Of Thee I Sing (2010) on kirje Obaman omille tyttärille, herkkä, ihanteellinen, opastava ja rohkaiseva kuvakirja.
Joka aukeamalla on ensin kysymys:
Olenko muistanut kertoa, että... Have I told you that...
... että olet luova, fiksu, rohkea, vahva, innostava ... että olet osa isoa perhettä, että sinulla on oma tiesi ...
ja sitten toisella puolen aukeamaa henkilö, joka ilmentää tätä piirrettä.
Innostavasta on esimerkkinä Cesar Chavez, joka johti maatyöläiset marssimaan oikeuksiensa puolesta iskulauseella "¡Si se puede!" eli "Yes you can!" Tämähän tuli tutuksi muodossa "Yes we can!" Obaman presidentinvaalikampanjassa.
Esimerkkihenkilöitä on kolmetoista ja lopussa on tieto-osio kaikista heistä. Peräänantamattomuudesta on esimerkkinä pastori Martin Luther King Jr.
Muita hyviä malleja ovat mm. intiaanipäällikkö Sitting Bull, kuurosokea kirjailija ja luennoitsija Helen Keller, jazz-laulaja Billie Holiday ja taiteilija, arkkitehti Maya Lin, joka suunnitteli Vietnamin veteraanien muistomerkin ja kansalaisoikeuksien muistomerkin.
"Have I told you how important it is to honor others' sacrifices?"
Presidenttiehdokas Donald Trump herätti juuri paheksuntaa puhuttuaan epäkunnioittavsti Irakin sodassa kaatuneen kapteenin Humayun Khanin pakistanilaistaustaisista vanhemmista Khizr ja Ghazala Khanista - viitaten halveksuen heidän islamin uskoonsa. Tämä ehdokas ei kunnioita toisten uhrauksia.
 |
| Suomen Kuvalehden nro 28 kansikuva |
Voi miksei Obama voi hakea kolmatta kertaa presidentiksi!
Obaman kirja korostaa ihmisissä olevaa potentiaalia.
Se kuvastaa amerikkalaisen lastenkasvatuksen periaatetta, lapsen vahvuuksien esiin nostamista ja kehumista.
Useampi perheineen töissä USA:ssa ollut tuttava on maininnut positiivisena asiana sen, että lapset kehuttiin koulussa päivittäin.
Kirja korostaa myös yhteisön merkitystä. Loppurunossa Obama kertoo, miten meissä kaikissa on jotain kaikista meistä, tyttärissäkin on kaikkien hyvien ihmisten ominaisuuksia ja heidän on tulevaisuus.
Have I told you that they are all a part of you?
Have I told you that you are one of them,
and that you are the future?
And have I told you that I love you?
Alun omistus on vaimolle Michellelle, jonka lannistumaton rakkaus ja terve järki ovat ravinneet päivittäin kahta niin ihanaa tytärtä. Suomennettuna tämä kuulostaa makeilevalta, mutta ei englanniksi. Amerikan englannissahan ovella lähtiessä huudeltu "I love you!" on suomeksi "Heippa!".
Kuvittaja Loren Long omistaa kirjan kahdelle pojalleen.
Obama on presidenttinä enää muutaman kuukauden. Hän itki eräässä puheessaan sitä, ettei saanut muutosta aselakeihin. On uskomatonta, että suuri osa amerikkalaisista uskoo raskaasti aseistettuna kulkemisen estävän väkivaltaa.
Nyt on sitten presidentin virkaan hakemassa Hillary Clinton ja Donald Trump. Kun Obama ei voi olla ehdokkaana, olisin halunnut Bernie Sandersin. Mutta USA:sta ei saa eurooppalaista valtiota, ei sitten millään, kuten ei näemmä Turkistakaan.
Alan kuulla tai kuvitella epäileviä ääniä lukijoiden joukossa, huomautuksia amerikkalaisesta pateettisuudesta ja ultrapositiivisuudesta, joka ei ole aitoa. Minä olen kokenut sen aitona.
Joku voi ajatella niin päin, että suomalainen vakavuus, tietty kaurismäkeläisyys, on niin kummallista, että s e n on pakko olla feikkiä. Think about it! Onhan nyt tehty ne Matti-kirjatkin, Finnish Nightmares.
Itse olen joskus positiivisena ihmisenä kokenut, että pitäisi olla negatiivinen ja kaikkea epäilevä käydäkseen fiksusta ihmisestä. Luottavainen asenne on noloa sinisilmäisyyttä. Olen monesti kysellyt mielessäni samaa mitä Pekka Sauri teoksessaan Ratkaisemattomien kysymysten kirja:
Miksi pessimismi on älykkäämpää kuin optimismi? Lapsemme saattavat kysyä meiltä tätäkin.
Lopuksi kirjan alkuruno, jonkalainen meidän kaikkien pitäisi muistaa esittää säännöllisesti rakkaillemme.
Have I told you lately how wonderful you are?
How the sound of your feet
running from afar
brings dancing rhythms to my day?
How you laugh
and sunshine spills into the room?
 |
| Dreams from My Father 1995 ja The Audacity of Hope 2006 |
Minua näin toiveikkaana realistina ärsyttää kaikki kärjistykset. :D Mikä tahansa kulttuuri voi näyttää teennäiseltä, jos ei tunne kulttuuria ja peilaa sitä vain omansa kautta. Sanavalinnatkin ovat osa kulttuuria kuten nyt vaikkapa tuo jenkkien kaiken rakastaminen. Sanalla "love" ei ole vastaavaa "pyhää" merkitystä kuin Suomessa.
VastaaPoistaOlen reissannut Jenkeissä aika paljon (jotan kertonee sen, etten enää edes muista monta kertaa olen kys. maassa käynyt) ja pidän ihmisten välittömyydestä ja helppoudesta ottaa kontaktia. Toki niitä vähemmän mukaviakin on tullut kohdattua, mutta niitä nyt on joka maassa. Itse olen reissannut Jenkeissä sekä kaupungeissa että "maaseudulla" ja useissa osavaltiossa (laskujeni mukaan lähes puolessa osavaltioista).
Minuun on tarttunut suomalaiseen korvaan kuulostavat kenties liioittelevat adjektiivit. Mutta se on osa kulttuuria. Rakastan nykyään muutenkin herkemmin eli saatan sanoa, että I love books and reading. Rakkaus on tarttunut suomen kieleenikin eli rakastan kesää ja muuta kivaa - en siis "tyydy" vain pitämään. :D
Meni nyt ehkä aiheen ohi, oho. En ole lukenut Obaman kirjoja, vaikka presidenttiä diggailenkin (en sentään rakasta, hoho). ;)
Joo, antaa Michellen rakastaa häntä. :D
PoistaElegia, kommenttisi on juuri aiheesta! Thank you very much!
Minä en ole ollut Amerikassa kuin kerran, yhden vuoden kauan sitten nuoruudessa. Suomi oli silloin harmaa, itäeurooppalaisen oloinen maa. Amerikan vuodella oli silloin samanlainen levollistava ja inspiroiva vaikutus minuun kuin sitten myöhemmin Välimeren lomilla. Vuoteen sisältyi kaikenlaista dramatiikkaa, mm. rakkaussuhteen purkautuminen, mutta lopputulema oli, että rentouduin kaiken välittömyyden ja "rakastamisen" keskellä. Kun saavuin Suomeen, tuntui että kaikilla on tuima ilme naamalla ja minä olen liian itsevarma ja eloisa.
Heti USA:n vuoteni alussa sain huomautuksen siitä, etten käytä ihmisten nimiä, vaan pelkästään "you". Suomessahan sanotaan "tee sinä tämä", mutta amerikkalainen sanoo "tee sinä Marjatta tämä, please".
Koulussa sai aiemmin jatkuvasti korostaa oppilaille kulttuurieroja, mutta viime vuosinahan nuorten kulttuuri on amerikkalaistunut hurjasti. Teinit halailevat ja rakastavat. Liioittelut "cool" ja "awesome" olivat käytössä jokin aika sitten, mutta nyt ehkä jotkin muut, uudet ilmaisut.
Minäkin rakastan kirjoja ja lukemista. Ja - kyllä - rakastan kesää.
Hei, huomasin tämän kiinnostavan postauksen Kieltenopen blogilistasta. :)
VastaaPoistaObama on ollut hieno presidentti. Tuntematta kumpaakaan nykyisistä ehdokkaista kovin perusteellisesti, toivon silti Clintonin voittoa. Sanders olisi ollut monessa mielessä hyvä ehdokas, mutta minusta hän olisi ollut liian iäkäs maailman mahtavimman valtion presidentiksi.
Joskus sorrun itsekin ajattelemaan, että negatiivisuus ja kyynisyys on jotenkin älyllisempää kuin innostus ja positiivisuus. Amerikkalaisten (ja keskieurooppalaisten) käyttäytymisen suhteen lempimietelmäni kuitenkin on, että epäaitokin ystävällisyys ja positiivisuus on mukavampaa kuin vilpitön epäkohteliaisuus ja negatiivisuus. :)
Kiitos hienosta postauksesta!
Hei Sara! Kiva, että tulit käymään.
PoistaTotta, onhan Sanders vanha. Miksei siellä löydy nuoremmista kunnon demokraattia! Clinton on ehkä ok, toivottavasti on. Ja toivottavasti jenkit eivät valitse Trumpia vitsinä!
Vilpitön negatiivisuus kuulostaa kauhealta, samoin älykäs ja juonikas toiseen kohdistettu ironia.
Uskon, että amerikkalainen vallitseva välittömyys ja ystävällisyys ovat aitoja, koska ne ovat olemassa. Viihdyn kyllä itse parhaiten suomalaisessa hiljaisuuskulttuurissa, jossa puheen tauko on normaalia ja maisemaan tai tuleen tuijottaminen rentouttavaa.
VastaaPoistaMitä tulee Yhdysvaltain vaaleihin, ole järkyttynyt, jos Trump voittaisi. Se todistaisi, että jotain on maassa todella pahasti vialla.
En tiennytkään, että Obama on julkaissut lastenkirjan. Hienoa!
Hyvää elokuuta Marjatalle!
t. manu
Manu, tuo toteamuksesi aitoudesta on hyvä.
PoistaEi kai kokonainen kansa jaksa pitää yllä epäaitoa käyttäytymistä. Paitsi joissain diktatuureissa, niissäkin julkisessa tilassa. Eräs Pohjois-Koreassa työskennellyt suomalaisprofessori sanoi, että yksityisesti pohjoiskorealaiset ovat hyvin leikkisiä, ystävällisiä ihmisiä.
Myös monet ulkomaalaiset ovat ihastuneet suomalaiseen hiljaisuuteen.
Hyvää elokuuta myös sinulle Manu!
Pidin kovasti Obaman Unelmia isältäni -kirjasta jonka luin kun hän oli uusi presidentti. Olen Trumpin möläysten ohella ihmetellyt käynnissä olevissa vaaleissa Clintonin epäsuosiota. Hän tuntuu kuitenkin niin aktiiviselta ja johdonmukaisesti toimineelta, paitsi se sähköpostisähläys mikä nyt ei tunnu ihan riittävän vakavalta virheeltä siihen huomioon nähden. Ilmeisesti on kyse siitä samasta eliitin ja populismin välisestä ristiriidasta kuin muuallakin.
VastaaPoistaEn ole koskaan käynyt Amerikassa, mutta kaikki tuntuu silti tutulta valtavan elokuvatuotannon takia. Työkavereita sieltä tapasin jonkin verran viimeisinä työvuosinani, kyllä heidän kanssaan oli helppoa olla vaikka erot meidän kulttuuriin ja käytöstapoihin on kyllä isot. Mutta lähestytään ilmeisesti kun meilläkin on vähän rennompaa sentään nykyään.
Se on hyvin kirjoitettu kirja, näyttää toteen sen, että ennen presidentiksi tuloaan Obama on kirjoittanut paljon. Englanninkielisessä kirjassa on sisälehdellä vielä alaotsikko A Story of Race and Inheritance, varmaan myös suomennoksessa.
PoistaMuistan kampanjoinnista sen, että osa mustien yhteisöä vieroksui Obaman vaaleutta ja Michelle selitti puheissaan:"Barack is a black man."
Clintonin kampanjaa saattaa rasittaa se, että hän ei ole niin selkeä demokraatti, vaan voisi olla yhtä hyvin maltillinen republikaani. Toisaalta tämä on hyvä, koska Trumpin mahdottomaksi huomaavien on helpompi mennä Clintonin taakse kuin olisi ollut Sandersin. Ihme, jos näin ei tapahdu.
Kuinka alas ehdokkaan pitää mennä, että hänet hylätään? Trump on näyttänyt tyhmyytensä, röyhkeytensä ja ilkeytensä. Ne ovat joidenkin mielestä ilmeisesti hyviä avuja maan johtajalle.
Minun tekisi mieli lähteä matkalle Amerikkaan, mutta tuntuu hankalalta miettiä, minne siellä haluaisin eniten. Olen pysynyt Euroopassa tuon USA:n vuoden jälkeen lukuun ottamatta lyhyttä aurinkolomaa Tunisiassa ja piipahdusta Tangerissa Espanjasta käsin.
Amerikkalainen kulttuuri on todella tuttua viihteen kautta kaikille, Kun joskus katsoo pohjoismaisen elokuvan, se tuntuu eksoottiselta. :)
Ei kun olenhan minä ollut Aasiankin puolella, Turkki on niin iso maa, että siellä tulee käydyksi kahdella mantereella. Ja ihana maa!
PoistaTapaamani turkkilaiset ovat myös olleet mutkattomia ihmisiä. Hieno asia, että turkkilaiset tutkijat saavat jatkaa kauttaan suomalaisissa yliopistoissa (oliko heitä noin 100), vaikka käsky on kuulunut, että pitäisi palata kotimaahan.
Suomessa myös introverttien on helppo olla. Eiväthän suomalaiset kuitenkaan oikeasti ole stereotyyppisiä mököttäjiä, vaikka minulle vilkkaana itäsuomalaisena pohjoispohjalainen jähmeys olikin aikanaan kova paikka. Suomalaisessa kulttuurissa on tietenkin tarkoituksellista negatiivisuuttakin, mutta myös ankarien kokemusten aiheuttamaan sisäänpäinkääntyneisyyttä, josta Kemppinen kirjoitti kauniisti: http://kemppinen.blogspot.fi/2011/10/salvat-1701.html
VastaaPoistaMuun muassa isoisovanhempani elivät pientilallisina nykynäkökulmasta käsittämättömässä köyhyydessä, menettivät monta lasta nuorina, veisasivat tavattoman murheellisia Siionin virsiä ja olivat kuitenkin elämänsä loppuun asti iloisia ja tyytyväisiä vähäänsä.
Sellaista se on ollut. On ollut myös tilattomia eli loisia (kauhea sana). Vielä minun lapsuudessani 50-luvulla kulki maalla ihmisiä tilapäistöissä taloissa. Meillä oli vanha Anni heinätöissä ja Motteroksi kutsuttu mies asui muuten vain kotonani ajoittain, armeliaisuudesta. Silloin oli jo varaa tällaiseen hyväntekeväisyyteen, mutta isäni lapsuudessa, jolloin hänen vanhempansa olivat vasta siirtyneet torppareista pikkutilan omistajiksi, oli ollut niin köyhää, että hänellä oli koulu keskeytynyt, kun oli ollut vain yhdet yhteiset kengät veljen kanssa.
PoistaMyös USA:ssa on ollut hirveää köyhyyttä mm. 1930-luvulta alkaneen laman aikana, jolloin siirtotyöläisten laumat perheineen kulkivat pitkin maaseutua kysellen töitä hedelmätarhoilta.
Kun nostin Obaman kirjoja takaisin hyllyyn, jonkun kirjan välistä tipahti tulostamani "victory speech" Washingtonissa 4.11.2008. Voi miten ihanteellinen ja sentimentaalinen, ylevä, välistä hauska, mm. kohta jossa hän lupaa tytöille koiran, oikea antiikin puhetaidon mestarinäyte, runollinen, voimakas ja kohottava
Sentimentaalisuus on ilmeisesti juuri se, mikä monia suomalaisia amerikkalaisuudessa häiritsee eniten, Oscar-kiitospuheiden vilpittömyys ja itkuntyrske yms. lämpöisyys. ;)
Tuo missä introverttien olisi helppo olla jäi mietityttämään minua. Minusta kuulostaa oudolta, että Suomi tai mikään muukaan maa olisi jotenkin introverteille parempi kuin jokin toinen.
PoistaOlen itsekseni viihtyvä, vaikka en halua tyypitellä itseäni, ja minun on ollut aina helpompi olla rennossa seurassa kuin jähmeässä. Toisten mielialat, tarttuvat, rento seura rentouttaa ja varautunut tekee helposti jännittyneeksi.
Ei se amerikkalaisten rentous tarkoita höpöttämistä tai tunkeilemista. Rento on mutkaton, ja hän voi olla kumpi vain, hiljainen tai seurallinen.
Taas täällä, mutta kulttuuri tosiaan muuttuu. Ei Jenkkilä ole aina mikään ilolintujen kehto ollut. Barbara Ehrenreichin kirja Smile or Die -
PoistaHow Positive Thinking Fooled America & The World valottaa hieman tätäkin puolta kulttuurista. Minusta lukemisen arvoinen kirja ja pidempi miete löytyy blogistani, jos kiinnostaa.
On kyllä totta, että ulospäinsuuntauneita ihmisiä pidetään lähes poikkeuksetta helppoina ja haluttavina. Kuinkahan monessa työilmoituksessakin on mainittu, että haetaan ulospäinsuuntautunutta ja positiivista henkilöä. Minä en ole kumpaakaan: olen toiveikas realisti, mutta ei kiinnosta olla esillä. Luonnollisesti olen valehdellut hakemuksissani olevani milloin mitäkin haetaan, koska tiedän voivani teeskennellä.
Eivät introvertit ole mitään negatiivisia murjottajia niin kuin eivät ekstrovertit ole aivottomina hölisijöitä. Minä kulun ihmismassoissa, en saa niistä voimaa kuten ektrovertit, tarvitsen aikaa olla yksin. Minusta ei edes huomaa puolierakkouttani paitsi siinä, ettei minua juuri koskaan näe missään. :D Kysymys ei olekaan siitä, miten käyttäytyy vaan mitä itse kokee. Minä en ole jähmeää ja ilotonta seuraa, vaikka olenkin intro. ;)
Kävin blogissasi lukemassa tuosta positiivisuuskirjasta. Hyvin pohdiskeltu!
PoistaPositiivisuusopit ovat kauhean yksinkertaisia ja syyllistäviä. Jos vedät hymyn naamallesi niin syöpäsolut muka pelästyvät kuin zombi ristinmerkkiä. Olen niin ärsyyntynyt noista otsikoista, miten sairauden iskiessä pitää alkaa taistella. Yäk, yuch!
Suomalaisilla on ollut tapana ajatella, että kaikki muut kansat ovat eloisampia, vaikka asia ei ole ollenkaan niin. Eteläamerikkalainen tuttavani esim. on pidättyväinen, suomalainen miehensä taas avoin ja nauravainen. Tämä tuttu on kertonut, että heillä Paraguaissa ollaan yleensäkin vakavia ja hiljaisia.
Sama täällä, Elegia. Minä oikein kärsin, jos en saa omaa aikaa. Kun lapset olivat pieniä, heräsin aina ennen muita viettämään omaa aamuhetkeä. Niihin hetkiin, jolloin tapaan ihmisiä, panostan niin että olen usein se puheliain ja keskipiste, mutta en jaksaisi olla pitkään tauotta toisten seurassa.
Matkoilla on kiva olla yksin. Ja silloin minä tykkään myös ihmisjoukoista. Isossa joukossa on kiva olla yksin tuntemattomana, esim. rakastamillani rantalomilla. Lähden syyskuun alussa pitkästä aikaa ikiomalle yhdistetylle pulikoimis- ja mietiskelyreissulle Välimerelle. Ah, en välitä, vaikka nyt on täällä koleaa ja järvivedet liian kylmiä.
USA on valtava maa ja sinne mahtuu suurissa määrin kaikenlaista sukankuluttajaa. Usein unohtuu, että vaikka siellä on suuri 'tyhmistö' niin on siellä myös suuri älymystökin.
VastaaPoistaEniten siellä tarttuu korvaan uskonnollisuus. Jumalan siunausta toivotetaan kaikkialla ja kaikille. Se mielestäni suurin eroavaisuus Eurooppaan.
Harri
Niin totta, Harri, tuo moninaisuus. Olet ilmeisesti matkustelellut USA:ssa ja huomiosa on omakohtainen.
PoistaKun itse olin USA:ssa minulla oli monenlaisia tuttavia ja ystäviä, juutalaisia ja Pohjoismaita ihailevia luontoharrastajia, opiskelijoita ja hotellisiivoojia. Juutalaisyhteisössä pääsin mukaan mm. bar mitzvah -juhliin. Ja luontoharrastajaystävän kanssa yövyimme kerran isossa omenatarhassa taivasalla omenankukkien tuoksussa. Kukaan tuntemistani ihmisistä ei kuulunut tyhmistöön, mutta siihen kuuluu kyllä paljon porukkaa, enemmsitö ehkä joissakin osavaltioissa.
Osalla tuo "God bless you!" saattaa olla vain ontto sanonta, mutta onhan siellä se suuri Raamattuvyöhyke, jossa tulkitaan Raamattua vanhoillisesti, jopa evoluutioteorian hyläten.