisussa. Kerran minua alkoi hillittömästi hihityttää, kun taululla olijan takapuoli vapisi jännityksestä. En sano kenen. Tuijotin sitä liikettä ja olin kuolla pidätetystä naurusta. En minä siis ihan totinen ollutkaan.
Hersyvä postaus, josta välittyy hyvä olo ja tasapainoinen aikuinen joka iloitsee ihmisistä ja heidän/meidän moninaisuudesta... Ja privaatti valokuvaajakin pääsi paikalle :):)
VastaaPoistaInna, en uskonut, miten tärkeä tästä päivästä tulisi minulle. Olen saanut tapahtuman jälkeen lisää yhteystietoja ja valokuviakin on vaihdettu. Pois painuneet tai jopa painamani muistot heräävät.
PoistaHenkilökohtainen kuski ja kuvaaja matkalla oli hieno juttu. Kun kiittelin, hän sanoi:"Koska sinä olet Marjatta." Se on yksi meidän perhesanontoja. Kerroin kerran eräälle ystävälleni, että pääsen jumppaan mieheni kyydissä, koska hän on menossa samaan suuntaan, johon ystäväni totesi, että voihan se kuljettaa sua ihan vaan siksi, että sinä olet Marjatta. :D