Hanneriina Moisseinen on taitava sarjakuvaromaanien tekijä. Hänen viimeisin teoksensa Kannas (2016) kertoo evakkoon lähdöstä Karjalankannakselta kesällä 1944.
Kirjassa on vuoroin tekijän lyijykynäpiirroksia ja Puolustusvoimien arkistosta saatuja autenttisia valokuvia tuolta ajalta
Tuntuu kuin kyseessä olisi elokuvakäsikirjoitus ruutuineen. Sarjakuvaan on myös sävelletty musiikki, jonka voi kuunnella netistä. Säveltäjä on Eero Grundström. Linkki!
Tarinasta erottuu muutamia henkilöitä, joiden kohtaloon palataan yhä uudelleen, mutta päähenkilönä on myös koko evakkokansa lehmineen. Lehmät täytyy saada mukaan, ja niiden evakuointia hoitaa nuori karjakko Maria Shemeikka.
Suhde eläimiin on läheinen. Paitsi lehmiä, mukana kulkee myös lampaita, ja lapset kuljettavat evakkomatkalla sylissään kissanpoikia. Hevoset kaatuvat rintamalla siinä missä miehetkin.
Auvon ja Marian tiet yhtyvät, kun Auvo lähestyy sopimattomasti yksin kylään jäänyttä Mariaa. Yksin jääneen naisen tilanne sotaoloissa ei ole helppo.
Kasvokuvan ympäri kiertävä pikkuruinen teksti on Suomen kansan vanhoista runoista, Kuta itketät, ikävä.
Ei tiedä sitä sijoa
kuhun kuolema tulevi
henki heikko katkiavi,
kun mie kuljen tien kotihin
tien rikoille riuahtanen
linnut syöpi minun lihani
korpit luuni korjoavat.
Vaan kun kuolisin kotihin,
ei linnut lihoja saisi,
korpit luita korjoaisi.
Sivujen alalaidassa kulkee englanninkielinen käännös, kääntäjä on Pauliina Haasjoki. Tämä runo kuulostaa hienolta englanniksi.
...
Would that I died at home,
no birds would eat my flesh,
no ravens pick my bones.
Radiolähetys kertoo ajan selostustyyliin, miltä Kannaksella näyttää. Teksti on aitoa Ylen Arkiston äänitteistä poimittua selostusta.
Hyvät kuuntelijat! Kannaksen kansa on jälleen maantiellä. Vihollisen hyökkäys on työntänyt sen pois kodeistaan ja se matkaa nyt tavaroineen ja vähine omaisuuksineen muuta Suomea kohti. Me olemme nyt täällä eräällä kannakselaisella maantiellä seuraamassa evakuointia ... ja olemme saaneet nähdä sydäntäriipaisevan kuvan siitä, mitä merkitsee, kun kokonainen heimo joutuu muuttamaan pois kodeistaan...
Lopussa on lyhyt luku "Helsinki 2017". Karjakko Maria Shemeikka on siinä kumara vanhus, joka kulkee Itäkeskuksen näköisessä paikassa. Kerrostalokodissaan hän palaa evakuointiajan muistoihin katselemalla valokuvia ja seinätauluaan. Kaipaus on kova.
Kirjan piirrosjälki on toistunut osaan kuvista tuhruisena, osaan todella kauniissa harmaan sävyissä.
Mustanharmaat piirrokset ja vanhat kuvat muodostavat tyylikkään kokonaisuuden. Piirrosten fiktiivisen tarinan väliin sijoitetut valokuvat kertovat, että kyllä tämä on ihan totta. Takakannessa asia ilmaistaan näin: "Kyl meilt iha kaikki jäi!"
Olen sekä isän että äidin puolelta evakkosukua. Me joiden ei ole ollut pakko lähteä, emme voi ymmärtää sitä tuskaa ja kaipuuta. Ajattelin että tähän sopisi tämä tätini kirjoittama runo - Kotikarjalalle.
VastaaPoistaKOTIKARJALALLE / AUNE PATJAS
Niin usein unessa nähdä saan
kotikarjalan rakkaiden muistojen maan.
Näen kotikuusen, koivun ja kaiken muun,
valkotertuin tuoksuvan tuomipuun.
Kuulen sirisirkain soiton kesäyössä,
kotihaassa karjankelloin kilkkeen,
kevätlehdossa vuokkojen hennon pilkkeen.
Pääskyperheen liverryksen räystäikön alla,
sinilaineiden laulelun rantamalla.
Näen unessa viljapellot,
kuulen kaukana kaikuvat kirkkojen kellot.
Sain riemulla kirmata piennarta pitkin,
suojassa kodin murheeni pienet itkin.
Makoiset mansikat heinään laitoin,
polun varrelta kukkaset taitoin.
Iloisin mielin Äidille kannoin,
mansikkaheinäni hänelle annoin.
Jälleen muistoissa mieleen saan
kotikarjalan rakkaiden muistojen maan.
Kyllä vain sopii! Tässä on juuri se menetetty muistojen Karjala, jota monet hellivät mielessään, kesä, lapsuus ja pienet murheet.
PoistaMeidän kirjoituspiirissä eräs henkilö kirjoittaa vanhempiensa evakkotarinaa, johon itse ilmestyy kotoutumisvaiheessa. Se on kuulostanut hyvin jännittävältä.
Itse lapsena kohtasin karjalaisia, kun naapurin perhe oli tullut luovutetun Karjalan Hiitolasta ja isäni sisko oli mennyt naimisiin tämän perheen pojan kanssa. Tätini oli siis rakastunut pakolaisnuorukaiseen.
Tuija taas: Evakkoja on äidin puolelta. Outo sattuma, mutta luen parhaillaan Murtuneita mieliä. Vaikuttavaa ja mielenkiintoista luettavaa. Tuskinpa kirjoitan siitä mitään blogiini, koska viimeistään silloin kaikki lukijat huomaisivat tiedolliset ja älylliset rajoitukseni. Lisäksi lukukokemus menee pilalle, jos koko ajan pitäisi miettiä, mitä tästä kirjoittaisi.
VastaaPoistaKirjastosta lainasin myös Fasismin lumon. Siinä sivussa menee myös natsismia käsittelevä HHhH. Pitää lukea mahdollisimman rankkoja kirjoja, ettei vain syytettäisi herkkyydestä (no vitsivitsi). Leffakaupassa harkitsin jopa Teksasin moottorisahamurhat -dvd:n ostamista ;)
Tuija, niin se on, joskus on vain mukavampi lukea.
PoistaSinulla onkin kauheita kirjoja luettavana. Fasismin lumo ja HHhH ovat minulla lukematta, mutta Terhi Rannelan Fraun olen lukenut ja se kertoo paljon samasta kuin HHhH.
Hih hih, karjalaisiahan on pidetty oikein stereoytyyppisesti herkkinä. Jotkut heistä vaalivat itse myös mielellään tällaista kuvaa. Kun Satakuntaan tuli Karjalan evakoita, niin heidän vilkkautensa oli hyvä lisä seudun ihmisten rauhallisuuteen (joidenkin mielestä mörökölliyteen).
Natsismin, fasismin ja sotaneurooseihin lisäksi luin myös erityisherkkyyttä käsittelevän tietokijan "Sisäinen lepatus". En tullut hullua hurskaammaksi. Odotin kuumeisesti vastausta kysymykseen, mikä on "yliherkkä autonominen hermosto", mutta sitä ei tullut. Pakko lukea vielä ainakin toinen HSP-aiheinen kirja. Missään nimessä en kirjoita aiheesta sanaakaan blogissani, vaan luen kirjat "salaa". Pahinta mitä voisi tehdä olisi kirjoittaa blogiteksti otsikolla "Olenko Sensitive vai Highly Sensitive?". Se olisi kiusallista meille kaikille, erityisesti minulle ;)
PoistaTuija, uskon, että saadaksesi kunnon vastauksia hermoston toiminnasta sinun pitäisi lukea lääketieteellistä kirjallisuutta.
PoistaMinä luin tämän luonnetyypittelyn kehittäneen Elaine Aronin kolme kirjaa silloin kun keskustelu kävi kuumana, sen HSP:n, HSP ja parisuhde ja vielä HSP-lapsi. Oli kyllä pakko harppoa, koska se oli sellaista bullshittiä kevyttä keittiöpsykologiaa.